Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
Avatar
tekijänä Kantti
#16099
RV kirjoitti:No mutta tuon tien ruuhkaisuushan johtuu siitä että joku ääliö on keksinyt rakentaa tien kaksikaistaisena Turusta Naantaliin ja sitten liikennevirta saapuu yhtäkkiä tiheään liikennevalorykelmään, niin on ruuhkautuminen helppoa.
Keskustasta Naantalin pikatielle saapuva liikenne tulee Koulukadulta jossa on 3 kaistaa tullen jo Myllysillalta Aurajoen toiselta puolelta Myllyahteen tunnelista, josta saakka väylä on yksisuuntainen ja periaatteessa vetää sen verran kuin kaupungissa nyt voi vetää. Samoin Naantalin pikatieltä keskustaan tullessa Naantalin pikatie haarautuu Puistokadulle joka on myös yksisuuntainen 3 kaistainen katu jatkuen Martinsillan ylitse Martinkadulle joen toiselle puolen. Nämä kadut toimivat siis katupareina joissa Koulukatua pitkin kuljetaan Naantalin/Raision suuntaan ja Puistokatua Naantalin pikatieltä Aurajoen suuntaan.

Kun aikanaan nykyisen ykköstien linjausta kaavoitettiin, tehtiin virhe siinä että liikenne ohjattiin Ratapihankadulle eikä rautatien toiselle puolelle ratapihalle, Köydenpunojankadun rinnalle. Sieltä olisi voitu vetää kunnon väylä matkustajasatamaan. Tällöin Naantalin pikatien ja uuden, Köydenpunojankadun rinnalla - tai osana Köydenpunojankatua - kulkevan väylän risteys olisi voitu rakentaa eritasoisiksi, näin olisi voitu risteävästä liikenteestä aiheutuva törmääminen ehkäistä. Havainnekuva turkoosilla vedetystä vaihtoehtoisesta linjauksesta alla. Ajatus oli olemassa mutta ei kaavoitusosaston luoma joten ehkä se siksi oli mahdoton toteutettavaksi!?

Kuva

Nykyisen ratkaisun vuoksi liikenne joka Naantalin pikatieltä kääntyy vasemmalle rautatieasemalle Ratapihankadulle ja Helsingin suuntaan, on suuressa osassa aiheuttamaan ruuhkautumista Naantalin pikatiellä keskustaan päin tullessa. Sama tilanne päinvastaisessa tapauksessa, Ratapihankatua Helsinginkadun suunnasta tulevan liikenteen yhtyessä Koulukadulta tulevaan liikennevirtaan, jämähtää liikenne kuin pussiin Koulukadun ja Ratapihankadun risteyksen kohdalla koska Koulukadun jatke ei kykene nielemään automäärää joka 3 kaistan leveydeltä tulee pitkin Koulukatua sen saadessa Ratapihankadulta tulevan 1 kaistan levyisen lisäruiskeen pakkautuen Köydenpunojankadun liikennevaloihin! Liikenne alkaa kulkea vasta kaksien valoristeysten jälkeen Manhattanin kohdalla vapaammin. Alla ilmakuva pahimmasta ruuhka-alueesta.

Kuva

En voi edelleenkään tajuta miksi ykköstielle suuntautuva läpikulkuväylä piti vetää ruutukaava-alueen ahtaille kaduille jättäen Turun päärautatieaseman ikään kuin virran toiselle puolelle?? Osa Ratapihankadusta voitiin leventää mutta rautatieaseman jälkeen katu on auttamattoman ahdas eikä ole levennettävissä ilman että joko rakennuksia puretaan kadun varrelta tai pakkolunastetaan VR:n tontista leveä kaista ja sillä kasvavat suuret puut kaadetaan. Tämän jälkeenkin läpikulkuliikenne rasittaa keskusta-aluetta niin melullaan kuin pakokaasupäästöillään. Kaiken tämän lisäksi satamaan menevä kulkutie Nosturinkadulle käännyttäessä on kuin menisi jonnekin sivukujille, kapea, ahdas ja mutkikas eikä vastaa mielikuvaa E4 valtatiestä ja liikennemääristä jotka siitä joka päivä pari kertaa. En ihmettele monia ruotsinlaivoihin meneviä jotka valittavat että satamaa on vaikea löytää.

