Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
Avatar
tekijänä Iggy.P
#86536
Tsitsernakaberd

Armenialaisten kansanmurhan muistopaikka, Jerevan, Armenia (1967)

Armenialaisten kansanmurha oli vuonna 1915 toteutettu useiden satojen tuhansien armenialaisten kuolemaan johtanut joukkotuho. Turkin mukaan armenialaisia kuoli 300 000, läntisten lähteiden mukaan kuolleita oli paljon enemmän. Joidenkin selvitysten mukaan joukkomurhassa kuoli armenialaisia ainakin miljoona, ellei jopa 1,5 miljoonaa.

Armenialaisista ei pidetty Turkissa, sillä monien turkkilaisten mielestä he olivat erillinen kansanosa, joka heikensi maata. Armenialaiset eivät olleet islaminuskoisia, vaan kristittyjä ja juutalaisia ja puhuivat omaa kieltään. Armenialaiset noudattivat vanhoja sivistysihanteitaan, minkä johdosta heillä oli keskimääräistä korkeampi kielitaito ja koulutustaso. Ne helpottivat yhteyksiä Eurooppaan, mikä herätti heikkenevässä valtionhallinnossa epäilyksiä. Koulutustaso ja kielitaito auttoivat armenialaisia liike-elämässä, minkä johdosta köyhemmät turkkilaiset pitivät armenialaisia kieroina kauppiaina. Valtion virkoihin armenialaisia ei uskontonsa vuoksi hyväksytty. Vaikka suurin osa armenialaisista oli köyhiä maatyöläisiä, heidän pelättiin jättävän turkkilaiset varjoonsa.

Kuva


Armenialaiset eivät juurikaan tehneet vastarintaa kansanmurhaa vastaan. Papisto saarnasi seurakunnissa, että pahaan ei saanut vastata pahalla. Länsiarmenialaisen Kilikian kirkon korkein johtaja Sahak II, saarnasi että vastarintaa ei saa tehdä ja hallituksen määräyksiä on toteltava. Hänen mielestään risti oli kannettava loppuun saakka. Tämän toisen posken kääntämisen ihannoinnista moni armenialainen on kirkolleen edelleen katkera.

Armenialaisten etninen puhdistus vuonna 1915 on vielä nykyaikanakin merkittävä poliittinen kysymys. Esimerkiksi Turkilla ja Armenialla ei ole virallisia diplomaattisuhteita, mikä tosin on seurausta siitä, että Armenia miehittää osaa Azerbaidžanista. Asia hiertää myös Turkin EU-jäsenyyden etenemistä, sillä Euroopan parlamentti on määritellyt kansanmurhan tunnustamisen yhdeksi Turkin EU-jäsenyyden ehdoksi.


Kuva


Länsimaisten historioitsijoiden kesken vallitsee yksimielisyys siitä, että armenialaisten etninen puhdistus on tapahtunut tosiasia. Erimielisyyttä on siitä, täyttävätkö tapahtumat kansanmurhan tunnusmerkit. Vaikeaksi tapahtumien kulun tutkimisen tekee se, että Armenian arkistot ovat suljettuja, kun taas Turkin arkistot ovat auki historian tutkijoille. Kummallekin maalle asia on poliittisesti hyvin arka. Turkki ei ole tunnustanut kansanmurhaa, ja sen oikeusistuimissa on nostettu syytteitä kansanmurhasta kirjoittaneita tutkijoita ja kirjailijoita vastaan sillä perusteella, että nämä "loukkaavat turkkilaisuutta".

Suomen suhtautuminen kansanmurhan tuomitsemiseen on ollut pidättyväinen. Vuonna 2005 presidentti Tarja Halonen laski seppeleen uhrien muistoksi ollessaan valtiovierailulla Armeniassa, mutta väisti armenialaistoimittajien kysymykset kansanmurhasta.


