Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä Janne76
#64196
Maakuntahallitus: Tampere-Pirkkalan omistus selvitykseen

Pirkanmaalla on valmiutta selvittää, voitaisiinko Tampere-Pirkkalan lentoaseman omistus järjestää Finavian ylläpitämän lentoasemaverkon ulkopuolelle.

Myös lennonvarmistuksen viranomaistoimintojen eriyttäminen lennonvarmistuksen liiketoiminnasta voidaan selvittää samassa yhteydessä.

Parhaillaan laaditaan lentoliikennestrategiaa, joka on osa liikennepoliittiseen selontekoon kirjatuista toimenpiteistä.

– Tarve Tampere-Pirkkalan lentoasemalle on sekä maakunnallinen että valtakunnallinen. Lentokentällä on valmiutta myös maakuntaa laajemman alueen lentoliikennetarpeen hoitamiseen. Tämä edellyttää, että parannetaan raide- ja maantieliikenneyhteyksiä muun muassa Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan suuntaan, maakuntajohtaja Esa Halme toteaa.

Lentoliikennepalvelujen kysyntä niin tavara- kuin henkilöliikenteessä on kasvamassa väestönkasvun myötä.

Maakuntahallitus muistutta, että Tampere-Pirkkala on yksi kansallisista pääkentistä, joka voi toimia myös tärkeimpänä varakenttänä Helsinki-Vantaalle sekä toimia syöttökenttänä eurooppalaisiin hubeihin, charter-kenttänä ja halpalentoyhtiöiden point to point –kenttänä.

Tampere-Pirkkalan käyttäjäryhmiä ovat liike-elämän osalta tavarakuljetukset ja liikematkustus sekä vapaa-ajan matkustamisen osalta charter-, halpalento- ja vuoroliikenteen matkustaminen.

Myös puolustusvoimien toiminnassa Tampere-Pirkkalan lentoasemalla on tulevaisuudessakin merkittävä rooli.

Maakuntahallitus toivoo, että strategian valmisteluun liittyvissä lisäselvityksissä katsottaisiin Pirkanmaan tarjoamat mahdollisuudet aluelennonjohdon pysyttämiseksi Tampereella ja koulutusmahdollisuuksien kehittäminen.

Todelliset kustannusvaikutukset aluelennonjohdon siirtämisestä Helsinki-Vantaalle tulee selvittää puolueettomasti ja ottaa huomioon lennonjohdon keskittämisestä johtuvat turvallisuusriskit.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tulee saada käsiteltäväkseen riittävät turvallisuussuunnitelmat ja riskienhallintamenettelyt.
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/2 ... lvitykseen
tekijänä jusa-masa
#65332
Bernheart kirjoitti:http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194879 ... unki+.html
Nää on sarjassamme näitä, että puhutaan tuhat hienoa ja kymmenen kaunista. Todellisuudessa annetaan asioiden jäädä kuin koira jättää pas*ansa.
Lämpiän ajatukselle, mutta epäilen toteuttamista millään tasolla kuten on jo nähty tuhat ja sata kertaa meidän lentokentän kohdalla...
Avatar
tekijänä Bernheart
#65333
jusa-masa kirjoitti:
Bernheart kirjoitti:http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194879 ... unki+.html
Nää on sarjassamme näitä, että puhutaan tuhat hienoa ja kymmenen kaunista. Todellisuudessa annetaan asioiden jäädä kuin koira jättää pas*ansa.
Lämpiän ajatukselle, mutta epäilen toteuttamista millään tasolla kuten on jo nähty tuhat ja sata kertaa meidän lentokentän kohdalla...
Suunnitelmat ovat suuret. Tosin niin on kuihtunut Turun Logicity (http://www.logicity.fi/page/fi) ja Pirkkala CLX -hankekin (http://www.pirkkalaclx.fi/index.php?page=etusivu ). Kummankin verkkosivuja on viimeksi päivitetty 2011.
Yksityistä rahaa tarvitaan paljon ja jos sitä ei riitä Aviapolikseen, miksi riittäisi muuallekaan.
Avatar
tekijänä grendy
#67004
Janne76 kirjoitti:
Nyt se on varmaa – Tampere-Pirkkalan kakkosterminaalin uudistaminen alkaa

Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaalin rakennustyöt alkavat vuonna 2014.

EU-komissio antoi päätöksensä terminaalin rahoitusjärjestelyjen laillisuudesta.

