Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
Avatar
tekijänä RV
#63012
cobaink kirjoitti:
JR kirjoitti: Joissakin kohdissa jopa itse Itäväylää olisi mahdollista tiivistää merkittävästi.
Mitääh?
JR kirjoitti:
Clepe kirjoitti:Mutta kannattaa myös huomata että Itäväylällä jo on käytävää palveleva joukkoliikenneinfra (=metro), eli sinne ei ole pakko viedä ratikkaa.
Totta, mutta olisiko metro riittävä palvelemaan myös paikallista liikennettä (asemien väli yli kilometri), vai olisiko sitä varten kuitenkin syytä rakentaa esim. ratikkalinjoja rinnalle? Ei siihen metrolinjalle kuitenkaan varmaan haluta kovin paljon lisää asemia, jotta matka-aika pysyy riittävän lyhyenä itäisistä osista.

Se kai on sen bulevardisoinnin Beef, että kaupunkia olisi jo Herttoniemi Itäkeskus akselilla. Ei tarvi välttis aina sukkuloida keskustaan.
Ihan kuin tien viereen ei voisi rakentaa, päälle vaikka umpikorttelia. Miksi "kaupunki" tarkoittaa pelkästään sitä umpikorttelia ja sporaa? Valtaosa ei sellaisessa ympäristössä viihdy.
tekijänä hmikko
#63014
RV kirjoitti:Miksi "kaupunki" tarkoittaa pelkästään sitä umpikorttelia ja sporaa? Valtaosa ei sellaisessa ympäristössä viihdy.
Valtaosan ei onneksi ole mikään pakko. Raitiotieverkon piirissä asuu tällä hetkellä korkeintaan 200 000 suomalaista eli alle 5 % kansasta. Vaikka tuo määrä tuplattaisiin, niin varsin suuri enemmistö saa edelleen viihtyä sporan häiritsemättä.
Avatar
tekijänä TommiM
#63033
Jos metro muodostaa niin suuren estevaikutuksen, niin muutetaan metro pikaratikaksi (sen laajentaminenkin tulisi halvemmaksi kun ei tarvitsisi kylille porata maahan tunnelia).
tekijänä hmikko
#63055
TommiM kirjoitti:Jos metro muodostaa niin suuren estevaikutuksen, niin muutetaan metro pikaratikaksi (sen laajentaminenkin tulisi halvemmaksi kun ei tarvitsisi kylille porata maahan tunnelia).
Tämä ei (enää) ole realistista. Helsingin joukkoliikenne on keskittynyt ja keskitetty metroon siinä määrin, että katukelpoisten pikaratikoiden (max. pituus luokkaa 75 m) kapasiteetti ei taitaisi pystyä vastaamaan kysyntään. Kapasiteettiongelmia on tosin ennustettu metrojunille itselleenkin, kun niitä on päätetty lyhentää. Metroa ollaan myös juurikin kehittämässä kadulla/tasoristeyksissä ajettaviin ratikoihin nähden täysin päinvastaiseen suuntaan tekemällä ne kuljettajattomiksi automaateiksi ja vaatimalla asemille laituriovet.
tekijänä Rex
#64469
Kaupunkimotareiden muuttaminen bulevardeiksi ei ole mitään uutta, sitä esitti jo Ilaskivi 80-90-luvun taitteen työryhmässä. Oikeastaan Ilaskiven paperista on toteuttamatta vain

- Östersundom
- Kaupunkibulevardit