Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
#28984
Olen kyllä ihan samoilla linjoilla, viestistäni saattoi saada hieman väärän käsityksen. Nykyäänhän tuolle pätkälle ei ole mitään käyttöä edes vara-kääntöraiteena poikkeustilanteita varten kun Kalasataman aseman kohdalla on puolenvaihtovaihteet. Jos siinä kuitenkin olisi yhä raiteet niin tuotahan voisi käyttää pienenä yösäilytyspaikkana metrolle tai kahdelle samalla lailla kuin Länsimetrossa tulee olemaan Matinkylän asemalla. Nyt tämä rupeaa taas menemään sivuraiteelle alkuperäisestä aiheesta.
#28993
teme kirjoitti:Esimerkiksi Kallion puolella Flemarilla on jatkuva jalankulkijavirta edelleen Porthaninkadulle, siitä Hakaniemen torille ja jos Siltasaarenkatu ei olisi Pitkänsillan toisella puolella niin ankea niin aina keskustaan saakka. Pasilaan päin taas matka tyssää Teollisuuskatuun. Tuollainen nauharakenne on minusta toimivampi kuin pienkeskukset, semmoisessa kaupunkimallisisa joka koostuu keskittymistä syntyy aina kuolleita reuna-alueita joista sinne keskukseen on pitkä matka.
Pasilan reittejä kannattaisi todella parantaa. Itse kaavailin puistomaista kevyen liikenteen reittiä Mäkelänrinteeltä Keskuspuistoon. Kovin paljon ei itseasiassa tarvitse muuttaa kaupunkitilaa, kunhan ratapiha ylitetään siedettävästi. Akselilla on nyt puolentusinaa pientä erikseen nimettyä puistoa, mukaan lukien Arndt Pekurisen puisto ja Veturitori aivan keskellä Itä-Pasilaa. Tulen ehdottamaan, että Veturitorilta nostetaan kevyen liikenteen kansi pasilan aseman pohjoispuolelle, johon asemaa laajennetaan niin, että sille tulee toinen, edustavampi ja viihtyisämpi "sisäänkäyntiaukio" kävelijöille ja pyöräilijöille (tarvitaan kunnon iso pyöräparkki). Siitä reitti jatkuu sitten Länsi-Pasilaan maistraatinpuistoon ja eteenpäin. Jos katsoo esimerkiksi Google Earthista akselia Maistraatinportti - Veturitori, huomaa, että tämänsuuntaisia pyrkimyksiä on ollut suunnittelijoilla kenties aikaisemminkin.
teme kirjoitti:Yksi vaihtoehto olisi minusta etelässä jatkaa sitä Pasilan kantta toiseelta Teollisuuskadun yli aina Aleksis Kiven kadulle, toisaalta idässä Mäkelänkadun yli. Esimerkiksi siitä Alma buildingistä, vai mikä se nykyään onkaan, voisi jatkua parikerroksisen siipi jossa on kävelyväylä kävelysillan paikalla Teollisuuskadun yli.
Alma buildingin suunnitelmaan kuuluu kyllä kaksikin uutta kävelysiltaa Aleksis Kiven Kadun ja Vallilan Ratapihan suuntaan, mutta kovin viihtyisiä niistä on vaikea saada. Sillan leventäminen kunnon "kanneksi" auttaisi varmasti, mutta tietty maksaa. Oli miten oli, idea on hyvä, ja todennäköisesti aion ottaa sen mukaan työhöni. Loppujen lopuksi, eihän mun tarkoitukseni ole etsimällä etsiä toteutettavissa olevia ratkaisuja, vaan esitettävä ns. best case scenario. Läpikulkureitit ovat kuitenkin Pasilan suurimpia ongelmia tällä hetkellä, ja niihin tulisi kiinnittää enemmän huomiota.
teme kirjoitti: Pasilan liikennesuunnitelma on tällä viikolla Kaupsussa. Autoilijoiden iloksi tulee nimikkeellä metroasema parin tuhannen auton halli ... Veturitiestä tehdään motari radan suuntaisesti, eli kaistoja riittää. Minä en tosin ymmärrä miten jo nyt tukkoinen Nordenskiöldinkatu tai Hakamäentie vetää nuo autot, mutta ehkä minun ei tarvitsekaan. Samoin en oikein ymmärrä yhdistelmää kakkoskeskusta ja 4 - 8 kaistainen motari eritasoliittymällä, mutta olen varmaan jotenkin vanhanaikainen.
En itsekään ollut järin mieltynyt uusimpaan liikennesuunnitelmaan, sillä tehdään aika rajut reunaehdot alueen asuinrakentamiselle. Tuntuu, ettei alueesta saa enää muuten siedettävää, kuin heittämällä sen Veturitien kannen alle. Kulkeehan se sentään 8 metriä ratapihan alapuolella. Lopputuloksena on jälleen ei ehkä niinkään Ruoholahden kaltaista, vaan valitettavasti enemmänkin Itä-Pasilan kaltaista kadunvarsinäkymää, ellei asialle tehdä jotain. Kieltämättä tuo 11.3. liikennesuunnitelma pisti multa skissit vähän uusiksi. Veturitie tuntuu muuttuvan vain pahemmaksi ajan myötä. Ehkä ainoa hyvä puoli asiassa on se, ettei sen viereen enää sitten millään saa tungettua sitä aivan liian esikaupunkimaista asuinaluetta, joka viitesuunnitelmissa on pyörinyt. Kunnolla sitten kerrosalaa kanssa, että saadaan maksettua myös viihtyisät kannet ja kevyen liikenteen reitit alueen läpi.

