Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
Avatar
tekijänä Klazu
#61660
Yleiskaavan visio vie kohti tiivistä kaupunkia

Lähtökohta visiolle on ollut väestöennuste, jonka mukaan vuonna 2050 Helsingissä on noin 860 000 asukasta. [...] Vuonna 2050 Helsingissä on 560 000 työpaikkaa eli lähes 150 000 nykyistä enemmän.
Sinäänsä kiintoisia lukemia, että vuonna 2050 meidän sukupolvi on jo eläkkeellä (no Suomessa asuvista en ole varma) ja silloinkaan Helsingistä ei ole kasvanut juurikaan nykyistä suurempaa kaupunkia. Muutamia torneja on varmasti saatu lisää (epäilen että aitoa pilvenpiirtäjää on tuolloinkaan), mutta asukasluvultaan Helsinki tulee aina olemaan meidän elinaikanamme pikkukaupunki. Kuntaliitoksia voi olla tapahtunut (ja myöhempinä aikoina jälleen hajautumista pienempiin kuntiin), joten paperilla oleva väkiluku voi olla hieman tuota korkeampi. Metropolialueeseen toki lasketaan tuolloin jo Turku-Tampere-Kotka kehän sisukset ja täten Suur-Helsingin väkiluku lienee huimat 3 miljoonaa.

Pointtina lähinnä se, että vaikka kasvua tapahtuukin koko ajan, niin se on kuitenkin niin hidasta, ettei se muuta juuri mitään meidän elinaikanamme. Karua. :roll:
tekijänä Kazaam
#61665
Klazu kirjoitti:
Yleiskaavan visio vie kohti tiivistä kaupunkia

Lähtökohta visiolle on ollut väestöennuste, jonka mukaan vuonna 2050 Helsingissä on noin 860 000 asukasta. [...] Vuonna 2050 Helsingissä on 560 000 työpaikkaa eli lähes 150 000 nykyistä enemmän.
Sinäänsä kiintoisia lukemia, että vuonna 2050 meidän sukupolvi on jo eläkkeellä (no Suomessa asuvista en ole varma) ja silloinkaan Helsingistä ei ole kasvanut juurikaan nykyistä suurempaa kaupunkia. Muutamia torneja on varmasti saatu lisää (epäilen että aitoa pilvenpiirtäjää on tuolloinkaan), mutta asukasluvultaan Helsinki tulee aina olemaan meidän elinaikanamme pikkukaupunki. Kuntaliitoksia voi olla tapahtunut (ja myöhempinä aikoina jälleen hajautumista pienempiin kuntiin), joten paperilla oleva väkiluku voi olla hieman tuota korkeampi. Metropolialueeseen toki lasketaan tuolloin jo Turku-Tampere-Kotka kehän sisukset ja täten Suur-Helsingin väkiluku lienee huimat 3 miljoonaa.

Pointtina lähinnä se, että vaikka kasvua tapahtuukin koko ajan, niin se on kuitenkin niin hidasta, ettei se muuta juuri mitään meidän elinaikanamme. Karua. :roll:
Kannattaisikohan nyt sentään pitää tietty realismin taju mukana.

Suomessa tosiaan on vain reilu viisi (5) miljoonaa asukasta sen kokoisella alueella, jolla useimmista pinta-alaltaan samankokoisista maista on vähintään kymmenkertaisesti (10) asukkaita. Ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen rakettitieteilijä, että tajuaa sen, ettei Suomessa tule koskaan olemaan mitään megacityä. Lisäksi eivätköhän useimmat tutkimukset ole senkin jo todenneen, etteivät väkirikkaimmat kaupungit todellakaan ole millään mittareilla niitä parhaimpia paikkoja asua. Kannattaa ottaa myös huomioon, että ennuste on vain ennuste, jos kymmenen vuoden päähän ei pystytä ennustamaan tarkasti, miksi sitten vajaan puolen vuosisadan päähän.

