Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
#86827
Kahlailin läpi ehdokkaita sen verran, että tasoa ei voi kehua kovin hääviksi. Voivatko nämä olla parasta mitä Euroopassa on saatu aikaan parin viime vuoden aikana? Tässä seurassa suomalaisilla voi nyt olla hyvät saumat. Veikkaan menestyjäksi Suvelan kappelia ainakin finaaliin saakka. Jostain syystä mennävuosina ovat pärjänneet konserttisalit.
#90222
Taas on se aika vuodesta että Arkkitehtuurin Finlandia -ehdokkaat on julkaistu. Tänä vuonna kisataan peruskorjausten kesken: ehdokkaina Tarton Kirkko (Eliel Saarinen 1917 – peruskorjaus Merja Nieminen ja Kari Järvinen), Helsingin Kaupunginteatteri (Timo Penttilä 1967 – LPR Arkkitehdit), Otaniemen kirjasto (Alvar Aalto 1970 – Arkkitehdit NRT) sekä Roihuvuoren ala-aste (Aarno Ruusuvuori 1967 – Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit).

Otaniemen kirjaston peruskorjaus on ainoa jonka olen nähnyt, ja ainakin omasta mielestäni se on tosi hyvin onnistunut (kirjastosta saa Jallua ja useampaa eri olutta!). Roihuvuoren Ala-aste oli taannoin ehdolla betonipalkinnonkin saajaksi. Tuon Tarton kirkon olemassaoloa taas en ole mitenkään tiedostanutkaan. Ehdokkaista Roihuvuori ja Kaupunginteatteri näyttävät ainakin kilpailusivuilla olevien kuvien perusteella olevan tosi puhtaasti vaan korjauksia, kun taas Otaniemessä ja Tartossa on tehty uuttakin tilaa vanhan rakennuksen yhteyteen.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
hmikko, veka, jfo tykkää tästä
#90567
http://www.hs.fi/koti/art-2000005357146.html
hs.fi kirjoitti:Parkkiruudun kokoinen kerrostalo rakentui yhdessä yössä Helsingin ydinkeskustaan – Tikku-talosta toivotaan apua asuntopulaan
Kuva

Helsingin asuntopulaan tarjotaan ratkaisuksi aina vain vähemmän tilaa vieviä ratkaisuja. Yksi ehdotus on näytillä tästä päivästä lähtien Helsingin Keskuskadulla, kun Helsinki Design Week pyörähtää käyntiin.

Kyseessä on uudenlainen, puinen minikerrostalo, jonka kolme kerrosta ja 37,5 neliötä voisivat arkkitehdin [Marco Casagrande] mukaan toimia esimerkiksi perheasunnon korvikkeena. Tarkoitus on havainnollistaa tulevaisuuden tiivistä asuinrakentamista.
- -
”Tikun mitoitus on sama kuin parkkiruudun, eli 2,5 kertaa 5 metriä. Nykyaikaiset kaupungit on mitoitettu autojen mukaan, ei ihmisten. Kun autot vähenevät eikä parkkipaikkoja enää tarvita niin paljon, se mahdollistaa uudenlaisen arkkitehtuurin synnyn”, Casagrande sanoo.
- -
”Talo on umpipuuta. Home ole ongelma, sillä puu tasaa kosteutta.”

Casagranden haaveena on ”Tikku-metsä”.

”Lähiöihin, vanhojen betonitalojen viereen voisi pystyttää kokonaisia ryppäitä Tikku-taloja.”
Mitä mieltä talolaiset ovat tästä ja vastaavanlaisista miniasunnoista? Mielestäni on huolestuttavaa, jos lähiöiden parkkialueita innostutaan täyttämään tehottomilla tikkumetsillä juuri, kun pääkaupunkiseudun tiivistyminen on päässyt jonkin sortin vauhtiin. Arkkitehdin aikeet ovat varmasti hyvät, mutta parkkipaikan kokoiset asuinkopit eivät kuulu mielestäni miellyttävään kaupunkiin, etenkään isoissa rykelmissä, kohosivat ne sitten miten korkealle tahansa. Toki noita voisi kiinnittää toisiinsa vierekkäin kymmenittäin, mutta sitten voi taas kysyä, miksei samantien voisi rakentaa tavallista korttelikaupunkia.

