Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
tekijänä Toni
#17084
Eräänä Talon perustajajäsenenä vähän harmittaa, etten ole viimeaikoina ehtinyt elämän kiireiden takia osalistumaan keskusteluun. Foorumi on kasvanut todella huimasti viime vuoden aikana sekä saanut paljon hyviä jäseniä. Keskusteluntaso on usein hyvää ja mielipiteiden vaihto aktiivista. Kuvauspuolella on ollut kiva nähdä, miten monet muutkin ovat innostuneet urbaanista valokuvaamisesta Talon myötä.

Ohessa muutamia eri puolilta Eurooppaa ottamiani kuvia vuosilta 2005-2007. Olen valinnut mukaan jotain suosikkejani, joista tykkään fiilispohjalla eniten. Mukana on lukuisia teknisesti ja "taiteellisesti" epäonnistuneita tekeleitä. Mitäpä siitä. Tavoite on vain tuoda kyseisten paikkojen fiilis esille kuvien kautta. Toivottavasti tykkäätte, vaikka olettekin saattaneet osaan näistä törmätä muissa ketjuissa jo aikaisemmin.



- - - -


Lontoo. Canary Wharfin HSBC-pilvenpiirtäjä vasten joulukuista auringonlaskua. Nousu metroaseman portaita maantasalle tornitalojen ympäröimäksi oli kokemuksena unohtumaton.
Kuva

Pariisi. Sateinen näkymä Montmarten kukkulalta vuotta myöhemmin. Viimeinen päivä Pariisissa, takana viikonloppu unohtumatonta vaihto-opiskelijaseikkailua pitkin Ranskan pääkaupunkia
Kuva

Helsinki. Lämmin kesäpäivä Aleksanterinkadulla.
Kuva

Lontoo. Jos valitsisin yhden kuvan kuvaamaan Lontoon luonnetta, se olisi tämä. Todellinen maailmankaupunki, jonne mahtuu menestystarinoita, surullisia ihmiskohtaloita etnisyyteen tai taustaan riippumatta.
Kuva

Pariisi. Iltainen katunäkymä jossain päin lähellä Sorbonnen yliopistoa. Kuvaushetkellä odotti vain pääsyä pubiin, jotta voisi hetkeksi rauhoittua ja kerratta mielessä mitä olikaan tapahtunut.
Kuva

Helsinki. Sokoksen Mannerheimintien puoleinen kulmaus on New Yorkmaisen kiireinen.
Kuva

Rotterdam. Kaupunki joka jättiu kylmäksi. Pilvenpiirtäjät eivät luo kaupunkikuvaa tai elämää.
Kuva

Lontoo. Eräs henkilökohtaisista suosikeistani - en tiedä miksi. Tämän kuvan tunnelmasta pidän.
Kuva

Amsterdam. Kaupungin mielenkiintoinen maine on ansaittu. Yksi päivä sekä kanaaliveneen laiturilla ulkosalla nukuttu yö narkkareiden vieressä riitti tälle poloiselle.
Kuva

Helsinki. Punatiilinen Töölö on mukavan symppistä seutua.
Kuva

Haag. Alankomaiden hallinnollinen pääkaupunki on uudistamassa keskustan seutua melkoisella otteella. Tästä esimerkkinä taustalla näkyvä ministeriölle kuuluva valkoinen pilvenpiirtäjä.
Kuva

Aachen. Kaupunki, jonka kohtalona on ollut jäädä historiansa varjoon. Kaarle Suuren hallinointikeskus ja hautapaikka.
Kuva

Alankomaiden-Belgian raja. Kävin lämpimänä syyspäivänä kavereiden kanssa kävelyretkellä Belgian puolella.
Kuva

Bryssel. Kaupunkia kutsutaan Euroopan rumimmaksi ja tylsimmäksi. Sitä se ei taatusti ole, vaikka sen hahmottaminen olikin vaikeaa - huolimatta kunnollisesta tutustumisesta paikka jäi itselleni etäiseksi.
Kuva

Maastricht. Kotini neljän kuukauden ajan. Kaupungin pääkatua kävellessä pystyi aina haistamaan vohvelin tuoksun.
Kuva

