Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
#72088
Ministeriö julkisti strategian lentoliikenteeseen: Tampere nousi kärkihankkeeksi

Suomen lentoasemaverkoston turvaaminen vaatii liikenne- ja viestintäministeriön mukaan sitä, että maakuntien lentokenttiä ryhdytään kehittämään viranomaisten ja elinkeinoelämän yhteistyönä.
Olennaisen tärkeää on myös se, että Helsinki-Vantaan lentoaseman kilpailukykyä edelleen vahvistetaan. Helsinki-Vantaa on tällä hetkellä Finavian ylläpitämistä 24 lentokentästä ainoa, joka tuottaa voittoa, ja jonka tuloilla Finavian verkostoa pidetään yllä. Suomen lentokenttäverkostoa ylläpitää valtion kokonaan omistama yhtiö Finavia.
Ministeriö julkisti tänään lentoliikenteen strategian, joka yltää vuoteen 2030 asti. Kärkihankkeiksi siinä nostetaan Lapin ja Pohjois-Suomen, Itä-Suomen sekä Tampereen lentoyhteydet. Lentoasemien ja lentoyhteyksien lisäksi jatkossa aiotaan satsata eri liikennemuodot yhdistävien matkaketjujen kehittämiseen.
Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon (kok) mukaan kenttien kehittämistä varten perustetaan viisi alueellista työryhmää. Niihin kootaan edustus muun muassa maakuntien liitoista, kauppakamareista, lentoasemakunnista, yrittäjäjärjestöistä ja ely-keskuksista, Risikko sanoo tiedotteessa.


http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194958 ... eeksi.html

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194958 ... malle.html

Oho!
#72118
grendy kirjoitti:^Pisara vie tältäkin rahat, sorry ;)


Saas nähdä Grendy. Pähkäillään mihin rahat voi valua kun AIRRport-visio julkaistaan 19.2.
Näkisin tän tulevan visio ajatuksen lisänä niin mielelläni tampereen kentän yksityisenä halpalentoyhtiöiden pääkenttänä Suomessa.
#72121
jusa-masa kirjoitti:
grendy kirjoitti:^Pisara vie tältäkin rahat, sorry ;)


Saas nähdä Grendy. Pähkäillään mihin rahat voi valua kun AIRRport-visio julkaistaan 19.2.
Näkisin tän tulevan visio ajatuksen lisänä niin mielelläni tampereen kentän yksityisenä halpalentoyhtiöiden pääkenttänä Suomessa.


Taasko julkaistaan uusi AIRRport-visio? Eikö sellanen täysin utopistinen juttu jo julkaistu? :D
#73397
#73744
Olen aiemmin muistaakseni maininnut, että lentoyhtiöt eivät rakennuksista piittaa, jos laskelmat muuta osoittavat. Toivon, että Tampereen lentoasemaa edelleen kehitetään, mutta ketä nyt tulisi syyttää? Toivottavasti ei ainakaan miljoonia seiniiin investoinutta Finaviaa….ei kait vaan? Olisiko se 200 miljoonaa Pirkkalaan tuonut lisää lentoja?
#73752
Uutisen tiedon mukaanhan kyseessä on vain yksi talvikausi, mutta saas nähdä Rynkyn nopeista päätöksistä että tuleeko tilanne paranemaan entiselleen tai paremmaksi ensi vuonnakaan!
tekijänä pallo
#73753
Kyllä tällä alueella ainakin kysyntää on, itsekin lentänyt rynkyllä monta kertaa. Olisi tietenkin suuri plussa jos voisi lentää vieläkin useammin Tampereelta, eikä aina Helsingistä.
#75384
Tällä tuskin lisää lentoja saadaan mutta alue kuitenkin kehittyy.

tampere.fi kirjoitti:Tredu-Kiinteistöt Oy ja Patria Oyj ovat tehneet esisopimuksen Tampere–Pirkkala lentoaseman yhteyteen rakennettavan ilmailualan koulutustilojen vuokrauksesta. Sopimuksella varmistuu noin 10 000 neliömetrin oppilaitosrakennuksen investointi, jonka arvo on noin 20 miljoonaa euroa. Kiinteistön toiseksi käyttäjäksi tulee Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu. Kiinteistö tulee Tredu-Kiinteistöt Oy:n omistukseen.

Hankkeen etenemiseen ovat ratkaisevasti vaikuttaneet myös Finavia Oyj ja Pirkkalan kunta. Finavia Oyj vuokraa pitkäaikaisella vuokrasopimuksella kiinteistölle tarvittavan tontin ja luo edellytykset asematason toimintaan. Pirkkalan kunta toteuttaa alueelle kunnallistekniikan.