No, ehkä joku voi silti luoda tuosta itselleen kivan joogapalatsin Keskusaukiolle.
#90572
Pyöröovi kirjoitti: Mielestäni on huolestuttavaa, jos lähiöiden parkkialueita innostutaan täyttämään tehottomilla tikkumetsillä juuri, kun pääkaupunkiseudun tiivistyminen on päässyt jonkin sortin vauhtiin.
En ihan vielä huolestuisi. Tuo ratkaisu on sen verran moniongelmainen, että tuskin parkkialueet noista täyttyy.

Itelleni tulee näistä mieleen, että mikä järki on änkeytyä ilmiselvästi liian pieniin tiloihin? Siis toki yksiöistä, kaksioista ja muunneltavuudesta on pulaa, ja niihin tarpeisiin on syytä vastata, mutta mun nähdäkseni uuden yksiön kutistaminen 30 neliöstä 12:sta ja änkeytyminen johonkin parkkiruutuun on nyt vaan ihan pölkkypäistä. Niin ahdasta Helsingissä ei ole, eikä lähellekään. Jos nyt saatais nykynormien mukaisten yksiöiden tuotanto semmoiselle tasolle, että olis ostajan markkinat. Liikaa toivottu, tiedän. Ja tämä siis noin yleisesti - en tiedä, miten ahdas tuo mainittu Tikku on käytännössä.
Lurkkeri tykkää tästä
#90573
Samalla linjalla olen minäkin.

Tämä menee samaan kategoriaan konttiasuntojen kanssa: innostutaan jostain toissijaisesta modulaarisesta ratkaisusta, ja yritetään pakottaa asunto mukautumaan moduulin mittoihin. Yksittäisinä tutkielmina/taideteoksina nämä toki ovat ihan kiinnostavia, ja varmasti näistä yksityiskohtia joita voisi hyödyntää laajemminkin, mutta sellaisenaan näistä ei löydy ratkaisua yhtään mihinkään todelliseen ongelmaan.
Lurkkeri tykkää tästä
#90581
Suomalaista osaamista esillä Leningradin piiritysmuseon arkkitehtikilpailussa ( Lahdelma & Mahlamäki)
Kuva
Kuva
Kuva
Mukana on lisäksi 1 saksalainen sekä norjalainen toimisto ja 6 venäläistä. Alla kaksi kilpailevaa ehdotusta.
Kuva
Kuva
Kuvat täältä ja jatkoa tuolta. (Ilta-Sanomien juttuja)
Sanovat tietysti että lopullinen päätös on veteraaneilla, mutta mahtaisiko päättäjillä riittää poliittinen kantti valita voittajaksi ulkomainen ehdotus? En tähän hätään löytänyt muita kuvia kilpailijoista, mutta Lahdelma & Mahlamäen ehdotus näyttää kyllä hienolta.
veka tykkää tästä
#90584
TurkuCubed kirjoitti: Sanovat tietysti että lopullinen päätös on veteraaneilla, mutta mahtaisiko päättäjillä riittää poliittinen kantti valita voittajaksi ulkomainen ehdotus?
Varsinkaan saksalainen tai suomalainen. Luulen, että Venäjällä nousisi nykyisessä ilmapiirissä haloo, jos tuon arkkitehdit tulevat "piirittäneeltä" puolelta.
Lurkkeri tykkää tästä
#92099
Yle: Kerrostaloja suunnitellaan lama-ajan palkkioilla – "Arkkitehdit kaivelevat vanhoja papereita ja kopioivat niistä"
Arkkitehtitoimistojen liiton mukaan alhaisten palkkioiden takia taloista tulee samankaltaisia ja hyvät uudet ratkaisut jäävät tekemättä.
Gryndaamisen ongelmia. Ratkaisu on valveutuneempi ja kunnianhimoisempi rakennuttaja, kuten nykyään ainakin joskus säätiöt ja julkinen sektori ovat, mutta kun rakennusliike teettää itselleen niin saamme vakiomakkaraa.
#92103
Ja jokainen voi mielessään arvioida, olisiko valmis maksamaan asunnostaa sen 25 euroa enemmän nelilötä, jotta hyvää arkkitehtisuunnitteluun olisi aikaa. Varsinkin kun hyvällä suunnittelulla sen suunnittelukustannuksen säästää äkkiä työmaavaiheessa.
  • 1
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 26