Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
Avatar
tekijänä Iggy.P
#63667
:::::::::

Tätä kuvaa ei ole tainnut olla ennen talossa:

Kuva


Kuvassa on kadonnut rakennusryhmä Aleksanterin kadulta. Näkymä on ollut mukavan kerroksellinen.


- 90-luvun alussa Aleksanterinkadun puutalot roihusivat liekeissä yksi toisensa jälkeen. Rakennusliikkeisiin kohdistui epäilyjä, mutta ne myös jäivät epäilyiksi, sillä minkäänlaista yhteyttä niiden ja palojen välillä ei voitu osoittaa.

http://www.kaleva.fi/peto/kun-oulu-paloi-kivijalkaan/283197/
Avatar
tekijänä Iggy.P
#64380
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston päärakennus


OULUN YLIOPISTON ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNTA on pohjoisin Suomen kolmesta yliopistotason arkkitehtikoulusta. Tiedekunnassa opiskelee arkkitehdiksi yhteensä 300 suomalaista ja kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa.

Kuva


Kuva


Arkkitehtuurin tiedekunta on toiminut perustamisestaan lähtien vuodesta 1959 nykyisellä paikallaan Oulun historiallisessa keskustassa 1800- luvun kaupunkikorttelissa, missä Oulun yliopisto aikoinaan aloitti toimintansa.

Kuva


Kuva



Arkkitehtuurin tiedekunta on osa kaupungin keskustan kulttuuri-instituutioiden verkostoa: tiedekunnan kirjasto, A-pajan näyttelytilat ja kahvio ovat avoimia myös kaupunkilaisille, ja vastaavasti osasto opiskelijoineen näkyy ja kuuluu Oulun kaupunkikuvassa.

Kuva


Tiedekunnan opetuksen ja tutkimuksen erityisalana on muuttuva pohjoinen rakennettu ympäristö. Sen opetus- ja tutkimusvastuu jakautuu neljän aineryhmän kesken, jotka ovat arkkitehtuurin historia ja korjaussuunnittelu, nykyaikainen arkkitehtuuri, rakennussuunnittelu ja yhdyskuntasuunnittelu.

Kuva


http://www.oulu.fi/arkkitehtuuri/node/16291
Avatar
tekijänä Iggy.P
#64549
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::


Keisariajan arkkitehtuuria


Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa vuosien 1809-1917 välisen ajan. Suuren valtakunnan väkiluku oli vuonna 1897 noin 125 640 000.

Ouluun rakennettiin 1880-luvulla hieno ja ajanmukaista uusrenessanssia tyyliltään edustava seurahuone. 1800-luvun uusrenessanssi toi nimensä mukaisesti arkkitehtuuriin 1400–1500-lukujen italialaisen vauraan ja arvovaltaisen kaupunkiarkkitehtuurin. Uusrenessanssi pohjaa myös antiikin Kreikan ja Rooman arkkitehtoniseen muotokieleen.

Kuva



Pohjois-Suomen hienoin juhlasali:
Kuva





Uusrenessanssia huonekaluissa:

Kuva


Kuva


Kuva



Kuva

Kuva

Juhlasalin kuvan lähde: Kaleva

Huonekalut: bukovskis market & stadtsauktion.se
Avatar
tekijänä Iggy.P
#66701
Vastaus tätä ketjua edeltävään vanhempaan jo lukittuun Oulu City-ketjuun tulleeseen kysymykseen. Asia liittyy Arkkitehtistudion valokuviin joita esittelin kyseisen ketjun viimeisellä sivulla.

Eskimo kirjoitti:Kiitos Iggy ajatusteni ja piirrosteni esittelystä. Tiedätkö, miksi ketju on suljettu tähän?


Luulen että ketju suljettiin koska siinä oli paljon toimimattomia valokuvia ja koska tämä ketju oli korvannut kyseisen jo tavallaan vanhaksi jääneen "Oulu City-ketjun". Ai, ne ovat sinun laatimia kuvia? Mukava saada tietää. Hienoja ovat. Kiitokset niistä.


Ps. Minulta on estetty yksityisviestien lähettäminen ja huutoikkunaan osallistuminen joten kirjoitin vastauksen tänne. Kiitokset kommentista!



Oulu City: http://www.taloforum.fi/viewtopic.php?f ... &start=315
Avatar
tekijänä Iggy.P
#69024
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::


Ikkunat osana vanhojen rakennusten arkkitehtuuria



Oulun keskustan vanhoja rakennuksia on korjattu monella tavalla. Osa kohteista on "restauroitu", eli kunnostettu rakennuksen rakennushistoriallinen arvo säilyttäen. Osassa on päädytty korjaukseen jota voisi kutsua lähinnä "saneeraamiseksi". Seuraavat kuvat havainnolistavat mitä eroa näillä kahdella korjaustavalla on käytännössä. Tarkastelu keskittyy rakennusten ikkunoihin.