Vancouverkaan ei varsinaisesti mikään alpha-tason global city ole. Eikös Vancouverkin tavallaan vain pienene, kun moni muu maailman kaupunki menee asukasluvulla ohi. Aika rajua. :roll:
tekijänä hmikko
#61666
Klazu kirjoitti:
Yleiskaavan visio vie kohti tiivistä kaupunkia

Lähtökohta visiolle on ollut väestöennuste, jonka mukaan vuonna 2050 Helsingissä on noin 860 000 asukasta.
Sinäänsä kiintoisia lukemia, että vuonna 2050 meidän sukupolvi on jo eläkkeellä (no Suomessa asuvista en ole varma) ja silloinkaan Helsingistä ei ole kasvanut juurikaan nykyistä suurempaa kaupunkia. [...]

Pointtina lähinnä se, että vaikka kasvua tapahtuukin koko ajan, niin se on kuitenkin niin hidasta, ettei se muuta juuri mitään meidän elinaikanamme. Karua.
Tuon ennusteen mukaan Helsingin väkiluku kasvaisi 1,17 % vuodessa, millä tahdilla väkiluku kaksinkertaistuu 60 vuodessa. Ensi kevään abiturientti ehtisi siis nähdä väen tuplaantumisen, jos vauhti pysyy.

Vertailun vuoksi Helsingin kaupungin väkiluku kasvoi 0,595 % vuodessa välillä 2000-2010, jos kasvu jaetaan tasan per vuosi. Kasvu muualla pääkaupunkiseudulla oli tietysti tuolloin nopeampaa, mutta joka tapauksessa Helsingin rajojen sisäinen vauhti on ennusteessa melkein kaksinkertainen vuosiin 2000-2010 verrattuna. Tietty rajojakin on siirretty Östersundomin verran.
Avatar
tekijänä Klazu
#61669
Ei tietenkään mitään megacityä, mutta ei kyllä oikein suurkaupunkiakaan. Pointtina oli, että oma elinaika tuntuu ihmisistä yleensä niin pitkältä, että sen aikana kuvittelee kerkeävänsä näkevänsä monenlaista. Olinkin täten yllättynyt, ettei Helsinki kerkeä meidän elinaikanamme kasvamaan tuota enempää. Eli jos Helsingissä asuu koko ikänsä, ei asu koskaan suurkaupungissa. Ehkä jälkipolvillamme on sitten toisin.

En tiedä miten tuo Global City status liittyy asiaan, mutta Vancouver on paraikaa Beta+ kaupunki (Berliini myös Beta+, Helsinki Beta-) ja Vancouverissa asuu vuonna 2050 varmaan noin 900 000+ ihmistä. Koko metropolialueen väestö kasvaa kuitenkin tuonne mennessä peräti 1,5 miljoonalla ja on varmaan lähemmäs 4 miljoonaa (suurin kaupunki on tuolloin varmaan yli miljoonan asukkaan Surrey). Siinä onkin sitten enemmän kuin riittävästi populaa melkoisella asukastiheydellä. :roll:
Avatar
tekijänä Tehari
#61672
Typerää vertailla kaupunkeja suoraa keskenään.. mikä on megacity ja mikä ei. Helppohan se on sanoa että Berliini sitä, Vancouver tätä. Kelaappa nyt niitä maiden asukaslukuja ennenku Klazu taas alat heittää tota vitun typerää läppää että miten sä asut isossa kaupungissa. Asu ja pysy siellä. Mä oon silti onnellisempi täälllä Suomessa ;)
tekijänä pallo
#61675
En epäile lainkaan, etteiko pääkaupunkiseudun pulla paisuisi pariin miljoonaan ja ylikin tuohon 2050 mennessä. Jo pelkästään imigraatio ulkomailta on tuhansia ihmisiä vuodessa plussalla. Asuntojen hintoja jos tarkastelee niin kasvupaineita on melko paljon (Helsinki helvetin kallis). Tuosta en sitten tiedä kuinka paljon asuntojen hintoja suojellaan ja rakentamista torpataan arvonalenemisen pelossa. Jos nyt Helsingistä saisi asunnon Jyväskylän hinnoilla niin väkiluku kasvaisi varmaan 100 000 ihmisellä tänä vuonna. Ja tosiaan, se on itsestä kiinni minkäkokoisessa kylässä tahtoo asua.
Avatar
tekijänä Clepe
#61686
No en mä nyt sanois että Vancouver ja Helsinki olisivat mitenkään oleellisesti erilaisissa lähtökohdissa ainakaan maantieteellisesti. Molemmat sijaitsevat harvaanasutuilla alueilla, sivilisaation rajamailla. Molempien täytyy kasvaa jotta nykyinen rooli maailmassa säiliysi.

