Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
Avatar
tekijänä eskimo
#26955
Oulun Pikisaaren konepaja 1990- luvulla. Rakennus oli lähes rauniona.
Kuva

Ja muutama vuosi myöhemmin. Ökyasuntojen sijoittaminen Pikisaaren suojeltuun miljööseen nostatti äänekkään vastarinnan mutta nyt asia on hiljaa hyväksytty, kun perinneympäristön on pelastettu.
Kuva

Sijainti 200 metriä torinrannasta keskellä kaupungin edustan vesimaisemaa.
Asunnot ovat korkeita ja sisältävät monimuotoisia parvitiloja. Keskellä rakennusta on valokatteinen aula. Hinnat rakentamisajankohtana olivat silloiseen tasoon nähden huikeat 8000 mk/ m2.
Viimeksi muokannut eskimo, 15.06.13 12:54. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä Aboensis
#26964
No jopas on komeaksi tuo ränsistynyt navetta laitettu! :o Joskus tuota Westparkia kävin katsomassa ja silloin se näytti lähinnä purkukohteelta (kuten noista vanhemmista kuvistakin näkyy).

Paperisota Raunistulan siilojen purkamiseksi taitaa olla loppusuoralla, ja rakennus mennee purkuun ensi keväänä. Eipä siitä kyllä oikein kummoisiakaan loft-asuntoja olisi saanut (tunnustan! olen käynyt siellä hiippailemassa...) kun rautatie jyrää ikkunoiden alla ja suurimman osan rakennuksen tilavuudesta vievät nuo siilostot, joiden muuntaminen oikeastaan mihinkään uuteen käyttötarkoitukseen olisi ollut aika hankalaa. Joskus takavuosina sisään saattoi kävellä avoimista ovista, mitään rikkomatta, mutta tuon tämänkesäisen jälkeen lienee jokainen läpi hitsattu umpeen.

Turussa taitaa Raunistulan vanhaan tulitikkutehtaaseen tulla uusia loft-asuntoja tässä jossain vaiheessa. Paikka näyttää lupaavalta:

Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#26967
Misäs toi tulitikkutehdas on siellä?

Peltisiilojen osalta purku on ollut jo pitkään selvä, tämä betoniin valettu osuus on se josta on kiistelty ja joka on ollut suojeltu. Tuollainen siilo on rakennuksena komea, siksi se olisi kiinnostava ja hieno kohde asumiskäyttöön muutettuna. Siilo-osuus olisi haastava jos tilasta pitäisi saada asuntomainen, pyöreät siilojen sisäpinnat antaisivat kyllä mielikuvitukselle suuria mahdolisuuksia sisustuksen suunnittelemisessa. Varmuudella olisi toisenlainen kämppä kuin kavereilla.
Avatar
tekijänä eskimo
#38357
Toimistotalosta muutetut loft asunnot saivat RIBAn tämän vuoden arkkitehtuuripalkinnon.

Loft Gardens, Istanbul – arkkitehtina Tabanlioglu
Kuva

Kuva
Kuva Kelpaisi asustella
Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#73380
Tikkumäenkujalla olevaan entiseen tulitikkutehtaaseen - rakennus on suojeltu - on tekeillä loft-asuntoja. Ainakin osaan rakennuksesta. Kyseessä on rakennuskokonaisuus joka koostuu eri aikoina tehdyistä laajennuksista. Alkuperäinen rakennus olisi Rosa Paukion alueesta tehdyn diplomityön perusteella vuodelta 1876. Paukion diplomityö on hyvin perusteellisen tuntuinen, siinä hahmotellan yksityiskohtaisesti tulevien rakennusten henkeä suhteessa paikkaan ja sen teolliseen menneisyyteen. Alue muilta osin on jo lähes rakennettu Satakunnantien varteen.

Pari ilmakuvaa bingmapsista jossa tontti on vielä rakentamista edeltävässä kunnossa.
Kuva

Kuva

Kierrämme nyt entisen tulitikkutehtaan rakennuksen ja vilkaisemme samalla muutamalla kuvalla miltä ympärillä näyttää.
Aluksi katsaus Tikkumäentieltä. Entinen tulitikkutehdas on taustalla, etualalla näkyvä monttu on tulevien rakennusten savipatjaan kaivettua alalkuvalmistelua.
Kuva

Käsintehtyyn vanhan teollisuusrakennukseen on hienosti tehty asuintilaa vinttiin leikkaamalla isoja ikkunoita katonrajaan ja tekemällä katto kokonaan uudelleen.
Kuva

Kuva

Selän takana on 2011 rakennettu tiiliverhoiltu talo joka ei ole aivan perustolppa, siinä on räystäät. Muutenkin hyvää tasoa, yllättävää rakennuksessa on autotallit alakerrassa!
Kuva

Kuva

Edellä nähdyn uuden rakennuksen pihan puolella on tulitikkutehtaan rakennuksiin kuulunut vanha tiilitalo kunnostettu, luultavasti asuintaloksi?
Kuva

Näkymä pitkin Tikkumäenkujaa kohden Tikkumäenkatua. Uudet rakennukset on porrastettuja 4/5 -kerroksisia taloja. Etualalla oleva rakennus on poikkeuksellisesti 2 -kerroksinen.
Kuva

Kuva

Kaksi erillistä ovea, kaksi vinttihuoneistoa?
Kuva

Kuva

Vaaleaksi rapattu osa on selvästi uudempaa tehtaan laajennusta, joka näyttää enemmän toimistotilalta kuin asunkäyttöön tarkoitetulta. Korkeat yhtenäiset ikkunat.
Kuva

Loft-asuntojen autokatoksia.
Kuva

Kraanan edessä on tulevien rakennusten kuoppa. Takana Tikkumäentie ja sen varrella oleva keltainen paritalo, jonka takana puolestaan eräs alueen uusia 5/4 kerroksisia rakennuksia.
Kuva

Kuva

Erikospisteet voi antaa vanhan tiilipiipun säilyttämisestä maamerkkinä ja osoituksena menneestä teollisuushistoriasta
Kuva

Muutama kuva vielä Satakunnantien läheisyyteen rakennetuista uusista rakennuksista. 2-kerroksinen talo Tikkumäenkujalta.
Kuva

Rakennuksen päädystä kiertyy kulku pihakannen alla olevaan autosuojaan.
Kuva

Kuva

Tikkumäenkujan alkupää.
Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä Kantti
#73384
hmikko kirjoitti:^ Viime kesältä olevissa StreetView-kuvissa näkyvät nuo vanhat rakennukset remonttivaiheessa, esim. tässä.
Kappas vaan! Tuosta näkee hyvin miten luita myöten rakennus on riisuttu.

Olisi kiinnostavaa tietää minkä hintaisia asunnot tässä kohteessa ovat olleet/ovat? En ole onnistunut kaivamaan entisen tulitikkutehtaan asunnoista mitään tarkempaa infoa. Veikkaan asuntojen hintoja kovanpuoleisiksi?