Helsinki. Kampin alueesta on muodustunut todellinen keskustan jatke. Tennispalatsin kulma ja torialue ovat harvinaisen onnistuneita eläviä paikkoja ihmisen mittakaavassa.
Kuva

Köln. Katukarnevaalit. Miljoona ihmistä kaduilla pitämässä hauskaa. Huoletta. Ilman vihanpitoa. Harmi ettei moinen ole mahdollista Suomessa. Ikimuistoinen päivä.
Kuva

Helsinki. Siitä Kampin alueesta...
Kuva

Pariisi. Toisinaan ei voinut kuin todeta kaikkien stereotypioiden pitävän paikkansa.
Kuva

Amsterdam. Alankomaiden varsinainen pääkaupunki oli täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia katuartisteja. Tämä heppu ei kuulunut kyllä niihin, vaan mokasi jokaisen temppunsa vähemmän hienosti.
Kuva

Oulu. Opiskelijajärjestötuttaviani.
Kuva

Rotterdam. Tosiaan, pilvenpiirtäjät kaupungin keskustassa ovat kyllä mielenkiintoinen ilmiö, mutta Rotterdamin tapauksessa kaupunki tuntui keskisuurelta suomalaiselta kaupungilta, johon vain oli sattumalta ympätty pari korkeampaa taloa.
Kuva

Pariisi. Katuvilinää kuvaattuna Louvren museosta.
Kuva

Lontoo. St Paulin tuomiokirkko on harmittavan vähän tunnettu ikoni verrattuna erittäin tylsään Big Beniin. Eräs suosikkikuviani.
Kuva

Liege. Belgialainen Liegen kaupunki oli kulttuurishokki naapurissa sijaitsevan Maastrichtin jälkeen. Suomalaisittain on vaikeaa ymmärtää kuinka suuret erot Euroopassa maiden välillä voivat olla, huolimatta vierekkäisistä rajoista.
Kuva

Helsinki. Töölö -mitäpä siitä voi sanoa lisää? Ratikat kuuluvat oleellisena osana Stadin katukuvaan.
Kuva

Pariisi. Sacre Cour kohoaa Montmarten kukkulan päällä.
Kuva

Tallinna. Harvinaisen onnistunut satunnainen potretti.
Kuva

Maastricht. Olisin kuvitellut, että 4 kuukauden jälkeen olisin kyllästynyt kapeisiin ja vanhoihin kivikujiiin, mutta näin ei päässyt käymään. Päinvastoin.
Kuva

Helsinki. Ullanlinna-Punavuori on sitä aidointa Helsinkiä, joka usein jää satunnaisten turistien katseelta varjoon. Se, joka uskaltaa väittää ettei Helsingissä ole vanhoja kivitaloja, ehjiä kortteleita tai oikean kaupungin tunnelmaa ei ole tutustunut eteläiseen niemen kärkeen.
Kuva

Pariisi. Matkalla sinne jonnekin.
Kuva

Belgia. Väsynyt matkaaja menossa kohti Brysseliä.
Kuva

Köln. Kaupungin tuomiokirkko oli juurikin niin upea ja vaikuttava, kuin kuvissa.
Kuva

Rotterdam. Kutsuessani tätä satamakaupunkia kylmäksi, tarkoitan juuri tätä inhimillisyyden puutetta.
Kuva

Espoo. Olli ja KONE Building.
Kuva

Helsinki. Ei mikään erityinen kuva, mutta tykkään kovasti tunnelmasta. Vanha nainen sekä tyttö tukevat toisiaan kuvallisina elementteinä.
Kuva

Lontoo. Sama kommentti tunnelmasta pätee. Elämänmyönteinen fiilis.
Kuva


Kävelykatujen vertailu: Jyväskylä-Köln-Aachen
Kuva

Kuva

Kuva


Pariisi. Halusin välttää tyypillisten Eiffel-tornikuvien valinnan tähän joukkoon. :)
Kuva

Maastricht. Söpöjä pikkuliikkeitä Maas-joen varrella.
Kuva

Helsinki. Kuka sanoikaan, ettei Suomessa saa otettua kansainväliseen tyyliin urbaaneja kuvia?
Kuva

