Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
Avatar
tekijänä Klazu
#61739
Hong Kong on mahtava paikka, mutta olipahan tylsä timelapse. En jaksanut edes katsoa loppuun saakka, kun sisältö ei tuntunut muuttuvan ja video "alkavan" millään lupaavasta musiikista huolimatta. :roll:
Avatar
tekijänä Kantti
#62896
Ykköskuusi kohosi koko komeuteensa - katso video

Maan virallinen ykköskuusi kaadettiin keskiviikkona Pernossa. Sieltä se matkasi kiertoteitse Turun tuomiokirkolle. Videolta näet, miten kuusi nostetaan kirkon edustalle, jossa joulukuusta on saatu ihailla aina jouluisin vuodesta 1930 lähtien.

Turun tuomiokirkko sai jälleen keskiviikkona eteensä komean joulukuusen, tällä kertaa Turun Pernosta.
- Kuljetus sujui paljon helpommin ja paremmin kuin odotimme. Sääennuste lupaili kovaa tuulta ja pakkasta, joka olisi toteutuessaan hankaloittanut kuljetusta. Nyt lämpötilan ollessa plussalla oksat kestivät paremmin, kuvailee Turun seudun kuntatekniikan työmaapäällikkö Timo Kajava.

Koska satamaan menevät rautatien ajolangat ovat liian alhaalla, kuusi kuljetettiin kiertotietä Ihalan, Raision keskustan, ohikulkutien ja Hämeentien ja -kadun kautta Tuomiokirkontorille.
- Aikataulu joka oli annettu toteutui ja olimme ajoissa, vaikka ihmiset ehtivät jo vähän huolestua, kun kuusta ei näkynyt, kertoo Kajava.

Kuusen valot sytytetään lauantai-iltapäivällä kello viideltä. Kuusi seisoo paikallaan nuutinpäivään saakka, ja se poistetaan maanantaina 13. tammikuuta.
http://yle.fi/uutiset/ykkoskuusi_kohosi ... oplay=true
Avatar
tekijänä Kantti
#63831
Hieno timelapse!
Kohta jossa leveä motari menee läpi tiiviin kaupungin ja kulminoituu eritasoramppiin, on osa josta RV näkee ihanaa unta vielä; näkymä kämppäni ikkunasta. :geek:

Tein tuossa pari päivää sitten tiukan, Välähdyksiä -videon.
[video]http://www.youtube.com/watch?v=wpzXoOxm ... JBCoANEuNg[/video]
Viimeksi muokannut Kantti, 09.05.14 17:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä eskimo
#66150
Jarski kirjoitti:Komea video Jyväskylän Kuokkalan sillasta ja sen ympäristöstä
Kelpo video Jyväskylän edustan vesiltä. Sillan alla keinuu pysäyttävä taideteos, jota harva näkee. Kuka mahtaa olla tämän takana?
Kuva
  • 1
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 16
  • 22