Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä thencv
#100429
Viimeaikaisen työtahdin perusteella areenan suunniteltu avajaisajankohta ei vaikuta kovinkaan kaukaa haetulta.

Pakko kyllä myöntää, että kannen edistyminen viimeisten parin kuukauden aikana ottanut isoja harppauksia. Parissa kuukaudessa on näemmä tehty parin viikon verran myöhästyneitä töitä.
Avatar
tekijänä grendy
#100437
Kuva
Ei nyt ihan samaa kiiltävyystasoa kuin renderöinneissä julkisivussa, mutta kyllä toi muotoineen jatkoon menee.
H.C., Raimo Miettinen, Tlahti ja 13 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä henkka
#100459
Keskusareenan nettikamera oli jäämässä taas seinän taakse joten sitä on nostettu ylöspäin. Ainakin katon ristikkorakenteet näkyvät paremmin. Samalla voi katsella miltä näkymät Wallesmannin ylimmistä kerroksista näyttäisivät. Keskusareenan vastakkaisella puolella hotellin viides kerros on alkanut rakentua.

https://flycam.roundshot.com/kansijaareena/
engineerix tykkää tästä
Avatar
tekijänä engineerix
#100470
Jep. Täytyy ottaa takaisin aiempia hivenen negatiivisia kommentteja liittyen tornin muotoon. Nyt kun on saatu paneeleja pintaan ja metallikehikkoa huipulle, niin torni on selvästikin hoikistunut. Katon jyrkkyys nyt myös ok. Kuukausi sitten näytti selvästi huonommalta, vaikka kuinka yritin visualisoida lopullista ilmettä. En varmaankaan ollut ainoa epäilevä Judas siinä vaiheessa.
erk75 tykkää tästä
tekijänä erk75
#100475
engineerix kirjoitti: 17.07.20 00:07 Jep. Täytyy ottaa takaisin aiempia hivenen negatiivisia kommentteja liittyen tornin muotoon. Nyt kun on saatu paneeleja pintaan ja metallikehikkoa huipulle, niin torni on selvästikin hoikistunut. Katon jyrkkyys nyt myös ok. Kuukausi sitten näytti selvästi huonommalta, vaikka kuinka yritin visualisoida lopullista ilmettä. En varmaankaan ollut ainoa epäilevä Judas siinä vaiheessa.
Eikös se ollut epäilevä Tuomas..?

Nomutta, samaa mieltä kyllä eli nyt kun kerroksia on tullut ja pintakin on saanut ilmettä, näyttää jo varsin lupaavalta! Jos/kun toivottavasti myös korkeammat Pohjoiskannen tornit lähtevät rakentumaan, sieltä olisi kyllä hienoa napata jokin kämppä itsellekin. 8)
grendy tykkää tästä
Avatar
tekijänä engineerix
#100479
erk75 kirjoitti: 17.07.20 16:41
Eikös se ollut epäilevä Tuomas..?
Totta. Valitettavasti Raamatun tuntemukseni ei ole samalla tasolla kuin USA:n presidentillä, joka ymmärtää olla viittaamatta suosikkikirjansa tapahtumiin ja henkilöihin.

Tosin Tuomaan etunimi oli myös Juudas. Joten kenties en mokannut pahasti. :)
grendy tykkää tästä
Avatar
tekijänä henkka
#100513
Etelästä päin Topaasi näyttää pönäkältä, johtuen ihan vain siitä että se jää suurimmaksi osaksi Keskusareenan ja hotellin taakse piiloon.

Kuva

Keskusareenan teknisten tilojen katon muoto nousee kohti hotellia ihan kuin havainnekuvissakin.

Kuva

Topaasin läntisen, keskustaa kohti olevan julkisivun sisennetty viilto näyttää hyvältä.

Kuva

Kuva

Takapihankin suuntaan tumma viilto mutta sitä ei ole syvennetty. Kuvaushetkellä katselin, että tumman alueen reunasta olisi jäänyt huolimattomasti pala pois. Kuvia käsitellessä huomasin, että puuttuva paneelin pala olisikin tumman alueen keskellä. Eli käytännössä verhoiluelementti olisi asennettu väärinpäin. Epäilen että elementtejä ei voisi asentaa väärinpäin, joten onko tehtaalla katseltu piirustuksia väärinpäin?

Kuva

Sama kohta hieman suurempana.

Kuva
TurkuCubed, Klazu, hamppari ja 10 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä engineerix
#100521
Jos tuon elementin kääntää toisinpäin, niin musta pystyraita menee väärään kohtaan. Toisin sanoen, elementti asennettu niin kuin pitää ja moka tehty jo tehtaalla.
tekijänä Tipi
#100526
Siis tuo yksittäinen ”paneeli” kuuluis pari riviä ylemmäs, kohtaan jossa vastaavasti koko musta paneeli rikkoo valkoisen ja mustan viistolinjan... Vaikuttaa että asentaja tehny pienen källin tahallaan ellei oo sitten ollu juovuksissa :D. Nuo kaksi julkisivupalaa vaihtamalla ”palapeli” korjaantuisi.
Avatar
tekijänä engineerix
#100531
Yksi seinäelementti lienee kolme paneelia leveä. Ovat varmastikin huomanneet tehtaan tekemän mokan työmaalla, mutta eivät ole lähteneet vaihtamaan paneeleita keskenään. Kenties tuo on sitten helpointa korjata maalaamalla.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#100535
En usko että tuota maalaamaan lähdetään, luultavasti homman korjaaminen on työjärjestyskysymys. Eli on helpompi kasata talo kokonaan valmiiksi, ja sitten käyttää julkisivun huoltamiseen tarkoitettuja huoltokelkkoja julkisivulevyjen vaihtamiseen sen sijaan että ryhdyttäisiin väsäämään jotain välaikaistelinettä sitä varten.

Tuo on liian korkealla että millään tavanomaisella henkilönostimella pääsisi huoltotöihin.
hamppari tykkää tästä
Avatar
tekijänä engineerix
#100550
arkkinikkari kirjoitti: 29.07.20 21:42 En usko että tuota maalaamaan lähdetään, luultavasti homman korjaaminen on työjärjestyskysymys. Eli on helpompi kasata talo kokonaan valmiiksi, ja sitten käyttää julkisivun huoltamiseen tarkoitettuja huoltokelkkoja julkisivulevyjen vaihtamiseen sen sijaan että ryhdyttäisiin väsäämään jotain välaikaistelinettä sitä varten.

Tuo on liian korkealla että millään tavanomaisella henkilönostimella pääsisi huoltotöihin.
Miten paneelit on kiinnitetty? Saako ne irti? Asiaa sen paremmin tuntematta oletin että paneelit olisi ruuvattu sisäpuolelta elementin kehikkoon kiinni. Jos näin on, niin maalaus olisi kaiketi yksinkertaisempi vaihtoehto.
  • 1
  • 62
  • 63
  • 64
  • 65
  • 66
  • 75