Mä sanoisin että Helsingin ässäkortti on rautatietunneli Tallinnaan; 20-30 minuutin junamatka Tallinnaan sitoisi kaupungit yhdeksi metropolialueeksi. Yhdistetyn metropolialueen asukasmäärä pomppaisi yli kahteen miljoonaan, kasvu nopeutuisi (kaavoitus luultavasti nopeampaa ja vaivattomampaa Tallinnassa. Myös kilpailu pakottaisi Helsinkiä ja Suomea kehittymään).

Mutta mä kyllä sanoisin että tässä yleiskaavassa on tekemisen meininkiä; halutaan tosissaan korjata viime vuosikymmenien virheet ja luoda Helsingistä moderni eurooppalainen suurkaupunki.
tekijänä zeizei
#61754
Klazu kirjoitti:Ei tietenkään mitään megacityä, mutta ei kyllä oikein suurkaupunkiakaan. Pointtina oli, että oma elinaika tuntuu ihmisistä yleensä niin pitkältä, että sen aikana kuvittelee kerkeävänsä näkevänsä monenlaista. Olinkin täten yllättynyt, ettei Helsinki kerkeä meidän elinaikanamme kasvamaan tuota enempää. Eli jos Helsingissä asuu koko ikänsä, ei asu koskaan suurkaupungissa. Ehkä jälkipolvillamme on sitten toisin.
Olen pitänyt Helsinkiä nopeasti kasvavana kaupunkina Euroopan mittapuulla, mutta ainakin pohjoismaihin verrattuna ei kasvu mitenkään erityisen nopeaa ole. Sulkeissa lisäys vuodesta 2000:

Helsinki 2000 - 551,000
Oslo 2000 - 508,726
Tukholma 200 - 750,348

Helsinki 2010 - 588,343 (+37 343)
Oslo 2010 - 599,230 (+90 594)
Tukholma 2010 - 847,073 (+96 752)

Helsinki 2013 - 610,601 (+59 601)
Oslo 2013 - 629,313 (+120 587)
Tukholma 2013 - 889,551 (+139 203)

Toisin sanoen jalkoihin jäädään eikä tilanne näytä paljoa nopeutuvan nykyisellä kaavoitustahdilla.
tekijänä hmikko
#61758
zeizei kirjoitti: Toisin sanoen jalkoihin jäädään eikä tilanne näytä paljoa nopeutuvan nykyisellä kaavoitustahdilla.
Kuntarajojen mukaan vertailu ei ole ihan paras tapa tuossa. Oslon kunta on maa-alaltaan oleellisesti suurempi kuin Tukholma tai Helsinki, ja esim. väkimäärältään suurimman naapurikunnan väkiluku on alle puolet Espoosta.
tekijänä bitterfly
#61763
http://www.hs.fi/kaupunki/Helsingill%C3 ... 2760968848

Tämähän on makea visio! :D Vai mitä RV on mieltä.