Finavia ja Tampereen kaupunki sopivat terminaalin uudistamisesta jo kesällä 2012. Töitä ei kuitenkaan voitu aloittaa ennen EU:n päätöstä.

– Olemme tyytyväisiä, että kauan odotettu päätös EU:sta vihdoin tuli ja pääsemme käynnistämään työt lentoasemalla. Viemme nyt valmistelevat työt loppuun, jotta saamme rakennustyöt kakkosterminaalissa ensi vuonna mahdollisimman pitkälle, sanoo Finavia lentoasemaverkostosta vastaava johtaja Joni Sundelin.

Uudistamistöiden kustannusarvio nousee 3,3 miljoonaan euroon. Rahoitukseen osallistuvat Liikenne- ja viestintäministeriö, Tampereen kaupunkiseudun kunnat sekä Finavia, kukin kolmanneksella kustannuksista.

– Kansainvälinen lentoasema on tärkeä kilpailukykytekijä koko Pirkanmaan alueelle. Olemme iloisia, että lentoaseman kehittäminen pääsee vauhtiin, sanoo elinkeino- ja maankäyttöjohtaja Jyrki Laiho Tampereen kaupungilta.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194859 ... alkaa.html

http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/2 ... irkkalassa
Raportti:

Toukokuu 2014, ei mitään merkkejä mistään remontista. Terminaali 2 on edelleen yhtä karmea kuin ennenkin... Ei tunnu olevan tosiaan mitään kiirettä tämänkään hankkeen kanssa.
tekijänä eo
#67050
grendy kirjoitti:
Raportti:

Toukokuu 2014, ei mitään merkkejä mistään remontista. Terminaali 2 on edelleen yhtä karmea kuin ennenkin... Ei tunnu olevan tosiaan mitään kiirettä tämänkään hankkeen kanssa.
Heti alkoi tapahtua, kun pääsit sanomasta:
http://yle.fi/uutiset/lentoaseman_remon ... in/7225645

Terminaali 2 suljetaan perjantaina ja remontti alkanee siitä. Loppuvuodesta pitäisi olla jo valmista.
Tällä välin Ryanair operoi ykkösterminaalista, mun mielestä olis kyllä ollut järkevää siirtää se sinne pysyvästi... :roll:
Avatar
tekijänä grendy
#67051
YLE kirjoitti:Lentoaseman remontti sulkee Tampere-Pirkkalan kakkosterminaalin
Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaali suljetaan rakennustöiden ajaksi perjantaista lähtien. Matkustajat pääsevät lennoilleen ykkösterminaalin kautta.

Finavia aloittaa Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaalin eli T2:n laajentamis- ja uudistustyöt. Remontti tarkoitta sitä, että kakkosterminaali sulkee ovensa perjantaina 9. toukokuuta. Rakennustöiden ajan lentomatkustajia palvelee lentoaseman ykkösterminaali T1.

Uudistettu kakkosterminaali otetaan jälleen käyttöön vuoden lopulla.

Remontin tarkoituksena on parantaa terminaalin viihtyvyyttä ja sujuvuutta. Uudistuksella kehitetään terminaalin toimintoja ja yleisilmettä sekä kahvila- ja myymäläpalveluita.

Kakkosterminaalin palvelutaso tosin perustuu jatkossakin halpalentotoiminnan vaatimuksiin, muistuttaa lentoaseman päällikkö Mari Nurminen. Palvelut siis tuotetaan jatkossakin erittäin vähäisin kustannuksin.

Remontin yhteydessä Tampere-Pirkkalassa tehdään ympäristönparannustöitä ja valmistaudutaan myös ykkösterminaalin uudistamiseen.

Finavia kehittää lentoliikenteen palveluja Tampere-Pirkkalassa yhdessä Tampereen kaupungin ja seutukunnan kanssa. Investointien arvo on noin viisi miljoonaa euroa.
Vihdoin :).. Tuskin tuosta hyvää tulee tälläkään mutta jotain edes!
tekijänä Janne76
#67056
grendy kirjoitti:
YLE kirjoitti:Lentoaseman remontti sulkee Tampere-Pirkkalan kakkosterminaalin
Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaali suljetaan rakennustöiden ajaksi perjantaista lähtien. Matkustajat pääsevät lennoilleen ykkösterminaalin kautta.

Finavia aloittaa Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaalin eli T2:n laajentamis- ja uudistustyöt. Remontti tarkoitta sitä, että kakkosterminaali sulkee ovensa perjantaina 9. toukokuuta. Rakennustöiden ajan lentomatkustajia palvelee lentoaseman ykkösterminaali T1.