Alla ilmakuva jossa Pansiontien 2 kaistaa levenevät risteyksessä lyhyeksi ryhmittymiskaistaksi ja kääntyvät kapeahkolle Nosturinkadulle
Kuva
tekijänä bitterfly
#16583
http://www.iltalehti.fi/turku/200801177108647_tu.shtml

Eli hyvästi yhtenäinen Suur-Turku, tulevaisuudesssa uusista asukkaista kilpailee 20.000 asukkaan Suur-Naantali, 50.000 asukkaa suur-Raisio ja 30.000 asukkaan Suur-Kaarina. Kaikkilla kolmella jättimäiset maavarastot uusille omakoti-ja pientalo tonteille.

Ei tule pikaraitiotietä saati kattavampaa joukkoliikennejärjestelmää. Kaupunkiseutu levähtää tehottomaksi taajamaksi, jossa kuljetaan vain autoilla. Ainut toive joukkoliikenteen paranemisesta jää lähijunien takaisin saamisen varaan.

Turun kasvu tulee pysymään pysähdyksissä jatkossakin ja saarien kaavoittaminen ja täyttäminen on nyt ehdoton edellytys sille pienellekin kasvulle. Se tulee vielä erittäin kalliiksi.

Turun seutu tulee ehdottomasti häviämään kaupunkiseutujen kasvujen vertailussa, koska Turku ei yksinkertaisesti pysty toimimaan näin ahtaasti vetovoimaisena seudun veturina.

Turku on nyt kiilattu todella ahtaaseen ja pahaan rakoon. Valtiolta tarvittaisiin toimia Turun seudun järkevöittämiseen. Rakenne on käymässä aiva hulluksi.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#16584
bitterfly kirjoitti:Kaupunkiseutu levähtää tehottomaksi taajamaksi, jossa kuljetaan vain autoilla.
Älähän vielä heitä toivoa. EU:n päästövelvoitteet koskevat myös Turkua. 20% vähemmän kasvihuonepäästöjä vuoteen 2020 mennessä vertailuvuoteen 1990 nähden. Se ei salli yhdyskuntarakenteen loputonta hajoamista. Luulisin vieläpä että koska päästöjen vähentäminen maaseudulla on vaikeampaa kuin suurissa kaupungeissa, kaupunkien osuudeksi tulee suurempi kuin tuo 20%. Oulussa on asetettu vuodenalusta työryhmä pohtimaan tuota kysymystä, eikö Turussa sellaista ole? Luulisin että on. Ensimmäinen Kioton kausi on jo alkanut.
tekijänä bitterfly
#16588
Niin niin, mutta juuri Turulta puuttuu mahdollisuudet vaikuttaa, koska naapurikunnat haraa vastaan joka asiassa. Saarien kaavoittamisen estämisestä ei hirveästi hyödy mikään, kun kaupunkiseutu levahtaa juuri naapurikuntien osalta.
tekijänä bitterfly
#16600
Tässä hieman selitystä, miksi Turun kaupunkirakenne on niin päin persettä kuin voi olla.

Kuva
Keltainen raja kuvaa Suur-Turun kaupunkiseudun aluetta, joka sulkee sisäänsä selkeästi kiinteän keskittymän. Eli se mikä oikeasti on kaupunki ja jonka väkiluku 235.000. Musta alue on kehyskuntia, näkyvä alue se mikä Turulle jää. Tiheän kaupunkirakenteen leveys pisimmillään Naantalista Kaarinaan 23km. n. 90% asuu alle 12km säteellä kauppatorista. Joukkoliikenne on todellinen vain näkyvällä alueella, eli Turun kaupungin mailla, ei muualla kaupungissa. Pummit, mummot ja opiskelijat asuvat pääosin näkyvällä kartalla ja mustia osia työssäkäyvät perheet.

Jä näin kaupunkia aiotaan kehittää kuntauudistuksessa:
Kuva
Turku jää samaan ahdinkoon kuin ennenkin. Kilpailu asukkaista kovenee, kun kehyskunnat saavat suuremmat resurssit kasvaa, mikä toisaalta on hyvä, mutta koska kaupunki ei muuten kehity kasvun mukana ja koska kilpailu tarkoittaa kansan nuoleskelua, eli haja-asuttamista, ongelmat tulevat suurenemaan.

