Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
Avatar
tekijänä H.C.
#1619
Laitetaan tälle nyt sitten oma topikki.

Löysin otteen Helsingin Sanomien julkaisemasta surkuhupaisasta jutusta siltaa koskien 1.3, siinä tulee KSV:n kanta erittäin selväksi :smt003

http://www.saunalahti.fi/rautatie/news/Fiv2004b.htm

Silta Katajanokalta Laajasaloon sai tuomion

Helsingin toisen metrolinjan suunnittelu on suututtanut kaupunkisuunnitteluviraston. Viraston liikennesuunnitteluosaston ja liikennelaitoksen yhteinen metroselvitys on viraston johdon mielestä niin vallaton, että suunnitelmaan sisältyviä havainnekuvia ei edes haluttu antaa Helsingin Sanomien julkaistaviksi (lehdessä kuva silti on, toim. huom.).

Kysymys on Katajanokan ja Laajasalon välisestä osuudesta. Yhteistyökumppanien raportissa puolletaan sillan rakentamista Katajanokalta Laajasaloon heti, kun Kruunuvuorenrannan asuntoalue Laajasalossa lähtee liikkeelle. Ennen kuin metro olisi valmis, bussit tai ratikat huristaisivat siltaa pitkin keskustaan. Sillan puolesta hehkutetaan täysillä. "Sillat eivät ole vain insinööritaidon supertähtiä, vaan ne ovat myös vaikuttaneet kulttuurien kehittymiseen, ympäristöönsä ja elämään enemmän kuin voimme kuvitellakaan", raportti ylistää. Havainnekuvissa silta kaartaa auringonlaskussa kauniisti yli Kruunuvuorenselän, ja tukena on kuva San Franciscon Golden Gatesta.

Siltapuheet määrättiin kaupunkisuunnitteluvirastossa haudattaviksi. "Siltajuttu oli idea, jolla ei ole kantavuutta", liikennesuunnittelupäällikkö Olli-Pekka Poutanen sanoo. Hänen mukaansa silta ei sovi maisemaan, ja jatkosuunnittelu koskee enää maanalaista metroa. "Tämä on viraston kanta". Viimeinen pisara oli, kun uuden metrolinjan esitteeseen lipsahti teksti "toinen metrolinja viedään Katajanokalta tunnelissa, tai ehkäpä Euroopan kauneinta siltaa Laajasaloon". "Työtapaturma", tunnustaa liikennelaitoksen suunnittelujohtaja Seppo Vepsäläinen.

Helsingin toinen metrolinja tulee kulkemaan aikanaan Pasilasta Laajasaloon, mahdollisesti Santahaminaan asti. Uuden metrolinjan suunnittelu etenee sopuisasti Töölön päässä, joka toteutetaankin ensin.


Lehdessä oli silloin melko kökkö kuva tosta sillasta, mutta idea on kyllä hyvä. Täälla vaan tahtoo vallalla ajattelumalli että vaikka asuttaisiin kaupungissa, niin kuitenkin halutaan väkisin pitää kiinni mielikuvasta että oltaisiin keskellä luontoa.
Viimeksi muokannut H.C., 13.01.13 17:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä late-
#1623
P. Catani kirjoitti:Löysin otteen Helsingin Sanomien julkaisemasta surkuhupaisasta jutusta siltaa koskien 1.3, siinä tulee KSV:n kanta erittäin selväksi


Lienee vielä paikallaan täydentää, että tuo juttu julkaistiin 1.3.2004 eli yli vuosi sitten. KSL:n esityslistalla asia oli kuitenkin viimeksi viime torstaina eli selvityksiä tehtiin paljonkin lisää artikkelin julkaisemisen jälkeen.
tekijänä Jape
#1626
En kyllä tiedä pitäisikö tässä nyt sitten itkeä vaiko nauraa. Vaiko sanoa pari pari ei niin kaunista sanaa. Seuraavaksi varmaan aletaan rakentaa kaupunkeja maan alle, jottei luonnonläheisyys tuhoutuisi. Ja portit kaupunkeihin ovat tietenkin naamioituina jättimäisiksi myyränkoloiksi.
#1630
late- kirjoitti:Lienee vielä paikallaan täydentää, että tuo juttu julkaistiin 1.3.2004 eli yli vuosi sitten. KSL:n esityslistalla asia oli kuitenkin viimeksi viime torstaina eli selvityksiä tehtiin paljonkin lisää artikkelin julkaisemisen jälkeen.


Joo, kiitos, ei ollut tarkoitus johtaa harhaan :oops: Toi on vaan pysynyt mulla todella tuoreessa muistissa.

