Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
Avatar
tekijänä RV
#79670
Kantti kirjoitti:Halloo! Kyse ei ollut mistään raskasraideratkaisusta vaan Hyperloopista. Ettei nyt menisi palikat sekaisin?


Kantille kunnioituksella ;) Itse kannatan siis Juutinrauman sillan/tunnelin kaltaista ratkaisua. Mitään Hyperlooppia ei mielestäni ole tarve vetää pitkään aikaan edes Ruotsissa.
tekijänä hmikko
#79672
RV kirjoitti:Mitään Hyperlooppia ei mielestäni ole tarve vetää pitkään aikaan edes Ruotsissa.


Hyperloopin hinnasta ja toteutettavuudesta ei tässä vaiheessa tiedetä mitään pitävää. Koko idea on lähinnä paperilla. Jos Elon Muskin alkuperäinen ideapaperi pitäisi paikkansa, niin kyseinen putkipostijärjestelmähän olisi halpaa kuin saippua ja sitä nimenomaan kannattaisi vetää joka niemeen ja notkoon. Ilman koerataakin voi kuitenkin nähdä, että systeemin todellinen hinta on jotain ihan muuta. Ideapapereissa on tähän mennessä mm. sivuutettu matkustajien evakuoiminen tyhjiöputkeen juuttuneesta vaunusta lähes olankohautuksella. Myöskään systeemin kapasiteetti ei ole likikään niin suotuisa rautatiehen verrattuna kuin on esitetty (papereissa suurnopeusrautatien kapasiteetti on aliarvioitu rajusti). Mutta saapi nähdä, ens vuonna ollaan viisaampia jos koerata ja -vaunu oikeasti tulee ajokuntoon.
Avatar
tekijänä RV
#79673
Ei olisi kiva juuttua putkeen, mutta muutenkin samaa mieltä ;) Rautatie+tie samalla on mielestäni hyvä, ja tie kannattaa vetää jos kerran rautatie rakennettaisiin. Tie ohjaisi myös liikennepaineet Naantalista ja näin monet Turun seudun tiehankkeet Raiso-Naantali-alueella olisivat tarpeettomia, kun nykyisen verkoston paine vähenisi huomattavasti lukuunottamatta kehätietä Turussa, jonka leventäminen on valtavasti halvempaa kuin Raision tunneli. Myös valtava eritasokiertoliittumä jäisi tarpeettomaksi, kun kaksi ramppia korjaisi asian ja Kt 40 jäisi paikallistieksi; levennettäköön sitten jos tarvitsee jossain kohdin, Uusi motari mielestäni tulisi kulkea välillä Masku-Maarianhamina-Norrtälje ainakin suurimmalta osin samassa maastokäytävässä rautatien kanssa (Tie 192 on muutenkin hyvin liikennöity ja varmasti uudelle tielle löytyisi valtava määrä täysin uusia sukkuloijia esimerkiksi välillä Turku-Tukholma).

Eli jos jotain tehdään niin tehdään kaikki heti ja kunnolla. Ei köysiratoja, hypertrikkejä, sukkuloita yms, vaan heti sitten kunnolliset yhteydet jotka palvelevat kahta suurta metropolia ja yhtä Pohjoismaisittain suurta ;) Turku myös nousisi varmasti paljon enemmän väkilukutilastoissa, jos on yhteydet suoraan Tukholmaan en näe mitään syytä miksi ei (ELSA tulisi tietenkin toteuttaa samanaikaisesti) jopa 500 000 menisi rikki "metropolissa"! Ahvenanmaalla tätä saatetaan kunnolla nimbyttää sikäli kun luultavasti moni sikäläinen ainakin pienemmistä kunnista joko veisi rahat Turkuun tai Ruotsiin tai muuttaisi jonnekin Paraisten seudulle...
tekijänä sekovene
#79680
RV kirjoitti:Hyvää ehdotetaan, Ruotsissa varmasti kannatetaan, mutta suomalaiset lyttää kaiken uuden ajattelun - ainakin vielä. Surullista. Siis Suomi pitääkin pitää eristettynä? Eiköhän se Juutinrauman sillankin hintalappu ollut korkea, mutta INFRAAN EI VOI TUHLAA LIIKAA.


