Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä hmikko
#88978
erk75 kirjoitti: Voisiko taka-ajatuksena olla, että Hiedanrannassa mietittäisiin jatkoa uudelleen? Siitähän pääsee niin Lentävänniemeen, Ylöjärvelle kuin Lamminpää-Tohloppi-Haukiluoma-Ikuri -kaistaleelle.
Vähän vaikea kuvitella, että nuo olisivat ainakaan millään lailla kannattavampia vaihtoehtoja. Ylöjärvi naapurikunnan puolellakin, ainakin vielä, ja joukkoliikenteen kannalta todella hajanainen. Kuntatalouden puolesta luulis olevan ilmiselvästi edullisinta tehdä noista vaihtoehdoista Lentävänniemi ja tiivistää (jos ja kun kerran Tampere kasvaa ja kysyntää on).
Avatar
tekijänä grendy
#88981
Näin se itse pormestariohjelmassa mainitaan:
Raitiotien jatkaminen
Hiedanrantaan/Lentävänniemeen toteutetaan valtuuston hyväksymän toteutussuunnitelman
pohjalta kustannus-hyötyarvioon nojaten. Valtuustokauden aikana käynnistetään suunnittelu
raitiotien jatkamisesta Koilliskeskukseen/Kangasalle, Hatanpäälle/Härmälään ja edelleen
Pirkkalaan sekä Hiedanrannasta Ylöjärvelle.
Hieman epäselvästi kyllä, mutta Lentävänniemikin mainittu tuossa sentään.
erk75 tykkää tästä
Avatar
tekijänä henkka
#89578
Ensimmäiset kiskot ovat siis paikoillaan ja valettuna betoniinkiin. Lisäksi Itsenäisyydenkadulle Sampolan pysäkin kohdalle on asennettu etelänpuoleisia kiskoja. Sampola on keskipysäkki, jossa laituri on kiskojen välissä.

Kuva
Kuva

Muutenkin työt Itsenäisyydenkadulla ovat muuttaneet kadun kaksikaistaiseksi lähes koko matkalta Rautatienkadulta Sammonaukiolle, myös Pohjoinen Asematunneli on suljettu.

Kuva
Kuva

Kuva

Sammonaukion sokkelosta saa zoomilla vieläkin sekaisemman näköisen.

Kuva

Messukyläntien sillan kohdalla tehdään tukimuuria, joka erottaa pyöräilyn ja jalankulun raitiotien raiteista.

Kuva

Kekkosentien ylittävän sillan muotteja tukevat palkit saapuvat tämän ja ensi viikon aikana.

Kuva
Kuva

Turtolan pysäkillä on myös uusia tukimuureja. Lisäksi Laulunsilta on suljettuna toistaiseksi. Silta on suljettuna siksi aikaa, kun sillan länsipäätä saadaan muokattua, jotta kiskot mahtuvat sillan alle.

Kuva

Kuva

Miltä näyttää liito-oravan hyppypuu?

Kuva

Mikäli tulkitsin oikein kaavakarttoja ja havainnekuvia, varikko tulee ulottumaan kuvan keskellä näkyvään kannakseen. Muun muassa oikealla metsän reunassa oleva Tauskonoja tulee kulkemaan varikon alla putkessa.

Kuva
TurkuCubed, grendy, Heikki K ja 1 muuta tykkää tästä
tekijänä erk75
#89604
Tähän liittyen Aamulehti uutisoi, että ratikan rakentajilla pitää kiirettä koko juhannuksen ajan:

"Ratikkatyömaalla urakoidaan läpi juhannuksen. Hervannan valtaväylän ylittävällä ratasillalla rakennetaan raitiotietä juhannusaaton puolestapäivästä sunnuntaihin kello 12 asti.

Työmaalla ahkeroidaan ympäri vuorokauden. Juhannuksen aikana tehdään pontitusta ja paalutetaan Vuohenojan alikulkusiltaa, jonka päällä kulkee Tampere–Orivesi–Jyväskylä-rata.

–Teemme juhannuksena töitä ympäri vuorokauden, kun junaliikenne Tampereen ja Jyväskylän välillä on keskeytetty ratatöiden vuoksi, Raitiotieallianssin projektipäällikkö Mikko Nyhä kertoo tiedotteessa.

