Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
Avatar
tekijänä Iggy.P
#57310
Solovetskin luostari

Mielikuva itärajan takaisista lähialueista ei voi olla täydellinen ilman alueella sijaitsevia suuria luostareita. Yksi niistä on Vienan meren saarilla sijaitseva Solovetski. Venäjän ydinalueilta katsottuna äärimmäisessä pohjoisessa sijaitseva luostari on karun kiehtova ja salaperäinen paikka.


Kuva


Jo se, että kahdeksan kuukautta vuodesta saaristo lepää jäiden puristuksessa, kielii kaikkea muuta kuin lauhasta ilman alasta


Kuva


Pohjoisen vinkoille tuulille avoimilla matalilla ranta-alueilla puut ja pensaat näyttävät selvästi kärsivän kylmyydestä ja maaperän laihuudesta. Niiden kitukasvuisuus saa jopa aikaan etelässä tuntemattoman näyn: puut, mm. koivujen rungot (kyseessä ei ole vaivaiskoivulaji), ovat epäsuhtaisessa elinkamppailussaan niin vääristyneet, että niitä sanotaan täällä tanssiviksi puiksi


Kuva



Kuva



Kuva



Kuva

Lähde: Solovetskin luostari - Venäjän historian peili
Avatar
tekijänä Iggy.P
#57327
Hienoja autenttisia kuvia. Kiitokset niistä. Solovetskin rakennuskokonaisuuden restaurointi on suuri urakka. Jos venäläiset selviävät siitä kunnialla ilman rakennusten historiallista arvoa vähentäviä rakennusteknisiä kompromisseja, niin heille on todellakin nostettava siitä hattua. Onko sinulla tietoa mikä luostarin tilanne on tällä hetkellä? Kiinnostaisi myös tietää pääsikö luostarin sisätiloissa käymään?
Avatar
tekijänä eskimo
#57340
Iggy.P kirjoitti:Onko sinulla tietoa mikä luostarin tilanne on tällä hetkellä? Kiinnostaisi myös tietää pääsikö luostarin sisätiloissa käymään?
Tämän hetken tilanteesta minulla ei ole omakohtaista tietoa. V. 2002 sisätiloissa pääsi kulkemaan. Tilat olivat melko pimeitä ja seinät tummia, vaikuttavat korkeat tilat jäivät mieleen. Kunnostustyötä oli tehty hyvin vähän.
Parhaita elämyksiä minulle syntyi muurin ulkopuolella, jossa istuskelin ja piirtelin näkymiä ja aistin Vienanmeren keskellä olevan paikan ilmapiiriä taustalla tietoisuus "Vankileirien saariston" julmasta historiasta.
Kuva
Avatar
tekijänä RV
#57696
Ai että, minkä perinnön Suomi menettikään... ei vain Pariisin rauhassa, vaan myös 1964 (Hrustsev syöstiin vallasta) ja 1991 (munattoman sosialistipresidentin vuoksi). Nythän noiden alueiden palauttaminen ei tulisi enää realistisesti kysymykseen, ainakaan kokonaisina, demografian rakenteen vuoksi. Sen sijaan en näe syitä sille, mikseivät suomenkieliset pohjois-Ruotsi- ja -Norja yksinkertaisesti liittyisi/liitettäisi Suomeen.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#57747
Vanhan Suomen alueella sijaitseva

Konevitsan luostari

Konevitsan Jumalansynnyttäjän syntymän luostari perustettiin v. 1393 pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen toimesta. Luostari sijaitsee Laatokan Konevitsan saarella ja sen toiminta oli Neuvostoliiton aikana pitkään lamaantuneena. Nykyään saarella toimii aktiivinen Venäjän ortodoksisen kirkon alainen luostari. (wikipedia)


Kuva


Kuva

Kuva



Kuva


Kuva



Kuva


Kuva


Yksi saaren vanhimmista puista:
Kuva



Kuva


http://fi.wikipedia.org/wiki/Konevitsan_luostari


:smt006
Avatar
tekijänä eskimo
#57749
Laatokan luostarisaari Konevitsa
Saari toimi Neuvostoliiton aikana sotilastukikohtana viidenkymmenen vuoden ajan. Melkoinen ihme, että sotilaiden jäljiltä luostarista säilyi vielä suojeltavaa.

Kuvia vuodelta 2007:
Pääsisäänkäynti kellotapulin läpi.
Kuva

Sisäpiha
Kuva

Metsäkappeli
Kuva

Hevoskiven kappeli
Kuva

Väinö Linnan innoittama performanssi: Suomalainen lyö päänsä Karjalan mäntyyn:

Kuva
photos eskimo
Avatar
tekijänä Iggy.P
#57764
Sinä olet näköjään kierrellyt tuolla suunnalla aika paljon. Olet ottanut hienoja kuvia mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa olevilta alueilta. Löytyykö vielä näkemättömiä kuvia muista Karjalan kohteista? Kiitokset kuitenkin jo näistä! Ketju on kuviesi ansiosta mielenkiintoinen ja aika kattavakin kuvakokoelma historiallisesti Suomelle tärkeältä alueelta. :)
Avatar
tekijänä 16valve
#57770
Kiitos tosiaan kattavasta Karjala-paketista. Yksi alue, joka kiinnostaisi eritoten, on Terijoen ranta-alueet pitsihuviloineen. Vuosina 1917-1940 Terijokea kutsuttiin "Suomen Rivieraksi". Tietääkseni alueelta tuotiin jokunen puutalo pala-palalta "uuden" Suomen puolelle ja rakennettiin uuteen paikkaan. Tätä harjoitettiin ilmeisesti välirauhan aikana. Alue pääsi rapistumaan todenteolla Neuvostoaikana. Nykykunnosta itselläni ei ole aavistustakaan. Toivottavasti ainakin osa huviloista on restauroitu.
Avatar
tekijänä eskimo
#57795
Konevitsa
Vielä kuvat luostarin kirkon sisätiloista. Tilojen omaperäinen sininen pastellisävy ja hienoinen naivius viehättää.

Kuva

Kuva

Kuva

[quote="16valve"]Yksi alue, joka kiinnostaisi eritoten, on Terijoen ranta-alueet pitsihuviloineen. Vuosina 1917-1940 Terijokea kutsuttiin "Suomen Rivieraksi". Alue pääsi rapistumaan todenteolla Neuvostoaikana. Nykykunnosta itselläni ei ole aavistustakaan. Toivottavasti ainakin osa huviloista on restauroitu.[/quote]
Terijoen loma-alueet ovat täyttymässä venäläisten öky-huviloilla. Vanhoja suomalaisten loma-asuntoja on jäljellä vähän. Koetan etsiä jossakin vaiheessa arkistostani niistä kuvia.

© eskimo 2007
Avatar
tekijänä eskimo
#62521
Laatokan Karjala
Suomalaisten 1930-luvulla rakentama sotilassairaala Jaakkiman pitäjässä Huuhaanmäellä.
Kuva
© Sa-kuva 1942
Talon isännöitsijälle: Huomaa tyylikäs kuvan copyright, mikä täydentää kuvaa. Taloforumin voimakas ja ylisuuri tunnus pilaa kuvat.

Huuhanmäen varuskunnan esikuntarakennus
Kuva
© Postikorttikuva

Esikuntarakennus ja venäläinen korotus.
Kuva
Viestin pääosa siirretään Laatokan Karjala ketjuun© 2013 J.Salmela