Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä sekovene
#80393
Hieno video. Vaikea kuitenkin laskea hyöty/kustannusta tuollaiselle, joten kyllä nyt olisi shokkiwaun paikka: "tämän videon tuottaminen maksoi veronmaksajille 1599 euroa. Katso kuvat!"
Avatar
tekijänä veka
#80394
Jokseenkin uskomaton juttu. Käyttiköhän Sauri sen hyväksymättömän (?) viestintämäärärahansa jo etukäteen. Mitä ihmettä tässä on oikein tapahtunut?

No, en osaa edes arvata, mitä tuollaisen tekeminen mahtaa maksaa. Jos on kovinkin halpaa, tällaisia saisi olla enemmänkin tavanomaisten havainnekuvien sijasta. ;)
tekijänä sekovene
#80395
Siinä "viestintä"rahassa on ymmärtääkseni kyse raamista, joka astuu voimaan, kun sillan rakentamisesta tehdään päätös. Se on noin 300 000 euroa vuodessa jaettuna neljälle vuodelle, eli pari työntekijää hoitamaan sillan "viestintää". Yllä oleva video on tehty jollain muulla rahalla. Onko järkeä vai ei? No jaa-a. Minusta kannattaisi vaan rakentaa se silta ja jättää nuo videot tekemättä.

Pieni off-topic, mutta vastaavanlaisia videoita tehdään kyllä vähän kaikenlaisista hankkeista. Esimerkki: Valtatie 7 Hamina - Vaalimaa tiesuunnitelma, rekkaparkki (Liikennevirasto). 9.30 pituinen video, jolla katselukertoja 1120. Jokaista katselukertaa varten on kulunut taatusti ainakin muutama euroa VEROM MAKSAJIEN rahaa. Saatana. Shokkiwauta tuosta ei voi nostaa, koska kyseessä on moottoritien rakentaminen ja siinä ei ole ikinä mitään väärää.
Viimeksi muokannut sekovene, 21.01.16 00:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä hmikko
#80396
veka kirjoitti:Jokseenkin uskomaton juttu. Käyttiköhän Sauri sen hyväksymättömän (?) viestintämäärärahansa jo etukäteen. Mitä ihmettä tässä on oikein tapahtunut?

No, en osaa edes arvata, mitä tuollaisen tekeminen mahtaa maksaa. Jos on kovinkin halpaa, tällaisia saisi olla enemmänkin tavanomaisten havainnekuvien sijasta. ;)
Kyllähän kaupunkisuunnitteluvirasto on tämmöisiä videoita teettänyt viime vuosina muidenkin entisten satama-alueiden rakentamisesta. En pitäisi tätä mitenkään ihmeellisenä, ja tokko tuohon on hyväksymättömiä rahoja tarvinnut ottaa.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#80398
sekovene kirjoitti:--eli pari työntekijää hoitamaan sillan "viestintää"--
Noista toinen vastaa täysipäiväisesti "huolestuneiden kansalaisten" sähköposteihin, joissa ihmetellään rahan tuhlaamista viestintään.
tekijänä zeizei
#80402
En nyt suoraan lähtisi tuomitsemaan kaikkia videoita.. Jos on sadan miljoonan euron projekti, niin enemmän olisin huolissani jos ei olisi edes esittelyvideota. Tuon videon on tarkoitus havainnollistaa niin päättäjille, asukkaille kuin muillekin kiinnostuneille projektia. Voi olla, että ilman videota koko projekti ei menisi edes läpi.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#80405
Tietysti tuo on minustakin pöyristyttävän valtava summa, mutta minua ärsyttää kovasti suomalaisten suunnaton besserwisserismi verorahojen käytöstä. Aivan kuin netin huutajat (en nyt tarkoita tätä foorumia) olemattomalla kokemuksellaan suuren mittaluokan projekteista silti tietäisivät, kuinka asiat pitäisi tehdä ja kenet palkata. Sitten löydetään ulkomailta hitusen samanlainen projekti ja aletaan väittämään, että vain Suomessa tehdään asioita kalliisti ja kaupunginjohto ainoastaan tunkee rahoja omiin taskuihinsa. Saarnaaja tietysti kertoo, kuinka tekisi asiat paremmin: ensimmäisenä potkittaisiin kaikki tietokoneen äärellä istuvat ulos, kun työkaluja vähänkin heiluttelevat saisivat jäädä nälkäpalkalla siltaa rakentamaan. Voin kuvitella upean lopputuloksen.

