Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä Quu
#4
Aloitetaan nyt ihan oikea keskustelu. 8)

Kyseessä on siis omasta mielestäni Tampereen, mahdollisesti tulevan kotikaupunkini, mielenkiintoisin liikenneprojekti.

Projektin viralliset sivut: http://www.tampere.fi/projekti/raideliikenne/index.htm

Ratikan hankesuunnittelu on siis meneillään. Karkeasti arvioituna rakentamispäätös tehdään kahden vuoden sisällä, ja varsinainen rakentaminen aloitettaisiin vuonna 2009. Loppuraportin mukaan järjestelmä olisi valmis 2012, joten kauan joudutaan vielä odottamaan raiteille pääsyä.

Koko järjestelmä:
Kuva

Keskustan reitit:
Kuva

Tältä se näyttäisi:
Kuva

Mitäs olette mieltä suunnitelmasta? Omasta mielestäni on tärkeää, että Tampereelle saadaan ratikka, vielä kun projekti on näinkin pitkällä. Tampereellahan joukkoliikenne on tällä hetkellä bussien varassa, ja aika ruuhkaista siellä keskustassa tuntuu olevan. Lisäksi raideliikenne nostaisi kaupungin houkuttelevuutta entisestään, ja erinomaiset liikenneyhteydet ovat varmasti vain positiivinen asia keskustan bisnekselle.

Miellyttävä ratkaisu olisi myös poistaa autoliikenne ainakin joltain osuudelta kokonaan, jolloin Tampereellekin saataisiin Eurooppalaista kävelykatufiilistä. 8)
tekijänä SdeS
#5
Kuulostaa ihan kätevältä ratkaisulta, metron rakentaminen olisi kumminkin huomattavasti kalliimpaa ja veisi kauemmin. :/
Kuinka paljon tuollainen tulee maksamaan?
tekijänä Toni
#6
Tampere oikeasti tarvitsee jotain järjestelmää parantamaan niiden liikennetilannetta keskustan alueella. Varsinkin toi Hämeenkatu taitaa olla todella tukossa pahimpina ruuhka-aikoina. Kunnalisvaalien sanottiin ratkaisevan ton pikaratikan kohtalo, mutta en yhtää tiedä miten toi Tampereen nykyinen valtuusto tohon suhtautuu. Grendyllä voisi olla parempaa tietoa?


On toi kyllä silti todella siisti projekti, ja sehän se on mikä loppujen lopuksi painaa eniten vaakakupissa? :)

Ympäri Eurooppaa on vastaavanlaisia systeemejä kaikkialla käytössä, jopa Tukholmassa. Espoohan on myös tosin miettimässä pikaratikkaa.
tekijänä Quu
#7
Tuolta loppuraportista muistaakseni selviää rojektin kustannukset. Etsikää.

Turkuhan on myös suunnittelemassa ratikkajärjestelmän palauttamista. Saas nähdä miten käy.
tekijänä Toni
#8
*taistelee vastaan halua tehdä turkulaisvitsi koska on vanha tamperelainen*

Turussahan se suunniteltu systeemi yhdistäisi Turun ja naapurikunnat. Oliko sekin pikaratikka vai ainoastaan ihan tavallinen ratikka?

Ratikat kyllä luo ison kaupungin fiilistä aika paljon.
tekijänä SdeS
#9
Qualtagh kirjoitti:Tuolta loppuraportista muistaakseni selviää rojektin kustannukset. Etsikää.

Turkuhan on myös suunnittelemassa ratikkajärjestelmän palauttamista. Saas nähdä miten käy.


Juu sieltähän se löytyi :)

"Investointikustannukset yhteensä 250 milj. euroa" "Operointikustannukset yhteensä 7,84 Milj.euroa/vuosi
Avatar
tekijänä grendy
#62
Oberleutnant kirjoitti:Tampere oikeasti tarvitsee jotain järjestelmää parantamaan niiden liikennetilannetta keskustan alueella. Varsinkin toi Hämeenkatu taitaa olla todella tukossa pahimpina ruuhka-aikoina. Kunnalisvaalien sanottiin ratkaisevan ton pikaratikan kohtalo, mutta en yhtää tiedä miten toi Tampereen nykyinen valtuusto tohon suhtautuu. Grendyllä voisi olla parempaa tietoa?


On toi kyllä silti todella siisti projekti, ja sehän se on mikä loppujen lopuksi painaa eniten vaakakupissa? :)

Ympäri Eurooppaa on vastaavanlaisia systeemejä kaikkialla käytössä, jopa Tukholmassa. Espoohan on myös tosin miettimässä pikaratikkaa.


