Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
tekijänä Anssi
#2366
Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Nokian keskustassa 28.7.2005 klo 12 aikoihin.

Sama homma kuin Toijalassa, aikaa ei paljoa tullut käytettyä ja kuviakin tuli otettua turhan pieneltä alueelta. Tosin keskustan ulkopuolella oli niin paljon puustoa (lähinnä koivuja), ettei mitään kuvattavaa löytynyt.

Tuntui, ettei Nokialla ollut yhtään tasaista maastoa, koko ajan maa vietti johonkin suuntaan, keskustakin sijaitsi loivassa pohjoisrinteessä. Keskustassa oli pääasiassa matalia ja varsin pieniä rakennuksia väljästi rakennettuna. Kauempana näkyi isompia asuinkerrostaloja. Asukkaita Nokialla on 28000 ja viimevuodet kasvu on ollut nopeaa.

Nokian kartta löytyy tuolta: http://www.karttatiimi.fi/nokia/map.php

Nämä kuvat on pieneltä alueelta Pirkkalaistorin ympäristöstä, muutamia liikkeitä oli myös 100m päässä tämän alueen pohjoispuolella. Kuvat on jotakuinkin aikajärjestyksessä.

1. Tori nähtynä lännestä päin, Härkitien toiselta puolelta. Härkitie on hienossa kunnossa ja osa toristakin on pinnoitettu lähivuosia. Nuo kaksi, torin pohjoispuolella sijaitsevaa, kelta-valkoista kerrostaloa näkyvät useimmissa seuraavista kuvista. Torin pohjoispuolella on pikkuliikkeitä. Eteläpuolella on ainakin K-supermarket. Torilla oli menossa ”Tapsan Tahdit” ja rekkakin oli pahasti parkissa keskellä näkymää.
Kuva

2. Torin koilliskulma, kamera osoittaa jotakuinkin kohti luodetta. Aika ruma talo (näyttää kuvassa paremmalta kuin luonnossa).
Kuva

3. Samasta kohtaa kohti länttä. Torin pohjoislaitaa ei oltu pinnoitettu uudestaan, vaan pinta oli erittäin ruman näköistä betonilaattaa, lieneekö 60- vai 70-luvulta. Torin Itäpääty on kai vakituisesti paikoituskäytössä.
Kuva

4. Torilta pääsi talon läpi, rappusia pitkin, Välikadulle. Kuva länteen päin. Autoja sikin sokin.
Kuva

5. Samasta kohtaa kohti luodetta.
Kuva

6. Sama suojatie toiselta puolelta tietä.
Kuva

7. Samat talot Välikadun ja Härkitien risteyksen koilliskulmasta nähtynä.
Kuva

8. Välikadun ja Härkitien risteyksen koilliskulmaan tulee uutta.
Kuva

9. Kuvattu samasta kohtaa kohti pohjoista. Torin kohdalla Härkitien toisella puolella sijaitsee joku kauppakeskus. Eka kuva oli kuvattu tuon talon rappusilta.
Kuva

10. Risteyksen kaakkoiskulmasta näkymä kohti länttä (Välikatu).
Kuva

11.Härkitien ja Välikadun risteyksen luoteiskulmassa on matalia liikerakennuksia (Toivontori). Takana asuinkerrostaloja.
Kuva

12. Torin länsipäädyn kivetystä Härkitiellä.
Kuva

13. Torin kohdalta kuvattuna kohti etelää. Nokian Renkaiden punatiiliset tehdasrakennukset.
Kuva

14. Äskeisen kuvan suojatien ylityksen jälkeen: näkymä kohti pohjoista.
Kuva

Pikavisiitin perusteella ei Nokia mikään hieno paikka ole, mutta eipä kai sitä voi odottaakaan kaupungilta, jonka asukkaat hakevat palvelunsa naapurin puolelta.
tekijänä Quu
#2367
Olen tuolla kymmeniä kertoja käynyt, ja luokittelisin sarjaan "ihan jees". Hienoimmat kuvat olisi mahdollista saada sieltä koskelta jossa sijaitsee wanhaa teollisuutta, sekä kiertelemällä epämääräisiä kyläteitä, joista puutalokantaa ei olla ehditty purkamaan. :)
Avatar
tekijänä OlliMolli
#2368
Ei tule kyllä ensimmäisenä 28000 asukkaan paikka mieleen, mutta toisaalta Suomessa nämä asukasluvut ovatkin kovin epäselviä johtuen siitä, että kaupungin asukasluvuksi laskentaan kunnan asukasluku.

