Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä bitterfly
#15998
Suur-Turun Liikenne ja infra

Eli keskustelua ja kuvia Suur-Turun, eli Raision, Turun, Kaarinan, Naantalin, Liedon ja Piikkiön käsittävästä alueesta, sen liikenteestä ja infrastruktuurista. Käsittäen tiet, tunnelit, sillat, raiteet, monorailit, ihan mitkä vaan :D

Monenlaista tietoa:
http://www.turunseutu.net/public/defaul ... ntentlan=1

Turun keskustan Liikenne
Puutorilta Aninkaisten sillalle päin
Kuva

Raisiosta saapuva liikenne
Kuva

Satamasta saapuva liikenne
Kuva

Aninkaisten sillalta kuvattu, mm. Joutsenpuiston, Verkatehtaan taloja.
Kuva

Puutorin liikennettä
Kuva

Naantalin pikatieltä keskustaan
Kuva

Turun ratapiha
Kuva
_
Suur-Turun kehillä
Mylly, Ohikulkutie, Raisio
Kuva
Kuva

Muita kauppoja, Ohikulkutiellä
Kuva

Raision keskusta horisontissa
Kuva

Kupittaa
Kuva

Kaarina, Hovirinnan lähiö
Kuva

Kaarinan keskustan ohi Turkuun kulkeva tie
Kuva

Osa Kaarinan keskustaa, taustalla näkyy pieni bussiterminaali ja kauempana löytyy bussiasema. Jos/kun pikaraitiotie Turkuun rakennetaan tänne tulee sen yksi syöttöliikenneterminaaleista.
Kuva

Ehkä kauneinta maailmassa Kaarina Center :D
Kuva

lisäys:050108
Kyhäsin pienen yleiskuva kollaasin Suur-Turusta. Sen verran väsyneenä tein, että viivat menee mihin vähän niin ja näin
Kuva

___
Mahdollisia hankkeita

Raision keskustan alitus
Turun keskustan alitus
Turku-Salo kaksirataistaminen
Pikaraitiotie
Kaarinan ohikulkutie
Hirvensalon silta/tunneli
Kakskerta-Kuusisto-silta
Teiden levennykset
yms.
Viimeksi muokannut bitterfly, 19.11.11 20:49. Yhteensä muokattu 9 kertaa.
Avatar
tekijänä RV
#16002
Kuinkakohan suuret mahtavat olla nuo Aninkaisten sillan liikennemärät kun on 3 kaistaa/suunta ruuhkautuneena?
tekijänä bitterfly
#16004
RV kirjoitti:Kuinkakohan suuret mahtavat olla nuo Aninkaisten sillan liikennemärät kun on 3 kaistaa/suunta ruuhkautuneena?
http://www3.turku.fi/ympakaavi/sivut/Ka ... e_ve_0.pdf
Tuosta kai pitäisi selvitä. En sitten tiedä miten tuon tulkitsee.
-
kiitoksia Grendy siinä alempana
Siellä on sillan päällä 2007 46,000 klv.

:)
Viimeksi muokannut bitterfly, 22.12.07 14:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä grendy
#16006
^^ Eli tänä vuonna 46 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja 2027 arvioitu 55 000 ajoneuvoa/vrk. Kyllä tolla määrällä varmaan pk-seudun ulkopuolisessa liikenteessä päästään top kymppiin ;)
tekijänä Aboa
#16069
Tuo Naantalin pikatie on jo nimenäkin aika ironinen, sen verran ruuhkaisesta ja hitaasta väylästä on kyse:
Kuva
Kuva lainattu täältä: Turun Sanomat

Turun pääväylien liikenteen vähentämiseksi ei juuri poppakonsteja ole. Ainoastaan joukkoliikennettä kehittämällä voidaan selvitä tulevaisuuden ongelmista ja siihenkään ei ihan riitä vain bussilinjojen x ja y vuorojen lisääminen. Tarvitaan jämerämpiä keinoja:
Kuva