*AV
#29028
anttiks kirjoitti:Pasilan reittejä kannattaisi todella parantaa. Itse kaavailin puistomaista kevyen liikenteen reittiä Mäkelänrinteeltä Keskuspuistoon. Kovin paljon ei itseasiassa tarvitse muuttaa kaupunkitilaa, kunhan ratapiha ylitetään siedettävästi. Akselilla on nyt puolentusinaa pientä erikseen nimettyä puistoa, mukaan lukien Arndt Pekurisen puisto ja Veturitori aivan keskellä Itä-Pasilaa. Tulen ehdottamaan, että Veturitorilta nostetaan kevyen liikenteen kansi pasilan aseman pohjoispuolelle, johon asemaa laajennetaan niin, että sille tulee toinen, edustavampi ja viihtyisämpi "sisäänkäyntiaukio" kävelijöille ja pyöräilijöille (tarvitaan kunnon iso pyöräparkki). Siitä reitti jatkuu sitten Länsi-Pasilaan maistraatinpuistoon ja eteenpäin. Jos katsoo esimerkiksi Google Earthista akselia Maistraatinportti - Veturitori, huomaa, että tämänsuuntaisia pyrkimyksiä on ollut suunnittelijoilla kenties aikaisemminkin.
Oikein hyvä. Mitä jos vaan käyttäisi sitä Pasilan sillan tasoa? Soininvaaran blogin mukaan KSV:kin miettii miksi sille pitäisi päästää autoja. Idässä Asemapäällikkönkadun poisto autoliikenteen käytöstä olisi itseasiassa liikenteellisestikin parannus eikä huononnus; Pasilansillan avaamisen jälkeen Asemapäällikön ja Ratapihantien risteys on ollut täysin toivoton, ei se vaan toimi kun neljästä suunnasta tulee autoja, busseja, ratikoita ja jalankulkijoita.

Eli Asemapäällikönkatu voisi olla ratikka/kävelyraitti, niitä kiskoja ei voi poistaa. Esimerkiksi jotain tilaa katutasoon viereisiin kortteleihin, puisto, tms. Länsipuolella taas on yksi vaihtoehto tehdä kiskot suoraan Länsi-Pasilaan sillan päästä ja samalla tuo voisi olla kävelyreitti, kts. esim. esim. Helsingin raitioliikenteen kokonaiskehittämisselvitys, sivu 56, http://www.hsl.fi/FI/mikaonhsl/julkaisu ... ettiin.pdf

Kiskot reitille tuo tiettyjä reunaehtoja, tyypillisimpänä sen että mielellään ei lehtipuita ihan kiskojen viereen, sama kun ohjaisi hulavedet tielle juuri ennen ensimmäisiä pakkasia. Toisaalta säännöllinen mutta vähän häiritsevä liikenne myös luo tiettyä turvallisuutta ja kaupungin tuntua.

Miten ajattelit ratkaista korkeuseron Länsi-Pasilan ja keskuspuiston välillä? Tuo on toki myös mahdollisuus.
#29097
teme kirjoitti:Mitä jos vaan käyttäisi sitä Pasilan sillan tasoa? Soininvaaran blogin mukaan KSV:kin miettii miksi sille pitäisi päästää autoja. Idässä Asemapäällikkönkadun poisto autoliikenteen käytöstä olisi itseasiassa liikenteellisestikin parannus eikä huononnus; Pasilansillan avaamisen jälkeen Asemapäällikön ja Ratapihantien risteys on ollut täysin toivoton, ei se vaan toimi kun neljästä suunnasta tulee autoja, busseja, ratikoita ja jalankulkijoita.
Nykytilanteessa on vähän vaikea ehdottaa, että Asemapäällikönkatu ja Pasilansilta muutettaisiin kevyen liikenteen väyläksi. Busseja esimerkiksi on vaikea siirtää yhtä hyville, korvaaville reiteille. Pasilan asema tarvitsee myös takseja. Se, että liikenteen kieltäisi vaikka sitten vain henkilöautoilta, ei tuo paljon parannusta viihtyisyyteen. Valitettavasti. Tästä syystä ajattelin mielummin ehdottaa aivan uutta kevyen liikenteen väylää, josta voi sitten tehdä lähtökohtaisestikin miellyttävän.