–Junaliikenteen katkon aikana pystymme tekemään useita työvaiheita, jotka pitäisi muuten jaksottaa pidemmälle ajalle. Tämä taas toisi alueelle enemmän yötöitä, sillä Tampere–Orivesi–Jyväskylä-rata on vilkkaasti liikennöity, ja radalla ja sen vieressä voi työskennellä ainoastaan öisin."


Sikäli hyvä sattuma, että rataliikenne on joka tapauksessa poikki, joten nyt voidaan painaa pitkää päivää ja yötöntä yötä. En ole käynyt mistään tutkimassa projektin aikataulua, mutta ei liene ainakaan huono juttu, että tällainen sloti löytyy paiskia hommia putkeen. Parhaassa tapauksessa saattaa jopa jouduttaa valmistumisaikataulua promillen verran ja luultavasti vähintäänkin antaa pelivaraa, släkkiä, projektin toteuttamiseksi aikataulussa.
Avatar
tekijänä henkka
#89762
Ensimmäiset kiskot ovat siis valettu paikoilleen ja odottavat pintamateriaaliaan, joka tässä tulee olemaan asfalttia ja samalla Kanjoninkadun tienpinta. Myös Sampolan pysäkin kohdalla kiskoja on valettu paikoilleen. Tietääkö joku, mitä (johtoja) tulee kulkemaan kiskojen keskelle johdetuissa putkissa. Putkia näyttäisi olevan tasaisin välein ainakin näillä osuuksilla? Kulunvalvontaan liittyviä ehkä?

Kuva
Kuva

Turtolan pysäkin vieressä Laulunsilta valmistautuu tekemään tilaa kiskoille. En käsitä kuinka länsipään tukipilareita siirretään mitenkään järkevästi.

Kuva

Rieväkatu on tässä jo uudella linjauksellaan, raitiotien kiskot rakennetaan kuvan oikeaan reunaan. Raitiotie alittaa kuvassa näkyvän jalankulun ja pyöräilyn sillan siten, että toinen kiskopari kulkee oikeassa reunassa näkyvän pylvään vasemmalta puolelta ja toinen rinteen puolelta oikealta.

Kuva

Kekkosentien ylittävän sillan muottien tukirakenteiden teräspalkit ovat paikoillaan toisen ajoradan päällä. Jalankulun ja pyöräilyn väylän ylitys ei vaadi yhtä raskaita tukirakenteita. Kolmio on ihan riittävä.

Kuva

Kuva
sekovene, Laniitti, hmikko ja 2 muuta tykkää tästä
tekijänä Laniitti
#89768
Muistan kun Laulusiltaa rakennettiin muutama vuosi sitten. Jo silloin ihmettelin, että eivät selvästi rakentaneet minkään valtakunnan varausta mahdolliselle tulevalle pikaraitiotielle. Vaikka ratikasta jo niihin aikoihin tehtiin yhtä sun toista selvitystä ja esisuunnittelua. Ehkäpä Tampereen yhdyskuntarakentamisen osasto eli tiukassa uskossa, että pikaratikkaa ei kuitenkaan Tampereelle tulisi koskaan. No pikaratikka päätettiin rakentaa ja nyt jotkut vastuuhenkilöt varmaankin päästelevät päivittäin ärräpäitä tämän varsin uuden sillan kanssa tapellessa.

En tiennytkään, että Rieväkadulla sillan pilari tulee kiskojen väliin. Voisiko samanlainen ratkaisu kenties tulla myös Laulusillalle? Että noita pilareita siirretään hieman ajorataan päin, jolloin uudet pilarit jäisivät kiskojen väliin? Ei taitaisi ihan mahtua toinen kisko ja rataulottuma olemassa olevien pilarien ja tulevan tukimuurin väliin?

Laulusillan piti alunperin olla vain pari viikkoa pois kevyen liikenteen käytöstä. No sitten selvisi, että silta tarvitsee suunniteltua enemmän muokkaamista ja nyt Laulusilta on ilmeisesti ainakin koko kesän suljettu.