Totta kai "infraan" voi tuhlata liikaa. Jos rakennetaan "infraa", joka on liian kallista suhteessa hyötyihin, se on tuhlaamista.Tukholman tunnelin kohdalla on toki hyvin vaikea arvioida kaikkia mahdollisia hyötyjä, mutta niin on hintalappuakin (joku 30-50 miljardia euroa lienee realismia).
Avatar
tekijänä Klazu
#79704
RV se vain tykkää elätellä Sim City utopioita, joissa cheat moden avulla rahaa voi luoda pelkällä näppäinkomennolla. ;)

Eihät maailmasta toki raha lopu ja esimerkiksi Kreikka- ja pakolaissotkun hinnoilla tällaisia utopioita rakentaisi kymmeniä eri puolille Eurooppaa. Noihin uppoavalla summalla suuri osa Eurooppaa olisi myös vaikka muunnettu uusiutuviin energiamuotoihin. Mutta koska nämä sotkut ovat kuitenkin todellisuutta, kaadetaan nämä sadat ja tuhannetkin miljardit näihin pohjattomiin kaivoihin, jonka tuloksena ei välttämättä edes synny mitään pysyvää (jos edes mitään rakentavaa). :roll:
Avatar
tekijänä Tande
#79706
Klazu kirjoitti:Eihät maailmasta toki raha lopu ja esimerkiksi Kreikka- ja pakolaissotkun hinnoilla tällaisia utopioita rakentaisi kymmeniä eri puolille Eurooppaa.


Jep. Ja lisäksi Suomessa rakennetaan parhaillaan maailman kalleinta rakennusta. (Olkiluoto 3) Kaikki on suhteellista.
Avatar
tekijänä RV
#79707
Klazu kirjoitti:RV se vain tykkää elätellä Sim City utopioita, joissa cheat moden avulla rahaa voi luoda pelkällä näppäinkomennolla. ;)

Eihät maailmasta toki raha lopu ja esimerkiksi Kreikka- ja pakolaissotkun hinnoilla tällaisia utopioita rakentaisi kymmeniä eri puolille Eurooppaa. Noihin uppoavalla summalla suuri osa Eurooppaa olisi myös vaikka muunnettu uusiutuviin energiamuotoihin. Mutta koska nämä sotkut ovat kuitenkin todellisuutta, kaadetaan nämä sadat ja tuhannetkin miljardit näihin pohjattomiin kaivoihin, jonka tuloksena ei välttämättä edes synny mitään pysyvää (jos edes mitään rakentavaa). :roll:


Jepjep, Vancouverissa uudet sillat tervehditään toki ilolla. Kreikka ja Espanja sen kun rakentaa vuohimoottoriteitään vuorille Eu-tuilla yhä vielä keskellä taantumaa; Suomi on "länsimaiden" kehitysmaa infran suhteen. Oiskohan jossain mennyt joku väärin?...
Avatar
tekijänä Klazu
#79711
Tarjoahan linkkiä väitteellesi, että Espanjassa ja Kreikassa tuhlataan edelleen EU-rahaa täysin turhien teiden rakentamiseen. Olettaisin että tuon rahan saanti on ollut kyseisissä maissa viime vuosina melko paljon vaikeampaa...

Viittauksesi George Massey Bridgeen ei myöskään ole oleellista tässä keskustelussa, koska kyse on päärynöistä ja omenoista.
Avatar
tekijänä weba
#79778
Vaikka Hyperlooppi toimiskin just kuten on kuviteltu ja toivottu, niin se ei siltikään sopisi rahdin kuljettamiseen, ehkä poislukien jotkut postilähetykset ja nekin olisi siirtokuormattava, näkisin että enemmän etuja tulisi raskasraideratkaisusta joka mahdollistaa sekä matkustajat että rahdin :\
tekijänä hmikko
#79780
weba kirjoitti:Vaikka Hyperlooppi toimiskin just kuten on kuviteltu ja toivottu, niin se ei siltikään sopisi rahdin kuljettamiseen


Kai tuo sopisi siinä kuin lentokonekin. Kumpikin vaatii omanlaisensa kontin.
Avatar
tekijänä RV
#79795
Onkohan Suomesssa olemassa oma salainen köysirata-vuoteen 2100 mennessä-liitoorava-fillarillakeskustaanporvoosta-illuminati :D
tekijänä tontzae
#79918
RV kirjoitti:Onkohan Suomesssa olemassa oma salainen köysirata-vuoteen 2100 mennessä-liitoorava-fillarillakeskustaanporvoosta-illuminati :D


