Sivu 80/82

Re: Tampereen raideliikenne

Lähetetty: 26.02.19 15:00
Kirjoittaja Heikki K
Liioittelin vähän tuota ajojohtimien asennusta. 9-tien ylittävällä pitkällä sillalla ja siitä molempiin suuntiin on vielä asentamatta. Siinähän on vielä Korkinmäestä pohjoiseen Vihiojan yli menevä silta valamattakin.

Re: Tampereen raideliikenne

Lähetetty: 07.03.19 11:13
Kirjoittaja 16valve
Muutama kuva raitiotievarikolta Hervannasta/ Ruskosta.

Kuva Hervannan suunnalta. Rakennusten julkisivussa käytetty runsaasti lasipintaa.
Kuva

Takaa Ruskon suunnalta. Vasemmalla etualalla raitsikkatalli, johon tulee kuusi raideparia vierekkäin.
Kuva

Vasemmalla toimisto-osa, oikealla korjaamo-osa
Kuva

Kuvaa sisälle korjaamon ovelta.
Kuva

Re: Tampereen raideliikenne

Lähetetty: 10.08.19 19:46
Kirjoittaja henkka
Kiskot ovat nyt yhteinäiset varikon portilta Hervannan valtaväylän ja Rieväkadun risteykseen. Senkin jälkeen isoimmat puutteet ovat muutamat hitsaamattomat saumat ennen Tullinaukion työmaata.

Hermiankadullekin on tulossa nurmirataa ja mullatkin ovat jo maassa siemenineen.

Kuva

Hermiankadun ja Hervannan valtaväylän risteyksessä on ensimmäinen raitiovaunuille tarkoitettu liikennevalo.

Kuva

Etelä-Hervannan raitiotiepysäkki

Kuva

Sammonaukion vaihde

Kuva

Itsenäisyydenkatu

Kuva

Pyynikintori

Kuva

Keskustori

Kuva

Hämeensillan valumuottia rakennetaan.

Kuva

Koskipuiston raitiotiepysäkki.

Kuva

Lähes valmis Hämeenkadun itäpää. Hämeenkadun jalkakäytävien ja pyörätieden rakentaminen jatkuu vuoteen 2022.

Kuva

Itsenäisyydenkadun mutka Rautatienkadulta Asematunneliin.

Kuva

Re: Tampereen raideliikenne

Lähetetty: 12.09.19 16:56
Kirjoittaja henkka
Muistelin että Itsenäisyydenkadulle ja Pirkankadulle olisi tulossa väriasfaltti mutta Itsenäisyydenkadulla on ainakin tämän värinen:

Kuva

Koska Itsenäisyydenkadun väli Asematunnelista Attilan pysäkille on kiskoitettu(?), kiskot kulkevat mielestäni hitsaamattomia saumoja lukuunottamatta Koskipuistosta varikolle asti.

Kuva

Tähän asti siis:

Kuva

Toistaalta kiskot ovat yhtenäiset Keskustorilta Pyynikintorille Mariankadun risteystä lukuunottamatta.

Kuva

Teiskontie

Kuva

Hämeensilta

Kuva

Re: Tampereen raideliikenne

Lähetetty: 09.10.19 17:21
Kirjoittaja Heikki K
henkka kirjoitti: 12.09.19 16:56 Muistelin että Itsenäisyydenkadulle ja Pirkankadulle olisi tulossa väriasfaltti mutta Itsenäisyydenkadulla on ainakin tämän värinen:

Kuva
Tämä saattaa liittyä siihen, että kaupunki teki äskettäin uuden linjauksen pyöräteiden ajoratamerkinnöistä, pyörälyn ja kävelyn erottelutavoista ja sen sellaisesta (http://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimiel ... at(108276)). Siinä suositellaan, että punainen väri varataan pyöräteille, eikä sitä pitäisi käyttää muualla liikenneympäristössä.

Re: Tampereen raideliikenne

Lähetetty: 09.10.19 17:31
Kirjoittaja Heikki K
Kiskot ulottuvat minunkin käsittääkseni varikolta Koskipuistoon asti. Nyt niillä on ollut liikennettäkin, kun kaupunkiin on tuotu kiskojentukemiskone, joka on ajellut muutaman päivän työskentelemässä sepelirataosuuksilla. Tämänpäiväisen tiedotteen mukaan seuraavana olisi vuorossa Vieritie, minne on ajettava Sammonaukion kautta. Siitä keskustaa kohti ei liene vielä tarvetta ajaa tällä tai muullakaan kiskokulkineella. [edit: minua valistettiin toisaalla, että Teiskontiellä olisi vielä katkos. Jos näin on niin sitten kone vietäneen lavetilla. En ole tarkistanut.]