Mitä aikaisempaan keskusteluun tulee, niin Helsinkiä kannattaa verrata Balttian pääkaupunkeihin, niiden kanssa Helsingillä on eniten yhteistä. Skandinavian pääkaupungit menevät omia latujaan ymmärrettävistä syistä. Ja tämä ei koske vain pääkaupunkeja, vaan myös kakkoskaupunkeja; verratkaa Tamperetta esim. Göteborgiin, Malmööseen, Bergeniin, Århusin jne.
Avatar
tekijänä Klazu
#61771
zeizei kirjoitti:Olen pitänyt Helsinkiä nopeasti kasvavana kaupunkina Euroopan mittapuulla, mutta ainakin pohjoismaihin verrattuna ei kasvu mitenkään erityisen nopeaa ole.
Tiedämme kyllä kaikki miksi Tukholma ja Oslo kasvavat noin nopeasti ja toivon hartaasti ettei Helsingissä tapahtuisi samaa, vaikka pahasti näyttääkin että samaan suuntaan mennään vain hieman hitaampaa. Ruotsilla ja varsinkin Norjalla on varaa historiansa suurimpaan virheeseen, mutta Suomella ei siihen ei olisi varaa...
tekijänä Lurkkeri
#61775
Yleiskaavan visio on mielestäni oikeansuuntainen, rohkea ja kannatettava. Tiiviimpi, kävelyä suosiva sekä viihtyisä ja vehreä kaupunki on hyvä tavoite.

Minusta Helsingin nykyinen maltillinen kasvuvauhti on juuri sopiva pitämään kaupungin elinvoimaisena. Kovempaa kasvua ei tarvitse tavoitella. Ei ole sattumaa, että Helsinki on säännöllisesti keikkunut kärkikymmenikössä asuttavimpien kaupunkien listoilla. Monet perusasiat ovat Suomen kaupungeissa huomattavasti paremmalla tolalla kuin kuuluisissa megacityissä.
tekijänä Joggeri
#61785
bitterfly kirjoitti: Helsinkiä kannattaa verrata Balttian pääkaupunkeihin, niiden kanssa Helsingillä on eniten yhteistä. Skandinavian pääkaupungit menevät omia latujaan ymmärrettävistä syistä. Ja tämä ei koske vain pääkaupunkeja, vaan myös kakkoskaupunkeja; verratkaa Tamperetta esim. Göteborgiin, Malmööseen, Bergeniin, Århusin jne.
Ok, uskotaan. Minulle jäi kuitenkin avoimeksi mitä yhteisiä tekijöitä Suomen kaupungeilla on enemmän baltian maiden kanssa verrattuna Pohjoismaihin? Mieleeni tupsahtaa vain rajanaapuruus Venäjän kanssa. Ja selventäisitkö mitä tekijöitä pitäisi Tampereessa ja kyseisissä muissa pohjoisen kaupungeissa verrata keskenään? Raideliikenteen roolia? Kaavoitusta? Arkkitehtuuria? Roolia maan taloudessa? Mitä muuta, erittele. Ilmaisusi jättää tulkitsemisen varaa. :shock:
Klazu kirjoitti:
zeizei kirjoitti:Olen pitänyt Helsinkiä nopeasti kasvavana kaupunkina Euroopan mittapuulla, mutta ainakin pohjoismaihin verrattuna ei kasvu mitenkään erityisen nopeaa ole.
Tiedämme kyllä kaikki miksi Tukholma ja Oslo kasvavat noin nopeasti ja toivon hartaasti ettei Helsingissä tapahtuisi samaa, vaikka pahasti näyttääkin että samaan suuntaan mennään vain hieman hitaampaa. Ruotsilla ja varsinkin Norjalla on varaa historiansa suurimpaan virheeseen, mutta Suomella ei siihen ei olisi varaa...
En minä tiedä miksi kasvavat noin nopeasti. Valaisisitko minua? Siitä ollaan yhtä mieltä että Suomella ja suomalaisilla kaupungeilla ei virheisiin ole varaa, sillä virheitä ei ole varaa korjata... :roll:
  • 1
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9