Tiedä noita liito-oravia, niitä on kaikkialla minne infraa rakennetaan, ainakin viherhörhöt lisää "populaatiota" papanoita heittelemällä. Turku-Tukholma yhteys teknisesti ja taloudellisesti täysin realistinen.
Kansantaloudellisesti Suomi hyötyisi madaltuneiden logistiikkakustannusten kautta. Ruotsi maksais osan ja hintalappu Suomelle n. 5miljardia euroa. Nollakorkoisella lainakorolla olisin valmis tekemään investointipäätöksen. Logistisesti Suomi tulisi yhtä scandinavian kanssa. Poliitikot eivät nää tätä mahdollisuutta täällä meillä, enemmänkin halutaan jakaa etuuksia kansansuosion nimissä.
Velkaa on 100 miljardia ja tämän yhteyden jälkeen 105miljardia. Kasvun edellytykset olisivat selkeästi paremmat alentuneiden logistiikkakustannusten kautta. Tätä näkökohtaa ei vaan nähdä täällä
Avatar
tekijänä Kantti
#80002
Sinnikkäästi Hyberloop Suomen ja Ruotsin välillä edelleen keikkuu mediassa!

Suomen ja Ruotsin välille halutaan Muskin superjuna

Kuva
4.1.2016 14:26 Teslasta ja avaruusraketeista tutun Elon Muskin visio huippunopeasta junasta voi muuttua todeksi myös Suomessa.

Turusta Ruotsin Norrtäljeen Ahvenanmaan kautta kulkeva huippunopeaa hyperloop-sukkulajuna saattaa olla totta tulevaisuudessa. Putkessa magneettisesti kulkeva ja ihmisiä kuljettava kapseli voisi kiitää yli 1 000 kilometrin tuntinopeudella.

Junaa kehittävän Hyperloop technologiesin toimitusjohtaja Rob Lloyd totesi viikonloppuna Ruotsin radiolle (SR), että reitti voisi olla yksi mahdollisista pioneerihankkeista.

– Toivomme saavamme kolme paikkaa, joissa sopimukset ovat valmiina ja hankkeita voidaan aloittaa vuosien 2017 ja 2020 välillä. Olisimme tyytyväisiä, jos Ruotsi oli yksi näistä, Lloyd totesi SR:lle.

Hankkeen alustavia suunnitelmia esiteltiin seminaarissa marraskuussa Suomen suurlähetystössä Tukholmassa. Radion mukaan Suomen keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä kertoi Ahvenanmaan nostaneen aktiivisesti esiin alustavia suunnitelmia nopeasta junayhteydestä.

Turusta on matkaa Norrtäljeen vajaat 250 kilometriä. Huippunoeassa tuubissa matka sujuisi siten todennäköisesti alle 20 minuutissa.

Saas nähdä jatkuuko esilläoloputki? ;)
tekijänä sekovene
#80007
tontzae kirjoitti:Tiedä noita liito-oravia, niitä on kaikkialla minne infraa rakennetaan, ainakin viherhörhöt lisää "populaatiota" papanoita heittelemällä. Turku-Tukholma yhteys teknisesti ja taloudellisesti täysin realistinen.
Kansantaloudellisesti Suomi hyötyisi madaltuneiden logistiikkakustannusten kautta. Ruotsi maksais osan ja hintalappu Suomelle n. 5miljardia euroa. Nollakorkoisella lainakorolla olisin valmis tekemään investointipäätöksen. Logistisesti Suomi tulisi yhtä scandinavian kanssa. Poliitikot eivät nää tätä mahdollisuutta täällä meillä, enemmänkin halutaan jakaa etuuksia kansansuosion nimissä.
Velkaa on 100 miljardia ja tämän yhteyden jälkeen 105miljardia. Kasvun edellytykset olisivat selkeästi paremmat alentuneiden logistiikkakustannusten kautta. Tätä näkökohtaa ei vaan nähdä täällä


Jassåå. Kuinkahan monta prosenttia Suomen "logistiikkakustannukset" tuon tunnelin ansiosta sitten vähenesivät? Entä kuinka suuri vaikutus silllä olisi kansantalouteen? Oma veikkaus molempiin: ei yhtään mitään vaikutusta.
Avatar
tekijänä RV
#80134
"Saattaa olla totta tulevaisuudessa", "Toivomme että...".. Ei v___u! Jo tuossa kirjoituksessa näkyy se perimmäinen asenne joka estää minkään toteutumisen täällä. Ruotsin ja Viron puolella oltaisiin samantien valmiita vaikka mihin.

Perinteinen juna kera tien olisi tietenkin ihan maisemien takia jo paljon toivottavampi...