Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
tekijänä Karpathia
#66858
On se uusi kaupungintalo kuvista päätellen ihan hieno. Tyyliltään vähän Helsingin musiikkitalon kaltainen, mutta kauniimpi! Ongelma vaan tosiaan on se, että se ei oikein sovi Naantaliin.

Naantalissa olen käynyt kerran ja siitä jäi ihan positiivinen muistijälki. Kaupunkikuva on tosiaan osittain vähän rikkonainen, mutta se on melkein jokaisen suomalaisen kaupungin - pienemmän ja isomman - helmasynti. Naantalin naapuri, Turku, on myös hyvin rikkonainen, olkoonkin että tietyistä kuvakulmista välillä kaunis. Samaan kastiin kuuluu Pori. Tuo insinööriarkkitehtuuri on hyvä sana! Suomalainen insinööriajattelu yhdistettynä pröystäilemättömyyteen ja pohjoismaiseen designiin synnyttää yksinkertaisesti aika kamalaa jälkeä kaupunkien keskustoissa. Ja mä sanon tämän insinöörinä :smt003
Avatar
tekijänä Kantti
#67571
Naantalissa oli perinteiset venemessut. Alueelle pääsi vaihteeksi ilmaiseksi, siispä kävin katsomassa koska ilmakin oli kuin silkkiä. Muutama kuva parhaiten mieleen jääneistä veneistä.

Tämä kohde mietitytti, että kumpaan oli pyritty, veneeseen vai vesiskootteriin. Ei ollut kunnolla kumpaakaan, keille tällainen ratkaisu oli tarkoitettu?
Kuva

Tässä tyylikkäimpiin uutuuksiin lukeutuva Finnmaster T8. Jos olisi rahaa niiiin...
Kuva

Toinen valtavirrasta selkeästi erottuva omaa muotoilua edustava alumiinirunkoinen XO 270 RS joka on suomalaista suunnittelua, mutta valmistetaan Puolassa.
Kuva

Yleisnäkymä vierasvenesatamasta. Etualalla näkyvät veneet eivät kuuluneet venemessukalustoon.
Kuva

Kuten ei tämäkään muutaman vuoden vanhempi pitkäkeulainen jenkkisikari.
Kuva

Tyypillistä venemessukalustoa. Hienoja ja houkuttelevia kaikin puolin. Monien tällaisten veneiden hinnalla saisi vaatimattomammalla mökillä varustetun rantatontin!
Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#87797
Naantalin vierasvenesatama on saamassa uuden rakennuksen.
Naantalin vierasvenesataman uusi rakennus nousee toukokuussa

Kaksikerroksinen palvelurakennus muuttaa maisemaa rannan pohjoispäässä. Rakennukseen avautuu veneilijöiden pesutilojen lisäksi satapaikkainen ravintola.
Kuva
Havainnekuvassa näkyy kaksikerroksinen, puuverhoiltu rakennus, joka sijoittuu Naantalin rannan pohjoispäähän Kailon saaren lähelle. Rakennuksen yläkertaan tulee sauna- ja pesutiloja ja alakertaan ravintola.

Naantalin rannan ilme muuttuu kevään aikana, kun vierasvenesatamaan nousee uusi palvelurakennus. Rannan Kailon puoleisesta päästä on purettu toissa viikolla vanhat pienet huoltorakennukset, joiden paikalle nousee huhti-toukokuussa kaksikerroksinen, 400-neliöinen palvelurakennus.

Rakennus kokoaa yhteen veneilijöille tarkoitettuja palveluita, jotka ovat aiemmin olleet hajallaan pitkin Naantalia.

Rakennuksen yläkertaan tulee sauna- ja pesutiloja ja alakertaan satapaikkainen ruokaravintola, jota ryhtyy pyörittämään jokiolaissyntyinen kokki Petteri Luukkala.

Talvet Australiassa työskentelevä Luukkala kokkaa Naantalissa australialaisvaikutteista grilliruokaa. Muillekin kuin veneilijöille auki olevaan ravintolaan tulee A-oikeudet, ja kävijöitä odotetaan veneilijöiden lisäksi myös muista turisteista.