Seppälä, Serafim: Vaienneita ääniä. Kunnianosoitus kadonneelle kulttuurille. Kirjapaja, Helsinki, 2015
https://fi.wikipedia.org/wiki/Armeniala ... ansanmurha
http://openbuildings.com/buildings/tsit ... file-39410
Avatar
tekijänä Iggy.P
#86791
Naarassusi imettää Romulusta ja Remusta

Tuntematon tekijä, Rooma

Melkein kaikkien kulttuurien kantakertomuksista löytyy alkumurha. Tutkija Mircea Eliade puhuu ”luomismurhista” jotka löytyvät Lähi-idän, Kiinan ja monen muun kansan luomiskertomuksista. Roomalaisten alkukertomus kertoo Romuluksesta ja Remuksesta. Se päättyi veljesmurhaan. Veriteosta tuli kaupungin alkutarina. Roomalaisten tarina idealisoi Romuluksen murhaajana ja teki hänestä Rooman kaupungin perustajan. Hänestä tuli Roomalaisen vallan esikuva.

Kuva

Myös Raamatun alussa tapahtuu murha kun Kain surmaa veljensä Abelin. Tämä poikkeaa kuitenkin muiden kulttuurien kantakertomuksista siinä, että ainoastaan juutalaisten kertomuksessa Jumala tuomitsee murhan. Tässä mielessä juutalainen alkukertomus ui maailman myyttisten kertomusten juoksussa vastavirtaan. Se ei ole väkivaltaa salaava ja pyhittävä myytti, joka innoittaisi perustavan väkivallan toistamiseen. Päinvastoin. Siitä alkaa pitkä ja hidas herääminen uhrien viattomuuteen. Jos sama oivallus olisi tapahtunut Roomassa heidän alkukertomuksensa olisi kerrottu murhatun Remuksen näkökulmasta.

http://www.teoblogi.fi/2009/03/51-kain- ... alkumurha/
Ville tykkää tästä
Avatar
tekijänä Iggy.P
#86835
Franciscus Assisilainen

Sacro Monte

Franciscus oli rikkaan italialaisen kangaskauppiaan poika. Franciscus vietti nuoruudessaan, aina 25-vuotiaaksi asti, ylellistä ja nautiskelevaa elämää. Hän sai helposti ystäviä ja vietti vilkasta seuraelämää.

Franciscus osallistui vuonna 1202 sotaan naapurikaupunkia vastaan, mutta joutui vuodeksi sotavankeuteen. Vankeudesta ja sairastumisesta toivuttuaan Francesco oli valmis lähtemään jälleen sotaretkelle. Matka keskeytyi kuitenkin kun hän koki saaneensa Jumalalta sisäisen kutsun ja palasi takaisin. Franciscus koki varsinaisen kääntymyksen ollessaan pyhiinvaellusmatkalla Roomaan. Hän kohtasi inhottuun lepraan (spitaaliin) sairastuneita ja alkoi hoitaa heitä.

Kuva

Hän ryhtyi kunnostamaan Assisin lähellä sijaitsevaa raunioitunutta Porziuncolan kappelia. Perustamansa fransiskaanisen liikkeen noudattaman apostolisen elämäntavan ytimen hän kuvasi seuraavasti: ”Missä on lepoa ja mietiskelyä, siellä ei ole huolta eikä harhailua”. Luostariin vetäytyjille Franciscus sanoi: ”Menkää maailmaan, ihmisten luo, osoittakaa rakkautenne teoissa ja totuudessa”. Veljien ei pitänyt eristäytyä luostareihin vaan elää työstä saamiensa almujen varassa. Tärkeä Franciscuksen opetus oli myös: ”Älkää pitäkö omaa tietänne ainoana tienä Jumalan luo”.

Eläimet ja luonto olivat Franciscukselle tärkeitä. Katolinen kirkko onkin valinnut hänet luonnonsuojelun suojeluspyhimykseksi.

..................................
Avatar
tekijänä Iggy.P
#87155
Fredrik II Suuri

Christian Daniel Rauch 1851, Berliini

Fredrikiä on pidetty valistuneen itsevaltiuden malliesimerkkinä: yksinvaltaisena mutta valistuneena monarkkina, joka käyttää valtaansa kansan parhaaksi. Toisaalta hänen uhkarohkeat ja voitokkaat sotilaalliset toimensa ovat luoneet hänelle soturikuninkaan mainetta. Fredrikiä arvosteltiin etenkin 1900-luvulla preussilais-saksalaisen militarismin henkilöitymänä.