Pariisi. Ei kaikki ole siellä pelkkää Hausmannia. 60- ja 70-luvun arkkitehtuuri oli kaikkialla aivan yhtä hirveää. Le Corbusierin perintöä, kiitti hirveesti sinne Sveitsin suuntaan.
Kuva

Helsinki. Satunnainen potretti.
Kuva

Tallinna. Äkkiseltään kuvan voisi kuvitella olevan Italiasta tai muualta Välimereltä, eikä suinkaan Pohjois-Euroopasta.
Kuva

Jyväskylä. Lutakon rantaa Kuokkalan sillalta.
Kuva

Lontoo. Sohon kaupunginosa nukkuu aamuista untaan ja autot täyttävät baarien ja ravintoloiden alkoholivarastoja, ennen aivosoluja alkaa kuolla massoittain illalla katujen täyttyessä viikonloppujuhloista.
Kuva

Rotterdam. Euroopan suurin satama nähtynä Euromast-näkötornista. Kymmenniä kilometrejä joen vartta täynnä nostokurkia ja jalostamoiden savupiippuja. Pisti hiljaiseksi.
Kuva

Espoo. Tapiolan keskusta kesäyönä.
Kuva

Köln. Karnevaalitunnelmia jälleen.
Kuva

Helsinki. Vähemmän nähtyä puolta merellisestä Helsingistä.
Kuva

Bryssel. Maailman ensimmäisiä kauppakeskuksia 1800-luvulta.
Kuva

Helsinki. Pohjoisrantaa, Helsingin ehkäpä upeinta ja eheintä rantaa.
Kuva

Lontoo. Nukkuvaa Sohoa. Miljoonakaupungin ydinkeskustakin voi näyttää tältä.
Kuva

Amsterdam. Hektinen kaupunki, hektiset kadut.
Kuva

Pariisi. Lontoon konepistooleja kantavat poliisit vielä ymmärsin Westministerin hallintorakennuksien ympärillä, mutta Pariisin katuja ja rautatieasemia partioivat rynnäkkökiväärein varustautunet sotilaat saivat aikaan pienen kulttuurishokin.
Kuva

Tallinna. Lasnamäen kaupunginosaa. Toisenlainen kulttuurishokki, vaikka virolainen kaverini sai kyllä ymmärtämään että ulkokuori saattaa huijata.
Kuva

Helsinki. Metroasemat ja alikulut luovat lukemattomia mahdollisuuksia urbaaniin kuvaamiseen.
Kuva

Maastricht. Keskustan vastakkaisen joenrannan uusia rakennuksia 1900- ja 2000-luvulta.
Kuva

Jyväskylä. Itseoikeutettu Jyväskylän maamerkki Innova on aidosti dominoiva rakennus korkeudestaan huolimatta.
Kuva

Köln. Kaupungin pikaraidejärjestelmä oli toimiva sekä hyvin tehokas - sekä sai itseni ymmärtämään sen mahdollisuuksiin raskaiden metrojen tai paikallisjunien sijaan - mutta sen ymmärtäminen tuotti turistiparalle vaikeuksia.
Kuva

Lontoo. Swiss Re'n kananmunan tai kurkun muotoinen pilvenpiirtäjä auringonvalossa.
Kuva

Pariisi. Kuuluisa Moulin Rouge. Viereissä Quick-hampurilaisravintolassa pääsin hyödyntämään kaiken ranskan kielen taitoni. Onneksi 2 vuotta yläasteella ei mennyt hukkaan. "Bonjour! Une Supreme Cheese menu avec Coca Cola Light öö mayo, silvous-pleiz." (anteeksi tämän mainetta paremman kielen raiskaaminen)
Kuva

Helsinki. Eliel Saarisen mestariteos, Helsingin rautatieasema.
Kuva

Aachen. 700-luvulta peräisin olevan tuomiokirkon seiniä koristi lukemattomat yksityiskohtaiset ihmisenkokoiset patsaat. Harmittavan usein niin monia rakennusten upeita pikkudetaileja jää helposti huomaamatta, ellei katso sillä silmällä.
Kuva

