Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.

Mitä mieltä olet Luoteis-Sipoon pakkoliitoksesta?

Kannatan liitosta
44
46%
Vastustan liitosta
51
54%
#82543
RV kirjoitti:Hyvä siksi, että Sipoo pääsee pottuilemaan Helsingille tahallaan ja rakentaa merkittäviä aluekeskuksia rannalle niin, että rata tulevaisuudessa itään on pakko vetää sieltä. Hajanaisuus on tässä maassa vain ok asia. Ken tiiviisti haluaa asua, muuttakoon Sörkkaan yksiöön. Kaupunkimaisia alueita ollaan lisäämässä tuntuvasti. Ja niin, siinäs näkyi ikuisen pessimismin tyrmäys: Espoon väkiluku taisi olla v 1950 vielä 8000 luokkaa ;) Tietenkin ja aina: infra ensin!


Minun puolestani Sipoo saa kaavoittaa taloja niin paljon kuin sielu sietää, mutta pidän sitä äärimmäisen epätodennäköisenä. Viime vuosina kunta on lähinnä keskittynyt rajoittamaan kasvuaan. Ja vaikka tahtoa kasvaa olisi, rahat eivät luultavasti riittäisi ilman jotain Hakan tyylistä aluerakennusfirmaa.
#82545
Ja Helsinki pottuilee kun ei rakenna mitään pakkolunasteluille alueille, 50000 asukasta oli visio, toteutunut 0 asukasta. Aika bluffi koko homma. Helsinki ottaa koko ajan lisää velkaa , ei realismiä rakentaa satelliittikaupunki metroineen, hintalappu +1000miljoonaa.
Kaavoistusta tehostamalla saadaan mahtuu vaikka vuosaaren sisään toi määrä heittämällä olemassa olevan infran piiriin.
Hyvä on että visioita riittää mutta järkevää kattoo omien rajojen sisältä ensin.
Sipoon kunnan itsemääräämisoikeutta rikottu pahan kerran.
#82546
tontzae kirjoitti:Kaavoistusta tehostamalla saadaan mahtuu vaikka vuosaaren sisään toi määrä heittämällä olemassa olevan infran piiriin.


Itse olisin ensimmäisenä kannattamassa, mutta tosielämässä "kaavoituksen tehostaminen" tuossa sisältää hyvin paljon muuta kuin kaavoitusta. Se edellyttäisi selvää poliittista päätöstä siitä, että vanhojen lähiöiden luonne muutetaan kokonaan toiseksi, muutoksia asunto-osakeyhtiöilakiin ja luultavasti myös nykymuotoisesta parkkinormista luopumista. 50 000 on enemmän kuin koko Vuosaaressa (Rastilat yms. mukaanlukien) on nykyään asukkaita. Useampi tuhat lisää sinne on kyllä vissiin kaavaputkessa jo nykyiselläänkin.

Muoks: Piti oikein katsoa tekeillä ja voimassa olevia kaavoja.

Keski-Vuosaari, valmisteilla olevat, yht. n. 1000 as.
Meri-Rastilan Länsiranta, yht. 2000-2200 as.
Meri-Rastila, täydennyskaavoitus alkamassa, tavoite 3300-4600 as.
Vuosaaren keskusta, täydennyskaava vuodelta 2009 ei ole toteutunut ja tätä ollaan vissiin rupeamassa rukkaamaan uudestaan. Veikaten 500 as. ja runsaasti toimitilaa.

Jo noista vois tulla yli 10 000 asukasta lisää hyvässä tapauksessa, ja mukana ei ole kaikkia voimassa olevia kaavoja, joiden rakentaminen ei ole vielä alkanut.
#84008
Osui LKH-ryhmässä silmään Vantaan valtuutetun Siru Kauppisen (vihr.) kommentit:

Siru Kauppinen kirjoitti:Östersundmin kaavaehdotusta ollaan rukkaamassa niin että metro kulkee pohjoisempana, ja rakentamisen määrä laskee. Metron hintalappu nousee 80 miljoonalla edellisestä ehdotuksesta. Kustannuksia nostaa myös vaikeampi maaperä. Olisiko mahdollista laskea kustannuksia tarkastelemalla vielä huokeampaa pikaratikkavaihtoehtoa, vai onko se poliittisesti mahdotonta? Se nivoutuisi hienosti osaksi raidejokereita.