Kyllä(!): raitiovaunut on saatava takaisin Turkuun. Koska tälle aiheelle on näin avattu sopivampi ketju, copy/pastean aiemman postaukseni tänne tuolta Turun projektit-ketjusta:
Aboa kirjoitti: Kuva
Alkuperäinen raitiovaunukuva napattu täältä: http://www.tramwest.fi/lehdisto.php

Turun kaupungin sivuilta lainattu linjakartta:
Kuva

Mikko Laaksosen laatima pikaraitiotieselvitys:
http://www3.turku.fi/ympakaavi/sivut/Ka ... ieselvitys
Jeps, nostalgikot voivat haikaillen ihailla Turun vanhoja ratikkakuvia täällä:
http://www.saunalahti.fi/~ahellm1/ratik ... index.html

Ylen elävästä arkistosta löytyy myös pari videopätkää Turun raitiovaunuista. Toinen näistä videoista on vuodelta 1963 ja toinen ratikkaliikenteen lopettamispäivältä 1.10.1972:
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=73&t=357&a=4764
Mammat ja pappat olivat syystäkin yrmeän näköisinä viimeisellä ratikkareissullaan, eihän tuossa lakkauttamispäätöksessä ollut päätä eikä häntää.
tekijänä bitterfly
#16076
Heh! Hauskoja havainne kuvia ja todella hienosti muokattu, mutta pikaraitiotie tuskin koskaan tule kyseisillä väylillä liikkumaan :D

Olen täsmälleen samaa mieltä pikaraitiotien välttämättömyydestä. Mitään yhteistä sillä ei Turun entisen ratikkaverkon kanssa ole, ehkä enemmän yhteistä metron kanssa, mutta kyllä ratikoiden paluu olisi yksi niitä henkisiä merkkejä Turun kukoistuksen paluusta, vaikka kyseessä onkin lähinnä liikenteellinen pakkoratkaisu.

Ikävä kyllä Suomen valtio ei ole kovinkaan joukkoliikenne myönteinen tai edes kiinnostunut Turun liikenneongelmista siinä määrin, että pikaraitiotien toteuttaminen olisi kovinkaan mahdollinen, ainakaan nyt. Olen lähes täysin varma siitä, että puoletkaan Suomen päättäjistä ei edes tiedä, että Turussa voisi olla ruuhkia.

On väärin, että tällasia välttämättömiä hankkeita joidutaan Suomessa lobbaamaan ja päättäjiä suuressa määrin valistamaan, eikä viesti siitäkään huolimatta mene perille päinkään. Suomen päättäjien tulisi olla enemmän valituneita ja kiinnostuneita Suomen kaikkien kaupunkien asioista ja tilanteista, jotta hommat sujuisivat paremmin.

30%:n rahoitus osuus valtiolta on kyllä, jo sinänsä erittäin paljon positiivisempi kuin 0%, mutta kaukana siitä, mitä Saksassa saataisiin. Tieinfraa kyllä tuetaan suurin varoin, mutta kaupungissa niin kuin Turku, on tieinfra tullut suurelta osin kehityksensä äärirajoille ja silloin ei jää muuta vaihtoehtoa kuin alkaa suorittamaan tehokkuus ajattelua suunnittelussa, kapasiteetin kasvattamisen sijaan.
Aboa kirjoitti:Tuo Naantalin pikatie on jo nimenäkin aika ironinen, sen verran ruuhkaisesta ja hitaasta väylästä on kyse:
Kuva
Kuva lainattu täältä: Turun Sanomat
http://www.youtube.com/watch?v=26MIBQ_XhiA

Ehkä se on joskus ollut pikaisempi tie :D

Nyt se tosiaan on varmasti Turun ruuhkaisin tie, eikä yksisuuntaiset jatkokappaleetkaan ole sieltä vetoisimmasta päästä. Aninkaisten osaltahan on ollut juttua keskustan alittavasta tunnelista, mutta todellinen tunnelintarve on minusta Naantalin pikatien kohdalla.