Patria siirtää uusiin tiloihin nykyisin Helsinki–Malmin lentokentällä toimivan Patria Pilot Training -lentokoulun, jonka toimintaedellytykset Malmilla ovat päättymässä. Uuden sijaintipaikan löytämiseksi kartoitettiin useita lentoasemia ja neuvotteluja käytiin useiden vaihtoehtojen tarjoajien kanssa. Pirkkalaan päädyttiin, koska se on sijainniltaan sekä toiminnan ja kustannusten kannalta paras vaihtoehto. Lisäksi Patrialle olivat erityisen tärkeitä lentokentän toiminnan jatkuvuuden turvaaminen pitkällä aikavälillä sekä se, että sieltä operoi useita toimijoita.

Pirkkalaan rakennettavan uuden koulutuskeskuksen tiloista noin 40 prosenttia tulee Patrian käyttöön. Uusi koulutuskeskus tarjoaa erinomaiset edellytykset lentokoulutustoiminnan jatkumiselle ja laajentumiselle sekä ilmailualan koulutuksen eri toimijoiden väliselle yhteistyölle. Toteutettava yhteistyömalli parantaa merkittävästi toimintaedellytyksiä ja luo kasvun mahdollisuuksia sekä kotimaisen että kansainvälisen koulutustarjonnan osalta.

Kuva
Pirkkalaan rakennettavan uuden koulutuskeskuksen (kuvan yläreunassa) tiloista noin 40 prosenttia tulee Patrian käyttöön ja loput Tredulle. Uudisrakennuksen ja lentoaseman välissä on varaus Finavian laajentumiselle. Havainnekuva: Arkkitehtikonttori Petri Pussinen Oy


http://www.tampere.fi/tampereinfo/ajank ... 9T1xM.html
#77253
Kuva

Kyllä tässä taas alkaa olla Tampere-Pirkkalan historia taputeltu. Sääli kyllä koska pieneltä kentältä matkustaminen on niiiiiiin paljon nopeampaa ja rennompaa, eikä Rynkyssä itsessäänkään oo ollut mitään negatiivista vaan homma on mennyt koko ajan toimivampaan suuntaan muutenkin. Onneksi sentään VR on järkevöittänyt hinnoitteluaan ja kehärata auttaa Hki-Vantaalle matkustamisessa, mutta se tuo kuitenkin tunteja lisää matkustusaikaa joka ei hirveesti napostele, eikä kyllä kovin moni lentoyhtiö muutenkaan yllä Rynkyn hintatasoon.

Kiinnostava noiden logiikka vaan, että Tampereelta 4h lennot ei kannata, mutta Helsingistä ne sitten kannattaa jo valmiiksi kilpailluilla reiteillä? On se kumma kun käytännössä monopoliasemassa oleva yhtiö Tampereella ei tykkää vaan pakko päästä muita yhtiöitä vastaan kilpaileen.
Avatar
tekijänä Klazu
#77260
Harmi uutinen. Näemmä jossain vaiheessa Easyjetkin lopettanut Helsingin lentonsa eli Norwegian on ainoa jäljelläoleva isompi halpislentoyhtiö Suomessa, kun AirBaltic ja Wizz Air ovat molemmat leikanneet kaupunkeja. Todella harmi jos edessä on paluu Finnairin monopoliin, kun ei tuosta Flybestäkään mitään näytä tulevan. :?

Taisit grendy ehtiä lentää melkein kaikki Ryanairin reitit? :)
#77263
Klazu kirjoitti:Harmi uutinen. Näemmä jossain vaiheessa Easyjetkin lopettanut Helsingin lentonsa eli Norwegian on ainoa jäljelläoleva isompi halpislentoyhtiö Suomessa, kun AirBaltic ja Wizz Air ovat molemmat leikanneet kaupunkeja. Todella harmi jos edessä on paluu Finnairin monopoliin, kun ei tuosta Flybestäkään mitään näytä tulevan. :?

Taisit grendy ehtiä lentää melkein kaikki Ryanairin reitit? :)


Juu melkein, Alicantessa ei tullut käytyä eikä aikoinaan Sisiliassa kun sinne joskus back in the days pääsi. Että siinä mielessä ei harmita kun ei tullut käytettyä, mutta ehkä siks harmittaakin vielä enemmään kun se vaan toimi! ;).. Takapakkia tosiaan menee kehitys ikävä kyllä. AirBaltic oli kovassa käytössä sillon muutama vuosi sitten myös kun se lensi täältä mutta sitten alkoi senkin firman vaikeudet. Tosin Rynkyllähän ei oo sama tilanne ettäkö ne olis jotenkin rahapulassa - ei todellakaan! Harmi kun Bremenkin on niin pohjoisessa Saksassa, jos ois keskemmällä niin sieltä vois edetä vähän joka suuntaan. Ja kai sieltä Unkaristakin pääsee junalla ympäriinsä, pitää sitäkin vaihtoehtoa nyt tutkia jatkossa kun vähän tilanne rauhoittuu Euroopassa - jos rauhoittuu.
  • 1
  • 18
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22