Tosin, joka tapauksessa tuo Laulusilta purettaneen kun Turtolaa vähän täydennysrakennetaan tulevaisuudessa ja näihin kohdille on visioitu kantta valtaväylän päälle ja sen päälle kauppakeskusta.
Avatar
tekijänä henkka
#89772
Laniitti kirjoitti:En tiennytkään, että Rieväkadulla sillan pilari tulee kiskojen väliin. Voisiko samanlainen ratkaisu kenties tulla myös Laulusillalle? Että noita pilareita siirretään hieman ajorataan päin, jolloin uudet pilarit jäisivät kiskojen väliin? Ei taitaisi ihan mahtua toinen kisko ja rataulottuma olemassa olevien pilarien ja tulevan tukimuurin väliin?
Toteutussuunnitelman katujärjestelypiirustuksen mukaan kiskot kulkevat Laulunsillan maatuen kohdalta. Katujärjestelypiirustukseen ei tietenkään ole merkitty mahdollisia uusia pilareita. Toteutussuunnitelman liiteluettelossa on Laulunsillan yleispiirustus mutta sitä ei ole julkaistu, kuten ei ole muidenkaan muokattavien siltojen. Tällä hetkellä Laulunsillan kansi on auki maatuen kohdalta, joten jotain sinne tehdään.

Myös Laulunsillan pohjoispuolella olevaa Kokinsiltaa tullaan muokkaamaan mutta sen kohdalla muokkaustarve ei ehkä ole niin suuri. Muokkaus on luultavasti samanlainen tukimuurin rakentaminen kuin Messukyläntien sillalla.

Kuva
Jary tykkää tästä
Avatar
tekijänä henkka
#89779
Laniitti kirjoitti:En tiennytkään, että Rieväkadulla sillan pilari tulee kiskojen väliin. Voisiko samanlainen ratkaisu kenties tulla myös Laulusillalle? Että noita pilareita siirretään hieman ajorataan päin, jolloin uudet pilarit jäisivät kiskojen väliin? Ei taitaisi ihan mahtua toinen kisko ja rataulottuma olemassa olevien pilarien ja tulevan tukimuurin väliin?
Kysäisin asiasta Raitiotieallianssilta Twitterissä ja viestintävastaava kaivoi tiedon joltakulta, joka asiasta tiesi:
Muotialan päädystä sahataan noin 1,5m* 1m kolmio alta pois, jotta ratikka mahtuu kulkemaan alta. 1/3
https://twitter.com/treratikka/status/8 ... 5769856000
Lisäksi siltaan porataan lisäpystyteräksiä ja vahvistetaan maapenkan puolelta maatukea, jotta silta kestää rasitukset sahauksen jälkeen. 2/3
https://twitter.com/treratikka/status/8 ... 0635542529
Esillä olevat paalut jäävät sijoilleen näkyviin ja verhoillaan metallikuorilla. Paalujen taakse tulee tukimuuri, joka menee sillan ali. 3/3
https://twitter.com/treratikka/status/8 ... 4083093504

Taas melkoinen insinööritaidonnäyte mutta luultavasti halvempaa kuin kokonaan uuden sillan rakentaminen. Eli pilarit jäävät tässäkin kiskojen väliin.
Krio tykkää tästä
tekijänä Laniitti
#89784
Ensinnäkin tuolla kolmiolla tarkoitettaneen sitä sillan valemaatuen sivun seinämän osaa.

Mä muuten luulisin tuon vastauksen perusteella, että pilari ei edes jää kiskojen väliin, vaan noiden olemassa olevien pilarien ja ajoradan väliin ratikka juuri ja juuri mahtuu. Täytyy kuitenkin huomioida, että kaksi ratikkakiskoa ei vaadi niin paljoa leveyssuunnassa tilaa kuin kaksi autokaistaa. Se poistettava kolmio lienee siinä pilarien ajoradan puolella. Näin toinen ratikkakisko saadaan lähemmäksi tätä olemassa olevaa pilaria.

Yhtä kaikki, parempi ehkä muutenkin ettei tota siltaa tässä vaiheessa rakenneta uusiksi kun sitä kanttakin noille alueille on uumoiltu.
Avatar
tekijänä henkka
#90059
Laniitti kirjoitti:Ensinnäkin tuolla kolmiolla tarkoitettaneen sitä sillan valemaatuen sivun seinämän osaa.

Mä muuten luulisin tuon vastauksen perusteella, että pilari ei edes jää kiskojen väliin, vaan noiden olemassa olevien pilarien ja ajoradan väliin ratikka juuri ja juuri mahtuu. Täytyy kuitenkin huomioida, että kaksi ratikkakiskoa ei vaadi niin paljoa leveyssuunnassa tilaa kuin kaksi autokaistaa. Se poistettava kolmio lienee siinä pilarien ajoradan puolella. Näin toinen ratikkakisko saadaan lähemmäksi tätä olemassa olevaa pilaria.
Kiskojen pohjatöiden perusteella näyttäisi siltä, että tein väärän johtopäätöksen ja molemmat kiskot kulkevatkin pilareiden ja ajoradan välistä.