Turku on pakotettu kaavoittamaan pohjoiseen tai saarille. Molemmista puuttuu kunnallistekniikka. Saaret, jotka ovat etäisyydeltään kasvukehillä ja näin hyvin kaupaksi käyvää aluetta, tarvitsevat uusia siltoja liikenteen sujuvuuteen.

Lopputulos on, Turku kasvaa edelleen hitaasti, kaupungin rakenne hajoaa, autot lisääntyvät entiseen malliin koska kasvu kiihtyy, mutta joukkoliikenne palveluja ei kehitetä. Turku tuhlaa rahaa kilpaillakseen naapureidensa kanssa, eikä sitäkään rahaa voida käyttää seudun kehittämiseen ja kilpailukyky muihin kaupunkiseutuihin nähden heikkenee.

Tässä on paljon syitä olla todella vihainen pikkukuntien itsekkäälle päätöksenteolle.



Näin Turku tulisi mielestäni kehittää
Kuva
Kaupunkiseutu yhtenäiseksi, pikaraitiotiet tukemaan kaupunkirakennetta ja kaupungin sisäisiä kehityskäytäviä. Pikaraitiotiet mahdollistavat tiheämmät bussien palveluvälit kaukana keskustasta. Seudun sisäinen kilpailu poistuu ja kaavoitus järkevöityy. Seutu saa suuremmat resurssit kehitykseen.

------------------
Suur-Turku (Naantali, Raisio, Turku, Kaarina)
------------------
pop. 236.042
402,8km²
586as./km²

Hyvä tietoisku on myös, että kun Saaret ja Paattinen unohdetaan Turusta asuu 165 000 turkulaista vähintään 1500as./km² tiheydellä. Tämä tarkoittaa sitä, että Suur-Turun kaupunkialueella (- Luonnonmaa saari) 224.000 ihmistä asuu 857 as./km² tiheydellä mikä olisi Suomen neljänneksi tihein ja kolmanneksi suurin kaupunki, jos näin voisi rajat vetää.

Näistäkin luvuista voi helposti päätelle, kuinka sopiva pikaraitiotie järjestelmä olisi Turun kaupunkiseudulla.
Viimeksi muokannut bitterfly, 18.01.08 00:44. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
tekijänä Klazu
#16602
bitterfly kirjoitti:Eli hyvästi yhtenäinen Suur-Turku, tulevaisuudesssa uusista asukkaista kilpailee 20.000 asukkaan Suur-Naantali, 50.000 asukkaa suur-Raisio ja 30.000 asukkaan Suur-Kaarina.
Eikö nämä Suur-etuliitteet voisi jo jättää egoa tuomasta pois, kun jostain luin jo jostain Suur-Lapuasta (tai joku vastaava peräkylä). :lol:
Avatar
tekijänä RV
#16616
Allekirjoitan Klazun väittämän. Salo ei muutu Suur-Saloksi sillä, että siihen liitetään valtava määrä tyhjää metsää. Ei se Saloa suuremmaksi tee.
tekijänä bitterfly
#16617
Liene sanonnoilla tässä asiassa paljoa mekitystä, kun idea on se, että jokainen näistä länteistä puree Turusta palasen. Ehjän kokonaisuuden sijaan halutaan imeä Turulta veret. Kannattaa hieman miettiä kuinka naurettavista etäisyyksistä puhutaan. Turku on todella ahtaassa.
tekijänä jusa-masa
#16620
Pitäiskö sanoa tähän väliin Tamperelaisena kommentti, että: "kuka nyt Turkua kaipaakaan Suomessa, sehän on tuppukylä?" :D
tekijänä bitterfly
#16621
Ei Turusta Tampereelle pitäisi ainakaan haittaa olla.
Klazu kirjoitti:
bitterfly kirjoitti:Eli hyvästi yhtenäinen Suur-Turku, tulevaisuudesssa uusista asukkaista kilpailee 20.000 asukkaan Suur-Naantali, 50.000 asukkaa suur-Raisio ja 30.000 asukkaan Suur-Kaarina.
Eikö nämä Suur-etuliitteet voisi jo jättää egoa tuomasta pois, kun jostain luin jo jostain Suur-Lapuasta (tai joku vastaava peräkylä). :lol:
Hetkonen! Tarkoititko Suur-liitteen jättämistä pois Turku sanasta? Se olisi typerää, koska miten muuten viitataan suurempaan kokonaisuuteen, joka selkeästi, varsinkin Turun kohdalla on olemassa? Se ei ole egon takia, vaan selkiyttämisen vuoksi. En voi esim. väittää Turkua 235.000 asukkaan kaupungiksi, koska joku alkaisi asiasta varmasti taittamaan peistä ja jos taas alan viittamaan siihen jollakin muulla sanalla, asian pointti, eli yhteinäinen kaupunki jää sivuseikaksi. Esim. kaupunkiseutu, sekin voi olla kovin monenlaista ja Turun kohdalla siihen tulisi liittää kaikenlaista. Englannin kielinen sanaliite "greater", onkin asiaa paremmin kuvaava.

