Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
tekijänä hmikko
#90912
Reuterin talon valot ovat tosiaan pari pykälää liian kirkkaat. Se ei ehkä käy kuvista ilmi, mutta paikan päällä pimeänä iltana ne vaikuttavat olevan selvästi väärässä paikassa, ikään kuin ostoskadun valot. Mie veikkaisin, että tuosta selvittäisin ihan vaan noita valoja himmentämällä. Watit puoleen, niin voisivat sopia ihan hyvin.

Reuterin naapurissa on muuten entinen Handelshögskolanin rakennus (1963, arkkitehti Woldemar Baeckman) on kuoriutunut peruskorjauspaketista jokin aika sitten. ÅA on luopunut rakennuksesta ja nyt siinä toimii Novia-ammattikorkeakoulu. Omistaja toki edelleen Stiftelsen för ÅA.
Avatar
tekijänä Kantti
#90914
Tämä Novian rakennus kuuluu siihen 60-luvulla rakennettuun tasakattoiseen talosettiin jonka vuoksi perustettiin Piispankatu yhdistys, pelastamaan vanhaa ilmeikästä puutaloaluetta uusien kerrostalojen vyöryltä. Piispankadun alueen asukkaat huomasivat nopeasti millaiseksi heidän asuinalueensa on menossa ja perustivat yhdistyksen tätä vastustamaan. Voi sanoa heidän onnistuneen ja alue säästyi kärsien lopulta vain rajoitettua vahinkoa. Nämä vanhingot näkyvät tänään silti nauhaikkunoineen silmiinpistävästi alueella kulkiessa.
tekijänä paavali
#90915
Minusta tuo valaistus ei ole liiallinen, se tuo hyvin valoa illalla aika pimeään osaan kaupunkia. Henrikinkatu/Piispankatu ovat iltaisin aika pimeitä kun koulut ovat kiinni eikä asukkaita ole kovinkaan paljoa alueella eikä ole lähikauppaa tai mitään. Maaherran makasiini on kyllä upean näköinen iltaisin, todella hienoa kehitystä tuolla osalla kaupunkia. Ollaan vihdoin saatu vähän elämää tuohonkin suuntaan kaupunkia. Tuolla kaupunginosalla olisi varaa kehittyä enemmänkin, ehkä jotain ravintolaa tai lisää asuntoja, kovin on hiljaista muuten.
Avatar
tekijänä Kantti
#90916
Reuterin talon julkisivulaiaistuksessa tarkoitus on nimenomaan valaista rakennusta ja tuoda esiin sen yksiytiskohtia, ei lainkaan olla korvaamassa kaupungin katuvalaistusta. Siinä sivussa tietenkin kadun valaistuskin paranee, se rakennus näissä kaikissa julkisivuvalaistuksissa on silti kohde. Millainen valaistus siis olisi hyvä ja oikea? Omasta mielestä valaistuksen pitäisi ennemmin olla hienovaraisen paljastavaa kuin räyhäkkään päälletunkevaa, No makuasioita nämäkin.

Asuntoja alueelle on vaikea lisärakentaa, ellei pura vanhempia puurakennuksia pois, ja se taas ei käy lainkaan laatuun! Poikkeuksena Vänrikinkadun kaava, josta valitus on päällä, ja Arkenin ja Aurajoen välissä oleva Jokipuisto jota erään Kokoomuksen jäsenen taholta on ehdotettu rakennettavaksi. Tämäkään tuskin aivan äkkiä liikahtaa, se on tyrmätty muilta tahoilta saman tien! Aurajoen rantapengerrystä sen sijaan tulisi jatkaa nykyiseltä Arkkipiispantalon tontin kulmasta rautatiesillalle asti!