Jyväskylä. Opiskelijajärjestömme järjesti tänäkin vuonna Keski Suomen suurimman opiskelijatapahtuman Kauppakadun Appron, joka täytti kaupungin kadut.
Kuva

Helsinki. Opiskelija työssään.
Kuva

Rotterdam. Taustalla kohoaa Euroopan korkeimpiin asuinrakennuksiin kuuluva tornitalo.
Kuva

Tallinna. Olevisten kirkon torni (eräässä vaiheessa maailman korkein rakennus) dominoi vanhankaupungin siluettia.
Kuva

Pariisi. Harmaa kaupunki peittyy savusumuun.
Kuva

Helsinki. Bulevardi ja sen poikkikadut ovat Helsinkiä eheimmillään.
Kuva

Bryssel. Patsaan takana kohoava Tour de Midi on alunperin 1960 tai 1970-luvulta, vaikka sitä ei uudistetun pinnan alta heti huomaisikaan.
Kuva

Maastricht. Idyllistä joenrantaa.
Kuva

Lontoo. Picadilly Circuksen vilinää.
Kuva

Köln. Näiden kuvien jälkeen lienee vaikeaa suhtautua saksalaisiin enää samalla tavalla? :)
Kuva

Pariisi. Stereotyyppinen näkymä kohti erästä Louvren pyramidia.
Kuva

Aachen. Joulumarkkinoilla kavereiden kanssa.
Kuva

Köln.
Kuva

Delft. Pysäyttävä katse Delftissä, varsin mukavassa pienessä opiskelijakaupungissa Rotterdamin ja Haagin puolivälissä.
Kuva

Jyväskylä. Kuva voisi olla mistäpäin maailmaa tahansa, mutta se on Keski-Suomesta.
Kuva

Bryssel. Belgian pääkaupunkia ympäröi joka suunnassa massiiviset betonikolossit.
Kuva

Helsinki. Mietteliäs hetki Erottajan pelastusaseman huipulla.
Kuva

Tallinna. Karkkimaista oikean maailman Disneylandia.
Kuva

Lontoo. Cityn finanssimaailman katunäkymää maantasolta. Jakkupuvut ja miesten puvut olivat yleisin asuste. Hassua kyllä, varsinainen London City on Britannian pieninpiä paikkakuntia asukasluvultaan. Lontoon metropolialueen koko onkin sitten eri juttu.
Kuva

Jyväskylä. Hyvää työtä tekemässä.
Kuva

Pariisi. Näkymä Eiffel tornin korkeimmalta tasolta kohti La Defenseä, joka häämöttä 8 kilometrin päässä.
Kuva

Pariisi. Sama näkymä zoomattuna.
Kuva

Maastricht. Yliopiston kampusaluetta.
Kuva

Pariisi.Postikorttimaisemaa 1800-luvulta.
Kuva

Maastricht. Eräs niistä lukuisista auringonnousuista, joita katselin asuntolamme parvekkeelta kahvimuki kädessäni syksyllä 2006.
Kuva

Helsinki. Harvinaisen satumainen näkymä vanhalta asunnoltani.
Kuva




Kiitos jos jaksoitte katsoa. Jospa sitä vielä ehtisi joskus tehdä kunnollisen ketjun Euroopan kiertueesta. :)
tekijänä jusa-masa
#17086
Toni kirjoitti: Rotterdam. Tosiaan, pilvenpiirtäjät kaupungin keskustassa ovat kyllä mielenkiintoinen ilmiö, mutta Rotterdamin tapauksessa kaupunki tuntui keskisuurelta suomalaiselta kaupungilta, johon vain oli sattumalta ympätty pari korkeampaa taloa.
Kuva
Vasemmassa reunassa oleva torni on lähes täydellinen kopio Frankfurtissa olevasta vastaavasta tornista.
Avatar
tekijänä 16valve
#17088
Kiitos Toni, kerrassaan upea kuvakollaasi! Pisti tosiaan hiljaiseksi, omassa kuvaamisessani on vielä pitkä matka tuohon. Tuolla Aachenissa pitää päästä käymään, ainakin minä vaikutuin näistä kuvista tosi positiivisesti. Muutenkin Keskieuroopan joulumarkkina tunnelma huokuu sitä jotain :)
tekijänä jusa-masa
#17089
Tosiaan on upea kollaasi. Voisin itsekin koittaa laittaa 2006-2007 kuva kollaasia matkailupaikoistani jossain kohtaa vaikka ei se ihan vedä vertoja tälle kollaasille. :D
tekijänä Joka
#17093
Mahtava kuvaketju, olin nähnyt jotain näistä jo SSC:ssä mutta tässä oli myös monta uutta, ja ihan hyvä nähdä tämän luokan kuvia uudestaan. :)