Tämä Oulun hautausmaan reunalla oleva vanha rakennus kunnostettiin restauroinnin periaatteita noudattaen. Sen rakenteita ei lähdetty muuttamaan vaan rakennus kunnostettiin alkuperäisen kaltaiseksi.
Kuva




Kunnostettu vanha ikkuna. Vanhojen ikkunoiden puumateriaali on usein selvästi parempaa kuin nykyään myynnissä olevien puiden. Tämä johtuu siitä että puut kasvoivat ennen luonnonmetsän kaltaisissa olosuhteissa jolloin puun kasvu oli hitaampaa. Nykyinen tehometsätalous tuottaa nopean kasvun jolloin puusta tulee pehmeämpää ja myös puun kierteisyys lisääntyy. Tehotuotettu puu on pahimmillaan kelvotonta puusepän työhön.
Kuva





Tämä koulukadulla sijaitseva jugend-aikakauden rakennus sai uudet ikkunat.
Kuva



Lähempi tarkastelu paljastaa ongelmat. Keskimmäisen ikkunan feikki-välipuite on irronnut.
Kuva



Tässä on sama vika. Välipuitteet ovat irronneet:
Kuva




Tässä vanhat ikkunat on kunnostettu tai puuseppä on tehnyt uudet ikkunat vanhan mallin mukaan. Tällainen ikkuna sopii parhaiten rakennuksen arkkitehtuuriin. Tutkimukset ovat paljastaneet myös sen että hyvin tehdyt vanhat ikkunat ovat usein myös lämpötaloudellisesti uusia parempia. Erityisesti tämä pätee silloin kun vanha välipuitteilla varustettu ikkuna vaihdetaan uuteen välipuitteettomaan ikkunaan. Ero johtuu siitä että välipuitteet vähentävät ilman liikettä ikkunoiden välissä.
Kuva




Tässä vanha ikkuna on korvattu alumiinipinnoitetulla uudella ikkunalla joka on sovitettu rakennuksen arkkitehtuuriin sopivaksi. Oulun keskustassa on sen verran vähän yli sata vuotta vanhaa rakennuskantaa jäljellä että mielestäni kaikkia vanhoja rakennuksia tulisi kunnostaa restauroinnin periaattein. Seuraavan kunnostuksen yhteydessä nämä ikkunat olisi hyvä korvata alkuperäisen mallin mukaan tehdyillä. Rakennuksen historiallinen arvo on sitä suurempi mitä enemmän siinä on sen omaan aikakauteen kuuluvia rakenteita.
Kuva



Restaurointi toteutuu sitä todennäköisemmin mitä merkittävämmästä rakennuksesta on kysymys. Kirkot pappilat ja vanhat edustusrakennukset kunnostetaan Oulussa lähes poikkeuksetta vanhaa kunnioittaen.

Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#69540
eskimo kirjoitti:Katutaidetta
Pari viikkoa sitten ilmestyi Pohjantien alikulkuun graffiteja, joita toivon mukaan ei sotketa.

Normigraffiteista poikkeavaa naturalistista työtä näissä!
Hienoja!!

Näissä on sen verran raakaa talenttia että voivat hyvinkin saada arvoa ja jäädä päällesuihkimatta.
Avatar
tekijänä Kantti
#72367
Sen lisäksi että Puistolan kivimuuri näyttää olevan hienossa kunnossa, ilahduttaa nähdä mitä sen viereen on rakennettu alimmassa kuvassasi. Kaunista kaupunkikuvaa, näin kuuluu toimia!
Avatar
tekijänä eskimo
#72500
Oulun vihreä kulma

Torkikatu-Kauppurienkatu vihreä talopari.
Vasemman puoleisen "kaakeli"-talon sunnittelija on Antti Rissasen arkkitehtitoimisto.
Oikean puoleisen Oulun Puhelin Oy:n toimitalon suunnitteli Risto Harjun toimistossa ansiokas arkkitehti Heikki Taskinen v. 1970-71.
Alkuperäinen julkisivu oli tyylikäs ja lasinen. Siihen sisältyi kaksi vihreää lasinauhaa pikanttina lisänä.
Myöhempi aiheen tökerö toistaminen peittämällä sillä suuren osan ikkunoista pilasi talon arkkitehtuurin.
Kuva

Entistämistä ja ehostusta valmistellaan uutta keskustan kauppakeskusta varten.
Kuva
kuvat Forum24 ja Google Street view
tekijänä Jatup
#75157
Muutamia kuvia Puolivälikankaan vesitornista.

Näkymä kaupunkiin päin.
Kuva

Oulu on varsin metsäinen kaupunki, kuten kuvasta näkyy, mutta joitakin yksityiskohtia on erotettavissa jopa pohjoiseen päin katsoessa. Vasemmalla ylhäällä näkyy yliopiston kampus ja Kuivasjärven takana vasemmalla on Kaijonharjun kerrostaloja. Kampus alueen takana voi juuri ja juuri nähdä Ideaparkin mainoskyltin. Jopa Ritaharjun 5-kerroksisten talojen katot erottuvat kaukaisuudessa, kun vähän silmiä siristää.
Kuva

Rajakylään ja Teknologiakylään päin.
Kuva

Takalaanilan tehtaita.
Kuva

Alppilan ja Toppilan kerrostalot näkyvät torniin varsin hyvin.
Kuva

Näkymää kaakkoon. Rautasillan 16-kerroksinen talo pitäisi tulla näkyviin tässä ilmansuunnassa muutaman vuoden päästä. Rakennus tulisi kuvan vasempaan laitaan keskelle jo näkyvissä olevien kerrostalojen viereen.
Kuva

Itä-Tuiraa ja Myllytullia.
Kuva
Avatar
tekijänä sam
#75213
Janne_H kirjoitti:Mielenkiintoisia maisemia. Oulu on näemmä hyvin alava. Mikä mahtaa olla Oulun korkein kohta?

Oulu sijaitsee tasaisella vesijättömaalla, jossa luonnolliset korkeuserot ovat pieniä. Kuntaliitoksen myötä hallinnollisen Oulun korkein kohta on Ylikiimingin Hevoskankaalla kaukana sisämaassa. Varsinaisella kaupunkialueella korkein kohta taitaa olla 56 metrin korkeuteen merenpinnasta nouseva Ruskotunturi, entinen kaatopaikka ja nykyinen laskettelukeskus.

Kuva "tunturin" huipulta syksyllä 2013.
Kuva
  • 1
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15