Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
Avatar
tekijänä Ukilainen
#19742
Uusikaupunki sijaitsee länsirannikolla Turun ja Rauman välimaastossa.

Uusikaupunki on nimestään huolimatta suhteellisen vanha, perustettu 1617. Kaupunki tunnetaan nykyään autotehtaastaan ja puutalokeskustastaan.

Kuva


Testailin tänään uutta kamerakännykkää Uudenkaupungin kaduilla ja tässä on päivän anti.


Kuva
Tämä näkymä on varmasti yleisin, jonka U:gista lehtien sivuilla näkee. Sorvakon sillalta Pakkahuoneelle päin.

Kuva
Ja toisin päin.

Kuva
Näkymä kaupunginlahden (pasklahden) perältä.

Kuva
Sorvakon sillan pieli, kuvassa vasta avattu Kahveli.

Kuva
Näkymiä Sorvakosta kaupunkiin päin.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Funkkistalo Ars Aarras.

Kuva
Bonk.

Kuva
Vanha sairaala, oli kauan rappiolla mutta juuri peruskorjattu.

Kuva
Vakka-Suomen kadun ja Alisenkadun risteys.

Kuva
Viimeinen rakennus joka on jäljellä ns. Vanhasta Blasieholmasta Rantakadun varrella.

Kuva
Kaupungin vanhimpia rakennuksia Rantakadulla. Säästyi tulipaloilta.

Kuva
Kirkkokadun varrella.

Kuva
Vanhat rakennukset on yhdistetty katoksella.

Kuva
Vanha kirkko.

Kuva
Sisäpiha Ylisenkadun varrella.

Kuva
Sisäpiha Alisenkadun varrella.

Kuva
Alisenkadun vanhoja porvaritaloja.

Kuva
Alisenkadun toisella puolella 70-luvun hengentuotteita. Matala rakennus on elokuvateatteri Kuvala.

Kuva
Sivukatu.

Kuva
Ylistäkatua.

Kuva
Betonikolossi Alisenkadun ja Rauhankadun risteyksessä. Taustalla kaupunginkirjasto.

Kuva
Tori.

Kuva
Kerrostaloja Sepänkadulla.

Kuva
Näkymä Yliseltäkadulta torille.

Kuva
Entinen VPK:n talo Ylisenkadun ja Koulukadun risteyksessä.

Kuva
Hotelliravintola Pooki.

Kuva
Vanha raatihuone.

Kuva
Koulukatua.

Kuva
Ylistäkatua. Taustalla Ruokolanjärvi.

Kuva
Vanha nahkatehdas. Rakennuksen päädyssä toimii antiikkiliike.

Kuva
Myllymäki.

Kuva

Kuva
Kesämökki Myllymäen kupeessa.

Kuva
Uusi kirkko.

Kuva
Vuorikatu.

Kuva
Merimiehenkatu.

Kuva
Vuorikatua.

Kuva
Piharakennus.

Kuva
Suutari Liljalaaksonkadulla.

Kuva
Juuri kunnostettu rakennus Liljalaaksonkadulla.

Kuva
Ylisenkadun ja Liljalaaksonkadun risteys.

Kuva
Vanha porvaritalo jossa toimii nykyään kaupungin museo.

Kuva
Nordströminkatu.

Kuva
Kaupungin uusin kerrostalo Ruokolanjärven rannalla, viereen nousee pian toinen samanlainen.

Kuva
Näkymä Ruokolanjärveltä.


Pistän lisää kuvia kun käyn seuraavan kerran kaupungilla kääntymässä.
tekijänä Quu
#19744
Vanhuus on kyllä vetovoimainen tekijä, kun on kyse suomalaisista pikkukaupungeista. Kivan näköistä vanhaa rakennuskantaa näyttäisi löytyvän. Kiitän kuvasarjasta, sillä Uusikaupunki on itselleni niitä mystisempiä paikkakuntia Suomen kartalla.
Avatar
tekijänä Ukilainen
#19755
Tässä vielä muutama kuva lisää.