Kuva
Kuva

Seuraavaksi Kokin sillalle aletaan tehdä jotain vastaavaa. Raitiotieallianssi puhuu sillan muokkaamisesta.
Siltaa muokataan siten, että raitiovaunu mahtuu kulkemaan sillan alta. Samalla sillan rakenteita uusitaan.
http://raitiotieallianssi.fi/tiedotteet ... tamisesta/

Tästä aukosta ratikka tulee kulkemaan.
Kuva

Rieväkadun ylittävälle jalankulun ja pyöräilyn sillalle on rakennettu väliaikainen jatke siksi aikaa kun pengertä tukemaan rakennetaan tukimuurit.

Kuva
Kuva

Kekkosentien ylittävän raitiotiesillan muotti alkaa olla valmis, siitä puuttuu kuitenkin pala.

Kuva
Kuva

Kiskoja on nyt aseteltu paikoilleen useammaskin kohdassa reittiä. Insinöörinkadun ja Kanjoninkadun risteyksessä olevat kiskot ovat jo autojen armoilla, eli niistä pääsee ajamaan yli. Jalkakäytävä ja pyörätie eivät vielä tuolloin olleet päällystettyjä.

Kuva

Insinöörinkadulla on asetettu kiskoja paikoilleen myös Teekkarinkadun eteläpuolella.

Kuva

Myös Hämeenkadulla Tuulensuussa ovat ensimmäiset kiskot paikoillaan.

Kuva

Itsenäisyydenkadulla kiskoparin etelänpuoleiset kiskot ovat paikoillaan koko matkalta Salhojankadulta Sammonaukiolle. Pihaliittymien kohdalla kiskot kulkevat teräsponttiseinien yksittäisten palojen alla. Pienellä kurotuksella aidan raosta pääsi jo taputtelemaan kiskoja.

Kuva
Kuva
TurkuCubed, Kantti, peelasuks ja 4 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä henkka
#90153
Asematunnelissa siis kasvatetaan tunneliaukon korkeutta kaivamalla maata pois tunnelin pohjalta. Korkeutta lisätään molemmissa tunneleissa vaikka alkuvaiheessa ratikka kulkee etelänpuoleisessa tunnelissa ja autot nyt työn alla olevassa pohjoisessa tunnelissa. Tällä varaudutaan siihen, että mahdollisen Asemakeskuksen toteuttamisen yhteydessä ratikkakiskot siirretään kulkemaan toinen toisessa ja toinen toisessa tunnelissa. Samalla autoliikenne Asematunnelissa päättyy.

Kuva
Kuva

Kekkosentien ylittävästä sillasta on jo osa valmiina. Muistaakseni toteutussuunnitelmassa puhuttiin tästä sillasta taidesiltana mutta en tiedä miten se tulee näkymään. Laulunsillassahan on jotain taidejuttuja kaiteissa.

Kuva

Rieväkadun ja Sarvijaakonkadun kulmauksesta on purettu Rieväkadun puoleinen siipi rakennuksesta, jossa vielä toistaiseksi toimii Musti ja Mirri Sarvijaakonkadun puolella. Purkaminen johtuu siitä, että Rieväkadun uusi linjaus kulkee puretun osan kohdalta. Pääosin siinä tulee kulkemaan jalkakäytävä ja pyörätie. Kerrankin näin päin. Loput rakennuksesta purettaneen kun Hakametsän alueen yleissuunnitelma valmistuu ja tontille tulee uusi kaava.

Kuva
Kuva

Rieväkadun ylittävän sillan alle kiskojen viereen tulevan tukimuurin rakentamista varten silta on tällä hetkellä osin ilmassa. Ratikkalinjaa varten on jo tehty hieman pohjatöitä.

Kuva
Kuva

Laulunsillasta puuttuu nyt osa siitä poistettavasta palasta.

Kuva

Itsenäisyydenkadulla etelänpuoleinen kaista on otettu käyttöön. Kunhan kiskot on saatu asfaltoitua, pohjoinen kaista siirtyy niiden päälle ja Itsenäisyydenkadun pohjoispuolta aletaan rakentaa.