Uudistettu kakkosterminaali otetaan jälleen käyttöön vuoden lopulla.

Remontin tarkoituksena on parantaa terminaalin viihtyvyyttä ja sujuvuutta. Uudistuksella kehitetään terminaalin toimintoja ja yleisilmettä sekä kahvila- ja myymäläpalveluita.

Kakkosterminaalin palvelutaso tosin perustuu jatkossakin halpalentotoiminnan vaatimuksiin, muistuttaa lentoaseman päällikkö Mari Nurminen. Palvelut siis tuotetaan jatkossakin erittäin vähäisin kustannuksin.

Remontin yhteydessä Tampere-Pirkkalassa tehdään ympäristönparannustöitä ja valmistaudutaan myös ykkösterminaalin uudistamiseen.

Finavia kehittää lentoliikenteen palveluja Tampere-Pirkkalassa yhdessä Tampereen kaupungin ja seutukunnan kanssa. Investointien arvo on noin viisi miljoonaa euroa.
Vihdoin :).. Tuskin tuosta hyvää tulee tälläkään mutta jotain edes!
Oho! :shock: Tuskin tuosta mitään kovin hienoa rakennusta tulee?
tekijänä jusa-masa
#67100
Olisikohan jossain saatavana kuvaa tästä 2.terminaalin laajennuksesta? Olisko kellään kanavaa mistä sellaisia saisi?
tekijänä jusa-masa
#70748
Kyselinkin jo 5.kk sitten olisiko joku sattunut kameran kanssa eksymään kentällä käymään. Eikös tuon uuden 2.terminaalin laajennuksen ja perusparantamisen pitäisi olla nyt jo aika pitkälläkin?
Avatar
tekijänä grendy
#70751
Ei oo tullut käytyä Tre-Pirkkalassa toukokuun jälkeen... Ikävä selitys sille on että ei sieltä pääse enää mihinkään! Barcelonaan lähdettiin Helsingistä ja reilun kuukauden päästä Istanbuliin lähdetään myös Helsingistä. Aika paljon pystyi Pirkkalaa käyttään kun Air Baltic Riikan kautta päästi maailmalle mutta sekin yhtiö katosi kokonaan Tampereen kartalta ja ilmeisesti muutenkin supistanut toimintaansa aika reippaasti. Ja Rynkyn tilanteen nyt kaikki tietää...
tekijänä jusa-masa
#71738
Kävin tänään valoisalla katsomassa T2:sen remonttia ja alkaa näyttämään erittäin hienolta ja erilaiselta tumman harmaassa peltiulkoasussaan kuin aikaisemmin. Verhoilevat tällä hetkellä vanhaa lennonjohtotornia ja sen toimistotiloja samalla harmaalla pellillä. Koitan jos pääsisin ottamaan kuvia sieltä tulevana lauantaina kun ei viitsinyt jäädä lumisateessa kuvaileen.
Saas nähdä miltä terminaali näyttää sisältä kun aukeaa.

Rovaniemi meni asiakasmäärissä Tampereen ohi kun matkustajamäärät putosi viimevuodesta 11%. Eiköhän se nyt taas korjaannu tälle vuodelle kun T2-aukeaa rynkyn käyttöön.
Avatar
tekijänä 16valve
#71749
Aamulehti kirjoitti:Terminaali 2:n remontti pitkittyy vähän

Tampere-Pirkkalan ykkösterminaaliin tulee kattoremontti. Matkustajamäärissä raju pudotus.

Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaalin remontin valmistuminen viivästyy. Aikataulun mukaan remontin piti valmistua jo marras–joulukuussa. Lentoaseman päällikkö Mari Nurminen kertoo, että remontti on viimeistelyvaiheessa. Lopullista valmistumisajankohtaa hän ei halua arvioida.
– Julkisivuun on vielä tulossa pieniä juttuja. Turvajärjestelyissä on katsottava tiloja yhdessä viranomaisten kanssa. Pientä sisätilaviimeistelyä on myös menossa. Matkustajat ovat käyttäneet remontin ajan ykkösterminaalia.
– Kaikki sujuu hyvin ykkösterminaalin kautta. Ehdimme tehdä rauhassa hommat hyvin, Nurminen vakuuttaa. Kakkosterminaalin saapuvien matkustajien puolelle on tehty noin 200 neliön laajennus. Sisäpinnat ja matkatavarahihnat on uusittu. Jatkossa kakkoskerroksen kahvilaan pääsee hissillä. Aiemmin on puhuttu, että kakkosterminaalin remontin valmistumisen jälkeen voisi olla ykkösterminaalin korjauksen aika.
– Se on kiinni taloustilanteestamme tulevina vuosina. Käynnistämme ainakin joitakin remontteja. Tänä vuonna ykkösterminaalin katto uusitaan. Toivottavasti myös myymäläpalveluita saadaan petrattua jo kuluvan vuoden aikana.

