Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä Laniitti
#95836
Siitä Henkan spekuloimasta väriasfaltista. Alkuperäiset katusuunnitelmat todellakin määrittelivät raitiotiekiskoille väriasfaltin niille osuuksille, joissa ratalinja on asfaltoitu.

Tämä on kuitenkin toisen käden tietojen mukaan peruuntunut, ja asfaltointi tehdäänkin normaalin värisellä asfaltilla. Ilmeisesti joku kaupungin fiskaali tms. on suuressa viisaudessa päättänyt, ettei väriasfaltti sovi Tampereen kaupunkikuvaan ja siksi ratikkaradalle nyt ei tule ainakaan ensimmäisessä vaiheessa Tampereelle väriasfaltointeja. Onneksi sentään päätettiin pitää ratikkakaistat kokonaan pyhitettyinä yksinomaan ratikalle.
tekijänä hmikko
#95837
Laniitti kirjoitti:suuressa viisaudessa päättänyt, ettei väriasfaltti sovi


Lienee vaan laiskuutta ja nuukuutta. Värillinen massa teettää jonkin verran töitä ja kustannuksia, kun se pitää laittaa erikseen, eli ei voi rakentaa ja korjata samasta tuutista kuin kaikkea muuta.

Ei ole ihan ensimmäinen kerta, kun kaupunkien byrokratiassa rakentamisen suorittavalla tasolla on ns. muutosvastarintaa. Esim. Helsingin pyöräteiden ja -kaistojen uusien suunnittelunormien saaminen oikeasti käytäntöön asti niin että joka kanttikivestä ei tarvitse erikseen huomauttaa, on ollut varsin kovan työn takana, ja on edelleen.
Avatar
tekijänä henkka
#95851
Se ei hirveän hyvin kuvista näy mutta Itsenäisyydenkadun raitiotiekiskojen alueelta puuttuu vielä yksi kerros asfalttia, on puuttunut jo jonkin aikaa. Se ei tietenkään tarkoita, että viimeinen kerros olisi väriasfalttia. Hervannassa kaikki on asfaltoitu ihan perusmustalla, esimerkiksi Kanjonin pysäkin pohjoispuolella:

Kuva
hmikko tykkäsi tästä
Avatar
tekijänä Tande
#95853
Aika "helsinkiläiseltä" näyttää joo. Tuskin kukaan mitään epilepsiakohtauksia aiheuttavaa sateenkaarityyliä haluaisi, mutta vaikka ihan perus terrakottasävy piristäisi maisemaa.
Avatar
tekijänä grendy
#95863
Laniitti kirjoitti:Siitä Henkan spekuloimasta väriasfaltista. Alkuperäiset katusuunnitelmat todellakin määrittelivät raitiotiekiskoille väriasfaltin niille osuuksille, joissa ratalinja on asfaltoitu.

Tämä on kuitenkin toisen käden tietojen mukaan peruuntunut, ja asfaltointi tehdäänkin normaalin värisellä asfaltilla. Ilmeisesti joku kaupungin fiskaali tms. on suuressa viisaudessa päättänyt, ettei väriasfaltti sovi Tampereen kaupunkikuvaan ja siksi ratikkaradalle nyt ei tule ainakaan ensimmäisessä vaiheessa Tampereelle väriasfaltointeja. Onneksi sentään päätettiin pitää ratikkakaistat kokonaan pyhitettyinä yksinomaan ratikalle.


Mistä oikeasti saisi varmaan tietoa, että Tampereella olisi tällainen värejä vihaava virkamies? Pyöräteiden värittömyyden taustasyynä on ilmeisesti sama meininki, että jonkun mielestä joskus värit eivät ole sopineet kaupunkiin ja nyt mukamas mennänä samalla linjalla.
tekijänä Heikki K
#95866
Henkka on taas ansiokkaasti kuvannut työmaata. Laitan tähän täydennykseksi muutaman, joista minulla on erilainen kuvakulma. Kuvat syyskuulta.

Hervannan keskusta Insinöörinkatu 30 porrastormista katsottuna

Kuva20180920_091253 by Heikki, on Flickr

Orivedenkadun liikenneympyrä ja sen takana Opiskelijankadun pysäkki, jolla bussit ajavat ratikkalaiturien väliin.

Kuva20180920_091911 by Heikki, on Flickr

Koivusenojan ratasilta Kanjoninkadun risteyksen luota zoomattuna:

Kuva2018-10-09_09-55-34 by Heikki, on Flickr

Taavetinkallion alikäytävä, joka jatkuu vanhaan Hallilan alikulkukäytävään. Tästä pitää huomata, että jokaisella sillalla pitää olla oma nimi, jolla ne sitten kartoissa ja luetteloissa erotetaan. Allianssin viestintä valisti Instagramissa nimeämiskäytännöstä seuraavasti: Alikäytävä: silta, jonka kautta jalankulku ja pyöräily alittaa raitiotien. Alikulkukäytävä: silta, jonka kautta jalankulku ja pyöräily alittaa tien tai kadun.

Kuva20180921_193135 by Heikki, on Flickr

Kuva20180921_193438~2 by Heikki, on Flickr

Laulunmaan pysäkki ja ensimmäinen valmis sähkönsyöttöasema

Kuva2018-10-12_12-23-54 by Heikki, on Flickr
hmikko, Janne76, AQ ja 7 muut tykkäsi tästä
tekijänä Heikki K
#95905
Lisää syksyisiä kuvia teemalla "metsäratikka".

Kanjonin sillat hyppyrimäeltä nähtynä. Edessä siis Hervannan valtaväylä ja takana Koivusenojan ratasilta. Sähkönsyöttoasemakin alkaa hahmottua.

KuvaPA142586 by Heikki, on Flickr

Hallilan pysäkillä on vähän katseilta piilossa rakenteilla pätkä kiintoraidelaattaa. Taustalla uusi Siikin alikulku Lukonmäen puolelle.

KuvaPA142593(1) by Heikki, on Flickr

Lammelankallion alikäytävä jää niin ikään piiloon, työmaan tämän kohdan nähdäkseen on varta vasten mentävä metsän poikki kallion reunalle katsomaan. (muutamasta Pehkusuonkadun kerrostalosta näkisi myös) .
Kuva on otettu kohti pohjoista ja taustalla näkyvä kaivinkone on Vackerin sillan päässä.

KuvaPA142596 by Heikki, on Flickr

Vackerin silta, suurin ja kaunein.

Kuva20181014_160328(0) by Heikki, on Flickr
hmikko, Tlahti, Kantti ja 3 muut tykkäsi tästä
tekijänä Heikki K
#95933
Laulunmaan sähkönsyöttösema näyttää valmiilta. corten-teräs mökin seinissä kaipaa vähän lisää ruostetta vielä, mutta sitä varmaan syntyy pikkuihiljaa. Pihalla on pyörätelineitä, osa katoksessa. Tällaisia on tulossa muillekin, Kanjonin pysäkillä ainakin on jo.

Kuva20181015_094046 by Heikki, on Flickr
Tlahti, jfo, AQ tykkäsi tästä
  • 1
  • 74
  • 75
  • 76
  • 77
  • 78