Kuva

Hämeenkadun länsipäässä, Tuulensuun korttelissa on nyt kielletty yksityisautoilu. Kielto luultavasti jatkuu siihen asti kun kortteliväli saadaan valmiiksi, jolloin se muuttuu joukkoliikennekaduksi, jolla on yksityisautoilu kielletty. Kuinka paljon kiellosta sitten välitetään:

Kuva

Uusia kiskoja on aseteltu Insinöörinkadulle. Osa kiskoista on jo valettu alustaansa. Samalla on myös jäänyt kesken kiskojen liittäminen toisiinsa. Valetaanko kiskot oikeasti yhteen vai onko hitsaussauman suojaksi asetettu tiiliä?

Kuva
Kuva

Täysin uuteen paikkaan kiskoja on tullut Hervannan valtaväylän ja Hermiankadun risteykseen, jossa ne tekevät melkoiset mutkat päästäkseen Atomipolulta Hermiankadun pohjoispuolelle.

Kuva
zeizei, Jary, sekovene tykkää tästä
Avatar
tekijänä henkka
#90227
Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä on jättänyt tarjouspyynnön ratikan tulevaisuuden suunnista. Ratikan laajentumissuuntina ovat aluksi Lielahdesta Ylöjärvelle, Hatanpään kautta Pirkkalaan ja Taysilta Koiliskeskukseen.
Rakennesuunnitelmassa on osoitettu liikennejärjestelmän rungoksi vahva seudullinen raideliikennejärjestelmä, jossa Tampereella toimii raitiotie ja Nokian ja Lempäälän suunnat ovat lähijunaliikenteen kehittämissuuntia. Tampereen raitiotielle on rakennesuunnitelmassa osoitettu laajenemissuunnat Hatanpään kautta Pirkkalaan, Lielahdesta Ylöjärvelle, Taysilta Koilliskeskukseen ja pitkällä aikavälillä Kangasalle, Vuorekseen ja lentokentälle.
http://www.tampereenseutu.fi/tarjouspyynnot/
Avatar
tekijänä henkka
#90257
Ratikan tilannekatsaus on tulossa kaupunginhallituksen käsiteltäväksi seuraavassa kokouksessa. Tällä hetkellä ollaan aikataulussa ja budjetissa, Hervannan suunnan valituksista huolimatta. Suurempaa epävarmuutta aiheuttaa kalustohankinnoista tehty valitus markkinaoikeuteen.
Raitiotieallianssin osan 1 rakennustyöt etenevät toistaiseksi aikataulussa ja valtuuston hyväksymän kustannusarvion mukaisesti. Rakennusvaihe on vielä alkuvaiheessa. Projektiajasta on käytetty 15 prosenttia ja rakennustöiden tekninen valmiusaste on noin 8 prosenttia. Asemakaavoista ja luvista tehtyjen valitusten vuoksi rakennustöiden järjestystä on muutettu Hervannan haaralla. Valitusprosessien kokonaisvaikutusta liikenteen aloittamiseen suunnitellusti vuonna 2021 ei ole vielä kokonaisuudessa arvioitavissa. Merkittävä epävarmuustekijä hankkeen etenemisaikataululle on myös raitiovaunujen hankintaprosessi.
Jatkon suunnittelu on myös käynnissä. Pyrkimys on että Raitiotieallianssin 2. osan kehitysvaihe aloitettaisiin syksyn aikana, ainakin itäisen osan osalta.
Raitiotien jatkolinjoja valmistellaan usealla suunnalla. Läntisellä haaralla on Hiedanrannan kehitysohjelma sekä raitiotiekatujen yleissuunnitelman tarkistustyö osuudella Pyynikintori - Pölkkylänniemi. Hämeenkadun ja Hatanpään valtatien risteykseen suunnitellaan varausta raideristeykselle, joka mahdollistaisi raitiotieradan haaroittamisen Hämeenkadulta etelään Hatanpään valtatien suuntaan. TaYS:n itäpuolella on asemakaavahanke käynnissä osuudella TaYS - Tenniskeskus. Asemakaavassa on varaus raitiotielinjalle. Lisäksi kaupunki selvittää Tenniskeskuksen ja Koilliskeskuksen välisen raitiotien linjausvaihtoehtoja. Raitiotiejärjestelmän laajentamisen seudullinen selvitys on tarjousvaiheessa Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän valmistelemana.