Repesin itse silloin kun luin ton jutun Hesarissa. Etenkin noi "työtapaturma"-tyyliset kommentit. :smt044
tekijänä Jape
#1639
Vielä sellainen kysymys, että tarkoitettiinko tuolla vain metrosiltaa, vai koko silta-ideaa ylipäätään? Itse törmäsin hesarissa taannoin pienehköön artikkeliin, jossa oli asiaa kevyen liikenteen vinoköysisillasta Katajanokalta Hylkysaareen ja sieltä Laajasaloon.

Tarkoitetaanko "vinoköysisillalla" Heinolan silta-tyyppistä siltaa, jossa on tornit ja vinot "tukiköydet" itse sillan ja tornien välillä? Sellainen sopisi tuohon todella hyvin.

Metron nyt vielä voisi maan alle laittaakin, mutta jokin siltayhteys sieltä laajasalosta on keskustaan oltava. Eräs tuttuni asuu Laajasalossa ja matka sieltä keskustaan vie kuulemma 45 minuuttia, ajatelkaa, 45 ja Laajasalo sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä keskustasta. Metro hurauttaa muutamassa minuutissa keskustaan, siihen ei mikään Herttoniemen kautta kiertävä ratikka pysty.
Avatar
tekijänä H.C.
#1640
Kyllä siinä mun mielestä se silta idea tyrmättiin, ei vain metron osalta. Mutta hyvä jos sitä asiaa on myöhemminkin käsitelty.

Munkin mielestä joku sellainen vinoköysisilta olisi hieno siinä. Tätä hommaa voisi puolustella myös matkustajien näkökulmasta - haluaako joku matkustaa pimeässä maan alla vai olisiko valoisa ja kauniit maisemat tarjoava matka mielekkäämpi? Miten taataan Laajasalolaisille mahdollisimman mielekkäät yhteydet keskustaan? Näitä argumentteja esiintyi aikoinaan kun jotkut halusivat Marja-radan sijasta maan päällä kulkevan pika-ratikan tänne, ja tunnelissa kulkeva juna tuntui pelottavalta ja luotaan-työntävältä.
tekijänä late-
#1655
Tuli tässä kavereiden kanssa mieleen, että vilkaiskaapa mikä on ainoana kuvassa Rotterdamin kaupungin nettisivujen etusivulla. Tässä vielä sama silta kaverin ottamana kuvana. Luonnollisesti Laajasalon sillalla ei autoja olisi.

Toisella kaverilla on käsissään KSV:n siltaselvitys ja sen mukaan silta ratikoineen voitaisiin toteuttaa jo vuoden 2010 tienoilla. Tunnelimetroahan ei voida rakentaa ennen kuin Santahaminan rakentaminen varmistuu eikä välttämättä vielä silloinkaan, vaan kyseessä on hintansa puolesta herkästi kymmenien vuosien päähän jäävä projekti. Silta olisi toki myöhemmin tarvittaessa muutettavissa metrokäyttöön.
tekijänä Devi
#1718
Mielestäni on todella outoa että maassa, joka on niin ylpeä omista arkkitehdeistään, ei saada aikaiseksi siltaa joka istuisi hyvin tavanomaiseen rantamaisemaan kaupunkialueella. Tai sitten tosiaan on niin että stadin päättäjät kaipaavat mökilleen vähän liian kovasti. Kaunis, näyttävä silta luo monelle kaupungille sen tunnusomaisen ilmeen. Mitä olisi San Francisco ilman Golden Gatea, New York ilman Brooklyn bridgeä ja Sydney ilman...no sitä isoa siltaa mikä menee oopperatalon vierestä ;)

Vaan Helsinkihän on melkein Natura - aluetta nykyään koko kaupunki, ei tänne saa mitään rakentaa. Purkakaa nyt se Presidentinlinnakin, sen tilat mahtuis ihan hyvin Espan parkkihalliinkin.

Juu alkaa pikkuhiljaa ..tuttaa tää meininki kun mitään ei saa näkyä muutakun puita ja pusikkoo
tekijänä late-
#1724
Kuulin, ettei kaupunkisuunnittelulautakunnan vastaanotto ensimmäisessä käsittelyssä vastannut ihan esittelijän näkemystä. Esittelytekstissähän sillasta esiteltiin lähinnä negatiiviset puolet. Lautakunnan jäsenistä moni oli kuitenkin sitä mieltä, että silta voisi olla oikein hieno.

On epäselvää missä merkeissä asia palaa pöydältä ensi viikolla. Sitä ennen kannattaisi pyrkiä herättämään asiasta keskustelua. Mailailin jo Hesarille ja pyysin julkaisemaan edes muutaman havainnekuvan, jotta ihmiset tietäisivät millaisista asioista tehdään päätöksiä kaikessa hiljaisuudessa, mutta saas nähdä kiinnostuvatko.