Ottaen huomioon, että Naantalin pikatien varsi on vielä suhteellisen käyttämätön alue, ei tuota tietä pelkällä pikaraitiotielläkään vielä ruuhkattomaksi tulla saamaan. Varsinkin, kun pikaraitiotie ei tule siellä päin kulkemaan.

Olen itse leikitellyt ajatuksella 3km:ä pitkästä tunnelista, joka kulkisi Kaskentieltä Martin Myllylle, jossa se yhdityisi Stålarminkadun kanssa yhdeksi suureksi tunneliksi ja jatkuisi aina Manhattanille saakka. Nykyiset yksisuuntaiset muutettaisiin kaksi suuntaisiksi. Minulla ei ole mitään hajua kustannuksista tai siitä onko se edes käytännössä mahdollista, mutta ainakin se olisi toimiva ratkaisu, jos olisi.

Tässä piirtämäni ruma havainnekuva, fantasiani mahd. alituksesta.
Kuva
3km tunneli, 80km/h = 2min 15s

Perustelen ratkaisuani sillä, että kun kerätään itä-Turun liikenne jo kaskenkadulta mukaan, ei se pääse koskaan sumppuuntumaan yhdessä, Stålarminkadun liikenteen kanssa. Tosin Itäinen pitkäkatu keräisi edelleen ruuhkia risteyksiin, se liikenne tulisi ohjata muualle. Syy miksi ulottaisin tunneli aina Manhattanille saakka, johtuu Köydenpunojankadusta. Tämä risteys tulisi ehdottomasti saada rauhalliseksi!

Muuten, jos Köydenpunojalta joku mummo halajaisi kävellen Naantalin pikatien yli, ei ikinä yksillä vihreillä kerkiäsi. Itsekin joudun ottamaan todella nopeita askeleita. Enkä liioittele yhtään, niin tiukille on valot säädetty.
Viimeksi muokannut bitterfly, 15.01.08 00:44. Yhteensä muokattu 8 kertaa.
tekijänä zeizei
#16077
Aboa kirjoitti: Jeps, nostalgikot voivat haikaillen ihailla Turun vanhoja ratikkakuvia täällä:
http://www.saunalahti.fi/~ahellm1/ratik ... index.html
Kyllä pisti surettamaan tuo päättäjien lyhytnäköisyys. Ihan kuin Turku oli tahalleen runnottu. Mutta toivottavasti raitiovaunut tulevat vielä joskus takaisin. Enkä pistäisi pahitteeksi jos joitain vanhoja taloja rakennettaisiin takaisin, kuten joissain Puolan kaupungeissa.
tekijänä bitterfly
#16079
zeizei kirjoitti:
Aboa kirjoitti: Jeps, nostalgikot voivat haikaillen ihailla Turun vanhoja ratikkakuvia täällä:
http://www.saunalahti.fi/~ahellm1/ratik ... index.html
Kyllä pisti surettamaan tuo päättäjien lyhytnäköisyys. Ihan kuin Turku oli tahalleen runnottu. Mutta toivottavasti raitiovaunut tulevat vielä joskus takaisin. Enkä pistäisi pahitteeksi jos joitain vanhoja taloja rakennettaisiin takaisin, kuten joissain Puolan kaupungeissa.
Aivan! Eikä siinä kaikki. Jos ratikoita ei olisi koskaan poistettu, myös kynnys pikaraitiovaunuihin siirtymiseen olisi matalampi. Itse veikkaan, että niitä olisi jo nyt liikenteessä. Paluu "vanhaan" on tuskainen ja monille epämieluisa, siksi pikaratikat tulisi erottaa täysin vanhojen ratikoiden nostalgiasta. Ihmisille tulee antaa kuva uudistumisesta, eikä niin, että oltaisiin virheitä korjailemassa, koska ihan käytännönkin tasolla puhutaan hyvin eri tyyppisestä kiskovälineestä.
Avatar
tekijänä RV
#16082
No mutta tuon tien ruuhkaisuushan johtuu siitä että joku ääliö on keksinyt rakentaa tien kaksikaistaisena Turusta Naantaliin ja sitten liikennevirta saapuu yhtäkkiä tiheään liikennevalorykelmään, niin on ruuhkautuminen helppoa.

