Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
Avatar
Tekijänä sam
#13356
Jape kirjoitti:Mutta eikös tuollaiset muka aiheuta alueella kulkeville turvattomuuden tunnetta? ;)

Olisipa Helsingissäkin tahtoa parantaa kaupunkikuvaa tuollaisilla pienillä satsauksilla. Mutta täällähän linja on se, että noita mielummin maalataan valkoiseksi.
Nuorempana tuli hienon urbaani ja metropolimainen fiilis katsella ohikulkiessa Itäväylän graffitien peittämiä melukaiteita... näkyykö siellä nykyään pysyvämpiä teoksia, vai toimiiko bommausinkvisitio FPS-puskakyttääjineen yhtä vahvasti kuin Ilaskiven aikaan? Tuntuu, että antitöhrykampanjoista huolimatta Helsingissä näki 1990-luvulla paljon nykyistä enemmän graffiteja, tai sitten katutaiteesta innostuneena junnuna rekisteröimäni muistikuvat ovat turhan hohdokkaita. ;) Tarraskene sentään elää nykyään, mutta Malminkartanon juna-asema on ilman seinämaalausta turhan kolkko. Ilmeisesti ihmiset sitten kokevat olonsa turvallisemmaksi siellä nykyisen harmauden keskellä. :shock:
Avatar
Tekijänä Iggy.P
#13409
Pian selviää säilyvätkö Martti Mäen maalaukset, sillä Pakkahuoneenkadun korttelia on aloitettu purkamaan. Lehtikirjoituksen perusteella säilyminen ei ole ollenkaan varmaa, purkajat saavat tehdä erittäin tarkkaa työtä jos meinataan ettei vaurioita ei synny.

Kuva
Avatar
Tekijänä 16valve
#13413
Tampereen taidemuseossa on esillä Kiinalaista nykytaidetta. Pääoven yläpuolelle on asetettu Maon pronssinen takki. Teos on lainassa kiinasta.

Kuva
Avatar
Tekijänä satama
#15970
Tässä suht. iso kuvakokoelma Lahden patsaista. Urheilija- ja poliitikkopatsaat jätän ihan suosiolla sivuun, koska niitä on ihan älyttömästi. Myöskään kuvanveistäjä Lanun patsaita en kaikkia millään jaksanut aikoinaan kuvata. Ehkä kaksi tärkeintä patsasta mitä tästä kokoelmasta puuttuu ovat Hakkapeliitta- ja Hirvipatsas. Lisäksi lukemattomat pienoispatsaat taikka reliefit eivät ole tässä mukana.


Kuva

Kuva

Kuva
"Launeet neidot"

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Ei ollu toimintakunnossa kun kuvasin.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Punavankien muistomerkki.

Kuva

Kuva

Kuva
Kerää aika pahasti lokkien ulostetta.

Kuva
"Pääskyset" - ei myöskään ollut toimintakunnossa kuvauksen aikana.

Kuva
Miespari pusikossa, tms.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva


Uusimmat patsaat mitä Lahteen asennetaan lähiaikoina ovat Jari Litmasen patsas sekä tämä sotaveteraaneille ja heidän omaisilleen tarkoitettu "Vuosien Tuki"-patsas.

Kuva
Avatar
Tekijänä Iggy.P
#58435
Kristus Vapahtaja

(port. Cristo Redentor) on Jeesusta esittävä, 38 metriä korkea ja 700 tonnin painoinen patsas 700 metrin korkuisen Corcovado-vuoren huipulla. Patsaan rakentaminen kesti noin kymmenen vuotta ja se vihittiin vuonna 1931. Patsas on Rio de Janeiron ja koko Brasilian symboli. Patsaan on suunnitellut taiteilija Carlos Oswaldo. Koko maa osallistui yritykseen saada Kristus-patsas nykyajan seitsemän ihmeen listalle, johon se pääsikin vuonna 2007. (wikipedia)




Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta



Kuva



Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen



Kuva



Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä maan



Kuva



Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman


Kuva



Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa



Jeesus




http://fi.wikipedia.org/wiki/Rio_de_Jan ... tus-patsas
Tekijänä hmikko
#58436
Iggy.P kirjoitti: Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa

- Jeesus
Autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku.