Piispankadun tienoilla on liikettä itse asiassa vilkkaastikin, ainakin päivällä. Lähinnä yliopistoihin kytkeytyvää oletettavasti ja onhan siellä kuppiloitakin eri puolilla, sekä paremman tason ravintolana itseään pitävä Hus Linden Sibelius museon naapurina.
tekijänä paavali
#90917
Totta, ehkä valaistus voisi olla hieman himmeämpi, mutta tuo silti mukavaa arvokkuutta arvokkaaseen ympäristöön. Maaherran makasiini, kuten Reuterinkin talo olivat pitkään aika rappiotilassa. Toivottavasti jokipuistoa nyt ei sentään aleta raivaamaan, kuitenkin siihen saataisiin jotain Lonttisten tyylistä bulkkia tilalle, lisäksi näkymä Tuomaansillalta kärsisi. Rantapengeryksen jatko olisi tärkeimpiä kaupunkikuvallisia parannuksia jota Turkuun voitaisiin mielestäni tehdä. Siihen tulisi lisätä samanlainen hieno valaistus kuin on joella Tuomiokirkkosilta - Martinsilta välillä. Vanhantyyliset katuvalaisimet, joita on esimerkiksi Tuomiokirkon ympärillä olisivat myös todella hyvä lisä. Ehkäpä tuota Jokipuistoa voisi harventaa ja vaikka istuttaa nurmikkoa tilalle tehden samantyylisen rannan kuin Tuomiokirkon vieressä. Lonttisten alue on kyllä aika karsea, ainakin öisin. Liikkuu ties mitä huumehörhöä. Lonttista kun jollain saisi kehitettyä, niin hyvä olisi. Päivällä Piispankatu onkin suht vilkas, iltaisin saa vähän katsoa peräänsäkin kun on niin hiljaista.
tekijänä hmikko
#90924
Lonttisissa joskus asuneena en allekirjoita väittämää hörhöistä asuinalueella, sen enempää kuin muuallakaan. Aluehan oli aikanaan Turun perinteinen pimeän viinan yms. kauppapaikka, mutta se loppui viimeistään kun jokirannan uudet talot valmistuivat. Radan toisella puolella on alkoholistien asuntola, ja sen ympärillä on usein ulkopuolelle jääneitä alan miehiä. Täysin harmittomia, mutta tietysti rumentavat maisemaa jos niin katsoo.

ÅA on suunnitellut Gadolinian purkamista ja korvaamista uudella, mm. opiskelijoiden kohtaamis- ja ryhmätyötiloja sisältävällä rakennuksella, käsittääkseni vähän tyyliin Tampereen teknillisen yliopiston uusi talo. En tiedä, miten on etenemässä vai onko. Sekään ei elävöittäne aluetta illalla sen kummemmin.

En nyt kyllä sanoisi, että Maaherran makasiini tai Reuterin talo olisivat rappiolla olleet. Yliopistojen käytösssä ja ihan huollettuina molemmat. Toki näyttäytyivät ulospäin suljetuilta verrattuna makasiiniin nyt avattuun ravintolaan.
Avatar
tekijänä Kantti
#91012
Raimo Miettinen kirjoitti:http://www.upeart.com/turkuun-maalataan ... a-muraali/

Muraaleja tulee enemmänkin Turkuun. Muistanko oikein, että tämä valokuvaan pohjautuva maalaus mainittiin jossain täällä jo aikaisemmin?

Itsellä tuossa valaistuksessa tökkii ainoastaan tuo alaosan jyrkkärajaisuus. On liian modernia.
Nämä uudet muraalit on jo tehty, kolme näitä tehtiin. Makuasia tietenkin msitä pitää, itse tykkään kaikista.
Avatar
tekijänä Kantti
#91121
Artukaisten entisen lentokentän vanha lentomajakka kallion päällä muokattiin valotaideteokseksi, joka julkaistiin Turun päivänä. Pari viikkoa sitten taistelin itseni yön pimeydessä aivan väärästä suunnasta kallion päälle. Terveenä selvittiin takaisin.

Kuva
Valotaideteos Pansion vanhan lentomajakan huipulle

Kuva
Valotaideteos tulee Pansion vanhan lentomajakan huipulle.

Pansiossa juhlistetaan Turun päivää 17. syyskuuta. Tapahtuma järjestetään Pansion vanhan lentomajakan ympäristössä kello 18.30–20.00.

Kaikille avoimessa tapahtumassa julkistetaan valotaideteos. Valotaideteos on toteutettu 1932 rakennetun lentomajakan huipulle. Sen suunnittelusta ja toteutuksesta ovat vastanneet kuvataiteilijat Suvi Solkio ja Jouna Karsi yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Pysyväksi tarkoitetun teoksen kustannuksista ovat vastanneet Turun kaupungin kaunistamisrahasto ja TVT-asunnot. Teoksen julkistuksesta vastaavat juurivalitut Turun flikka ja poika.

Lisäksi luvassa on Lähiösinfonia-multimediateos. Teoksessa kerrostalolähiöiden äänimaailma yhdistyy Pansion asukkaiden toteuttamiin luontokuviin muuttaen asuinalueen monikulttuuriseksi satumaisemaksi. Teoksen ovat ideoineet kuvataiteilija Maria Lukala ja säveltäjä Joona Lukala. Myös tämä teos on toteutettu yhdessä alueen asukkaiden kanssa.

Koska juhlassa tarjoillaan pientä purtavaa, pyydettiin ennakkoilmoittautumisia tarjoilun riittävyyden takaamiseksi perjantaihin 15. syyskuuta mennessä. Ennakkoilmoittautuminen ei ole kuitenkaan pakollista, vaan tilaisuuteen voi tulla muutenkin. Kisapuiston parkkipaikalta on opastus majakalle.