Siru Kauppinen kirjoitti:Östersundomin kaavaa työstetään Helsingissä vauhdilla, ja uusi ehdotus on metron pohjoisempi linjaus. Tämä vähentää asukasmää. Se tulee lausunnoille vasta keväällä. Mutta silloin siihen on jo vaikeampi vaikuttaa. Aiheeseen liittyy myös Aaltoyliopistoon tehty diplomityö.


Siru Kauppinen kirjoitti:Valitettavasti Helsinki haluaa pitää kartat visusti julkisuudesta joten niitä vain vilautetaan päättäjille. Joka siis on aivan kertakaikkisen järjetöntä, ja josta pitäisi nostaa ihan toisen tason keskustelu avoimuudesta ja hyvästä valmistelusta ...


Kauppinen viittaa kaupunkien Yhteinen Östersundom -sivuilla olevaan blogiteksti kesäkuun 15. päivältä, jossa puhutaan pohjoisemman metrolinjauksen suunnittelusta, mutta karttaa/vaihtoehtoja ei esitetä.

http://yhteinenostersundom.fi/2016/06/y ... rolinjaus/

Koko homma alkaa näyttää minusta perin kyseenalaiselta. Huono investointi hevonkuuseen sen kun muuttuu huonommaksi.
#84022
hmikko kirjoitti:Osui LKH-ryhmässä silmään Vantaan valtuutetun Siru Kauppisen (vihr.) kommentit:

Siru Kauppinen kirjoitti:Östersundmin kaavaehdotusta ollaan rukkaamassa niin että metro kulkee pohjoisempana, ja rakentamisen määrä laskee. Metron hintalappu nousee 80 miljoonalla edellisestä ehdotuksesta. Kustannuksia nostaa myös vaikeampi maaperä. Olisiko mahdollista laskea kustannuksia tarkastelemalla vielä huokeampaa pikaratikkavaihtoehtoa, vai onko se poliittisesti mahdotonta? Se nivoutuisi hienosti osaksi raidejokereita.



Onko se mahdoton ajatus että Östersundomiin vedettäisiin ihan oikea rautatie, jota voisi myöhemmin jatkaa Porvooseen? Sehän lisäisi Porvoon kysyntää ja toivottavasti vähentäisi liikennettä 7-tiellä. Arkisin 6.30 aikaan 7-tietä tulee Helsingin suuntaan kahta kaistaa jonona autoja.
RV tykkäsi tästä
#84027
Jukki kirjoitti:Onko se mahdoton ajatus että Östersundomiin vedettäisiin ihan oikea rautatie, jota voisi myöhemmin jatkaa Porvooseen?


Se oli alkuvaiheessa tutkittujen vaihtoehtojen joukossa, mutta jätettiin pois/hamaan tulevaisuuteen. Kannattavuuslaskelmissa rautatie ei ilmeisesti näyttänyt kovin hyvältä, kun Östersundomiin olisi tullut vain yksi asema ja radan rakentamiskustannus kokonaisuutena samaa luokkaa kuin metro. Lisäksi HELI-radan liittymän varaus pääradan varrella on poistettu maakuntakaavasta, eli rautatieyhteyden kanssa jouduttaisiin mahdollisesti kalliiseen tunneliratkaisuun.

Palvelutason puolesta kaupunkirata + raitiotie -yhdistelmässä olisi varmaan paljonkin järkeä. Nopea yhteys asemalta Helsingin keskustaan / lentokentälle ja toisaalta Porvooseen, ja ratikalla paikalliset pysäkinvälit Ösundomin asemalle / Itäkeskukseen / Jokereille.