Se on sanottava, että perin stereotyyppiseltä suomalaiskylältä Nokia kyllä näyttää. Periaatteessahan olen sitä mieltä, että kaikki Suomessa näyttä kivalta kesällä, mutta tuollainen laatikkotalojen epämääräinen, autoteiden harmaaksi värittämä, sotku ei kyllä mieltä lämmitä.

On muuten oikein hienoa, että olet ruvennut noin aktiiviseksi sisällöntuottajaksi Taloon. Lisää vaan tulemaan! :) Tällaisia(kin) pikkupaikkoihin keskittyviä ketjuja tarvitaan koska jokainen on jo varmasti nähnyt riittämiin Stadia, Tamperetta, Turkua jne.
tekijänä Larma
#2369
Kylä jonka nimeä Suomen mahtavin yritys kantaa on kyllä melko surkean näköinen. Juuri tälläisiä Itä-Suomessa (täällä) riittää ja paljon. Matalaa rakennus kantaa väljästi ja jossa keskuksena toimii muutama kauppa tai/ja tori.

Tuskinpa pikavisiittiä pidempää aikaa tämän kaltaiseen paikkaan edes kannattaa uhrata. :D
tekijänä SdeS
#2370
Mukava nähdä lisää kuvia pikkukaupungeista. Aika paljon näyttää olevan 60- tai 70-luvun arkkitehtuuria, kuten monessa kaupungissa Suomessa.

Talvella paikka voi olla melko ankea, mutta kesällä ihan kohtalaisen näköinen. :)
tekijänä Jape
#2373
Mielenkiintoista nähdä kuvia tuollaisestakin paikasta, mutta nuo riittävät minulle. Näyttää todella persoonattoman ankealta suomalaiselta kenkälaatikkokeskittymältä. Kesällä voisin käydä tuolla Koti Pizzassa ja lähteä pois, talvella tuskin sitäkään...

Anteeksi jyrkkäsanaisuuteni, mutta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta nuo pikkukaupungit eivät ole mikään suomalaisten ylpeydenaihe... :?
Avatar
tekijänä grendy
#2374
Nokia nyt sinänsä eroaa ainakin idealtaan muista Suomen pikkukaupungeista siinä mielessä että se on Tampereen naapurikaupunki. Joten keskustassa "ei tarvi" olla mitään ihmeellistä koska Tampere on naapurissa josta löytyy kaikki.. En jaksa etsiä prosentteja että kuinka moni nokialainen (tai pirkkalalainen, ylöjärveläinen jne) käy Tampereella töissä joten nukkumalähiöitähän nuo pitkälti ovat :). Jotka kasvavat vaan aivan hullulla vauhdilla prosenteissa katsottuna verrattuna Tampereeseen kun omakoti-asuminen kukoistaa naapurikunnissa.
tekijänä tressart
#3077
Erittäin realistinen sarja, sama mielikuva kuin minulla oli noina samoina kauniina päivinä kiertäessäni moottoripyörällä Nokialla. Realismi ei kuitenkaan puhu Nokian kaupungin puolesta. Keskusta-alue on kuin suunnittelematon, vajain taidoin sekä kaavoitettu että rakennettu sekava paikka.

Jos huonomman haluaa löytää, on se Klaukkala. Oltuani Nokian kaupungilla töissä vuosina 1980-81 kiersin koko seutukunnan ja valokuvasin satoja kuvia. Muutamat paikat ovat säilyneet onneksi kunnossa, eli Siuro, kirkon ja ulkomuseon alue, maaseutu pääosin. Samoin kosken seutu on onneksi säilynyt. Noina vuosina kaupunginarkkitehti Rauno Vuorela sai onneksi jotain alulle, samoin kaavoitusinsinööri Karri Timgren tunsi suunnistajana jokaisen paikan. Onnetonta vaan on, että virkamiesten tahto ei yleensä toteudu rakennusalan taloudellisessa surkeudessa.

Nokian keskusta vaatisi tiivistämistä, täydennysrakentamista ja julkisivujen muutoskorjausta. Nyt kun kaupungista on vartin matka Tampereelle, on se ihanteellisimpia asuinpaikkoja, maaseutu lähellä ja pikkukaupungin mahdollinen idylli olisi voimakas.

Nokia oli tuossa heinäkuun helteissä kuin preerian kuollut kaupunki, jossa piikkiset pensaspallot pyörivät tuulessa ja pölyssä.