Mutta en tajua, mistä olette saaneet idean siitä, että Suomi olisi joukkoliikennevastainen - koko ajanhan kaikki haluavat kieltää autoilun ja keskittyä vain joukkoliikenteeseen.

Miksi toisen (autoilun tai joukkoliikenteen) pitäisi poissulkea automaattisesti toisensa? Mielestäni sekä tieverkkoa että RAIDEjoukkoliikennettä tulisi kehittää tehokkaasti ja tasapuolisesti. Edellyttää:

- Metroverkon laajentaminen Kivenlahteen, Sipooseen ja toinen metrolinja.
- Pääkaupunkiseudun pääteille eritasoliittymät ja kolmannet/neljännet kaistat
- Suuremmalla aikavälillä voisi pikkuhiljaa korvata tilaa vievän raitiovaunuverkon metrolla
- Keskustatunneli ja Pasilanväylä sekä mahdollisesti väylät yhdistävät tunnelit molemmin puolin Helsingin keskustaa

- Muissa Suomen suuremmissa kaupungeissa:

- Päätiet kuusikaistaisiksi
- Joukkoliikenne pikaratikoiden varaan, koska ne mahdollistavat halvan ja tehokkaan joukkoliikenteen

- Valtatiet suurimmalta osalta moottoriteiksi ehkä Lapin vähäliikenteisiä teitä lukuunottamatta

Esimerkki joukkoliikenteen ja tieverkon tasavertaisesta kehityksestä on Madrid, jolla on valtava ja alati kasvava moottoritieverkosto. Metroverkko kasvaa n. 50 asemalla viidessä vuodessa.

http://maps.google.fi/?ie=UTF8&ll=40.37 ... &z=10&om=1

Toki en mitään tuossa mittakaavassa Suomeen ehdota, ja totuushan on, että nuo punaisella näkyvät tiet (rinnakkaiset tullimoottoritiet) ovat osoittautuneet fiaskoksi. Tiet rakennettiin helpottamaan pääteiden ruuhkia, ja niiden liikennemääriksi arvioitiin n 40 000 autoa vuorokaudessa. Todelliset liikennemäärät ovat jääneet jopa alle 10 000 autoon, sillä ihmiset eivät halua maksaa lyhyistä matkoista.

Kuva tyhjästä tullimoottoritiestä ruuhkaaikaan:

Kuva
tekijänä bitterfly
#16084
RV kirjoitti:Mutta en tajua, mistä olette saaneet idean siitä, että Suomi olisi joukkoliikennevastainen - koko ajanhan kaikki haluavat kieltää autoilun ja keskittyä vain joukkoliikenteeseen.
Lähinnä siksi, että 30% valtion mukana ololla ei pikaraitioteitä kauhean helpolla pykätä pystyyn juurikaan muualla kuin Pk-seudulla. Muutenkaan valtio ei ole ollut kovinkaan halukas tukemaan joukkoliikennettä. Turussa ei ole (huom. enää ) edes lähijunia.

Kyllä valtion asenteista kertoo eniten se, että tiet kyllä saavat rahoitusta, mutta joukkoliikenne katsotaan jotenkin eriarvoisena liikenteenmuotona, ikään kuin kermana kahvissa. Ilmeisesti Helsingin ympäristössä se vielä hyväksytään, kun päättäjät näkevät alueen ruuhkat päivittäin ja läheltä.

Jos Turku olisi osa Pk-seutua päättäjien silmien alla, sitä pikaraitiotietä rakennettaisiin tai se olisi jo rakennettu, koska se tarvitaan, mutta kun ei ole, niin Turussa päättäjät miettivät mitä tehdä, kun ei ole rahaa, mutta ei ole vaihtoehtojakaan. Samaan aikaa ruuhkat sen kuin pahenee ja puhutaan kuitenkin vasta vain 300 000asukkaan urbaanista keskittymästä.