Ei Hämeenkatu niin tukossa ole, tai no on se aina sillon harvoin kun sinne eksyy ruuhka-aikaan, mutta edelleen itä-länsi -suuntainen liikenne on aivan toivotonta Paasikiven-Kekkosentien välillä. Jos kiinnostaa niin voitte seurata Tiehallinnon sivuilta (http://www.tiehallinto.fi/alk/liikenne/liikenne_2.html Tampereen liikenteen tilannetta, ja kyseinen tie on Tie 12 Paasikiventie. Aamulla Tampereelle päin suuntautuva liikenne jumittaa ja iltapäivällä päinvastoin. Ja tuo liikenteen mittauspiste on vielä kaupungin länsi-puolella, itse liikun lähinnä Keskusta-Itä -akselilla ja joka ikinen iltapäivä kun autolla tulee idästä kohti keskustaa, liikenne seisoo Särkänniemestä Lapinniemeen/Tammelan liittymään asti, eli n. 1-2km. Siihen kun lisätään aina silloin tällöin tiellä tapahtuvat kolarit niin soppa on valmis :).

Keskustan liikenneyleiskaavassa on pohdittu kyseistä ongelmaa ja ratkaisuhan mitä luultavammin tulee olemaan se, että tie viedään tunneliin kyseiseltä osuudelta joten liikennevaloristeykset häviävät ja liikennevirta alkaa sujumaan. Ja kyseisen tunnelin valmistumisen yhteydessä päästään rakentamaan Ranta-Tampellaa, josta oli tuossa muutama vuosi sitten alustavia ehdotuksia näkyvillä netissä, kuvat on tallessa kotikoneella joten voisin siitä koko projektistä vääntää oman threadin kotona kun kerkee!
tekijänä Daccis
#89
Kuten jossain ssc:n threadissa mainitsinkin, niin muutama viikko sitten Turun Sanomissa oli artikkeli kyseisestä Turun ratikka-hankkeesta.

Unohdin ottaa sen talteen myöhempää tarkastelua varten, mutta IIRC kyseisen jutun mukaan hanke olisi liian vaikea & kallis toteuttaa (mutta saas nyt nähdä? :roll:)

Onko muuten kenelläkään enemmän tietoa edesmenneestä Turun ratikasta? Reittikarttaa tms?
tekijänä Toni
#117
Menee vähän offtopicks mut kiitos teille kaikille. Vähän harmillinen toi Turun juttu kyllä.

Tosta jonik:n (tervetulloo tänne voorumille) näyttämältä sivulta löyty tämmönen hassu juttu, josta en ainakaan ollut ite tietoinen: Suomessakin on ollut käytössä näitä entisistä Neukkulan maista tuttuja johdinautoja! Tämmöset liikennöi Mansessa 70-luvulle saakka.

Kuva
tekijänä Quu
#120
Wow. 8) Sivuston mukaan Helsingissäkin oli yksi linja vielä vuoteen 1985 saakka.
Avatar
tekijänä Koppelo
#150
Tamperelaisena voinen myös heittää oman vahvan mielipiteeni pikaratikkahankkeesta... :)

a. hanke on liian kallis tänne
b. Tampereen ja lähiseudun väestöpohja ei ihan riitä siihen
c. Tampereella ei oikeasti ole ruuhkia (vrt. Helsinki -> Tukholma -> Lontoo...)
d. nykyinen TKL-bussitoiminta on mielestäni toimivaa ja taloudellista, ratikka söisi väistämättä bussilinjoja ja kannattavuutta. Myös bussien seutuliikenne Tampereen alueella toimii.
e. Hämeenkatu ei itsessään ole pullonkaula, vaan sen mystiset liikennejärjestelyt (yksisuuntaiset sivukadut, kävelykadut, Viistokadun poistaminen)
f. Kekkosen-Paasikiventie on ongelma


Ratkaisu a'la halpa/helppo/toimiva/työn alla

1. lisäkaistat Kekkosentielle molempiin suuntiin
2. Tampereen Kehätien läntinen osa kuntoon (eli moottoritie valmiiksi)
3. Tampereen Kehä II valmiiksi


Jotkut pikaratikkafanit Tampereella eivät ole aivan sisäistäneet mitä "oikea" liikenneruuhka on. Tampereella kun niitä ei ole koskaan. Lisäksi nykyinen rataverkko ei mene asutuskeskusten mukaisesti joten uutta rataa pitää rakentaa niin perhanasti (lue: kallista).