Santalahden uudisrakentaminen uuden asemakaavan mukaisesti on alkamassa. Tämä asettaa paineita tehdä Santalahden alueella Rantatie -kadulle mahdollisimman tarkka rakennussuunnitelma myös raitiotien toteutustavasta. Virkamiesvalmistelussa on esitys, että Raitiotieallianssin osan 2 kehitysvaihe käynnistetään ainakin itäisen osan osalta jo syksyn 2017 aikana.


http://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimiel ... sau(33182)

Lisäksi Yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaoston kokouksessa käsitellään kaupungin rakennuslupahakemusta sekä hakemus aloittaa varikon rakennustyöt ennen kuin rakennuslupa on lainvoimainen.
Tontin 7074-5 puustoa ei kuitenkaan saa poistaa tai ryhtyä muihin ympäristöä merkittävästi muuttaviin toimenpiteisiin ennen kuin ELY-keskuksen 18.12.2015 myöntämä poikkeamislupa luonnonsuojelulaista on lainvoimainen, poikkeamispäätöksessä edellytetyt kompensaatiotoimet on tehty ja ELY-keskus on ne hyväksynyt.
Tämä siis tarkoittaa sitä, että varikon rakentamisen voi aloittaa vaikka joku jättäisi päätöksestä oikaisuvaatimuksen ja mahdollisesti valituksen? Kunhan vain poikkeamislupa luonnonsuojelulaista on lainvoimainen.

http://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimiel ... _17(33158)

Samalla haetaan myös murskauslupaa.

http://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimiel ... ivi(33164)
Avatar
tekijänä henkka
#90315
Raitiotieallianssi on julkaissut videon Hämeenkadulta. Videolla nähdään kuinka kiskoja liitetään yhteen. Ei varsinaisesti valamalla kuten aiemmassa viestissä kuvittelin vaan käyttämällä termiittiä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Exothermic_welding
Hermiankadun ja Hervannan valtaväylän risteyksen kiskot on valettu paikoilleen.

Kuva

Myös Insinöörinkadulla on valettu lisää kiskoja paikoilleen.

Kuva

Insinöörinkatu.

Kuva

Insinöörinkadun ja Kanjoninkadun risteys.

Kuva

Tältä kohtaa raitiotie siirtyy metsäosuudelle. Insinöörinkatu näkyy suoraan edessä, etelässä.

Kuva

Turtolan ratikkapysäkin kohdalla maatuet ovat nyt valmiit ja niiden rakentamisen takia poistettuja maita ollaan palauttamassa.

Kuva

Kuva

Tässä vielä käsivaralta kuvattu panoraama parin viikon takaa.

Kuva

Laulunsillasta on ratikkaa varten poistettu pala kokonaisuudessaan.

Kuva

Kokin risteyssillalla kaivetaan esiin maatukia, jotta niitä voidaan muokata ratikkalinjan takia.

Kuva
Kuva

Vuohenojan risteyssillan eteläpuolella aletaan olla valmiita kiskojen laskemista varten.

Kuva

Kuva

Rieväkadun ylittävän jalankulun ja pyöräilyn sillan alla rakennetaan tukimuuria, joka näyttäisi olevan juurikin sillan maatuen kohdalla, joten en ole ihan varma tarvitseeko siltaa muokata raitiotietä varten.

Kuva

Samalla maatukia rakennetaan myös Vuohenojan alikulkusillan alle.

Kuva

Kekkosentien raitiotiesilta on valmis valettavaksi.

Kuva

Sitten muutama kuva Sammonkadulta, joka on aiemmin jäänyt väliin kun olen kiertänyt Kalevan Prismalta uintikeskukselle, eikä Sammonkadulla nyt ole silleen nähtävää vielä. Ensiksi länteen S-Marketin kohdalta.

Kuva

Länteen Lemminkäisenkadun risteyksestä.

Kuva

Itään Kaupinkadun risteyksestä.

Kuva

Tuleva Sammonkadun eteläinen autokaista Sampolan kohdalta itään.

Kuva

Itsenäisyydenkadulla ollaan siirrytty rakentamaan kadun pohjoisreunalle.

Kuva

Asematunnelissa edetään pohjoisen aukon syventämisessä/madaltamisessa(?).

Kuva

Hämeenkadulla on nyt toinen kiskopareista laskettu maahan koko Tuulensuun korttelin matkalta, eli Näsilinnakadulta Hämeenpuistoon.

Kuva

Hämeenpuiston päässä on jo asennettu kivetystä paikoilleen ja Tuulensuun pysäkin laiturin ensimmäiset reunakivet ovat myös paikoillaan.

Kuva
Kuva
hmikko, Clepe tykkää tästä
  • 1
  • 71
  • 72
  • 73
  • 74
  • 75
  • 82