- vanha suomalainen kansanviisaus


Puolalaiset pykäsivät väittämän mukaan maailman isoimman Jeesuksen jonnekin pellolle. Korkeutta 55 metriä kivikasa-jalusta mukaan lukien. Patsaan piti valmistuttuaan vuonna 2010 ilmeisesti sielunelämän lisäksi pelastaa paikallinen talous. En tiedä kuinka hyvin siinä on onnistuttu. Turistirysien joukossa patsas on ainakin halvempi kuin Guggenheim-museo, vain noin 1,5 miljoonaa dollaria.

Kuva
Avatar
Tekijänä Iggy.P
#58448
Stalingradin taistelun muistomerkki on hieno osoitus venäläisestä tyylitajusta, mutta en sanoisi että se päihittää Rion Jeesus-patsaan. 700 metriä korkean vuoren huipulla sijaitseva Rion patsas on todella vaikuttava ja sen vetovoimaa lisää vuodenaikojen ja säiden tuomat vaihtelut. Ne vaikuttavat tuolla korkeudella huomattavasti paikan esteettiseen vaikutelmaan.

Yksi vaikuttavimpia muistomerkkejä on myös Leipzigin Monument to the Battle of the Nations

is a monument in Leipzig, Germany to the 1813 Battle of Leipzig, also known as the Battle of the Nations. Paid for mostly by donations and by the city of Leipzig, it was completed in 1913 for the 100th anniversary of the battle, at a cost of 6,000,000 Goldmark.


Kuva
Avatar
Tekijänä Iggy.P
#58481
Martin Luther King, Jr. Memorial

Washington, D. C.

Martin Luther King, Jr. (1929 – 1968) oli baptistipastori ja ihmisoikeusaktivisti. King sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1964. Kingin syntymän kunniaksi vuoden kolmas maanantai, Martin Luther King Day, on Yhdysvalloissa yleinen vapaapäivä.


Kuva


I Have A Dream

”Edessämme on jonkin verran vaikeita aikoja. Mutta minä en niistä välitä, koska olen ollut vuorenhuipulla. Minä en välitä. Niin kuin kuka tahansa, tahtoisin elää pitkän elämän. Pitkäikäisyydellä on paikkansa. Mutta en nyt ole siitä huolissani. Haluan vain toteuttaa Jumalan tahdon. Hän on sallinut minun nousta vuorelle. Ja olen katsonut sen taakse. Ja olen nähnyt luvatun maan. En ehkä pääse sinne kanssanne. Mutta tahdon teidän tietävän tänä iltana, että me pääsemme kansana luvattuun maahan. Tänään olen onnellinen. En ole huolissani mistään. En pelkää ketään. Silmäni ovat nähneet Herran paluun kunnian.”


(Vuonna 1999 teetetyssä kyselyssä I Have a Dream valittiin 1900-luvun parhaaksi yhdysvaltalaiseksi puheeksi.)


http://fi.wikipedia.org/wiki/I_Have_a_Dream

http://en.wikipedia.org/wiki/Martin_Lut ... ._Memorial

http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Luther_King,_Jr.
Avatar
Tekijänä Iggy.P
#58528
Martin Luther Kingin tavoin myös Nelson Mandela oli ihmisoikeuksia puolustava vapaustaistelija:

NELSON MANDELA MEMORIAL

South Africa

Nelson Mandela oli xhosa-kansan thembu-heimoon kuuluva eteläafrikkalainen poliitikko. Etelä-Afrikassa hänet tunnetaan usein xhosankielisellä klaaninimellä Madiba tai nimellä tata, joka tarkoittaa khosaksi "isää". Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1993 ja oli Etelä-Afrikan ensimmäinen musta presidentti 1994–1999. Hän oli 1900-luvun tunnetuimpia poliittisia vankeja ja merkittävimpiä Afrikan poliittisia johtajia.