En minäkään osaa ihan varmaksi sanoa olisiko silta hyvä vai huono kokonaisuutena vaikka liikenteelliset edut ovatkin selvät. Asia on kuitenkin niin iso, että julkinen keskustelu olisi minusta hyvästä.
tekijänä Jape
#1727
Kyllä, todellakin näin merkittävä projekti kaipaa julkista keskustelua, johon itse kykyjeni mukaan osallistuisin. Devi tuossa sanoi melkeinpä omassa pääkopassani pyörineet ajatukset. Luonto on arvokas kunnioitettava asia, mutta onko nyt herroilta unohtunut, että mehän puhumme siitä, kuinka miljoonakaupungin keskustan ja kehittyvän esikaupunkivyöhykkeen välinen liikenne hoidetaan. Pusikkoa ja puita näkee kesämökillä, jos sellaista ei ole, ei tarvitse kun ottaa pyörä alleen ja ajaa Helsingistä mihin suuntaan tahansa viitisentoista kilometriä ja sitä riittää.
tekijänä late-
#1733
Jape kirjoitti:Pusikkoa ja puita näkee kesämökillä, jos sellaista ei ole, ei tarvitse kun ottaa pyörä alleen ja ajaa Helsingistä mihin suuntaan tahansa viitisentoista kilometriä ja sitä riittää.


Itse asiassa Laajasaloonkin jäisi vaikka kuinka paljon puistoja ja luonnontilaisia alueita niin sillan kanssa kuin ilman siltaa. Osasta niistä katsoen siltä näkyisi ja osasta taas ei. Helsingissä ei oikeasti tarvitse ihan ydinkeskustaa lukuun ottamatta metsään kävellä yleensä muutamaa kilometriä enempää. Puistoja löytyy vielä tiheämmässä.
tekijänä Jape
#7449
Tässä Kaupungin valot -blogin ylläpitäjä sanoo Hesarissa (27.9.2006) juuri sen mitä itsekin sanoisin jos olisin yhtä hyvä kirjoittamaan:
Kuva
tekijänä Antero Alku
#7453
Olin lautakunnassa vahvasti sillan kannalla vuosi sitten kesän alussa, ja olen edelleenkin. Olen lisäksi sitä mieltä, että kyse on sen sortin asiasta, ettei sitä haudata noin vain kertomatta siitä asianosaisille yhtään mitään. Maankäyttö- ja rakennuslaksi on aika selkeä ja tiukka näissä asioissa, mutta joillekin vanhan polven suunittelijoille ei oikein luonnista se, että ihan oikeasti kaupunkilaisillakin on oikeus tietää vaihtoehdota sekä ottaa kantaa niihin.

Liikenteen ja ympäristön kannalta sillassa on kaksi olennaista seikkaa. Silta on todellakin lähes 3 kertaa niin nopea yhteys keskustaan kuin kiertäminen Herttoniemen kautta. Ajoi sitten autolla tai julkisilla. Mutta silta on myöskin ratkaisu Herttoniemen sumppuun ja sairaaseen motariliikenteeseen Laajasalon läpi. 3 kertaa nopeampi joukkoliikenneyhteys aivan oikeasti vähentää autoiluakin dramaattisesti, vaikka ennustejärjestelmä ei niin suurta muutosta oikein osaa ennustaakaan.

Tunneli on toki yhtä nopea. Mutta se on kalliimpi ja epämiellyttävämpi. Ja kelle sitä maisemaa suojellaan? Ruotsinlaivojen matkustajille ja veneiden omistajille? Eikö joku 40.000 päivittäistä matkustajaa ole minkään arvoista maiseman katselijana?

Antero
Avatar
tekijänä Rokkikukko
#7467
Antero Alku kirjoitti:... Ja kelle sitä maisemaa suojellaan? Ruotsinlaivojen matkustajille ja veneiden omistajille? Eikö joku 40.000 päivittäistä matkustajaa ole minkään arvoista maiseman katselijana?

Antero


Nii-in. Monesti olen tätä samaa asiaa miettinyt, kuinkahan moni ihminen ympäri maailmaa haluaisi korvata kaupunkinsa näyttävän sillan (/sillat) merenpohjassa kulkevalla tunnelilla? Betoninen tunnelinseinä tuskin muodostuu matkailunähtävyydeksi, innostaa lähtemään lenkille yms.

En voi muutenkaan ymmärtää tätä suomalaista meininkiä, että kaikki pitää aina louhia kallioon ja maan alle piiloon, ja maisemaa (edes urbaania ympäristöä) ei saa missään nimessä muuttaa/muokata siitä mitä sen on totuttu olevan jostain tietystä ajasta lähtien..
Avatar
tekijänä RV
#7473
Olen vahvasti sillan kannalla. Kosteassa kolkossa tunnelissa ei taida olla hirveän kiva kulkea. Suomessa vain ei saa rakentaa siltoja kun ne pilaavat Helsingin erämaamaiseman. Miksei siltoja saa rakentaa näkyvälle paikalle? Eikö silta ole tarkoitettu nähtävyydeksi ja muiden ihailtavaksi?
Viimeksi muokannut RV, 03.10.06 19:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 13