Kuva
Pryki eli vanha panimo, joka on toiminut ravintolana monta vuotta. Tällä hetkellä suljettu.

Kuva
Mörne eli vanha mielisairaala, jonka toimii nykyään kaupungintalona ja poliisilaitoksena.

Kuva

Kuva
Vanha sairaalarakennus.

Kuva

Kuva
Uusi mielisairaala.

Kuva
Rantakadun kerrostaloja.


Pistetään vielä lopuksi ilmakuva kaupungista:
Kuva
tekijänä bitterfly
#19762
Kyllä Uusikaupunki näyttää oikein viehättävältä paikalta. Tulisi sekin saada takaisin valtakunnalliseen rautatieverkkoon vai mitä?
Avatar
tekijänä Ukilainen
#19763
bitterfly kirjoitti:Kyllä Uusikaupunki näyttää oikein viehättävältä paikalta. Tulisi sekin saada takaisin valtakunnalliseen rautatieverkkoon vai mitä?
Persnettoahan henkilöliikenteen aloittaminen tulisi varmasti tekemään, koska matkustajamäärät eivät ole riittäviä.

Rata tehtiin aikoinaan tyhmästi lähinnä korpimaitten läpi eikä olemassa olevaa asutusta mukaillen, joten linja-autoliikenne sopii paremmin näihin Vakka-Suomen maisemiin.

Jos saisivat jonkinnäköisen kiskoilla kulkevan bussin tuohon niin saattaisi toimiakin :)
tekijänä bitterfly
#19765
Ukilainen kirjoitti:
bitterfly kirjoitti:Kyllä Uusikaupunki näyttää oikein viehättävältä paikalta. Tulisi sekin saada takaisin valtakunnalliseen rautatieverkkoon vai mitä?
Persnettoahan henkilöliikenteen aloittaminen tulisi varmasti tekemään, koska matkustajamäärät eivät ole riittäviä.

Rata tehtiin aikoinaan tyhmästi lähinnä korpimaitten läpi eikä olemassa olevaa asutusta mukaillen, joten linja-autoliikenne sopii paremmin näihin Vakka-Suomen maisemiin.

Jos saisivat jonkinnäköisen kiskoilla kulkevan bussin tuohon niin saattaisi toimiakin :)
Mutta asiat voivat muuttua. Jos junaliikenne aloitettaisiin uudestaan, tulisi Uudenkaupungin voimakkaasti rakentaa ja panostaa radan varteen. Ei voi edes olettaa, että olisi kaikki valmiina. Työtä ja paneutumista joukkoliikenteen kehittäminen vaatii. Yleensä homma kaatuu siihen, että on niin paljon helmpompaa ei-tehdä kuin tehdä.
Avatar
tekijänä Kantti
#19767
Noin vuosi sitten tehdessäni Rauman kierroksen piipahdin takaisin Turkuun tullessani Uudessakaupungissa. Kivan näköinen paikka. Muutama kuva vuoden takaa. On näitä ollut mielessä laittaa jo aikaisemmin.


Kuva
Harmaagraniittinen rakennus vasemmalla on hotelli Pooki


Kuva
Bonk kulttuuria


Kuva
Vuorikatu täältä päästä katsottuna..


Kuva
Vuorikatu täältä päästä katsottuna.


Kuva
Ravintolakäytössä olevat rantamakasiinit.


Kuva
Chevrolet oli jo vuosi sitten tässä, taitaa olla pysyvä sijainti :smt002 .. aika siisti paku, on nähty vaivaa.
Avatar
tekijänä 16valve
#19768
On ilo nähdä, kuinka paljon vanhaa rakennuskantaa Uudessakaupungissa on säilynyt. Vaikkakin 60-70 -luku onkin yrittänyt tupata väliin, ei tuhovimma ole iskenyt täällä läheskään niin, kuin yleensä Suomessa on totuttu :) Vaikka itse olen kotoisin Varsinais-Suomesta, on Uusikaupunki melko tuntematon kaupunki minullekin. Suuri kiitos Ukilaiselle U:gin kuvista. :smt023