Mandelan äiti Fanny kääntyi lapsineen kristinuskoon, kun Nelson oli seitsenvuotias.


Kuva


The faith of Nelson Mandela

A few weeks before he was elected South Africa's president, he gave a speech at a Christian church's Easter conference. After reading the Beatitudes (Matthew 5:1-12), he began by praising God for "the Good News borne by our risen Messiah who chose not one race, who chose not one country, who chose not one language, who chose not one tribe, who chose all of humankind!" He consistently proclaimed his commitment to Christ as his Lord throughout his adult life.

http://www.denisonforum.org/global/752- ... on-mandela


http://thesherwoodgroup.com/creative-fu ... hXOmtK8Cyo
Avatar
Tekijänä Iggy.P
#58568
Weiße Rose

Muistomerkki Münchenissä


Valkoinen Ruusu (saks. Die Weiße Rose) oli natsi-Saksassa vaikuttanut vastarintaryhmä, jonka tunnetuimmat jäsenet olivat Hans Scholl ja hänen sisarensa Sophie Scholl sekä Christoph Probst, Alexander Schmorell ja Willi Graf. Järjestö sai alkunsa 1940-luvun alkupuolella pääasiassa Münchenin yliopistopiireissä.



Kuva



Ryhmä jakoi Natsihallitusta kritisoivia lentolehtisiä Ludwig Maximilianin yliopistolla. Niitä päätyi myös Lontooseen ja Englannin kuninkaalliset ilmavoimat tuottivat niistä tuhansia kopioita ja pudottelivat niitä Toisen maailmansodan loppuvaiheissa ympäri Saksaa.



Kuva



Kuva



Ryhmän tunnetuin jäsen Sophie Scholl sai Martin Luther Kingin ja Nelson Mandelan tavoin voimaa toiminnalleen uskosta Jumalaan.



Kuva


Heidän toiminnastaan on kirjoitettu kirjoja ja tehty elokuva.


Kuva


http://fi.wikipedia.org/wiki/Valkoinen_Ruusu_(Saksa)


Scholl platz
Kuva


Ludwig-Maximilians-Universität München
Kuva
Avatar
Tekijänä Iggy.P
#58720
Ilmansaasteet ja rakennusmuistomerkkien tuhoutuminen

On suorastaan ihme kuinka ihmiset suostuvat sietämään fossiilisten polttoaineiden laajamittaista käyttöä kaupungeissaan.

Yksi merkittävä ongelmakenttä tässä yhtälössä ovat vanhat rakennusmuistomerkit ja niiden ilmansaasteista aiheutuvat vauriot.

Panu Kaila kertoo Talotohtori-kirjassaan ilmansaasteiden vaikutuksista kivipintoihin muun muassa näin:

1960-luvulla huomiota alkoi herättää aiemmin kestävinä pidettyjen kivilajien kuten marmorin ja hiekkakiven ennen näkemätön syöpyminen. Esimerkiksi Kööpenhaminan marmorisillan 1740-luvulla veistetyt hiekkakiviset medaljonkikuvat olivat 1925 otetuissa valokuvissa vielä selväpiirteiset ja kauniit lähes 200 ikävuodestaan huolimatta, mutta 50-vuotta myöhemmin ne olivat murentuneet jo täysin muodottomiksi. Tuhoutumisen syyllisinä pidetään rikin ja typen yhdisteitä, jotka syntyvät teollisuuden ja liikenteen päästöistä. Kaupunki-ilmastossa rikkidioksiidipitoisuus voi olla 100-1000 -kertainen puhtaaseen ilmaan verrattuna.

...

