Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.

Rautatietunneli Helsingistä Tallinnaan?

Joo!
88
80%
Ei!
22
20%
Avatar
tekijänä veka
#90720
Ehkei kannata vielä mollata ja nollata hanketta. Minusta Suomessa ei ole yhtään liikaa Vesterbackan tapaisia kavereita, paremminkin päinvastoin. Jos hän on saanut jo Espoon johtavat vaikuttajat innostumaan, miksei voisi onnistua myös kiinalaisten kanssa.

En kylläkään ymmärrä, mitä hyötyä olisi EU-rahan hylkäämisestä. Saavatko sitä tällaisiin tarkoituksiin vain julkisen sektorin toimijat? Kerrankin Suomella on esitellä hanke, jollaisia Brysselin päättäjät näköjään rakastavat. Tarpeeksi iso, kallis ja helposti ymmärrettävä projekti, joka yhdistää Euroopan kansakuntia hienolla tavalla. Jos EU:n kassasta löytyy miljoonia ja miljardeja moottoriteiden rakentamiseen Keski- ja Etelä-Euroopan vuoristoihin, miksei myös tällaiseen tunneliin. Minustakin Via Baltica ja Rail Baltica ovat maamme kannalta kaikin tavoin kannatettavia hankkeita, jotka tuovat Suomen lähemmäksi muuta Eurooppaa täältä takamailta.

Toivottavasti Suomesta löytyy muitakin visionäärejä, jotka yrittävät ajatella vähän isommin ja kauemmaksi.
tekijänä hmikko
#90729
Mie tarkoitin kyllä ihan vakavasti. Helsinki ja Tallinna ovat tuon hankkeen hintaluokkaan nähden pieniä kaupunkeja. Jos tunneli jollain periaatteella saadaan kannattamaan, niin "metrona", eli selvästi lauttaa nopeampana yhteytenä keskustasta keskustaan. Siksi luulen, että Helsingin keskustan / Pasilan ohittaminen olisi merkittävä moka. Samoin Tallinnan päässä on esitetty kaikenmoisia linjauksia. En tiedä, mihin virallinen selvitys tähtää tällä hetkellä.
arkkinikkari tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#90732
Vähän uumoilen, että tunnelia tosissaan ja töikseenkin nyt suunnittelevat katsovat kauemmaksi kuin Helsingin ja Tallinnan väliseen yhteyteen. Luulen että varsinainen kohde on Jäämeren rannalla ja Koillisväylällä asti ja tavarakuljetusten hoitaminen sieltä saakka Keski-Eurooppaan. Matkustajaliikenne Suomenlahden ali hoituu siinä siivellä tietysti kätevästi.

Saattaapi olla, että ajan mittaan taloudellisesti tärkein menetys itänaapurille viime vuosisadan isoissa kahakoissa ei ollutkaan Karjala vaan Petsamo. Nyt joudutaan turvautumaan norjalaisten apuun, jotta päästäisiin rantaan Jäämerellä.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#90737
Ei ole mitään järkeä kuljettaa tavaraa junalla Jäämereltä Keski-Eurooppaan. Jos lähtösatama on jossain Kiinassa, ei junaan siirtymisellä voita kuin murto-osan kokonaismatka-ajasta, ja vastineeksi kustannukset nousee todella paljon. Toisaalta jos junalla halutaan mennä, niin Ruotsin puolella on suorempi tie ja valmis infra.

Ei rahdilla ole kiire. Ja jos on, se kulkee lentokoneella.
drc, kaupunkilainen tykkää tästä
Avatar
tekijänä rakentaja
#90887
Tulipas tässä mieleen että mitenköhän suomenlahden kaasuputket yritettäisiin pitää ehjinä tätä tunnelia rakennettaessa olettaen että tunneli rakennettaisiin merenpohjaan asetettavista betoni möhkäleistä niin kuin jossakin päin japania tehtiin.
tekijänä hmikko
#90892
rakentaja kirjoitti:Tulipas tässä mieleen että mitenköhän suomenlahden kaasuputket yritettäisiin pitää ehjinä tätä tunnelia rakennettaessa olettaen että tunneli rakennettaisiin merenpohjaan asetettavista betoni möhkäleistä niin kuin jossakin päin japania tehtiin.
2015 julkaistu esiselvitys suositti kallioon louhittua tunnelia. Ks.