Asiaa ei helpota sekään, että naapurikunnat alkavat katsella pisin seiniä ja kattoja, kun aletaan puhumaan yhteisistä suurista hankkeista. He olisivat yksiä suurimpia hyötyjiä palvelullisesti, Turku taas liikenteellisesti.

30% rahoitusosuutta tulisi hilata ainakin 50%:in, kun puhutaan kuitenkin täysin uudesta ja itseään kannattavasta, erittäin yleishyödyllisestä hankkeesta, jolla on lukuisia positiivisia vaikutuksia.

Kekustan alittava tunneli, maksaisi taatusti enemmän valtiolle kuin muut ratkaisut.

Toivon, että Turku päättää vakaasti rakentaa pikaraitiotien, ja että sitä kautta asiat selviäisivät pikkuhiljaa, kun ryhdytään tuumasta toimeen.
Avatar
tekijänä RV
#16085
bitterfly kirjoitti:
RV kirjoitti:Mutta en tajua, mistä olette saaneet idean siitä, että Suomi olisi joukkoliikennevastainen - koko ajanhan kaikki haluavat kieltää autoilun ja keskittyä vain joukkoliikenteeseen.
Lähinnä siksi, että 30% valtion mukana ololla ei pikaraitioteitä kauhean helpolla pykätä pystyyn juurikaan muualla kuin Pk-seudulla. Muutenkaan valtio ei ole ollut kovinkaan halukas tukemaan joukkoliikennettä. Turussa ei ole (huom. enää ) edes lähijunia.

Kyllä valtion asenteista kertoo eniten se, että tiet kyllä saavat rahoitusta, mutta joukkoliikenne katsotaan jotenkin eriarvoisena liikenteenmuotona, ikään kuin kermana kahvissa. Ilmeisesti Helsingin ympäristössä se vielä hyväksytään, kun päättäjät näkevät alueen ruuhkat päivittäin ja läheltä.
Niin, mutta mitkä tiet? Siinä samassa kun suurten kaupunkiseutujen tiet ovat ruuhkautuneita, rahoitusta saavat vain pikkukylien ohitustie. Kepu pitäisi saada ulos hallituksesta pikaisesti, mutta Suomen suuren maaseutuväestön ansiosta tämä ei ole mahdollistta. Vrt. kehä III. 90 000 autoa vuorokaudessa. Tie on nelikaistainen, hyvin huonolaatuinen liikennevaloin varustettu tie. Rakennustöiden olisi pitänyt loppua ensi vuonna. Mutta niitä ei edes ole aloitettu!
tekijänä bitterfly
#16086
RV kirjoitti:
Niin, mutta mitkä tiet? Siinä samassa kun suurten kaupunkiseutujen tiet ovat ruuhkautuneita, rahoitusta saavat vain pikkukylien ohitustie. Kepu pitäisi saada ulos hallituksesta pikaisesti, mutta Suomen suuren maaseutuväestön ansiosta tämä ei ole mahdollistta. Vrt. kehä III. 90 000 autoa vuorokaudessa. Tie on nelikaistainen, hyvin huonolaatuinen liikennevaloin varustettu tie. Rakennustöiden olisi pitänyt loppua ensi vuonna. Mutta niitä ei edes ole aloitettu!
Tämäkin on totta. Toisaalta olen ymmärtänyt, että valtio on suhtautunut suhteellisen suopeasti Raisioon ja Kaarinaan suunniteltuihin tieinvestointeihin. Ja niiden osalta uskon kehitystä myös tapahtuvan. Turun keskustan alitus toisaalta olisi hintaluokaltaan jotain Vuosaaren tunnelia vastaavaa ja siihen ei varmaan valtion kiinnostus ihan riitä, Varsinkin kun kyseessä on vähemmän kansainvälisestä, oikeastaan pelkästään seudullisesta liikenteen parantamisesta, josta ei lyhyellä tähtäimellä koidu tuottoa valtiolle. Vaikkakin, epäsuorasti keskustan alituksesta olisi hyötyä myös satamaliikenteelle.

