Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä sekovene
#81236
RV kirjoitti:Selvä, tiedän tästä päivästä lähtien olevani paska ihminen. Mielestäni raitiovaunuista pitävät ovat tyhmiä ja osaamattomia kun eivät osaa autoakaan ajaa. Onko se tällainen keskustelu sitä mitä täällä nykyisin halutaan/käydään? Kelpaako argumentiksi ihan vaan "paska"? Jos on, pitänee jo harkita ihan häipymistä "klubista". Jonkinlaisia käytöstapoja.
Suosittelen häipymään. Arkkinikkarin pointti taisi kuitenkin olla se, että noin pitkiä merenalaisia autotunneleita ei turvallisuussyistä rakenneta missään.
RV kirjoitti:Sekoveneen viesti haihattelusta sun muusta kertoo hyvin sen, miksei Suomessa ole mitään maailmankuulua valtavaa nähtävyyttä oikeastaan ollenkaan. Hänen kaltaisensa ihmiset muodostavat päättäjien enemmistön.
Selvä homma =D. Minähän olen sitä paitsi kannattanut about eiliseen päivään asti sitä yhtä hienoa ja näyttävää siltahanketta, joka sinun mukaasi on liian kallis. Ei siinä, silta Korkeasaaresta Kruunuvuorenrantaan maksaa hankesuunnitelman mukaan 126 miljoonaa euroa, että kallishan se kieltämättä on. Toisaalta tuolla rahalla saa merenalaista tunnelia ehkä sata metriä ja siinä nyt on vielä vähemmän mitään näkemisen arvoista.
Avatar
tekijänä RV
#81238
Ei silta ole missään tapauksessa liian kallis jos kaikki liikenne sen kautta päästetään, muukin kuin museoraitiovaunut.
Avatar
tekijänä Urbaani
#81239
Keskustelu on kyllä mennyt todella ikäväksi. Aika inhottavaa seurata kun iso joukko on lynkkamassa täysin asiallista käyttäjää, vain hänen Talon enemmistöstä eroavien mielipiteiden takia. Mikäli on eri mieltä on parasta koittaa asiallisella väittelyllä debunkata toisen argumentit, ei ummistaa silmiään vastaväitteiltä ja kyseenalaistamalla kanssakirjoittajan kredibiliditeetin. Alatyylisten ilmausten käyttö vielä pisteenä iin päälle. Mieleen tulee kyllä useita tapauksia historiasta, milloin toisinajattelijat on savustettu tavalla tai toisella. Talon nyt toivoisi olevan avoin keskustelufoorumi ilman voimakasta poliittista agendaa, mitä tulee yksittäisiin kysymyksiin.
tekijänä sekovene
#81241
RV kirjoitti:Ei silta ole missään tapauksessa liian kallis jos kaikki liikenne sen kautta päästetään, muukin kuin museoraitiovaunut.
Aika pienestä se on näköjään kiinni, jos 126 miljoonan euron silta on ilman autokaistoja liian kallis, mutta ~50 miljardia euroa maksava merenalainen tunneli ei ole.
Tande kirjoitti:Keskustelu on kyllä mennyt todella ikäväksi. Aika inhottavaa seurata kun iso joukko on lynkkamassa täysin asiallista käyttäjää, vain hänen Talon enemmistöstä eroavien mielipiteiden takia.
Tähän otsikkoon ei kyllä kirjoittele yksikään täysin asiallinen käyttäjä.
Viimeksi muokannut sekovene, 01.03.16 00:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä RV
#81242
Minä kunnioitan kommunisteja joita tunnen ja siitä hyvästä he ottavat arvoon minun mielipiteeni. Sen tyylisesti keskustelun tulisi mennä.

Jos "paska" ja idiooteiksi autoilijoiden yleistäminen on käypää argumentaatiota, niin jo ollaan pitkän matkaa tultu siitä Talosta jossa jokainen 12-kerroksinen oli voitto, muiden poliittisia mielipiteitä kuunneltiin eikä yhteen ja samaan painostettu laajan "lynkkaajaryhmän" toimesta leimaamalla muunmieliset idiooteiksi.
sekovene kirjoitti:
RV kirjoitti:Ei silta ole missään tapauksessa liian kallis jos kaikki liikenne sen kautta päästetään, muukin kuin museoraitiovaunut.
Aika pienestä se on näköjään kiinni, jos 126 miljoonan euron silta on ilman autokaistoja liian kallis, mutta ~50 miljardia euroa maksava merenalainen tunneli ei ole.

