Iggyn yksisuuntainen kärjistys jäi niin pyörimään päässä, että oli pakko kömpiä uudelleen koneelle.
Ensinnäkin puhe "rikkaiden eläkeläisten pienasuinaluesta" on lievästi sanottuna liioittelua Suomen olosuhteissa, joissa aidosti rikkaita ihmisiä asuu lähinnä muutamissa paikoissa ja niissäkin yhden kadun mitalta. Kyse on siis muutamista kymmenistä ihmisistä, joiden osuus kokonaisuudesta on mitätön. Suomessa ei ole mitään Suuren Maailman(tm) miljardöörejä, joiden verotulojen maksuosoitteella on todellista merkitystä, vaan Suomessa suurin osa kehyskuntalaisista on keskituloisiksi luokiteltavia.
Suomalaisen kehyskunnan asukkaan ominaispiirteenä ei siis voida pitää varakkuutta, mutta 25-35 vuoden ikä muutamalla lapsella sopinee yleistykseksi. Näitähän nämä Nurmijärvet ja Sipoot ovat täynnä. Lapsiperheitä, jotka ovat muuttaneet kehyskuntiin pääasiassa kahdesta syystä: 1) ne tarjoavat mahdollisuuden suomalaiselle-keskimäärin-yhä-rakkaaseen omakotitalo asumiseen kohtuulliseen hintaan ja 2) ne mahdollistavat luonnonläheisen ja turvallisen ympäristön kasvattaa lapsensa vastaavassa elämäntilateessa olevien keskellä (on Suomessakin pientä luokkakohtaista omiin alueisiin leiriytymistä, mutta ei missään Suuren Maailman(tm) mittakaavassa - onneksi - joten tämän merkitys on pieni).
Kehyskunnan hyvä puoli sen asukkaille on, että kaikki kaupungin virikkeet ja mahdollisuudet ovat saavutettavissa tarvittaessa sekä ison keskuksen perheelle tarjoamat työpaikat. Samaan aikaan kaupungin huonot puolet, kuten rikollisuus, epäsiisteys, kalleus, jne. pysyvät kaukana kehyskuntalaisen arjesta.
Vaikka kehyskuntalainen nauttiikin monista eduista ja jättää joitakin kaupungin tuomia haittoja kaupungin murheeksi, ei hyötysuhde kuitenkaan ole kehyskunnalle pelkästään positiivinen. Nuori lapsiperhe ei aluksi ole kunnalle todellakaan mikään unelmatapaus, koska valtavien lapsimäärien keskellä joudutaan jatkuvasti investoimaan mm. neuvola- ja terveyskeskustoimintoihin, hoitopaikkoihin, perusasteen koulutukseen, kerhotoimintaan jne.. Samaan aikaan kaupunki välttyy investoimasta näihin palveluihin vastaavia summia.
Nuori perhe on myös vasta aloittanut työelämässä, eikä täten maksa vielä merkittävästi veroja kunnalle suhteessa käyttämiinsä kunnan palveluihin. Monen kehyskunnan talous onkin kuralla, mikä on myös ajanut joitakin kuntia liitoksiin kaupungin kanssa. Näissä liitoksissa taasen kaupunki juhlii, sillä se saa ilmaiseksi kaiken sen asuinalueiden infran, koulutus- ja hoitopaikkatilat, jotka kehyskunta on kustantanut pussistaan.
Ja palatakseni vielä tuohon verotusasiaan, on totuus siinäkin kaksipiippuinen: kehyskuntalaiset kyllä maksavat veronsa kehyskuntaan, vaikka työskentelevätkin kaupungissa. Kuitenkin kaupunki saa kehyskuntalaisista hyviä ja kilpailukykyä edistäviä työntekijöitä kaupungin yrityksiin, jotka puolestaan maksavat kaupungille veronsa. Hyöty kulkee siis molempiin suuntiin myös tässä asiassa.
Toki asiaa voi lähestyä monesta vinkkelistä, mutta parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi osapuolten tulisi työskennellä yhdessä. Esimerkiksi kummankin tarvitsemaan perusinfrastruktuuri (mm. liikenne) tulisi yhdessä suunnitella ja niihin yhdessä sijoittaa. Suomessa apuun tulee yleensä valtio, joka pussistaan tukee laajempien alueiden kalliita suurhankkeita ja näin edesauttaa kaupunkeja selviämään urakoista. Näin kaupunkiseutujen elinedellytykset paranevat.
Itse en siis näe kehyskuntia pelkästään negatiivisena asiana, vaan niitäkin tarvitaan. Toki Amerikkalainen valtaisa suburbia-kulttuuri on ilmaston ja energiatalouden kannalta todella huono yhtälö, eikä liialliseen kaupunkirakenteen hajoamiseen tule pyrkiä. Niinpä porkkanan lisäksi toisinaan pitää myös käyttää keppiä (mm. pakkoliitoksia). Silti hyvin symbioosissa elävä kaupunki ja kehyskunta ovat voimavaroja toisillensa kilpailussa muita kaupunkiseutuja vastaan.
Hieman erillään mainitsen vielä, etten allekirjoita Iggyn sanomaa siitä, että kehyskunnat jättävät kaavoittamatta alueelleen sosiaalista asuntotuotantoa vain, että välttyvät saamasta alueelleen nk. sosiaalitapauksia. Tämä voi olla pienessä määrin syy, mutta suurempi syy lienee se, ettei Suomen pienillä kaupunkialueilla ole ihmismäärän vähyydestä johtuen tarvetta rakentaan suurlähiöitä kauas esikaupunkeihin a´la Pariisi ja Lontoo. Kehyskuntiin muuttavien kiinnostus lisäksi kohdistuu juuri pientalotarjontaa, jolloin kunnat myös kaavoittavat tämän tyyppistä asutusta alueelleen. Ja juuri tähän niillä on alueellisesti ja kustannuksellisesti paremmat edellytykset, kuin kaupungilla.
Tässä minun 0.02$ aiheeseen.
, mutta 7km päässä on joka perheella vähintään 2 autoa, bussi kulkee 2x tunnissa. Nämä autokansan ruuhkat tuntuvat kuintekin yksinomaan Turussa.
Onko Helsingin kaupunginjohdon ahneudella mitään rajaa? Vai että valtio oikein antamalla antoi Östersundomin Helsingille ja nyt pitäisi vielä antaa metrokin, joka on tuolle alueelle täysin ylimitoitettu liikennemuoto.