Toki olisivat voineet valita rahoillaan paremman taustamusiikin videolleen...
tekijänä sekovene
#80434
arkkinikkari kirjoitti:
sekovene kirjoitti:--eli pari työntekijää hoitamaan sillan "viestintää"--
Noista toinen vastaa täysipäiväisesti "huolestuneiden kansalaisten" sähköposteihin, joissa ihmetellään rahan tuhlaamista viestintään.
Noinhan se varmaan menisi. Koko "viestinnän" idea taitaa olla siinä, että joillekin tämä hanke on vain niin vaikea sulattaa. Kyllä tässä tilanteessa kannattaisi vain antaa koirien haukkua ja niin pois päin. Laskelmat puhuvat kuitenkin puolestaan, toisin kuin monessa muussa hankkeessa.
Avatar
tekijänä veka
#80447
Kun näppärän videon sisältöön paneutuu vähän huolellisemmin, ei se oikeastaan olekaan kovin häävin tuntuinen. Ollenkaan ei kerrota, että kyseessä on fiksu ja kannattava tapa kehittää Laajasalon joukkoliikennettä sekä luoda suora yhteys Keskustaan jalkaisin ja fillarilla. Sen takiahan silta ja ratikkalinja kai kuitenkin tehdään.

Nyt video tuntuu pelkästään jonkinlaiselta vihreiden päiväunelta. Sen kaksi tärkeintä aihetta ovat hienot näkymät sillalta ja oivallinen yhteys ratikalla Korkeasaareen. "Sillalta voi tarkastella kaupunkia ja merimaisemaa uudesta näkökulmasta." "Silta tuo monta uutta virkistysaluetta matkailijoiden ja kantakaupungissa asuvien ulottuville." Ja sitä rataa.

"...pyritään toteuttamaan nopeana ja sujuvana pikaraitiotienä." "Yhteyttä liikennöidään uusilla pitkillä kaksisuuntaisilla vaunuilla sekä uusilla nykyisenkaltaisilla vaunuilla." Alussa vilahtavasta kartasta selviää, että Hakaniemessä ratikat näyttäisivät siirtyvän nykyisille kiskoille muiden linjojen (nykyisin 3, 6, 7, 9) sekaan. Kuinkahan ne pitkät vaunut taipuvat Keskustan tiukoissa mutkissa?

Uuden ratikkalinjan päätepysäkki sijoittuisi ehkä jonnekin Rautatieaseman aukiolle. Voi olla haastavaa raivata tilaa, varsinkin jos linjalla tosiaan kulkee pitkiä kahteen suuntaan ajettavia vaunuja. Vai jatkuuko linja Keskustassa vielä pidemmälle?

Lisämääräraha siltaviestinnän hoitamiseen saattaa sittenkin olla tarpeen.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#80448
veka kirjoitti:Vai jatkuuko linja Keskustassa vielä pidemmälle?
Tietenkin jatkuu. Ei se sen kummallisempaa rataa ole kuin mikään muukaan raitiotie Helsingissä, mitä nyt toteutetaan paremmin häiritsevästä autoliikenteestä eriytettynä, ja siten nopeampana. Ei tälläkään hetkellä yhdenkään linjan päätepysäkki ole Rautatieasemalla, eikä ole järkeä olla jatkossakaan. Siinähän se sanotaan videollakin: "raitiotie toteutetaan modernina kaupunkiraitiotienä -- joka on yhteensopiva nykyisen rataverkon kanssa". Pitkät vaunut taipuvat tiukoissa mutkissa aivan kuten nykyisetkin, eli nivelten avulla.
tekijänä slette
#80453
veka kirjoitti:Uuden ratikkalinjan päätepysäkki sijoittuisi ehkä jonnekin Rautatieaseman aukiolle. Voi olla haastavaa raivata tilaa, varsinkin jos linjalla tosiaan kulkee pitkiä kahteen suuntaan ajettavia vaunuja. Vai jatkuuko linja Keskustassa vielä pidemmälle?
Laajasalon/Hakaniemen suunnasta tuleva vaunu pystyy kääntymään nykyisessä Rautatientorin silmukassa jos sellainen linjaratkaisu tulisi ajankohtaiseksi. Helsingin raitioteiden raidekaavio: http://www.raitio.org/ratikat/helsinki/ ... o_2012.pdf
Avatar
tekijänä veka
#80456
Juuh. Ratikat ovat niitä samoja keltavihreitä kuin tähänkin saakka. Uusilla malleilla päästään ehkä vähän suurempiin nopeuksiin kuin vanhoilla. Hesan keskustassa tuskin nähdään jopa 70 metriä pitkiä ratikoita, mutta Raide-Jokerilla sellaisille voisi olla tilaa.