Ohessa kuva kanjonin sillalta:
KuvaIMG_0199 by Heikki, on Flickr

Sekä videopätkä Hallilan pysäkiltä: https://photos.app.goo.gl/F2jiLeUusVZMwW1T9

Re: Tampereen raideliikenne

Lähetetty: 09.10.19 22:12
Kirjoittaja 16valve
Oikomiskoneesta löytyy juttua myös viime viikon Moro-lehdestä. Kyseisessä linkissä myös video laitteen tuonnista varikolle.

https://www.aamulehti.fi/a/245d1910-fe9 ... 6537886088
Moro kirjoitti:40 tonnia kääntyi käsin ja kiskojen säätäminen alkaa – Katso miten raidekone laskeutui itse ratikan raiteille Hervannassa

Oikaisukone asettaa raitiotien sepelille perustetut raiteet tismalleen oikeaan kohtaan

Kuva
Raiteen tukemiskone tuli Ruotsista maanantaina iltakymmeneltä. Laite painaa noin 40 tonnia, mutta se siirtyi itsenäisesti rekan lavetilta Tampereen raitiotien kiskoille Hervannan varikon edustalla. Moro kertoi viikko sitten lukijan havainnosta, jonka mukaan ratikkaraiteet ovat mutkilla ja pompuilla. Havainto oli oikea, nyt alkaa raiteiden viimeistely sepeliosuuksilla.
Ruotsalaiskoneessa on Tampereen raitiotiekiskojen kanssa sama raideleveys. Se oikoo kiskoja Hervannan ja Kalevan välillä noin kolmen viikon ajan lokakuussa. Laite tiivistää sepelikerrosta ja asettaa raiteen etukäteen tehdyn mittauksen perusteella oikeaan asemaan. Toistaiseksi sepelille perustetut raiteet ovat pienillä mutkilla ja pompuilla.

Re: Tampereen raideliikenne

Lähetetty: 16.10.19 17:43
Kirjoittaja jusa-masa
Kuva

No niin. Ny se Kalevan alue on johtimia vaille valmis ja pakko myöntää Sammonkatu näyttää kauniilta kokonaisuudelta. :D Muuttui urbaanista kokoajakadusta keskustakaduksi muun rakentamisen myötä.

Tässä linkki aamulehden uutiseen: https://www.aamulehti.fi/a/f1f2eb40-cd ... 2737894164

Re: Tampereen raideliikenne

Lähetetty: 15.11.19 16:01
Kirjoittaja hmikko
Tamperelainen: Tampereen raitiotierataa rakennettu suunniteltua nopeammin – Raidetöistä valmiina on nyt 95 prosenttia

Skoda Transtechin tehtaalla Kainuussa kokoonpanossa oleva ensimmäinen prototyyppi raitiovaunusta saapuu Tampereelle alkuvuodesta 2020.

– Ennen ratalinjalle pääsyä vaunulle tehdään käyttötestejä varikolla. Tämän jälkeen kevättalvella vaunulla ajetaan koeajoja ja tehdään muita testejä linjaosuudella varikon ja Turtolan pysäkin välillä, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö toteaa.

Re: Tampereen raideliikenne

Lähetetty: 26.11.19 06:43
Kirjoittaja Kupe
Lisää ratikkaa Tampereelle

https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/ ... altatielle

Tampereen kaupunginvaltuusto on päättänyt, että raitiotietä jatketaan Hatanpään valtatielle Hämeenkadun ja Tampereen valtatien välillä.

Päätepysäkki tulee Sorin aukiolle. Raitiotielinja Tampereen ylopistolliselta keskussairaalalta linjataan Hatanpään valtatielle. Valtuuston päätös syntyi 50–16 (1 tyhjää) äänestystuloksella.

Re: Tampereen raideliikenne

Lähetetty: 03.12.19 18:50
Kirjoittaja Heikki K
Tässä videossa varsinaisesti kuvataan pyöräteitä, mutta alussa on puolisentoista kilometriä valmista raitiotietä, Hallilan metsäratikkaosuus https://youtu.be/sRh2IuHrq9g

Re: Tampereen raideliikenne

Lähetetty: 18.01.20 20:48
Kirjoittaja henkka
Raitiotien Hatanpään valtatien haaraa on alettu rakentaa tekemällä putkisiirtoja ja kaivamalla kadun alittavan Otavalantunnelin katto esille.

Kuva

Asematunneliin rakennetaan jo nyt suojakatto suojaamaan ratikkakiskoja Asemakeskuksen yhteydessä tehtävää Asematunnelin uusimista varten. Eipähän tarvitse ratikkaliikennettä häiritä tulevaisuudessa.

Kuva

Re: Tampereen raideliikenne

Lähetetty: 22.02.20 16:03
Kirjoittaja henkka
Hatanpään valtatiellä kaivetaan putkia ja pylväiden perustuksia.

Kuva
Kuva

Re: Tampereen raideliikenne

Lähetetty: 24.02.20 16:04
Kirjoittaja erk75
Vaihteeksi muutakin raideliikennettä kuin raitiotietä: Tesoman seisakkeen rakentaminen alkaa.

Aamulehden mukaan ensimmäisenä rakennetaan uusi Vanamon alikulku radan ali.

Jutussa lukee myös: "Varsinainen rakentaminen alkaa maaliskuun alussa, ja urakka valmistuu elokuun lopussa." mutta tarkoitetaankohan tuolla nyt vain alikulun rakentamista vai olisiko seisake peräti käyttökunnossa elokuun lopussa? Vuottahan tuossa ei tosin mainittu.. :smt002

Re: Tampereen raideliikenne

Lähetetty: 12.05.20 17:32
Kirjoittaja henkka
Ratikkalinjan eteläpää on valmistumassa keskelle metsää jossain Hervantajärven maisemissa. Hervantajärvelle kuljetaan uudistetun Tohtorin(puiston) alikulkusillan kautta.

Kuva
Kuva

Hämeensillalle rakennetaan kiskoja.

Kuva

Hämeenkadun ja Hatanpäänvaltatien risteykseen on asennettu lännen suunnan vaihteet.

Kuva