Bussitoiminta on mainiota. Itselläni Hervannasta kulkee 6 eri bussilinjaa. Vuorovälit keskustaan n. 5-10 min ja matka-aika 15 min. Matkan hinta 2e (kortilla 1,2e) Tähän ei mikään ratikka pysty.

Kiitos.
tekijänä Quu
#151
Täytyy myöntää että hyvin toimii ne onnikkajärjestelytkin. Olisiko jopa 2 kertaa tunnissa mennyt Ylöjärveltä keskustaan. Katsotaan miten seutu kehittyy jos tulevaisuudessa ratikalle olisikin tarvetta.
Avatar
tekijänä grendy
#161
Turha sitä on lähtee odottaan sitä pakottavaa tarvetta! Koko hanke on tosi pitkäaikanen sijotus ja sitä voi laajentaa tarvittaessa. Esim koko Vuoreksen kaupunginosa tulisi aivan täysin erilaiseksi jos päätettäisiin että sen rakentamisen yhteydessä tehdään samantien pikaratikka-valmistelut kuntoon Itse en todellakaan oo mikään sinisten akvaarioitten kannattaja, en tykkää matkustaa yhtään bussilla. Se on yksinkertaisesti hidasta! Metro ehdottomasti olisi aivan unelma laite tänne, mutta ei edes puhuta siitä :). Pikaratikka on melko lähellä sitä, kulkee keskustan alla ja sivummalla maan päällä. Matkustus on nopeeta ja mitä luultavammin huomattavasti tasaisempaa.

Olen varma että Tampereelta löytyy monta ihmistä (ja miks ei muualtakin Suomesta) joille pikaratikka avaisi aivan uudet mahdollisuudet. Nyt en ainakaan haluaisi muuttaa keskustasta pois, mutta juurikin joku Vuores tai Hervanta pikaratikkapysäkki 100m päässä muuttaisi suhtautumiseni aivan erilaiseksi.

Eli koko systeemi on sijoitus tulevaisuuteen, koska Tampereen ja naapurikaupunkien väestö kasvaa jatkuvasti Suomessa eniten heti Espoon jälkeen tarve tulee kokoajan lisääntymään. Ja jatkossa asuinalueet rakennettaisiin tietysti ratikan linjoja mukaillen. Siitä oon samaa mieltä että en tiä onko järkevää kun esim. koko Tammela/Kaleva -akseli on jätetty pois reitistöltä. Mielestäni tarvisi tarkkaan suunnitella miten ja mitä maksaisi ainakin TAYSiin asti ulottuva linja, siinä tulisi meinaan monia kymmeniä tuhansia ihmisiä taas reittien varrelle.
Avatar
tekijänä Koppelo
#162
Minä itse sekä moni tutuistani Hervannassa ja muualla Tampereen keskustan ulkopuolella ja lähiöissä on tällä hetkellä erittäin tyytyväinen ja kiitollinen toimivista bussilinjoista. Tämä nopea yhteys on tällä hetkellä eräs Hervannan paras valtti. Ratikoiden vuoroväli ei voi olla yhtä pieni kuin bussien. Ei mitenkään.

Lisäksi vaikka nykypolvi parittelisi kuin jänikset, alkaa Suomen väestö vähentyä 2020. Silloin Tampereella lienee n. 220 000 asukasta ja lähikuntineen noin tuplaten tuo määrä. Ja vaikka väkeä maalta kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin siirtyykin, myös Tampereen "peak-time" lienee tuolloin pikkuhiljaa saavutettu. Eli väestöpohja pettää. Kun vielä heikkokuntoinen vanheneva väestö ei jaksa kävellä sitä 600 metriä ratikkapysäkille mikä on suunnitelmissa kaavailtu etäisyydeksi niin käyttäjäkunta sen kuin vähenee. Palvelubussien tarve sen sijaan kasvaisi, A LOT.

Käyttääkseni ah niin rakasta :lol: anti-highrise suomalaisten "fallossymboli" banderollia voisin todeta pikaratikan todellakin olevan horisontaali fallossymboli, joka on hieman liian suuri näin pieneen cityyn.
Ja mainittu Kehä 2 pistää Vuoreksen yhteydet kuntoon.

En ole ainoa joka muuttaa pois Tampereelta kun veroäyri pomppaa sinne kolmenkympin tienoille.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 78