Jos se hyödyttää jokaista liikennemuotoa, se ei ole liian kallis. Jos se hyödyttää vain yhtä liikennemuotoa, se on, sillä ei tuonne pelkkää autosiltaakaan ole mieltä rakentaa.

50 miljardin tunneli taas tulisi varmasti EU-apurahalla ja kytkisi meidät Eurooppaan. Suomalaisille ei kelpaa tämä asia Viron taikka Ruotsin kautta. Seuraavaksi "Ei reilaajia Helsinkiin"-mielenosoituksia.
Viimeksi muokannut RV, 01.03.16 00:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä sekovene
#81243
RV kirjoitti:Minä kunnioitan kommunisteja joita tunnen ja siitä hyvästä he ottavat arvoon minun mielipiteeni. Sen tyylisesti keskustelun tulisi mennä.

Jos "paska" ja idiooteiksi autoilijoiden yleistäminen on käypää argumentaatiota, niin jo ollaan pitkän matkaa tultu siitä Talosta jossa jokainen 12-kerroksinen oli voitto, muiden poliittisia mielipiteitä kuunneltiin eikä yhteen ja samaan painostettu laajan "lynkkaajaryhmän" toimesta leimaamalla muunmieliset idiooteiksi.
Huippujännittävää metakeskustelua. Tuo sinun ehdottamasi moottoritietunneli Tallinnaan oli niin typerä juttu, ettei siihen voi asiallisesti vastata. Fiksut jättävät kokonaan vastaamatta, mutta se on toinen juttu se.
Avatar
tekijänä RV
#81244
sekovene kirjoitti:
RV kirjoitti:Minä kunnioitan kommunisteja joita tunnen ja siitä hyvästä he ottavat arvoon minun mielipiteeni. Sen tyylisesti keskustelun tulisi mennä.

Jos "paska" ja idiooteiksi autoilijoiden yleistäminen on käypää argumentaatiota, niin jo ollaan pitkän matkaa tultu siitä Talosta jossa jokainen 12-kerroksinen oli voitto, muiden poliittisia mielipiteitä kuunneltiin eikä yhteen ja samaan painostettu laajan "lynkkaajaryhmän" toimesta leimaamalla muunmieliset idiooteiksi.
Huippujännittävää metakeskustelua. Tuo sinun ehdottamasi moottoritietunneli Tallinnaan oli niin typerä juttu, ettei siihen voi asiallisesti vastata. Fiksut jättävät kokonaan vastaamatta, mutta se on toinen juttu se.

Se on niin typerä juttu, että Viron sisäministeri (naapurihuoneisto sikäläisillä kämpillä) on kertonut jatkuvasti yrittävän saada Helsingin autovihamielisyys purettua lauttaliikenteen lopettamiseksi viimein ja kunnon kaksoismetropolin luomiseksi.

Sinä vastasit btw. Olkaamme tasavertaisesti tyhmiä ;)
tekijänä sekovene
#81245
RV kirjoitti:Se on niin typerä juttu, että Viron sisäministeri (naapurihuoneisto sikäläisillä kämpillä) on kertonut jatkuvasti yrittävän saada Helsingin autovihamielisyys purettua lauttaliikenteen lopettamiseksi viimein ja kunnon kaksoismetropolin luomiseksi.
"Autoilun haittaaminen" Helsingissä on siis saavuttanut jo kansainväliset mittasuhteet. Viron sisäministeri!!1 Seuraavaksi varmaan Barrack Obama tuomitsee "autoilun haittaamisen" Helsingissä?

Helpompaa olisi ehkä siirtää ne autolautat Vuosaareen, koska sen voi jopa tehdä järkevillä kustannuksilla.
RV kirjoitti:Sinä vastasit btw. Olkaamme tasavertaisesti tyhmiä ;)
Sehän se pointti tässä oli.
Avatar
tekijänä RV
#81248
sekovene kirjoitti: Helpompaa olisi ehkä siirtää ne autolautat Vuosaareen, koska sen voi jopa tehdä järkevillä kustannuksilla.