Kuva

Kuva
Näissä on jännä syvyysvaikutelma, vaikuttavat jotenkin tietokoneella tehdyiltä näin aloittelijan silmissä? Kuinka kaukana seisoit kohteesta ja minkälainen objektiivi sinulla oli käytössä?
Avatar
tekijänä Klazu
#17095
Todella hienoja kuvia. Taitava kuvaaja ja hyvä kamera ovat upea yhdistelmä. :)

Itselleni kaikki paikat Lontoota ja Tallinnaa lukuun ottamatta olivatkin tuttuja.

Jännää, miten koemme Rotterdamin niin eri tavalla. Itse pidin kaupungista todella paljon ja korkeita rakennuksia on mukavasti tarjolla eri puolilla keskustaa. Erityisen hienoa on, etteivät ne ole pelkästään toimistotorneja vaan suurin osa on asuinrakennuksia. Eli kyllä tuolla elämää riittänee oikeina päivinä. Itsekin kävimme viikonloppuna, jolloin oli kieltämättä hiljaisempaa. Lisäksi kaupungissa ei ole niin kauhean laajaa kävelykeskustaa, mutta missään nimessä kaupunkia ei paikan päällä voi erehtyä pitämään "keskikokoisena suomalaiskaupunkina" :lol: Kyllä mm. Helsinki tuntuu Rotterdamin jälkeen pieneltä.

Brysselin koin itse hyvin kylmäksi kaupungiksi, vaikka siellä ollessamme olikin todella hyvä keli. Kaupunki on jotenkin likainen ja edes vanhoja rakennuksia sisältävä keskusta ei lämmittänyt kävelykatuineen. EU rakennukset ovat kylmiä lasirakennelmia, joiden massiivisuus kyllä tekee vaikutuksen.

Kölnissä olen käynyt monta kertaa, mutta en vain pysty syttymään tuolle miljoonan asukkaan kaupungille. Kyllähän karnevaalit (jotka muute ovat taas reilun viikon päästä...) olivat hieno tapahtuma ja se ihmispaljous oli suomalaiselle uskomatonta, mutta silti. Tuomiokirkkokin on mielestäni upea vain ulkoa. Sisältä se ei tarjoa mitään kovinkaan ihmeellistä tai edes kookasta.

Aachen on ihan kiva pikkukaupunki. Sangen saksalainen. Itselleni kuitenkaan itse kaupunki ei jäänyt niin mieleen, vaan ympäröivä maaseutu ja kävelymatka Saksa-Hollanti-Belgia rajapyykille.

Maastrichtissä olen vain vaihtanut junaa, mutta kuvien perusteella en löydä sieltä mitään kovinkaan omaperäistä. Toki sinulla on ko. kaupunkia kohtaa erikoisside ja samalla tavalla itse pidän Dortmundia ihanana kaupunkina, vaikka päivän siellä viettävä samaan johtopäätökseen ei varmasti päätyisikään. :)
jusa-masa kirjoitti:Vasemmassa reunassa oleva torni on lähes täydellinen kopio Frankfurtissa olevasta vastaavasta tornista.
Totta puhut! Frankfurtissa oleva Volksbankin pääkonttori on omasta mielestäni kuitenkin kauniimpi, koska suurempi korkeus ja astetta sirompi ulkomuoto sopivat hyvin yhteen.
tekijänä finn_lily
#17102
Aivan mahtava kokonaisuus, jossa näkyi sekä kaupunkien kylmä kylki että inhimillinen ote. Kiitos!
Avatar
tekijänä Iggy.P
#17103
Upea kuvasarja. Ensimmäisiä fiiliksiä mitä sarjasi herätti oli se että olisipa mukava päästä taas matkustelemaan.
Kuvissa oli paljon erilaisia ihmisiä kuten kaupungeissakin on. Ne ovat erittäin tärkeä elementti joka luon kuviin yllätyksellisyyttä ja valtavasti sisältöä. Ajatuksia herättävästi.
Tykkäsin myös kovasti valitsemastasi kuvajärjestyksestä, kiitokset suuresta kuvasarjasta joka tuskin jättää ketään kylmäksi.

