- 30.10.23 15:58
#106390
Tämä kartta kertoo kuinka soisia Oulun ja Kajaanin lähi-alueet ovat joskus olleet:

Ainolan puisto & Hupisaaret on ollut hieno puisto jo tuolloin mutta maalaus ei ole sieltä
Se on tästä kohdasta keskikaupungilta:

Vanha kuva kaupungilta hieman edellistä kauempaa Isokadulta kuvattuna:
Jary kirjoitti: ↑30.10.23 09:54 Suurkiitos vinkistä!Juu, kyllä, tosin Oulusta itään mentäessä alavilla mailla puusto on saattanut olla noihin aikoihin pahasti soisen maaston vuoksi kosteudesta kärsivää (yli puolet maastosta oli suota Kajaanin ja Oulun välillä) ja siten kitukasvuista (hienoa kyllä omalla tavallaan sekin) ja vähän kuivemmillakin paikoilla niin tiivistä että varsinkin kuusien alaosat ovat harmaantuneet yli puoleen väliin asti. Huomasin tämän karjalan vanhoissa ikimetsissä. Mäkisessä harjumaastossa tilanne on ollut toisenlainen. Metsähoito kuivattaa metsänpohjan ojittamalla ja harvennushakkuut vähentävät kilpailua ravinteista ja tuottaa keskimäärin suurempia puita mutta toisaalta ei anna todellisten jättikokoisten vuosisataisten ikihonkien kasvaa rauhassa. Aidossa luonnonmetsässä monimuotoisuutta on valtavasti enemmän.
Voi vain haaveilla kuinka luonto on tuolloin ollut vielä henkeäsalpaavan puhdas ja runsas; Hupisaaret ovat varmasti olleet nimensä veroinen keidas![]()
Tämä kartta kertoo kuinka soisia Oulun ja Kajaanin lähi-alueet ovat joskus olleet:

Ainolan puisto & Hupisaaret on ollut hieno puisto jo tuolloin mutta maalaus ei ole sieltä

Se on tästä kohdasta keskikaupungilta:

Vanha kuva kaupungilta hieman edellistä kauempaa Isokadulta kuvattuna:

Viimeksi muokannut Iggy.P, 03.11.24 22:29. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jary tykkäsi tästä