Suunnittelussa kuitenkin valittiin aikanaan jatkoon metro, joten virkamiehillä lienee velvollisuuskin suunnitella sen mukaan, tai hakea muulle vaihtoehdolle valtuustojen hyväksyntä. Se tarkoittaisi käytännössä prosessin palauttamista melko alkuruutuun. Tosin uusiksihan nuo suunnitelmat näyttävät menneen joka tapauksessa.
#84029
Miksi rakentamisen määrää ollaan laskemassa? Kannattavinta olisi kyllä kaavoittaa alue niin tehokkaasti, kuin mahdollista. Kun kerta raskasraide on tulossa. Heittämällä "Östikaan" pystyisi kaavoittamaan asunnot vaikka 200 000:lle, arvokkaista luontoalueista leikkaamatta.
#84032
Tätä olen itsekin ihmetellyt. Ja ylipäänsä kaikenmoista näpertelyä asiassa. Tuo 200 000 tarkoittaisi uber-korkeata palveluiltaan täysin itsenäistä satelliittikaupunkia, jonka yhteydeksi Helsinkiin sopisi kai vain "luotijuna". Matka-aika Rautatieasemalle (Pasilan kautta) olisi luokkaa 15-18 minuuttia.
#84035
Tornien haikailu tuonne on nyt tämmöistä internet-mölinää. Semmoisia ei ole missään suunnitteluvaiheessa esitetty, kuten ei ole esitetty Itä-Helsingistä radikaalisti poikkeavia aluetehojakaan. Tässä nyt ei ole mitään ihmeellistä eikä ihmeteltävää, kun 20-kerroksista, 30 000 asukasta neliökilometrillä -kaupunkia ei Suomessa ole koskaan suunniteltu mihinkään eikä kukaan suunnittelija ole saanut semmoiseen koulutusta tai kokemusta, ja se ei myöskään vastaa Östersundomille poliittisesti asetettuja tavoitteita. Jos ken haluaa asiaintilaa muuttaa, niin pitänee hankkiutua kaupunkisuunnitteluvirastoon töihin ja/tai valtuutetuksi, ja mieluummin ottaa monta kaveria mukaan.
#84040
Ottaa vaan päähän, mikäli tuonne nyt sitten lopulta tulee hujan hajan metsän keskelle sijoitettuja 4-kerroksisia Leinelä-taloja, kun olisi voinut ihan merenrantaankin rakentaa vaikka kuinka tehokkaasti. Suomessa nyt on muutenkin rantojen suojelu rakentamiselta överiksi. Tietty arvokkaimmat luontoalueet on säästettävä, mutta jotain kertoo kyllä se, että vaikka Helsinki on "Itämeren tytär" ja rantaviivaa on valtavasti (kuten myös Espoossa), ovat merinäköalat asunnoista todella harvinaista herkkua.

Östersundomin tapauksessa aluetta kun on päästy suunnittelemaan täysin puhtaalta pöydältä, niin miksi toistaa menneiden vuosikymmenten virheet, kun voisi suunnitella Suomen mittakaavassa jotain uutta? Se, että asiasta ei ole Suomessa paljoa kokemusta on aika hatara peruste. Eipä Suomessa ennen 60-lukua juuri ollut kokemusta elementtirakenteisten metsälähiöiden rakentamisesta, mutta niin vain ne ovat olleet hallitseva rakennustapa nykypäiviin asti.

Taustalla voi tietysti ola nykyään vallalla oleva pessimistisyys tulevaisuuden suhteen (toisin kuin vaikka 1950-luvulla) ja muodissa oleva de-growth ajattelu ja downshifting. Tietty joillain elämänaloilla innovatiivisuutta riittää myös Suomessa, mutta ottaa kyllä päähän, että kaupunkisuunnittelussa Suomi on edelleen todella jäykkä ja konservatiivinen, oikeastaan mihin tahansa maahan verrattuna. Tietty esim. Itä-Aasian rakennusbuumia on vaikea verrata Suomen nykytilanteeseen, mutta ei täydy katsoa muita Pohjoismaita, Baltiaa, Keski-Eurooppaa ja Britanniaa puhumattakaan pidemmälle, havaitakseen jonkin olevan Suomessa pielessä.
Iggy.P, RV tykkäsi tästä
#84041
hmikko kirjoitti:kun 20-kerroksista, 30 000 asukasta neliökilometrillä -kaupunkia ei Suomessa ole koskaan suunniteltu mihinkään eikä kukaan suunnittelija ole saanut semmoiseen koulutusta tai kokemusta