Kuva

Ajat ovat muuttuneet Saksassa. Mielenkiintoisen ikkunan eurooppalaisen nykyälymystön ja eliitin ajatusmaailmaan tarjoaa saksalaisen väkivaltatutkija Jörg Baberowskin Stern-julkaisussa 20.5.2016 ilmestyneessä artikkelissa esittämä näkemys. Sen mukaan Kölnin uudenvuodenyön 2015/2016 tapahtumat – joiden yhteydessä saksalaiset miehet eivät spontaanisti ryhtyneet puolustamaan aggression kohteeksi joutuneita naisia – osoittavat, etteivät saksalaiset miehet enää kykene puolustamaan omiaan eivätkä enää osaa reagoida väkivaltaan puolustuksellisellakaan väkivallalla. Tämä on Baberowskin mukaan erittäin hyvä asia (!). Saksalaiset ovat sisäistäneet eliitin vuosikymmeniä saarnaaman pasifistisen sanoman erittäin hyvin.

Kuva
Avatar
tekijänä Iggy.P
#88911
Varakkaan talon omanarvontuntoinen poika

Mikael Agricolan kuvapatsas
(Ville Vallgren, Helsingin tuomiokirkko 1887)

Mikael Agricola on Suomessa legendaarinen hahmo. Hän loi suomen kirjakielen pohjan sekä kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat.

- Omana aikanaan 1500-luvulla hänen työtään ei arvostettu, vaan arvosteltiin ja hyljeksittiin. Agricolan ahkeruus herätti kaunan tunteita ja hänestä yritettiin tehdä syntipukkia, yleisen pahan olon, syyllisyyden ja epävarmuuden purkautumiskanavaa. Kyse oli alkukantaisesta reagointitavasta jolla Agricolan vaikutuspiiriin joutuneet ihmiset yrittivät vapautua loukatun ylpeyden, epävarmuuden ja syyllisyyden tunteista. Todellisuudessa terve nöyrtyminen, epävarmuus ja syyllisyys ovat kehitystä eteenpäin vieviä - aktivoivia - tunteita ja muinaisen uhrikultin mieleen tuova aiheeton syyttäminen vain jarruttaa kehitystä. Kaikesta huolimatta suomenkielinen opiskelukulttuuri kuitenkin syntyi vaikka Agricolan työn arvo ymmärrettiin täysin vasta pari sataa vuotta myöhemmin.


Kuva



http://www.agricola.fi/mikael-agricola/elama/

https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkist ... -52-795850
Avatar
tekijänä Iggy.P
#95671
Keisari Vilhelmin kansallismuistomerkki
(Kaiser-Wilhelm-Nationaldenkmal)

Saksa oli voimakas valtio ennen Ensimmäistä maailmansotaa. Sen kehitys oli nopeaa ja vaikutusvalta kasvussa. Maan pääkaupungin Berliinin keskustaan nousi vuosisadan vaihteessa useita näyttäviä rakennuksia ja monumentteja. Yksi niistä oli Keisari Vilhelmin kansallismuistomerkki.

Suurikokoinen muistomerkki rakennettiin vuosina 1895–1897. Muistomerkki käsitti kaikkiaan 76 metriä pitkän ja 38 metriä leveän alueen. Siihen kuului keisari Vilhelmiä esittänyt ratsastajapatsas, jonka taustalla kiersi puolikaaren muotoinen pylväikkö. Kokonaisuuden suunnittelivat kuvanveistäjä Reinhold Begas sekä arkkitehdit Gustav Halmhuber ja Ernst von Ihne.
Kuva
Suuret veistokset ja monumentaalirakennukset kuvastivat valtion voimaa. Keisarillisen Saksan osuus sekä maailman teollisuustuotannosta että maailmankaupasta oli vuonna 1913 toiseksi suurin. Teollisuustuotannossa edellä oli Yhdysvallat, ulkomaankaupassa Iso-Britannia. Myös teräksen tuotannossa Saksa oli toisella sijalla Yhdysvaltojen jälkeen. Teräksen viejänä Saksa oli johtava maa. Se oli ensimmäisenä myös kemian teollisuudessa sekä tekniikan kehittämisessä yleensä.

Berliinin kaupunkilinna ja sen edustalla sijainnut veistos vaurioituivat Toisessa maailmansodassa. Ne purettiin vuonna 1950:
Kuva

Saksan keisarikunnassa maaseutuväestöä oli vuosisadan vaihteessa enää alle puolet Saksan asukkaista. Yhteiskunnallinen kehitys kulki suunnilleen samoin kuin muissa teollisuusmaissa. Poikkeuksena oli sotilashenkilöiden erityinen rooli ja vaikutusvalta. Esim. Preussissa reserviluutnantin arvo oli melkeinpä välttämätön edellytys uran luomiselle siviilihallinnon palveluksessa.