Turun päivän juhla Pansiossa on näyte alueellisesta yhteistyöstä. Turku on jaettu aluetyössä yhdeksään suuralueeseen.

– Aluetyön kehittämisen Turun mallin tavoitteena on luoda säännöllistä yhteistyötä asuinalueella niin, että kaikilla alueen toimijoilla ja asukkailla on mahdollisuus olla mukana, toteavat Turun kaupungin aluetyön kehittäjä Katri Arnivaara ja Turkuseuran aluetyön koordinaattori Anna Harmava tiedotteessa.
Janne_H, TurkuCubed, veka ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#91228
Turkuun laivattiin tänään takaisi suurin Wärtsilän tehtailla koskaan valmistettu moottori. Moottori on valmistunut Turussa 1996. Päätin lähteä katsomaan moottorin nostoa kuivalle maalle, Kuningatar Margareetan laiturille Telakkarannassa, jonne se on tarkoitus jättää muistomerkiksi. Hienoa!

Entinen laivanmoottoritehdas on vähän kauempana rannasta samalla kohdalla uusien tekeillä olevien rakennusten takana. Koneen nostoa laivan uumenista en kuitenkaan jaksanut jäädä lopulta odottelemaan, kylmä tuuli ja homman äärettömän hidas eteneminen kypsytti niin, että parin tunnin odottelun jälkeen heitin kylmästä kangistuneena pyyhkeen kehiin. Siinä odotellessa tuli ajan kuluksi kuvattua muita kohteita Korppolaismäen päältä.

Laivalla oli kansilastina komeahkon näköinen iso jahti.
Kuva

Kuva

Oikeassa reunassa Wärtsilän entinen laivanmoottoritehdas. Keskellä nousemassa As Oy Kuunarinranta.
Kuva

Eerik Pommerilaisen ranta, Kuoppa ja Viimeinen Ropo Korppolaismäen päältä lehtensä pudottaneiden puskien takaa kuvattuna.
Kuva

Vuosikausia villinä rehoittanut ja jo kohtalaisen isoksi kasvanut puusto on pudottanut lehtensä. Viimeiset koivunlehdet vielä pitävät hetken aikaa kiinni oksista.
Kuva

Kakolanmäki Korppolaismäeltä nähtynä. Iso kuva!
Kuva

Linnanfältti tiilisen Kruununmakasiinin takana. Linnanfältin takana Iso-Heikkilän ja Patterinhakan vanhat toisissaan lähes kiinni olevat lähiöt. Horisontissa näkyy Suikkilan harmaat lähiökerrostalot. Iso kuva!
Kuva

Harppuunakorttelin keskusrakennuksen laivankorsteenimainen törö viherkattoineen. Takana tynnyrimäinen, punatiilinen Tepsin kotipesä, Gatorade Center ja kaukana horisontissa Raision tehtaat. Iso kuva!
Kuva

Turun Sanomien toimittajat joutuivat hytisemään pitkään saadakseen videoitua moottorin noston lopulta! Sääliksi käy, toivottavasti oli villahousut mukana ja tuulenpitävät vermeet...
http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/37 ... karannalle
hmikko, veka, 16valve ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#91614
Uusi iltavalaistuksessa, viimeiset saumat...

Isot kuvat.
Kuva

Kuva
Tlahti tykkää tästä
Avatar
tekijänä Kantti
#91737
Teatteritalon seinän näyttö on ollut toiminnassa parisen viikkoa. Kuvissa voimakkaana näkyvä moire ilmiö ei paikan päältä katsoen näy lainkaan. Jokin näytön värähtelyssä tekee siitä valokuvassa kirjavan?

Kuva
http://teatteri.turku.fi/uutinen/2017-1 ... okirantaan
Avatar
tekijänä Kantti
#91866
Olinhan siellä minäkin... :smt024

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Oikeassa reunassa Viking Grace, jonka arvelen myöhästyneen lähdöltään pelkästään sen vuoksi, ettei suuri osa matkusajista ja laivaan menijöistä ehtinyt ajoissa paikalle? Ennen näkemätön ruuhka ja tukkoon meno sataman katuverkossa!
Kuva
TurkuCubed, hmikko, Tlahti tykkää tästä
tekijänä hmikko
#91870
^ Tuon sinisen valoinstallaation vaikutelmaa on kyllä jonkin verran vaikea tavoittaa kameralla. Aika monet kuvat näyttävät siltä kuin kamerassa olisi vaan sininen filtteri. Epäilemättä hieno livenä, vaikken paikalla ollutkaan.
  • 1
  • 81
  • 82
  • 83
  • 84
  • 85
  • 88