Pikaa pikaratikoissa olisi kulku omilla väylillä mahdollisimman monissa paikoissa, oikein hyvä vauhti ainakin Kruunusillalla, perinteistä harvempi pysäkkiväli (siellä lähiöiden puoleisessa päässä) ynnä se ettei kuljettajalta voisi ostaa matkalippua. Kuinkahan tuo viimeinen ominaisuus mahtaa toimia, jos ratikalla kuitenkin osallistutaan myös keskustaliikenteen hoitamiseen?

Olisikohan parasta kuitenkin ryhtyä puhumaan vain ratikoista eikä pikaratikoista? Tulevat vain mieleen pikajunat, kiitojunat, luotijunat yms. Tosin hyvillä sanavalinnoilla kyetään vaikuttamaan. Sihteereistä tuli assistentteja, myyntimiehistä tuotepäälliköitä, taittajista graafisia suunnittelijoita, läpiajokaduista kaupunkibulevardeja jne.

Jos uusia ratikkalinjoja tulee runsaasti lisää ns. bulevardien ansiosta, voi olla haastavaa löytää niille reittejä ja päätepysäkkejä keskustassa. Jätkäsaareen on jo tulossa kolmas linja (7) ja 6 siirtyy Hernesaaren. Jokin ratikka voisi tietty jatkaa Kaivarin rantaan Ursulan eteen, wau. Jätkäsaarta isompaan Lauttasaaren saattaisi jatkaa ainakin yksi linja, joka samalla hoitaisi syöttöliikennettä metroasemalle. Siltakin olisi jo valmiina.
Viimeksi muokannut veka, 25.01.16 00:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä sekovene
#80457
Reittivaihtoehtoja on kolme. Pohjoisranta olisi kaikista paras - sinne saisi kunnon pikaraitiotien. Palvelisi samalla Krunan itäreunaa, jossa ei tällä hetkellä ole oikein miinkäänlaista joukkoliikennettä.

Mitä tuohon videoon tulee, niin harvemmin tuon kaltaisissa esittelyvideoissa teknistaloudellista puolta lähdetään analysoimaan. Suurinta osaa katsojista ei sellainen kiinnosta.
Viimeksi muokannut sekovene, 24.01.16 18:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä hylje
#80458
veka kirjoitti:Pikaa pikaratikoissa olisi kulku omilla väylillä mahdollisimman monissa paikoissa, oikein hyvä vauhti ainakin Kruunusillalla, perinteistä harvempi pysäkkiväli (siellä lähiöiden puoleisessa päässä) ynnä se ettei kuljettajalta voisi ostaa matkalippua. Kuinkahan tuo viimeinen ominaisuus mahtaa toimia, jos ratikalla kuitenkin osallistutaan myös keskustaliikenteen hoitamiseen?
Laajasalon ratikkaan tullee vakiona lippuautomaatti, joten turisti saa kyllä sen suolaisen hintaisen kertalippunsa. Toivottavasti automaatit tulevat nopeasti kaikkiin muihinkin kulkuvälineisiin, myös busseihin.
  • 1
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 19