Noiden muiden kohdalla "suur-" on mukana lähinnä sarkastisista ja muutosta kuvaavista syistä.

Kyllä noiden karttojen pitäisi aika hyvin tuoda näkökantani esille, en minä niitä ihan muuten vain askarrellut. Siinä näkyy selvästi mikä on kaupungiksi muodostunutta rakennerykelmää ja miten rajat kulkevat hyvin ristiriitaisesti rakenteeseen nähden.

_
Askaisten kunnanjohtajalla on ainakin järkeä päässä, hienoa kuulla välillä ihmisen älyllä varustettuja mielipiteitä tältä seudulta:
http://www.turunsanomat.fi/?ts=1,3:1000 ... :0:0:0:0:0:
Avatar
tekijänä Klazu
#16634
Noissa Suur-liitteissä on jotain järkeä, jos Suomen keskikoisiin (50-100 000 asukasta) liitetään naapurikaupunkeja, jotka ovat rakennuttaneet nukkumalähiöitä keskuskaupungin rajan kylkeen. Esimerkiksi Joensuussa tällaisia olisivat Liperi, Kontiolahti ja Pyhäselkä, joista tosin vain Pyhäselkä saadaan 2009 liitettyä Joensuuhun. Viisi vuotta sitten jo liitettiin mm. Tuupovaara ja Kiihtelysvaara ja tästä kokonaisuudesta puhutaan jo nyt "Suur-Joensuuna". Noh, niin tai näin, tuossa tapauksessa suurin osa kaupungin väestä asuu sangen keskitetysti Joensuun liepeillä.

Salo ja siellä tapahtuva 11 kunnan liitos on sitten minusta ihan eri asia. Salossa on nyt noin 23 000(?) asukasta ja 2009 alkaen siitä "tulee" 60 000 asukkaan kaupunki. Kyllä on vaikea mieltää Saloa tämän kokoisena, kun tietää minkä kokoinen itse keskusta on. Toki Salo on mukava pikkukaupunki, mutta "Suur-Salo" ei vain oikein sovi, vaikka väkimäärä moninkertaistuukin uudessa suurkunnassa.
tekijänä bitterfly
#16637
Niin.. siis Suur-Turkuhan on Suur-Turku vain siihen saakka kunnes kuntaliitokset on toteutettu Suur-Turun edellyttämällä tavalla ja sen jälkeen se on ihan Turku vain.

Eli viittaan sanalla vain isompaan todellisuuteen, joka ei muuten näkyisi luvuissa. Kun se näkyy, ei liiteosaa enää tarvita.

Turkuhan on jo, suurempi Turku, kuin mitä se on alunperin ollut. Oikean Turku olisi hyvin pieni pallo kartalla ja pinta-ala todella pieni.
Avatar
tekijänä Taco
#16823
Turun sijainti ei ole logistiikan kannalta oikein hyvältä "Great" Naantali on parempi.
tekijänä bitterfly
#16832
Taco kirjoitti:Turun sijainti ei ole logistiikan kannalta oikein hyvältä "Great" Naantali on parempi.
Mitähän oikein yrität sopertaa? Jokin rakentava lause kenties, perustelut olivat varmaan suunnitteilla ja kattava analyysi sen lisäksi. Jos ei Turun kuntaliitoksista ole yhtään paneutuvampaa, edes teennäisen kiinnostunutta ajatusta, niin onko pakko?
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 62