Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
#5761
Elikkä homman nimi on se, että päätettiin Tonin (eli Oberleutnantin) kanssa lähteä yhteisvoimin kuvaamaan helteistä Helsinkiä. Helsinki-päivästä johtuen Kaartin pelastusaseman torni oli avoinna yleisölle ja sieltä lähdettiin liikkelle.

Kuva
Etelä-Helsingin kattoja, taustalla Suomenlahti.

Kuva
Kallion linjojen sodanjälkeistä rakennuskantaa piiiitkällä zoomilla.

Kuva
Mariella lipuu kohti Tukholmaa, etualalla Saksalainen kirkko.

Kuva
Kuva jonka mustavalkoistin kun alkuperäisessä värit olivat latteat (tiedän, jokainen täysverinen valokuvaaja nauraa räkäisesti tällaiselle mv-efektin väärinkäytölle).

Kuva
Ehkä suosikkikuvani. Etuallalla Design-museo ja talo, jota Tonin kanssa aloimme kutsua "Ohranan taloksi", taka-alalla ruotsinlaiva ja kesäisessä auringossa kimaltelevaa vettä.

Kuva

Kuva

Kuva
Helsinki-päivän kunnikaksi liput liehuivat. Tästä oli tarkoitus tulla jonkin sortin "suosi suomalaista"-mainos. :)

Kuva
Mitähän tämä kaveri mahtaakaan kuvata..?

Kuva
Näkymä Itä-Helsinkiin. Kaukaisesti sientä muistuttava betonistruktuuri on Roihuvuoren vesitorni, komeat 50-luvun kerrostalot ovat Herttoniemeä.

Kuva
Poistuessamme tornista otin tällaisen kuvan likaisen ikkunan läpi. Mustavalkoisena se tuo kaukaisesti mieleen postikortin sotaa edeltävän ajan jostakin Keski-Euroopan kaupungista.

Kuva
Funkkista Etelä-Helsingissä. Kaksi ensimmäistä kerrosta tosin olivat tyyliltään hyvin uusrenessanssimaisia. Ehkä taloa on korotettu aikana jolloin funkkis tuli muotiin?

Kuva
Johanneksen kirkko - ahh, kerrankin sain siitä hyvän kokonaiskuvan!

Kuva
Haahuilimme Kaivopuistonrantaan. Tämä suorastaan ärsyttävän turistimainen ja kitchi näkymä tuli kuitenkin jotenkin tallennettua.

Kuva

Kuva
Zoomaus kohti Laajasalon commieblockeja ja öljysäiliöitä.

Kuva

Kuva
Mauttomuuden huipentuma... Retken loppuvaiheessa löysimme itsemme tästä ylitunnetusta paikasta - itsekin ihmettelimme miten siinä niin olikin päässyt käymään.

Kuva
Tähän näkymään päätimme kuvausreissumme.

Loppuun vielä pari bonuskuvaa, otettu Eiranrannasta kuvausreissua edeltävänä iltayönä.

Kuva

Kuva
Tuo punainen täplä on sitten mollottava, juuri horisontin yläpuolelle noussut täysikuu jolle tämä kuva ei tee oikeutta.
Avatar
tekijänä 16valve
#5766
Hienoja kuvia. Tästä sarjastahan saisi vaikka pienimuotoisen Helsinkikuvakirjan ;)
tekijänä Welissoni
#5767
Helsinki on kaunis kaupunki :) . Ei muuta sanottavaa.
tekijänä Quu
#5770
Täytyy myöntää että kaunis kesäpäivä tekee oikeutta Helsingille. Tästä pidin itsekin eniten ja tässä on hieno "Flat Iron Building"-efekti vaikka vähän vinossa näyttäisi olevankin (tai suorassahan se on jos lipputangon perusteella katsoo).
Avatar
tekijänä prepo
#5773
Nättejä kuvia.
Funkkista Etelä-Helsingissä. Kaksi ensimmäistä kerrosta tosin olivat tyyliltään hyvin uusrenessanssimaisia. Ehkä taloa on korotettu aikana jolloin funkkis tuli muotiin?
Lienet oikeassa tuosta silitysrautatalon korotuksesta, rakennusvuodeksi mainitaan 1888 ja arkkitehdiksi Selim A. Lindqvist:http://www.valt.helsinki.fi/projects/km ... qvist.html
Myöhemmin Lindqvist suunnitteli myös funkis-tyyliin.

Myös Max Frelander mainitaan jossain arkkitehdiksi, mutten löytänyt vuotta:
http://www.korttelit.fi/rakennus.php/id/1030