Berliner Stadtschloss:
Kuva

Lähde: Ensimmäinen ja Toinen maailmansota, Otava 2002
Pyöröovi tykkää tästä
Avatar
tekijänä Iggy.P
#95807
Venäjän ensimmäinen muistomerkki Iivana Julmalle vihittiin käyttöön v.2016


Iivana Julma (1530 – 1584 Moskova) oli Venäjän ensimmäinen tsaari. Alkukielisessä nimityksessä sana groznyi tai grozni ei tarkoita julmaa, vaan toisaalta enemmänkin ankaraa, pelonsekaista kunnioitusta herättävää, toisaalta suurta, suurenmoista. Venäläisessä traditiossa hänestä käytetään nimitystä Ivan Vasiljevitš isänsä ja edeltäjänsä Vasili III:n mukaan. Hänet muistetaan parhaiten julmuudestaan ja vainoharhaisuudestaan, mutta hänen valtakaudellaan Venäjä myös laajeni huomattavasti.

Muistomerkki sijaitsee Orelin kaupungissa:
Kuva

Tiede-lehden mukaan Iivana järjesti hillittömiä juomaorgioita, joissa hän puki vallankäyttöään näytelmien muotoon. Iivana luki naurussa suin kirkollisia tekstejä pidättäytymisestä ja paastosta sekä saarnasi lakia kidutuspenkin äärellä. Juhlat päättyivät usein jonkun aatelisen tai jopa perheenjäsenen kuolemaan.

Vanhoissa elokuvissa Iivana kuvataan hyvin pelottavaksi:
Kuva

Pahasti alkoholisoitunut Iivana oli väkivaltainen hallitsija. Juoppohullusta Iivanasta imivät vaikutteita myöhemmät hallitsijat, joiden mielestä Venäjää piti hallita erityisen kovakouraisesti.

Kuva

Ja niin Venäjää on usein hallittukin. Myös viina on saanut virrata. Tilastot osoittavat, että nyky-Venäjä on valtaisan terveyskriisin partaalla. Se juontuu pitkään jatkuneesta votkapolitiikasta, eikä juomatottumuksia käännetä noin vain yhden sukupolven aikana. Kokonaisen kansan vieroittaminen syvälle syöpyneestä alkoholikulttuurista ja alkoholin myynnin taloudellisista siteistä on erittäin haastava projekti.

Iivana Julman hallituskaudella rakennettu Pyhän Vasilin katedraali on omintakeinen sekoitus itämaisia ja länsimaisia vaikutteita. Sen värikkäät kierteiset kupolit ovat Venäjän ja Moskovan tunnetuimpia symboleita:
Kuva

Taloustieteilijä Sergei Markovin mukaan Venäjän nykyinen johtaja Putin on asettanut tavoitteen kääntää alkoholin aiheuttama väestönsupistuminen kasvuksi rohkaisemalla terveelliseen elämäntapaan.

Edellisen kerran alkoholin käyttöä on yritetty suitsia Venäjällä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen viimeisen pääsihteerin Mihail Gorbatshovin aikaan. Markov muistuttaa, että Neuvostoliiton viimeinen johtaja ei onnistunut tavoitteessaan.

https://www.theguardian.com/world/2016/ ... naugurated

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001774171.html

https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/ar ... ie_venajaa
Avatar
tekijänä 16valve
#98622
Kun tulee puhe maailman suurimmista patsaista, tulee ensimmäisenä mieleen Vapaudenpatsas New Yorkissa tai Jeesuspatsas Riossa. Mutta Intiasta löytyy patsas, joka on Vapaudenpatsastakin tuplaten korkeampi! Maailman korkein patsas "Statue of Unity (Sardar Vallabhai Patel's Statue) on peräti 182 metriä korkea. Patsas on melko uusi, se valmistui lokakuun 31. 2018.

Kuva Kuva: archdaily.com

Maailman korkeimpia patsaita:
https://www.republicworld.com/india-new ... -rest.html

Karttalinkki:
https://www.google.com/maps/place/Statu ... 73.7190335
  • 1
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7