Sen sijaan Asemapäällikönkatu on kyllä selkeästi turhan leveä jopa nykyiseen käyttöön. Ehdottaisin, että tutkitaan kuinka tiheässä käytössä katu tulee olemaan aloituskorttelin rakentamisen jälkeen, ja sitten sitä alettaisiin vaihe vaiheelta tiivistämään ja "puistoistamaan".
teme kirjoitti: Miten ajattelit ratkaista korkeuseron Länsi-Pasilan ja keskuspuiston välillä? Tuo on toki myös mahdollisuus.
Ei siellä minun mielestäni mitään korkeuseroa ole. Tuo mainitsemani akseli päättyy nyt Länsi-Pasilan päiväkotiin, josta lähtee sitten moneen suuntaan kävelyreittejä keskuspuistoon.
#29422
Tässä nyt pari sketchup-kuvaa tännekin suunnitelmasta.
16-25 kerroksisia torneja alueelle on sijoitettu zucchin kymmenen lisäksi viisitoista.
Italialaisista korkeimman, 40 kerroksisen kanssa en ajatellut kilpailla korkeudesta, sillä noin korkea rakennus, jos sellainen nyt suomeen joskus tehdään, on jo aika korkeuden äärirajoilla. lisäksi zuccheille jää niille pedattu maamerkkiasema. Pasilan asemalle tulee "aukio" sekä etelä- (nykyinen) että pohjoispuolelle (uusi, vain kevyelle liikenteelle varattu reitti) Terrassoituvat talot ovat asuinrakennuksia. Suorakaiteen mallinen massa valokuiluineen Pasilan aseman vieressä on "yrityshautomo" pienille ja aloitteleville teknologiayrityksille (sellaiselle on tutkimusten mukaan tilausta)

Kuva
Kuva
#29432
Noi junanraiteet pilaavat kyllä koko alueen. :cry: Ne pitäisi mielestäni laittaa tunneliin tai sitten rakentaa niiden päälle rakennuksia. Esimerkiksi tosta alueen länsiosasta tulisi kivasti yhtenäinen jos rantaradan alkupään raiteet olisivat maan alla. Lisäksi Keski-Pasilaa pitäisi ehdottomasti jatkaa tonne etelään, jossa on noi veturitallit. Tollaisenaan tuolta tornien yläkerroksista on varmaan "tosi" hienot maisemat, kun katsoo etelään päin. :roll: Miksi ihmeessä tohon veturitallien länsipuolelle jätetään tollaiset turhat raiteet. No eihän siinä mitään uutta ole, että Helsingin keskeisimpiä alueita pidetään tuollaisina joutomaina.
#29434
avuba kirjoitti:Noi junanraiteet pilaavat kyllä koko alueen. :cry: Ne pitäisi mielestäni laittaa tunneliin tai sitten rakentaa niiden päälle rakennuksia. Esimerkiksi tosta alueen länsiosasta tulisi kivasti yhtenäinen jos rantaradan alkupään raiteet olisivat maan alla. Lisäksi Keski-Pasilaa pitäisi ehdottomasti jatkaa tonne etelään, jossa on noi veturitallit. Tollaisenaan tuolta tornien yläkerroksista on varmaan "tosi" hienot maisemat, kun katsoo etelään päin. :roll: Miksi ihmeessä tohon veturitallien länsipuolelle jätetään tollaiset turhat raiteet. No eihän siinä mitään uutta ole, että Helsingin keskeisimpiä alueita pidetään tuollaisina joutomaina.
Puhut asiaa, mutta valitettavasti raiteista ei helpolla päästä eroon. Kansiratkaisut tuntuisivat noin äkkiseltään hyvältä idealta, ja itsekin mieluusti olisin käyttänyt niitä. Kuitenkin, esteitä on harmillisen paljon. Itä- ja Länsipasiloiden välissä oleva ratapiha on liian korkealla tähän tarkoitukseen, korkeusasema +24 verrattuna maanpinnan (Veturitie) +15:n metriin. Lisäksi, liittyen pohjoisempaan rata-alueeseen VR on teettänyt tutkimuksen, jossa selvitettiin soveltuvat pilareiden paikat kansirakentamisen näkökulmasta. Niitä ei mitenkään kovin runsaasti ollut, koska raiteet on sijoitettu tehokkaasti ja tiheään. Pohjoisella ratapihalla on kuitenkin mahdollista rakentaa maavaraisesti ratojen väliin, ja sitten ikäänkuin ripustaa kohtalaisen kevytrakenteinen kansi (jonka päällä ei siis ole taloja, vain viherrakentamista yms) näiden talojen väliin. Esim. Steven Holl tutki tämän tyyppistä ratkaisua New Yorkin Hudsonin varikoiden arkkitehtikilpailussa, ja sillä tavoin saadaan miellyttävämpää kaupunkitilaa ilman, että joudutaan pilaroittamaan ratapihaa.

