Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
Avatar
Tekijänä Janne_H
#52408
Sain tänään tilaisuuden vierailla yhdessä Viljo Revellin suunnittelemista Taskumattitalosta. Talot sisältävät yhdeksän kerrosta ja koska ne ovat rakennettu korkealle kalliolle ovat ne yksi merkittävimmistä elementeistä Tapiolan suurmaisemassa.

Tapiolan keskusta ja erityisesti kuvassa näkyvä Stockmannin ilme tulee muuttumaan melkoisesti muutaman vuoden päästä.
Keilaniemen tornisuunnitelmien toteutuessa skyline tulee olemaan todella komea, vaikka ei nykyilmeessäkään mitään häpeilemistä ole!
Kuva

Vuonna 1968 valmistuneen Haukilahden vesitornin peruskorjaus on valmistunut ja samalla torni on saanut purppuran värisen iltavalaistuksen.
Vesitornissa sijaitseva Ravintola Haikaranpesä pääsee nyt jatkamaan toimintaansa alkuperäisilmeen mukaiseksi remontoiduissa tiloissa.
Matinkylää hallitsee kaksi 16-kerroksista asuintornia. Tornien takana käy Suomenojan voimala täydellä tehollaan.
Kauimpana horisontissa kohoaa vasemmalla Kirkkonummen metsät ja oikealla Soukan korkeille kallioille rakennetut kerrostalot.
Kuva

Kuva

Espoon todellinen maisemanhallitsija on 326 metriä korkea Latokasken tv- ja radiomasto, josta lähetetään kaikki pääkaupunkiseudun lähetykset.
Maston edessä kohoaa Olarin Kuitinmäkeen rakennettut kerrostalot.
Kuva

Näkymä pohjoiseen. Leppävaaran takana savua päästää taivaalle Vantaan Energian voimalaitos Martinlaaksossa.
Kuva

Itäisen kantakaupungin maamerkit samassa kuvassa.
Kuva

Kehittyvää Tapiolaa.
Kuva


Muutama panoraama vielä:
http://imageshack.us/a/img89/3782/tasku ... norama.jpg
http://imageshack.us/a/img442/1347/task ... lantee.jpg
Viimeksi muokannut Janne_H, 13.01.13 22:32. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tekijänä Jape
#52433
Wau, olipas hienoja! Varsinkin Olari + Latokasken mastoa pysähtyi tuijottamaan pitkäksi aikaa, mahtava talvi-illan/iltapäivän valo.
Tekijänä Luukie
#53546
Kyllästyin joskus noihin Jannen samoihin kuviin aina samoista paikoista. Mutta sitten mietin mitä nä turkulaiset laittaa tänne kuvia. Ihan samoista paikoista
niin mieli muuttui. Täytyy vain myöntäää, että suomi on pikku kylä, muiden joukossa. Not. Kasvava paikka tämä on ja vaikka jannen kuvat ovat
samoista paikoista. Noi kolme tornia siinä aina näkyy, niin mitä sitten. Meni vain pari vuotta ymmärtää tämä asia.
Tosta uusimmasta niin joskus pari vuotta sitten luulin että on turusta. Nyt paremmin oppineena niin on kyllä kaunis torni.
Tekijänä magno
#54669
Iso käsi Jannelle kuvista. Oli jotkut kuvat sitten samoista paikoista tai ei, niin ei tällä palstalla liikaa omia laadukkaita kuvia postailla. Minä ainakin kannustan kaikkia laittamaan tänne rohkeasti omia kuvia jakoon.
Tekijänä DFox
#54841
Janne_H kirjoitti:Iltalenki polkupyörällä ja kameralla.
Livahdit pyörällä SOLA:n parkkitaloon? ;)
Avatar
Tekijänä Janne_H
#54843
DFox kirjoitti:
Janne_H kirjoitti:Iltalenki polkupyörällä ja kameralla.
Livahdit pyörällä SOLA:n parkkitaloon? ;)
Jep! Oli mukava pyöräillä täysin tyhjässä 8-kerroksisessa parkkitalossa ja varsinkin lopuksi rullata ylhäältä alas. :)
Avatar
Tekijänä Janne_H
#54869
Etelä-Leppävaarassa aloitti vuoden alussa uusi ja komea Roosaliinan päiväkoti. Talon on suunnitellut Arkkitehdit Gylling-Vikström Oy.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Tekijänä tissot
#54873
Koulut ja tarhat tuntuvat tasaisesti saavan laadukasta ja hienon näköistä lukaalia lähes poikkeuksetta, varsinkin täällä Espoossa. En tiedä ketkä ovat olleet päättämässä mitkä ehdotukset menevät haravan läpi tai määrännyt kriteerit rakennuksille, mutta kaikki kunnia heille.
  • 1
  • 13
  • 14
  • 15
  • 16
  • 17
  • 19