Ei sellaista tarvitse suunnitella, Corbusier suunnitteli sen jo 20-luvulla. Ja Corbun suunnitelmat kuuluvat kyllä kaikkien kaupunkisuunnittelijoiden pakollisiin opintoihin.

Tornit nyt eivät kaikenkaikkiaan ole kovinkaan mielenkiintoisia oikein millään mittapuulla.
#84045
arkkinikkari kirjoitti:Ei sellaista tarvitse suunnitella, Corbusier suunnitteli sen jo 20-luvulla. Ja Corbun suunnitelmat kuuluvat kyllä kaikkien kaupunkisuunnittelijoiden pakollisiin opintoihin.


Epäilemättä. Se kumminkin eri asia, kuin että systeemissä, poliitikot mukaan lukien, olisi valmius toteuttaa joku singaporelaisen asuinalueen kaltainen viritys. Ei sillä, että semmoista kukaan haluaisi.

Tässä Östersundomin ongelmatiikassa ei mun nähdäkseni ole kyse mistään ylimääräisestä varovaisuudesta siinä mielessä kuin Tande esittää, vaan siitä, että lähdetäänkö Naturaa rikkomaan vai ei. Se edellyttäisi oikeuskäsittelyä hyvin todennäköisesti EU-tason kautta. Jos siihen ei ruveta, vaan noudatetaan Natura-alueiden suojelua, niin Östersundomin kaavatalous on väistämättä huono. Tai siis voihan joku polkaista hihastaan sen 20-kerroksisen typologian, joka on kivempi kuin Corbun piirustukset, ja typologialle poliittisen kannatuksen, tuolla sijainnilla kaukoidässä. Pidätelkää henkeä sitä odotellessa.
#84069
Tande kirjoitti:Järkevin vaihtoehtohan olisi jäädyttää Östersundomin rakentaminen ainakin 10-vuodeksi ja keskittyä nykyisen metroradan lähiöiden täydennysrakentamiseen.

Kyl se vaan näin menee. Ex-Sipoon alueiden infran rakentaminen etc ei realistista. Helsingissä on vapaata maata vaikka muille jakaa. tietysti jos kaavoitetaan 4 kerroksisia taloja niin tontit hupenee..
#84139
Tande kirjoitti:Miksi rakentamisen määrää ollaan laskemassa? Kannattavinta olisi kyllä kaavoittaa alue niin tehokkaasti, kuin mahdollista. Kun kerta raskasraide on tulossa. Heittämällä "Östikaan" pystyisi kaavoittamaan asunnot vaikka 200 000:lle, arvokkaista luontoalueista leikkaamatta.


Mutta miksi Helsinkiin tarvittaisiin joku ylikokoinen Hervanta? Eikö oo just parasta että tuo Östersundom menee vituralleen ja jää tehottomaksi? Tehottomana ja nopeammin rakennettuna sillä on pienempi vaikutus kaupungin muuhun kehittymiseen. Jos Östersundomissa olisi yhtäkkiä kaava ja halpaa rakennusmaata 200 000 uudelle ihmiselle, sehän pysäyttäisi kaiken kehittymisen muualla Helsingissä pitkäksi aikaa.

Olisi saanut lounais-Sipoo jäädä vaan osaksi Sipoota ja Sipoolaiset olisivat saaneet jarruttaa maailman tappiin asti alueensä kehittämistä, ja näin Helsingiin oltaisiin saatu enemmän ja tiiviimpää kaupunkia.
  • 1
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12
  • 14