Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
Avatar
Tekijänä hylje
#97382
Maanalaisesta kokoojakadusta saisi välittömästi järkevän, kun siihen liittymisellä saisi samantien reilusti enemmän rakennusoikeutta, luokkaa 2x-3x. Mutta eipä taida kenelläkään vielä olla munaa pistää keskustan arvokortteleita purkavan saneerauksen alle.
Avatar
Tekijänä veka
#97386
Sam33 kirjoitti: 24.03.19 16:04 Mites vaikka kaupunki ensimmäisenä ottaisi asiakseen sen, miten keskustan huoltotunnelista saataisiin enemmän hyötyä irti ja sen liikennettä lisättyä. Siinähän on lähtökohtaisesti sama ongelma kuin olisi tässä keskustatunnelissa, eli miten saadaan ihmiset sitä käyttämään jos se ei ole pakollinen. Etenkin jos tunnelista tulee maksullinen, niin on paljon ihmisiä jotka kiertävät tunnelin säästö- tai periaatteellisista syistä.

Tunnelin ongelma on myös että kaikki Vihdintien, Hämeenlinnanväylän ja Tuusulanväylän kautta tuleva liikkenne ei ohjaudu tunnelien kautta satamaan mitenkään järkevästi, vaan keskustan läpi ajettaisiin joka tapauksessa esimerkiksi Katajanokalle ja Länsisatamaan.
Arvelen, että tämän mukana toivottavasti syntyvä laaja kävelykeskusta pakottaa autoilijat tunneliin. Ainakin kokeneet ja ne, jotka välittävät ottaa selvää tilanteesta ennen saapumista. Olen itsekin seikkaillut Tukholman kaduilla autolla osaamatta käyttää tunneleita, joten aina kaltaisiani juntteja löytyy, mutta valtavirrat kulkevat rutiiniensa mukaan.

Puolestani voitaisiin saman tien ottaa käyttöön tietullit kaikille keskustaan saapuville autoille, ulospäin ilmaiseksi. Jos tunneliin pääsee samalla hinnalla tai halvemmmalla kuin kaduille, suosio olisi taattu. Maksun porrastamisella olisi myös kätevää säännöstellä, keiden halutaan saapuvan autolla keskustaan sekä milloin ja mitä kautta (joukkoliikenne yms., viranomaiset, huoltoajot, soteajot, keskustan asukkaat ym.). Ei tietullien kanssa tartte odotella mitään valtakunnallista ratkaisua.

Luultavasti bulevardisointi vähentää Vihdintien ja Tuusulanväylän suosiota kaupunkiin tultaessa. Hämeenlinnanväylä on varmaan ongelma. En keksi siihen mitään ratkaisua. Hankalaahan sitä kautta on tulla jo nyt, ja kävelykeskustan laaajennuksen jälkeen vielä hankalampaa.
Tekijänä shameinyou
#97387
Siis tällä hetkellä jos tulet Länsiväylää pitkin keskustaan omalla autolla, reitillä taitaa olla kaksi liikennevaloa ennen kuin pääset parkkiluolaan. Mun on vaikea ymmärtää miten tämän miljardien eurojen tunnelin hyöty/kustannussuhde saataisiin järkevälle tasolle kaksien liikennevalojen ohituksella.

Käsittääkseni se oikea ongelma on tällä hetkellä turha läpiajo ja satamien piikit. Turha läpiajo saataisiin kitkettyä kokonaan pois tietulleilla (jostain luin että tämä tarkottaisi yli 10 000 autoa/vuorokausi pois keskustan kaduilta), siihen ei mitään tunneleita tarvita. Sataman piikit on hankalampi, mutta kerran se olisi tunnelin ainut legitiimi hyöty, niin aika hataralla pohjalla ollaan. Miten musta tuntuu että tunnelikin olisi jumissa noina aikoina.

veka kirjoitti: 24.03.19 20:15Luultavasti bulevardisointi vähentää Vihdintien ja Tuusulanväylän suosiota kaupunkiin tultaessa. Hämeenlinnanväylä on varmaan ongelma. En keksi siihen mitään ratkaisua. Hankalaahan sitä kautta on tulla jo nyt, ja kävelykeskustan laaajennuksen jälkeen vielä hankalampaa.
Juuri sanoit sen ratkaisun. Tietullit! Varmasti vähentää ruuhka-ajan ns. turhaa liikennettä.
Avatar
Tekijänä veka
#97390
Minusta Tukholma on hyvä esimerkki Helsingille. Ei siellä tietulleja käytetä autojen määrän minimointiin, vaan määrän pitämiseen sellaisella tasolla, että liikenne rullaa tehokkaasti. Apuna on lisäksi tunneleita ja lisää on tulossa. Tärkeintä tuntuu olevan, että ihmiset saavat asiansa hoidetuksi mahdollisimman helposti eli pyörät pyörivät (noin kuvaannollisesti). Helsingissä olisi tietysti hienoa saada kävelykeskustaa laajennetuksi reilusti, ja siihen en näe muuta fiksua ratkaisua kuin keskustatunnelin.
Tekijänä shameinyou
#97397
Oma valistunut arvaus on, että jos kaikki turha läpiajoliikenne poistettaisiin tietullien avulla keskustan kaduilta (eli siis käytännössä siirrettäisiin hintaohjauksella Hakamäentielle ja Kehälle), Kaivokatu voitaisiin muuttaa joukkoliikennekaduksi ja Pohjoisespalta voitaisiin poistaa yksi ajokaista.

Koska siis tällä hetkellähän noi on ne eteläisimmät läpiajokadut. En oikein tiedä onko niillä juuri muuta tarkoitusta? Parkkiluolien sisäänkäynnit on ennen kuin nämä kadut alkaa niille jotka oikeasti saapuvat keskustaan asioimaan.

Mutta jos voimat päättävät niin että Kaivokadulle ja Pohjoisespalle ei voi tehdä noita muutoksia ilman miljardin tunnelia, niin silloin kippaisin koko kävelykeskustan laajentamisen. Ei ole enää sen arvoista.
Avatar
Tekijänä arkkinikkari
#97398
Ison parannuksen kävelykeskustaan saisi jo sillä, että pohjoisespalta ottaisi ne noin 50 siinä olevaa kadunvarsipysäköintipaikkaa pois, ja leventäisi jalkakäytävää. Muuallakin kaupungissa pysäköintipaikkojen korvaaminen kadunvarressa vaikka istutuksilla tekisi kävely-ympäristöstä välittömästi viihtyisämmän, ja vielä lisäksi tekisi autoilustakin sujuvampaa kun pysäköintipaikan etsijät ja taskuparkkeejaajat poistuisivat häiritsemästä.

Eikä maksaisi miljardia.
Pyöröovi, Elazi peukuttivat tätä
Avatar
Tekijänä veka
#97401
Tuo Pohjois-Espan parkkipaikkojen eliminointi saa lämpimän kannatuksen myös täältä. Voisi toteuttaa vaikka saman tien. Jonkinmoinen ongelma saattaa olla se, että siinä on runsaaasti laadukkaita kahviloita ja ravintoloita sekä Akateeminen ja Stockmann, joihin jotkut kehnosti liikkuvat tulevat taksilla tms. kun eivät muuten pääse. Ehkä reunaan voisi tätä varten laittaa muutamia pysähtymispaikkoja.
  • 1
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8