Nämä olivat omia suosikkejani:

http://i94.photobucket.com/albums/l81/S ... tmarte.jpg

http://img216.imageshack.us/img216/9489/matkaajahp5.jpg

http://img228.imageshack.us/img228/5827 ... nnexv4.jpg


Ps. Pakko kysyä että otitko Oulusta useampia kuvia?
Avatar
tekijänä Taco
#17106
Näköjään porukka harrastaa kuvaamista täälläpäin, pitäisi tehdä läpimurto video puolella, mutta koneen mahatavat tehot eivät riitä siihen.
Avatar
tekijänä Klazu
#17127
http://img211.imageshack.us/img211/6269/img4323bb7.jpg

Tuo kuva on mielettömän urbaani (todella hyvä rajaus). Tykkään kovasti tuosta Pariisin osasta, vaikka talot eivät mitään kovin kauniita olekkaan. Korkeutta möhkäleillä on todella upeasti ja ne sijaitsevat lähekkäin, mikä tekee tuosta mielenkiintoisen alueen.

http://img82.imageshack.us/img82/7063/nakymaahj3.jpg

Tuosta kuvasta puolestaan käy ilmi, miten täydellisesti La Defencen pilvenpiirtäjät sopivat Pariisin talomereen. Näkymä hakkaa Amerikan ympäriltä autiot pilvenpiirtäjäklusterit 100-0.
tekijänä Toni
#17171
@ 16valve
Kiitos! Kyllä Aachen ehdottomasti lyhyen vierailun arvoinen on, jos sattuu olemaan lähistöllä. Hyvin sympaattisen oloinen paikka, josta itse pidin oikeastaan enemmän kuin Maastrichtista. Saapuessa bussilla Alankomaiden puolelta tuli mielenkiintoisen kotoinen olo, vähän kuin olisi saapunut Suomeen takaisin. Kävin kaupungissa kahdesti, kerran yksin arkkitehtuuri- ja historiakierroksella, toisen kerran joulumarkkinoilla porukalla. Voisin koittaa saada aikaiseksi ketjun tässä lähiaikoina. :)



@ Joka
Nuo esimerkkisi olivat juurikin tietokoneella jälkikäteen käsiteltyjä. Tykkäsin niiden tunnelmasta ja kohteiden fotogeenisyydestä, mutta ne vähän hukkuivat taustaan koska tarkennus oli vähän kaikkialla. Kalustosta sen verran, että 15 kuvista on otettu digijärkkärillä (erityisesti monet iltakuvat). Suurin osa on otettu '04 mallisella Konica-Minolta Z2- ja '05 peräisin olevalta Canon S2 -zoomipokkareilla.

Olli aina valittaa, että en käytä D70-järkkäriäni tarpeeksi. Asia on valitettavasti totta. Pokkareilla kuitenkin saa monesti ihan tarpeeksi hyvää jälkeä - ei ehkä teknisesti, mutta ne on äkillisiä tilanteita varten sutjakampia.


@ Klazu
Rotterdamin kanssa itselläni oli melko suuret ennakko-odotukset, mutta ne eivät toteutuneet itseni kohdalla yhtään. Kärjistystähän tuo vertaus suomalaiseen keskikokoiseen kaupunkiin vähän oli, mutta siitä puuttui kyllä miljoonakaupungin fiilis. Tästä johtunee osaksi omat antipatiani. :) En vain millään pääse siitä kylmästä fiiliksestä eroon - vastavuoroisesti Haag ja Delft olivat sympaattisia tapauksia. Toisaalta lauantai-illan Haag yllätti hiljaisuudellaan. Jännää miten korkeakoulujen puuttuminen näkyy heti kaupungin elävyydessä.