Vaikka Finavian lentoasemien matkustajamäärä nousi viime vuonna ennätyslukemiin, Tampere-Pirkkalassa oli hiljaista. Kansainvälisten lentojen matkustajamäärä laski 15,6 prosenttia.
– Ryanair on vähentänyt lentokohteita. Se on isoin selittävä tekijä, Mari Nurminen sanoo. Alkanut vuosi ei välttämättä paranna tilannetta.
– Lentoyhtiöt päättävät omista reiteistään. Tiedämme jo, että Ryanair todennäköisesti vähentää hieman kohteita kesällä. Nämä asiat kuitenkin elävät, joten niitä ei viitsi kauheasti spekuloida. Nurmisen mukaan matkustajamäärien kasvu on pitkälti kiinni kysynnästä.
– Seudullisessa yhteistyössä olemme markkinoineet seutukuntaa, tavoitettavuuttamme ja haluttavuuttamme. Pitää löytyä matkustajia, jotka haluavat matkustaa ja käyttää yhteyksiä. Kotimaanlentojen matkustajamäärä nousi 5,7 prosenttia.
– Kotimaanliikenne on vetänyt hyvin. Yhteydet ovat samat kuin ennenkin, mutta matkustajamäärät ovat kehittyneet suotuisasti.

--------------------------------------------------------------------------------
Fakta
Finavia rikkoi ennätyksiä

Finavian lentoasemilla oli vuonna 2014 yhteensä 19,7 miljoonaa matkustajaa. Se on ennätys ja 3,6 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Laskeutuneiden lentojen määrä laski 1,5 prosenttia, joten koneiden täyttöasteet ja koot ovat kasvaneet. Helsinki-Vantaan matkustajamäärä nousi 670 000 matkustajalla noin 15,9 miljoonaan. Kansainvälisten lentojen matkustajamäärä nousi 4,6 prosenttia ja kotimaanlentojen 3,1 prosenttia. Tampere-Pirkkalassa kansainvälisten lentojen matkustajamäärä putosi 15,6 prosenttia ja kotimaisten kasvoi 5,7 prosenttia. Yhteensä määrä putosi 11,6 prosenttia 412 609:een. Turussa laskua oli 8,3 prosenttia. Oulussa matkustajamäärät nousivat 9,5 prosenttia 960 547:een ja Rovaniemellä 4 prosenttia 444 561:een.
tekijänä jusa-masa
#71797
Hieman hämärää ja lumisateista niin ei saanut kunnollisia kuvia

Vasemmassa reunassa on laajennusosa, jossa sijaitsee myös uusi laukkuhihna. Vanhaa lennonjohtotornia ei vieläkään ole saatu pellitettyä eli odottaa vielä samaa harmaa peltipintaansa.
Uusivat myös katon valomainoksen Finavian hengen mukaiseksi eli "FINAVIA - TAMPERE AIRPORT". Niin katosi nekin Tampere-Pirkkala tekstit.
Kuva

Vanhan lennonjohtotornin päädystä. Kuvan ulkopuolelle jää itse torni ja tullin tilat, jotka ylemmässä kuvassa näkyvät oikeassa reunassa.
Kuva

Käyn ottamassa myöhemmin parempia kuvia kun remontti edistyy. Mutta nyt terminaali ainakin ulkoisesti on huomattavasti laadukkaamman oloinen ja toivottavasti sisältäkin on muuttunut nykypäiväiseksi ettei ole niillä halvoilla matalilla Gyproc/havuvaneri pikaseinillä eroteltu osioita toisistaan vaan näyttäisi hieman samalta kuin muutkin Finavian uudemmat terminaalit (HKI-Vantaa, Oulu, Treen T1) laadullisesti.

Tässä kuva vanhalla ulkoasulla:
Kuva
  • 1
  • 18
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22
  • 23