Lyhyen aikavälin toimenpiteenä (5 v esim, ei 30 v kuten HSL:n "lyhyet aikavälit"), ehdottoman kannatettavaa. Jätkäsaarelaisia varmasti miellyttäisi myös ja hyvät väylät saavutettavissa suoraan vaikkei olisikaan matkalla Helsinkiin. Tähän tulisi kylläkin kuulua joukkoliikenteen eli metron ulottaminen yhden pysäkin verran. Matkustamisesta sinnejatänne tulisi valtavasti helpompaa ainakin meidän päässä. Vuosaaressa on tilaa myös hoitaa enemmän vuoroja.
#81250
Pisin maantientunneli maailmassa on 24 kilometriä, ja löytyy tosiaan Norjasta. Se tosin on piskuinen kylätie, jota käyttää 1000 autoa vuorokaudessa, eli turvallisuusvaatimukset ovat aika eri luokkaa kuin moottoritiellä.

100 kilometriä pitkä maantietunneli nyt vaan on mahdottomuus. Tyhmät autoilijat ajaisivat sinne tankki tyhjillään (tai akku puolilleen ladattuna), autoja yksinkertaisesti hajoaisi matkalle, tunnin matka pimeässä tunnelissa aiheuttaisi paniikkikohtauksia, ja matkalla ehtii tapahtua jo sairaskohtauksiakin. Jengi yrittäisi pysähtyä kesken tunnelin päästämään kakaransa kuselle. Kaikki nämä ovat sen tyypin tapahtumia, jotka aiheuttaisivat kestämättömiä vaaratilanteita tunnelissa.

Vaikka yksittäiset kuskit ja yksittäiset autot olisivat kuinka hyviä tahansa, noin pitkällä tunnelilla todennäköisyydet epäonnelle vain kasvavat liian korkeiksi.

Edit; vastasin näköjään edellisen sivun viimeiseen viestiin; mun moka
tekijänä stadi
#81258
RV kirjoitti:
Lyhyen aikavälin toimenpiteenä (5 v esim, ei 30 v kuten HSL:n "lyhyet aikavälit"), ehdottoman kannatettavaa. Jätkäsaarelaisia varmasti miellyttäisi myös ja hyvät väylät saavutettavissa suoraan vaikkei olisikaan matkalla Helsinkiin. Tähän tulisi kylläkin kuulua joukkoliikenteen eli metron ulottaminen yhden pysäkin verran. Matkustamisesta sinnejatänne tulisi valtavasti helpompaa ainakin meidän päässä. Vuosaaressa on tilaa myös hoitaa enemmän vuoroja.
Miten ajattelit saada metron yhden pysäkinvälin jatkeella Jätkäsaareen? Ruoholahdesta se ei ainakaan onnistu, kaarresäteen puolesta metro kaartuisi Ruoholahdesta ehkä juuri ja juuri Saukonpaaden ja Jätkäsaaren rantoja pitkin, mutta niemen nokassa oleva metroasema tuskin palvelisi hirveän hyvin jätkäsaarelaisia tai muitakaan.

Olisi muutenkin aika ongelmallista ajaa osa (tulevaisuudessaan kapasiteetiltaan rajoittuneen) metron vuoroista länsimetron sijaan palvelemaan yhtä pysäkillistä jätkäsaarelaisia - jokainen Jätkäsaareen ajettava vuoro olisi pois Espoosta.

