Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
Tekijänä Krio
#34025
No, pääasia on että rakennetaan lähelle keskustaa eikä minnekään peräkorpiin kuten Petonen aikoinaan. Tosin peräkorpi ehkä turhan jyrkkä sana.

Savon Sanomista muistan lukeeni, että Männistön torni olisi 12-kerroksinen, mutta entä nuo yliopiston kampuksen ja teknologiakeskuksen tornit? Näyttävät ainakin 15-kerroksisilta.
Tekijänä _ABC_
#34031
Krio kirjoitti:Savon Sanomista muistan lukeeni, että Männistön torni olisi 12-kerroksinen, mutta entä nuo yliopiston kampuksen ja teknologiakeskuksen tornit? Näyttävät ainakin 15-kerroksisilta.
Yliopiston alueen kaava on vielä niin alkutekijöissä, että sinne tulevan tornin(/tornien) kerroslukuja tuskin kukaan osaa vielä sanoa. Alueestahan tullaan tekemään yliopiston ja ammattikorkean yhteiskampus, eli ammattikorkea muuttaa sinne. Se on yksi syy miksi on tarvetta noin laajalle uudisrakentamiselle.

Lähelle tuota kampusta(Viestikadulle) on tulossa siellä jo olevien rakennusten jatkoksi tornitalo. Ilmeisesti lähinnä Kuopioon muuttavan entisen Lääkelaitoksen(=Fimea) tiloiksi. En tiedä missä tällä hetkellä mennään tuon tornin suhteen. Tämän mukaan siitä olisi tulossa 16-kerroksinen: http://www.kuopio.fi/attachments.nsf/Fi ... penElement

Kuva

Tuo Viestikadun torni sijoittuu tässä alla olevassa kuvassa alhaalla oikealla olevan harmaan laatikon kohdalle. Kuvasta selviää myös, että kampusrakentamisen pääpaino tulee olemaan nykyisten yliopiston rakennusten välissä, josta tulisi alueen uusi keskus. Nykyään alue on häpeällisen tehottomassa käytössä. Alueelle(alue rajattu tuossa laittamassani Ylen linkissä) luotava osayleiskaava tulee lisältämään paljon myös tuon kuvan ulkopuolelle jäävää rakentamista. Mm. Savisaari, josta oli jo kuva, sekä Neulamäen rinteeseen kaavailtu "Kuopion Pispala".

Kuva
Avatar
Tekijänä huopa
#34064
wau, tuo matkakeskustorni näyttää ainakin tuossa aika suttusessa havainnekuvassa hienolta. Onkohan tuo julkisivutyyli vedetty ihan hihasta tuohon havainnekuvaan vai olisikohan se jopa mahdollista saada tuossa formaatissa? minulle ainakin maistuisi tuo sini-harmaa-valko-palapelikuvio hienosti.
Tekijänä _ABC_
#34655
Ilmeisesti on selvitetty lisää matkakeskuksen tornin vaikutusta mm. kaupungin siluettiin. Tähän liittyen on julkaistu myös seuraava kuva.

Kuva

Vähän pelkään että tällaiset kuvat säikäyttävät joitain. Sen verran hallitsevalta näyttää.

Tuolla laajemmin sama kuva, jossa näyttäisi oikealla näkyvän piirrettynä myös yksi versio Männistön tornista: http://www.kuopio.fi/attachments.nsf/Fi ... penElement
Tekijänä Luukie
#34919
Tämän ketjun myötä kiinnostus Kuopioon on lisääntynyt rutkasti. Pakko kai siellä joskus käydä. Paljon hienoja visioita ainakin. Tiedä sitten moniko niistä toteutuu. Tosin tornitalot eivät tee kaupungista parempaa.
Avatar
Tekijänä Iggy.P
#35537
Kuopio aikoo rakentaa parhaan kävelykeskustan

Kuva

Kauppakadulla ei ole autoliikennettä reilun kahden vuoden kuluttua, kun kävelykujat eli rännikadut on yhdistetty isoihin kävelykatuihin. Maanalaiseen kauppakäytävään laskeudutaan entisestä kalahallista tai sen tilalle rakennettavasta lasipaviljongista.