– Tärkein tehtävämme on palvella veneilijöitä, mutta toki muitakin odotetaan ravintolaan. Tarjolla on myös kahvia, leipiä ja muuta nopeaa ja helppoa syötävää, Naantalin Vierasvenesatama Oy:n toimitusjohtaja Miska Pekkola sanoo.

Tänä kesänä satamassa kokeillaan myös ruokakassipalvelua paikallisen K-supermarket Ellenin kanssa. Tilatut päivittäistavarat tuodaan kerran päivässä satamaan viiden euron kuljetusmaksua vastaan. Kauppias Minna Lundenin mukaan paikallinen urheiluseura VG-62 hoitaa kuljetukset.

Naantalin kaupunki tekee rannassa nyt viemäritöitä, joiden päätteeksi pääsiäisen jälkeen uutta rakennusta aletaan pystyttää. Jokioislainen FM-Haus rakentaa talon moduulit, jotka tuodaan Naantaliin huhtikuun lopussa. Lattiat ja talon viimeistelytyöt tehdään paikan päällä.

Rakennuksen pystyttämiseen menee noin viikko, minkä jälkeen kolmisen viikkoa on varattu kattoon ja talon viimeistelyyn. Valmista on tarkoitus tulla toukokuun viimeisenä viikonloppuna vietettäviin venemessuihin mennessä.

Puuverhoillun rakennuksen on suunnitellut helsinkiläinen Arkitekturum, mutta piirroksia on käyty tiiviisti läpi kaupunginarkkitehdin kanssa. Miska Pekkolan mukaan yhteistyö kaupungin kanssa on sujunut hyvin, vaikka rakennushanke on käynyt läpi monta vaihetta kaupungin elimissä.

– Helppoa se ei ole ollut, ja moneen kertaan on piirretty uusiksi, Pekkola kertoo.

Keväällä käyttöön otetaan myös uudistettu laituri numero 6, joka sai 60 metrin pidennyksen joulukuussa. Lisäksi poijupaikkoja on nyt aiempaa enemmän.

Palvelurakennus ja jo valmistunut laituri ovat kaikkiaan yli 550 000 euron investointi, jonka myötä myös maksut tulevat nousemaan. Pekkola kertoo, että yöpyminen maksaa jatkossa 28 euroa ja kylkipaikan saa veneen koosta riippuen 40–75 eurolla. Viime kesästä yöpymisen hinta nousee kahdella eurolla.

Naantalin Vierasvenesatama Oy on pyörittänyt venesatamatoimintaa vuodesta 2015 saakka, kun Naantalin kaupunki myi yritykselle laiturit, palvelut ja sataman ylläpidon. Viime kesänä yöpymisiä oli noin 2 800, ja tänä kesänä tavoitteena on 3000–3500.

– Jos kesä on yhtään viime kesää parempi, niin tavoite on 20 prosentin kasvu. Paljon riippuu kuitenkin säästä, Pekkola sanoo.

Satama tulee tänä kesänä työllistämään 15 ihmistä, mikä on tuplasti viime kesää enemmän.

Kuva
Uusi 400-neliöinen palvelurakennus tulee 1800-luvulla rakennetun Merisalin naapuriin.



Vanhoihin pesutiloihin suunnitellaan kahvilaa ja myymälää

Uuden vierasvenesataman avautuminen jättää tyhjäksi lähes 200 neliötä Naantalin Matkailun tiloissa Kaivotorilla. Veneilijöiden sauna- ja pesutilat ovat olleet 350-neliöisen rakennuksen yläkerrassa, josta ne nyt siirtyvät muutaman sadan metrin päähän.

Naantalin Matkailun toimitusjohtaja Tarja Rautiainen kertoo, että tiloihin yritetään saada uutta toimintaa mahdollisimman pian. Veneilijöiltä jääneet tilat remontoidaan jossain vaiheessa uusiokäyttöön, mutta aikataulu on vielä auki.

Tiloihin on Rautiaisen mukaan kaavailtu esimerkiksi pop up -myymälöitä ja kahvilaa.

– Tyhjäksi se ei varmasti jää kaupungin parhaalla paikalla, mutta kesä saattaa tulla liian nopeasti. Kesällä 2018 uusiokäyttöä varmasti jo on, Rautiainen uskoo.

Naantalin Matkailu toimii jatkossakin talon alakerrassa.