Brysseliin en itse saanut oikein kunnolla otetta. Likainen se kyllä on, tosin ei mitään Liegeen verrattuna. Ranskankielinen Belgia on kyllä melko runneltu ja törkyinen hollanninkieliseen puoliskoon verrattuna! Kävely EU-alueen läpi kohti sitä juhlaillista riemukaarta oli kyllä melko ahdistava.

Köln olisi ollut varmasti melko mitään sanomaton ilman karnevaalia. Harmittaa etten käynyt Dusseldorfissa tai Dortmundissa. Olen ollut melko paljon saksalaisten kanssa tekemisissä Keski-Euroopassa sekä nyt Jyväskylässä ja he monesti jäävät hieman etäisiksi, jopa ehkä kylmiksi (verrattuna esim. itäeurooppalaisiin tai baltteihin), mutta Kölnissä pääsi hyvin ihmisten ulkokuoren alle.

Maastricht? Kiva kaupunki asua hetken. Ei siitä oikein muuta voi sanoa - en itse jäänyt kaupunkia kaipaamaan. Muualtakin tulleiden hollantilaisten mielestä paikalliset siellä ovat hieman nurkkakuntaisia ja konservatiivisia. Ero protestanttiseen ja muutenkin avoimempaan pohjoiseen maahan on hyvin suuri. Tykkäsin kyllä näistä pohjoisen ihmisistä.


@ Iggy
Kiitos! Ehdin Oulussa olemaan ulkona vain tuossa Myllytullin kaupunginosan viereisessä puistossa sekä tekemään lyhyen kävelylenkin kaverin kanssa kaupungin keskustan läpi. Kuvamateriaali ei ole mitenkään erikoista, mutta voisin varmaan pari muutakin kuvaa vilauttaa. Kävin Oulussa maalis-huhtikuun vaihteessa ja olin sisätiloissa koko viikonlopun, paitsi kylmänä sunnuntai-iltapäivänä. Kaupunki ei siis päässyt näyttämään parhaimpia puoliaan.


@ finn_lily, Aboa, jusa-masa
Kiitos! En oikein osaa ottaa kaupunkikuvia ilman ihmisten mukana oloa. He kuitenkin määrittelevät kaupungin luonteen hyvin pitkälti.




Tässä vielä loppuun pari seepian sävytteistä kuvaa

Lontoon kaduilla mainoskylttejä kannattelevat miehet, joilla ei tuntunut olevane mitään muutakaan työmahdollisuutta, jäivät hyvin elävästi mieleen.
Kuva

Orwellmäisen Tate Modern museon aulaa.
Kuva

Useammankaan vuoden jälkeen tähän näkymään ei ole ehtinyt kyllästyä. :)
Kuva
Avatar
tekijänä Iggy.P
#17272
Toni kirjoitti:@ Iggy
Kiitos! Ehdin Oulussa olemaan ulkona vain tuossa Myllytullin kaupunginosan viereisessä puistossa sekä tekemään lyhyen kävelylenkin kaverin kanssa kaupungin keskustan läpi. Kuvamateriaali ei ole mitenkään erikoista, mutta voisin varmaan pari muutakin kuvaa vilauttaa. Kävin Oulussa maalis-huhtikuun vaihteessa ja olin sisätiloissa koko viikonlopun, paitsi kylmänä sunnuntai-iltapäivänä. Kaupunki ei siis päässyt näyttämään parhaimpia puoliaan.
Olisi todella mukavaa nähdä ottamiasi kuvia. On tosin pakko sanoa että Oulu ei ole tällähetkellä oikein parhaassa terässään. Keskusta-alue on odottanut jo kauan suunnitelmien toteutumista, jotka muuttavat reilusti ydinkeskustan ilmettä. Jopa keskusta-alueesta vastaavan Oulun Liikekeskus Ry:n mielestä Rotuaari on nyt alennustilassa.
Avatar
tekijänä Kantti
#17277
Useita kertoja Tonin laajaa monikerroksista kuvasarjaa katsottuani, sanon että sarja alkaa heti kärkeen vahvasti kahdella vähäsävyisellä kuvalla, veistoksellinen:
http://i94.photobucket.com/albums/l81/S ... y/cw33.jpg

ja pehmeästi etualaan tarkentuva:
http://i94.photobucket.com/albums/l81/S ... tmarte.jpg