Kuopion keskustan suunnitteluun 1990-luvulta alkaen osallistunut kaupungin hankepäällikkö Leo Kosonen uskoo, että Kuopiossa on maan paras kävelykeskusta kesällä 2013.

Kaupungin etuina ovat torin ja kävelykatujen yhdistelmä sekä kävelykeskustan laajuus. Se kattaa 23 korttelia ja ympärillä on 10 kilometriä kävelykujien verkostoa. Vastaavaa ei ole muissa kaupungeissa.

Kososen mukaan tori, kävelykadut ja kävelykeskustan laajuus yhdessä nostavat Kuopion kävelykeskustojen kärkeen.

Keskustan kiinnostavuutta lisää myös torin alle rakennettava kauppakäytävä, jonka kautta pääsee tavaratalojen pohjakerroksiin.

– Kauppakujien verkosto yhdistää myös toripysäköinnin ja kauppahallin.

Kosonen kuvailee maan alle tulevia liiketiloja ja käytäviä kanadalaistyyppiseksi talvikaupungiksi, jossa viihdytään sateisella ja kylmällä säällä.

Uuteen yhdyskäytävään tulee liiketilaa yli 2 000 neliötä. Kauppahallin alle tehdään kellariravintola.



Savon Sanomat

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo ... tan/637015
Avatar
Tekijänä prepo
#35539
Hyvältä kuulostava suunnitelma tuo kävelykeskusta. Kauppojen siirtyminen maan alle on joskus huono vaihtoehto, jos haetaan vaan lisää tilaa autoille maan päällä, mutta yhdessä kävelykeskustan kanssa se vaikuttaa hyvältä. Toivottavasti muutkin kaupungit käy kisaamaa, mihin rakennetaan laajin ja hienoin kävelykeskusta :)
Tekijänä Arska
#35563
prepo kirjoitti:Hyvältä kuulostava suunnitelma tuo kävelykeskusta. Kauppojen siirtyminen maan alle on joskus huono vaihtoehto, jos haetaan vaan lisää tilaa autoille maan päällä, mutta yhdessä kävelykeskustan kanssa se vaikuttaa hyvältä. Toivottavasti muutkin kaupungit käy kisaamaa, mihin rakennetaan laajin ja hienoin kävelykeskusta :)
Jyväskylä ja Kuopio kisailevat perinteisesti kaikessa mahdollisessa. Jyväskylässä kävelykadun laajennus on periaatteessa alkanut jo viime kesänä kun bussiliikenteen uutta reittiä varten tehtiin uusi risteys kalevankadun ja vapaudenkadunkulmaan jotta väinön kartu saadaan pois bussi liikenteeltä kävelykaduksi. Uusiakin suunnitelmia on ollut jossain vaiheessa esillä asemakadun ja kauppakadun yläpään osalta.

Toivottavasti Kuopio suunnitelma toteutuu ja Jyväskylänkin suunnitelmat saa sitä kautta uutta virtaa.
Tekijänä _ABC_
#35747
Vihdoin alkaa tapahtua myös Anttilan osalta:
Anttilan remontti alulle ehkä jo tänä keväänä

Anttilan talo Kuopiossa menee remonttiin. Laajat perusparannustyöt kiinteistön sisä- ja ulkopuolella on tarkoitus tehdä tämän ja ensi vuoden aikana. Myös Carlson kertoi tänään laajennussuunnitelmistaan Kuopiossa.

1970-luvulla rakennettua Anttilaa on parjattu Kuopiossa Finnjetiksi ja jopa kaupungin rumimmaksi taloksi. Pilkka voi loppua ensi vuonna, sillä talon omistava Citycon kertoi tänään aloittavansa laajan remontin sekä talon sisällä että ulkopuolella. Tarkat suunnitelmat pidetään vielä salassa, mutta remontin alkua on kaavailtu tälle keväälle.

Torin toisella laidalla kokonaan valmista pitäisi tulla jo tänä vuonna, kun tavaratalo Carlsonin laajennus valmistuu. Laajennuksen kustannusarvio on 15-20 miljoonaa euroa.

- Tämä on meidän historiamme suurin laajennus ja erittäin mittava projekti. Kyseessä on 15 000 neliön hanke, jossa laajennetaan sekä meidän kauppakiinteistöä että kiinteistössä toimivaa hotelli Atlasta, kertoo varatoimitusjohtaja Kyösti Karhunen Carlsonilta.