https://www.hel.fi/static/kanslia/Julka ... Report.pdf

Upotettavista elementeistä rakennetut tunnelit ovat tähän saakka olleet huomattavasti lyhyempiä. Maailman pisin upotettava on luemma tällä hetkellä rakenteilla oleva Femern Bælt, joka johtaa Tanskasta Saksaan. Merenalaista osaa 18 km. Helsinki-Tallinna olisi valmistuessaan todnäk maailman pisin merenalainen tunneli, reitistä riippuen. Listalla seuraavat (Seikan (Honshu-Hokkaido), Kanaalitunneli jne.) ovat kaikki kallioon louhittuja tai maaperään kaivettuja vahvistettuja tunneleita.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#95300
Näitä Firan "suunnitelmia" on kyllä pakko ihmetellä, että mikä näiden funktio on. Jokainen yhtään asiaa ymmärtävä tietää, että tuossa ei ole minkäänlaista realismia tai suunnittelua taustalla, vaan kyse on ihan puhtaasta kuvituskuvasta. Mutta miksi se siitä huolimatta näyttää noin kököltä? Jos tarkoitus on tehdä vain nättejä kuvituskuvia, niin miksi sitten ei tehdä nättejä kuvituskuvia vaan tuollainen hirveä sähläys, joka näyttää siltä, että pomon 14 vuotias poika on löytänyt jostain kaupunginrakennuspelistä freebuild-moodin ja päättänyt lätkiä pilvenpiirtäjiä sinne tänne.

Joo on rohkeaa visiointia ja kaikki muut startuphypeen liitettävät kliseet, mutta kyllä tuon voisi tehdä tyylikkäämminkin jos tarkoitus olisi oikeasti tehdä vakavastiotettavaa ehdotusta. Nyt projekti tuntuu lähinnä oudolta koijauksen ja taidepreformanssin risteytykseltä. Varsinkin kun esitetyistä aikatauluista puuttuu kaikki realismin taju jo lupakäsittelyiden esiselvitysten osalta.
Maeeeq, Clepe tykkää tästä
tekijänä hmikko
#95308
arkkinikkari kirjoitti:tuollainen hirveä sähläys
Tää on vissiin iterointia kuten hallituksen lakiesitykset, eli kuudennellatoista yrittämällä saattaa tulla jotain puolivillaista, jos sinne asti päästään.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#95309
Lähinnä siis ihmettelen kun olen itse tehnyt täsmälleen samasta saaresta kirjaimellisesti toisen vuosikurssin harjoitustyön, jossa analyysin ja arkkitehtuurin taso oli ainakin muistaakseni paljon syvällisempi kuin tässä Firan oudossa tekeleessä. Eikä meille edes maksettu siitä.
tekijänä töntsö
#96580
Tuosta ylemmästä visualisoinnista löytyi näköjään videokin:

Tässä taas joku seminaari missä tuon tekosaaren piirtäjä vähän avaa ideaa, ajatuksena olisi ilmeisesti saada tuonne jotain venetsiamaista skaalaa ja katutilaa. Nuo korkeammat talot on sitten taas ilmeisesti vaan lätkitty tuonne konsepteihin vähän miten sattuu ja saarikonsepti väännetty kasaan jonain sunnuntaina
Toisin sanoen mitään oikeita suunnitelmia ei ole, vaan näissä vaan pitkälti visualisoidaan mitä kaikkea tuonne voisi ehkä rakennella jos tunneli rakennettaisi ja joku sijoittaja haluaisi lähteä mukaan. Eli aika pitkälti mennään vielä siinä Jurase Park -vaiheessa että koitetaan herätellä ihmisten mielenkiintoa. Jää vielä vähän pimentoon että mikä tarkoitus tuolla saarella ylipäätään olisi, muuten kuin pöhinän luonti näissä tilaisuuksissa
  • 1
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11