Nämä ovat näitä raskaan ratkaisun varjopuolia. Jos Helsingin metro olisikin pikaraitiotie (esimerkkiä voi hakea vaikkapa Portosta, kts. esim. https://youtu.be/BTlfQjgLfT8?t=6m28s), niin ei olisi mitään ongelmaa saada rataa kääntymään nätisti Ruoholahdesta Jätkäsaareen. Myös vuorosuunnittelun suhteen voitaisiin käyttää joustavampia ratkaisuja, jolloin osan vuoroista ajaminen jonkinlaisille haaraosuuksille olisi helpompaa.
tekijänä sekovene
#81260
RV kirjoitti:Lyhyen aikavälin toimenpiteenä (5 v esim, ei 30 v kuten HSL:n "lyhyet aikavälit"), ehdottoman kannatettavaa. Jätkäsaarelaisia varmasti miellyttäisi myös ja hyvät väylät saavutettavissa suoraan vaikkei olisikaan matkalla Helsinkiin. Tähän tulisi kylläkin kuulua joukkoliikenteen eli metron ulottaminen yhden pysäkin verran. Matkustamisesta sinnejatänne tulisi valtavasti helpompaa ainakin meidän päässä. Vuosaaressa on tilaa myös hoitaa enemmän vuoroja.
Autolauttojen siirtäminen Vuosaareen (ja metron jatkaminen sinne) olisi kyllä sen verran kallis toimenpide, ettei sitä minään lyhyen aikavälin projektina tulla tekemään. Mitä sitten viiden vuoden päästä edes tapahtuisi?
stadi kirjoitti:
Tuossa varmaan tarkoitettiin metron jatkamista Vuosaaren satamaan. Vaikka onhan RV noita haarojakin piirrellyt ties minne.
tekijänä hmikko
#81264
sekovene kirjoitti: Autolauttojen siirtäminen Vuosaareen (ja metron jatkaminen sinne) olisi kyllä sen verran kallis toimenpide, ettei sitä minään lyhyen aikavälin projektina tulla tekemään.
Autottomien lauttamatkustajien kuskaamisessa Vuosaareen ei liene tolkkua, kun harva on sinne kuitenkaan matkalla. Autolliset taas eivät mene metroon, ja heille Kehä III:n pää olisikin ihan hyvä paikka. Ratkaisu ongelmaan on auto- ja matkustajalauttojen erottaminen eri paateiksi. Näin toimitaan monessa paikassa maailmalla. Helsingissä asian muuttaminen vaatii jonkun verran poliittista munaa. Satama ja varustamot varmasti asettuvat neliraajajarrutukseen, koska heille on helpompaa ja halvempaa purkaa autot ja rekat keskustaan niin kuin aina ennenkin. Ymmärtääkseni kustannus ei kuitenkaan ole mikään ylitsepääsemättömän iso. Laivoja ja lauttoja ostetaan, myydään ja vaihdetaan eri tyyppisiin pitkin maailmaa koko ajan. Ja toivottavasti kaljaralli Tallinnan-lautoille ei ole ikuista sekään.
tekijänä stadi
#81287
sekovene kirjoitti: Tuossa varmaan tarkoitettiin metron jatkamista Vuosaaren satamaan. Vaikka onhan RV noita haarojakin piirrellyt ties minne.
No näinhän se taitaa olla, haen takkini. Vuosaaren satamaan metro varmasti vääntyisi suht kivuttomasti - eri asia on toki se, että onko jalkamatkustajien kuskaaminen Vuokkiin asti järkevää. Risteilymatkustajien kohteena lienee pitkälti keskusta, ainakin omalta osaltani suosin (harvoilla) Tukholman risteilyilläni ehdottomasti Vikingiä, koska satama on kävelyetäisyydellä keskustasta ja Söderistä, toisin kuin Siljan terminaali.

Tallinnanmatkailun osalta edessä paluu autottomien pikalauttojen aikaan, ne kulkisivat keskustaan, samoin kuin hitaammat puhtaasti risteilyhenkiset kelluvat yökerhot; rahti, autot ja automatkustajat puolestaan pikemminkin ropax-henkisesti Vuosaareen? (Ropax=rahtipainotteinen, mutta myös matkustajia kuljettava alus, paino tarvematkustuksessa eikä risteilyissä.)
Avatar
tekijänä Oskari
#81289
Tande kirjoitti:Keskustelu on kyllä mennyt todella ikäväksi. Aika inhottavaa seurata kun iso joukko on lynkkamassa täysin asiallista käyttäjää, vain hänen Talon enemmistöstä eroavien mielipiteiden takia. Mikäli on eri mieltä on parasta koittaa asiallisella väittelyllä debunkata toisen argumentit, ei ummistaa silmiään vastaväitteiltä ja kyseenalaistamalla kanssakirjoittajan kredibiliditeetin.
Kyseiseltä "asialliselta käyttäjältä" pitäisi toki myös vaatia [dropshadow=blue]perusteltuja[/dropshadow] argumentteja. Niitä odotellessa...
  • 1
  • 54
  • 55
  • 56
  • 57
  • 58
  • 60