Alkuperäisistä muodoista on jäljellä enää syöpyneitä luurankoja; silkinkiiltoinen marmoripinta on rosoinen kuin sokeripala. Muistomerkkejä voidaan yrittää suojella rappion jatkuvalta etenemiseltä tai niitä voidaan korvata kopioilla, mutta sitä aitoa antiikin tai keskiajan kivenveistäjän jälkeä, joka on menetetty, ei koskaan saada takaisin.



Saasteista kärsinyt mutta sittemmin korjailtu köpiksen marmorisilta:
Kuva
Avatar
Tekijänä Iggy.P
#59916
Saksalaisten sotilaiden hautaholvit ja muistopaikka Rovaniemen Norvajärvellä

Suomen rintamilla kaatui II Maailmansodan aikana n. 15000 saksalaista sotilasta. Suurin osa vainajista on haudattu nykyisen Venäjän alueelle. Nykyisen Suomen alueelle kenttähautoihin haudatut saksalaiset koottiin suomalaisten poliisien ja eräiden vapaaehtoisten voimin yhteistyössä saksalaisten kanssa 1952-1959.

Muistopaikka sijaitsee 18 km Rovaniemeltä pohjoiseen, Norvajärveen työntyvässä luonnonkauniissa metsäisessä niemessä. Pysäköintialueelta vie noin 0,5 km hiekkapohjainen metsäpolku hauta-alueelle. Alue on rajattu luonnonkivistä rakennetulla n. 1 m korkuisella kiviaidalla. Polku johtaa portin läpi punagraniittiseen mausoleumiin.

Päätilassa on 8 suurta kalkkikivitauluriviä. Tauluihin on kaiverrettu kyseisen taulun alla lepäävistä vainajista nimi, sotilasarvo sekä syntymä- ja kuolinpäivämäärä. Vainajat ovat arkuissa levyjen alla olevissa hautaholveissa. Arkut on hautaan laskettaessa asetettu holviin siten, että jokaisen vainajan arkku sijaitsee suoraan nimitaulun alapuolella. Hautausmaa-alueella on lisäksi järven selkää vasten näkyvä kookas teräksinen risti, jonka juurella on muistotaulussa teksti, joka vapaasti käännettynä tarkoittaa:

Kunnioituksemme kaikille niille sotilashaudoille, jotka ovat rakkautemme tavoittamattomissa ja siunaamme ne Jumalan rauhaan

Kuva


Ich hatt’ einen Kameraden

(Suom. "Minulla oli toveri" - on saksalainen sotilaslaulu jota käytetään erityisesti sotilashautajaisissa)

Minulla oli toveri,
Jota parempaa ei ole.
Rumpu paukutti taisteluun,
Hän kulki rinnallani
Samassa askelten tahdissa.
Kuula lensi kohti,
Osuuko se minuun vai sinuun?
Hänet se vei mukanaan,
Hän makasi jalkojeni juuressa,
Kuin olisi ollut osa minua.
Käsi vielä hapuili minua kohti,
Kun minä juuri latasin.
Vaikka en voi puristaa kättäsi,
Jäät ikuisesti elämään,
Hyvä toverini!



Kuva


Otto Dixin maalaus saksalaisista sotilaista kulkemassa kohti tuntematonta päämäärää.
Kuva
Avatar
Tekijänä Iggy.P
#60185
Oikeudenmukaisuuden kokeminen on tärkeä asia. Sen tietävät niin ammattikasvattajat kuin sotilasjohtajatkin. Ihmiskunta on tuntenut oikeudenmukaisuuden käsitteen jo kauan. Se on lähes ikiaikainen. Antiikin filosofeista Aristoteles omistaa käsitteelle kokonaisen kirjan. Hän pitää oikeudenmukaisuutta korkeimpana ja täydellisimpänä hyveenä.
Ihmiskunta pyrkii edistämään lukemattomia erilaisia asioita ties minkälaisilla symboleilla ja brändeillä mutta vain aniharvat niistä kuvastavat pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen.

Jeesus symboloi oikeudenmukaisuutta.

Kuva
Jeesus-patsas Dilin kaupungissa Itä-Timorissa.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 7