Rautatietunneli taas on mahdoton ajatus koska sallittu pituuskaltevuus nykyisillä kaukojunilla on 1,5%. Tunnelin pitäisi sukeltaa maan alle kilometrejä ennen Pasilaa ja vastaavasti tulla pintaan kilometrejä kauempana. Vain muutaman kymmenen metrin levyisen ratakuilun hyödyntäminen rakentamiseen ei kata tällaisia kustannuksia.
#29435
Ainiin, ja se veturitallien seisonta-alue. VR haluaa sen jostain syystä säilyttää (ja omistaa maan, joten ei kai kaupunkikaan sitten mitään voi) Mutta onhan niissä junissa jotain romanttistakin, varsinkin jos niitä voi katsella vähän etäältä. Kuten vaikkapa tornitalosta. Asunnot niillä alueilla, joille on brändätty "teollisempi" leima viedään käsistä. Kuten esimerkiksi ns. Konepajan alue pari kilsaa Pasilasta kaakkoon. On kai siinä jotain hienoa, että voi oman vimpan päälle disainkämpän ikkunoista tiirailla alueen historiaa.
#29437
avuba kirjoitti:Noi junanraiteet pilaavat kyllä koko alueen. :cry: Ne pitäisi mielestäni laittaa tunneliin tai sitten rakentaa niiden päälle rakennuksia.
Eipäs, sillä mitä muutakaan sieltä 24. kerroksen näköalabaarista jaksaisi katsella kuin jatkuvaa 1:1 mittakaavan "pienoisjunien" virtaa? :)
#29443
ultrix kirjoitti:
avuba kirjoitti:Noi junanraiteet pilaavat kyllä koko alueen. :cry: Ne pitäisi mielestäni laittaa tunneliin tai sitten rakentaa niiden päälle rakennuksia.
Eipäs, sillä mitä muutakaan sieltä 24. kerroksen näköalabaarista jaksaisi katsella kuin jatkuvaa 1:1 mittakaavan "pienoisjunien" virtaa? :)
Joo, nuo radathan (tai siis Pasilan asema) ovat tuon koko alueen idea.. Eikä ne mitään häiritse, kun ympärillä on tarpeeksi asutusta ja muuta toimintaa niin kyllä niitä ylikäytäväsiltoja varmasti kannattaa rakentaa.. koko rata-alueen kattaminen ei kovin järkevältä kuulosta. Pidän kyllä kovasti rakennusten sijoittelusta aivan radan läheisyyteen, ei ne junat niin kovaa tuossa edes kulje että niistä erityistä meteliä tai tärinää tulisi.

Onko sinulla noista sketseistä versiota jossa olemassaolevat ja suunnitellut rakennukset olisi esimerkiksi eri värisiä? Tuo on kokonaisuutena niin laaja että ainakin minun on hieman vaikea hahmottaa.. pitää varmaan bingin helikopterikuvien kanssa tsiigailla tarkemmin..
#29444
Jussi kirjoitti: Onko sinulla noista sketseistä versiota jossa olemassaolevat ja suunnitellut rakennukset olisi esimerkiksi eri värisiä? Tuo on kokonaisuutena niin laaja että ainakin minun on hieman vaikea hahmottaa.. pitää varmaan bingin helikopterikuvien kanssa tsiigailla tarkemmin..
Kuva

Tässä kuvassa mun omat suunnitelmani keltaisella. Valkoisena näkyvät kuitenkin jotkin vielä jonkun toisen suunnittelupöydällä olevat projektit, kuten messukeskuksen laajennus, zucchin tornit ja alma median torni.
#29445
Ensinnäkin erittäin vakuuttavan näköistä jälkeä. Kiitos, että jaat nämä täällä foorumilla. Olisiko vielä mahdollista laittaa tänne suoraan ylhäältä otettu kuva, että massoittelu olisi selvemmin nähtävissä?

Pidän suunnitelmassasi erityisesti aseman seudusta. Tavallista massiivisempi rakennuskanta näyttäisi tosiaan luovan jonkinlaisen yhteyssiteen kahden Pasilan välille. Näistä kuvista sitä on vaikea sanoa, mutta Hartwallin areenan ympäristön työstäminen näyttäisi vielä olevan varhaisemmassa vaiheessa?