Varhaisen aamuhetken tunnelmaa henkivä (aamu vai ilta?):
http://img149.imageshack.us/img149/678/ ... llasi3.jpg

Hieno mustavalkoinen täyssävykuva jossa katuelämä hetkeksi pysäytetty näytelmänomaisesti kesken mielenkiintoista toimintaa! Paras kuva mustavalkoisista:
http://i94.photobucket.com/albums/l81/S ... kus3hy.jpg

Tässä kuva josta myös pidän, suojatietä ylittävät jalankulkijat ovat kuin tulppana kiihkeästi vuoroaan odottavalle autoryppäälle:
http://i94.photobucket.com/albums/l81/S ... nkadut.jpg

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja rauhallisuudessaan hyvä kuva, kuin kultaisen leikkauksen oppikirjasta:
http://img60.imageshack.us/img60/7296/toolo33vv.jpg

Loistavan ajoituksen malliesimerkki, rullaportaissa kulkevasta ihmismassasta on kääntynyt esiin nuori tyttö, ja alakulmasta kuvaan nouseva vanhempi nainen joka on kääntynyt uteliaana katsomaan mitä kuvaaja on tekemässä. Nämä kaksi elementtiä tekevät siitä mielenkiintoisen, etenkin vanhempi nainen joka itse asiassa tekee kuvasta KUVAN
http://img207.imageshack.us/img207/4601/metrossa7jy.jpg

Tässä myös hetki hiljaista odotusta urbaanissa elämänmenossa:
http://img529.imageshack.us/img529/6823/ubahndx9.jpg

Miksi muka rakennusten pitäsi olla yhdemukaisia ja räystäslinjan samalla korkeudella, kuka kaipaa monotonisuutta? Elävää elämää kaupunkinäkymän pitäsi edustaa:
http://img166.imageshack.us/img166/9263 ... ge2fa3.jpg

Monta hyvää otosta olen ohittanut, paljon kertovat Eiffeltornista otetun Pariisi kuvan vielä mainitsen erikseen:
http://img82.imageshack.us/img82/7063/nakymaahj3.jpg

Paljon olet ehtinyt kiertelemään Euroopassa Toni. Paljon puhuva satsi tuo! :)
tekijänä Jape
#17404
Melkein kaikki kuvat taitavat olla mulle ennestään tuttuja, mutta pakko silti vielä sanoa, että hienoa työtä olet vuosien varrella tehnyt.

Eritiyisesti tykkään siitä kun näissä sun kuvissa tulee todelliset ihmiset ja aidon elämän meininki niin pirun hyvin esille. Pari henk. koht. suosikkia:

http://i94.photobucket.com/albums/l81/S ... onkatu.jpg
http://i94.photobucket.com/albums/l81/S ... urist3.jpg
http://img392.imageshack.us/img392/6766 ... m12ql2.jpg
http://img69.imageshack.us/img69/7655/pict0198bn5.jpg
http://img216.imageshack.us/img216/9489/matkaajahp5.jpg
http://img207.imageshack.us/img207/4601/metrossa7jy.jpg
http://img447.imageshack.us/img447/8421 ... ntu8hx.jpg
http://img359.imageshack.us/img359/3886 ... lla9nb.jpg

Olen ties kuinka monta kertaa yrittänyt juurikin tuolla Canon Powershot S2 IS:lä pyrkiä samantyyliseen lopputulokseen, mutta kun ei vaan mitenkään onnistu. Aina vähintäänkin tarkennus menee vituralleen kun hermostuksissani teen suorituksen niin hätäisesti.