Kaarinan ohitus tarvitaan lähinnä saaristonliikenteen helpottamiseksi. Periaatteessa se vain siirtää lomaruuhkat kauemmas mantereelta, mutta jos Turku rakentaa sillan Kakskerrasta Kuusistoon, saattaa ohitustien käyttötarve nousta tulevina vuosina roimasti.

Raision keskustan alitus/ohitus johtuu Naantalin Nesteen jalostamon laajennussuunnitelmista, joka lisäisi liikennettä erityisesti Raisiossa, joka muutenkin on varsinainen valtateiden risteytymä ja suuri osa ei-Helsingin suuntaan menevästä satamaliikenteestä kulkee sitä kautta.
tekijänä zeizei
#16089
Mutta näissä tieprojekteissa kannattaa muistaa se, että varsinkin kaupungeissa usein liikenne kasvaa uusien tiehankkeiden myötä, jolloin ruuhkat eivät välttämättä pitemmällä aikavälillä juurikaan vähene. Tästä on ollut jossain threadissa juttua ennenkin, mutta kyseistä teoriaa en nyt muista.

Siksi suhtaudun vähän epäilevästi moniin tiehankkeisiin kaupungeissa. Moni hanke on tietty tarpeellinen, mutta osa ei. Esimerkiksi kehillä tulisi poistaa liikennevaloja ennen kuin kaistoja lisätään.
tekijänä bitterfly
#16093
zeizei kirjoitti: Siksi suhtaudun vähän epäilevästi moniin tiehankkeisiin kaupungeissa. Moni hanke on tietty tarpeellinen, mutta osa ei. Esimerkiksi kehillä tulisi poistaa liikennevaloja ennen kuin kaistoja lisätään.
Kehillä onkin helppo poistella liikennevaloja, mutta keskustan ollessa kysymyksessä, alkaa olla aika hankalaa.
tekijänä Aboa
#16097
Bitterfly kirjoitti:Kaarinan ohitus tarvitaan lähinnä saaristonliikenteen helpottamiseksi. Periaatteessa se vain siirtää lomaruuhkat kauemmas mantereelta, mutta jos Turku rakentaa sillan Kakskerrasta Kuusistoon, saattaa ohitustien käyttötarve nousta tulevina vuosina roimasti.
Kaarinan ja Kuusiston kannalta ensisijaisen tärkeää olisi juuri Kaarinan läntisen ohikulkutien toteutuminen:
Kuva
Nykyinen väylä alkaa olla paikoittain jo lähes hengenvaarallinen ja Turun tiepiiri onkin jo käynnistänyt Kaarinan läntisen ohikulkutien yleissuunnitelman laatimisen.
Bitterfly kirjoitti:Olen itse leikitellyt ajatuksella 3km:ä pitkästä tunnelista, joka kulkisi Kaskentieltä Martin Myllylle, jossa se yhdityisi Stålarminkadun kanssa yhdeksi suureksi tunneliksi ja jatkuisi aina Manhattanille saakka. Nykyiset yksisuuntaiset muutettaisiin kaksi suuntaisiksi. Minulla ei ole mitään hajua kustannuksista tai siitä onko se edes käytännössä mahdollista, mutta ainakin se olisi toimiva ratkaisu, jos olisi.
Tunneleista kun kerran puhutaan/haaveillaan, niin pitäähän sitä allekirjoittaneenkin yksi oma tunnelivisio esitellä. Kuten ilmakuvasta hyvin näkyy, Linnankadun liikenne jyrää aivan Turun linnan vierestä:
Kuva

Heivaamalla Linnankatu maan alle välillä Satamakatu- Vallihaudankatu, Turun linnan ympäristö rauhoittuisi kertalaakista:
Kuva
Turun linnan puisto kasvaisi ympäröimään koko linnan ja nyt Linnankadun toiselle puolella jäkittävät kuninkaan hevostallitkin olisivat jälleen yhtä kokonaisuutta linnan kanssa. Ei voi olla liian mahdoton nakki toteutettavaksi.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 61