Carlsonin laajennus ulottuu torin kulmalta Ajurinkadulle. Myymälä tulee kahteen alimpaan kerrokseen, ja hotelli sijoittuu sen päälle. Hotelli on Carlsonin vuokralaisena, ja siihen tulee lähes 140 huonetta, kun aiemmin huoneita oli 45.

Uutta myymälätilaa Carlsonille tulee 6 000 neliön verran. Laajennusosaan sijoittuu varsinkin muodin tuoteryhmiä.

Sokos kasvaisi mieluummin korkeutta

Torin ympäristön kiinteistöistä Carlsonin vieressä sijaitseva Sokos peruskorjattiin sisältä puolitoista vuotta sitten, eikä Peeässällä ole nyt laajennussuunnitelmia. Jos tarvetta tulisi, Sokos kasvaisi mieluummin korkeutta kuin leveyttä.

Kaupungin laidalle nousee pian asiakkaita imevä Ikea, mutta Kuopion keskustakin haluaa ihmisistä osansa. Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen toiminnanjohtajan Ari Pääkön mukaan kaikilla torin uudistuksilla tavoitellaan nykyistä enemmän ihmisiä keskustaan.

- Yksi henkilö sanoi hyvin, että meillä on nyt jatkuvasti asuntomessut. Tämä tarkoittaa sitä, että Ikano ja Ikea tuovat erittäin paljon ihmisiä Kuopioon ja kun saamme kulkuyhteydet keskustaan helpoiksi, niin ihan varmasti Kuopion kaupunkikeskusta hyötyy siitä, Pääkkö vakuuttaa.

Carlsonillakaan Ikean tuloa ei pelätä. Sen sijaan asiakasvirtaa on nyt jonkin verran syönyt toriremontti.

- Shoppailijat ovat varmaan hivenen vähentyneet tästä keskustasta, varsinkin keskustan ulkopuolelta tulevat, koska tällä hetkellä Kuopion keskusta koetaan hivenen vaikeaksi saavuttaa, harmittelee varatoimitusjohtaja Kyösti Karhunen Carlsonilta.

YLE Savo / Kati Myöhänen

http://yle.fi/alueet/savo/2011/01/antti ... origin=rss
Myös Carlsonin jo käynnissä olevaa ramppaa koskien julkaistiin uutinen: http://yle.fi/alueet/savo/2011/01/carls ... 13519.html
Avatar
Tekijänä prepo
#37285
Savon sanomat kirjoitti:Katsotaan nyt, mihin rahat riittävät sisäremontin jälkeen.
Tuo nyt ei hirveän lupaavalta kuullosta...

Näyttää rakennus tuossa Savon sanomien kuvassa joltain neuvostoliittolaiselta sotilastukikohdalta lautasantenneineen ja etualan aitoineen.
Kuva
Avatar
Tekijänä Kantti
#37291
Jos Anttilan rakennus pitää saada "sulautumaan" ympäristöönsä, homma on haastava! Kuopiolaisten arvio kaupungin rummimmasta rakennuksesta ei näin sivullisen, ja vain matkailullisessa mielessä Kuopiossa joitakin kertoja käyneen mielestä, mene aivan metsään. On se niin brutaali betonibunkkeri torin reunassa!
Ja tosiaan, hankekehityspäällikön kommentti rahojen riittävyydestä sisätilojen rempan jälkeen ulkoiseen habitukseen riittävästä rahasta, ei herätä suuria odotuksia.
Tekijänä ÄmJii
#37292
No ei kyllä kovin lupaavalta kuullosta. Viisi miljoonaa on jo lähtökohtaisesti aivan törkeän pieni summa. Ei siitä paljon voi jäädä julkisivun remonttiin. Ja jos tämän bunkkerin remontista halutaan päästä mahdollisimman halvalla, niin ei ole kyllä kovinkaan kummat odotukset. Ne Cityconin joskus esillä olleet suunnitelmat uudesta julkisivusta olivat melko ruman ja halvan näköiset. Totta kai parannus nykyiseen, mutta ei lähelläkään sitä tasoa, jonka tuolle paikalle soisi.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 16