Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
tekijänä _ABC_
#43909
Luukie kirjoitti:En tiedä valehteleeko kuva, mutta vaikuttaa Turun Kauppatoria aika paljon suuremmalta. Sokoskin vaikuttaa Turun Sokosta isommalta. Onko Carlsonin talossa liikkeitä, muuta kuin Mäkki. Mikä tuo suuri oikealla oleva rakennus on? Kaupungintalo? En tiedä onko tori keskustan ydin, jos on niin tuo kauppahalli on mahtavassa kohtaa. Vaikka Turun Toriparkkia vastustankin niin olisi kyllä jännä nähdä miltä näyttäisi kun puolet torista olisi kaivettu ulos. Tosin Kauppatori muutenkin jo aika ankea mesta, pelkkiä bussiinjuoksijoita, odottelijoita. Kuopiossakaan ei varmaan asiat ole mitenkään eritavalla. Tietty kesällä eri asia kun toritoiminta eriluokkaa. Onko sitten niin hyvä, että ihmiset vedetään maan alle ja tori on tyhjillään. Minkälaista kameraa käytät? Sen vastauksen voit pistää kamera-topicciin. Kuvia on aina kiva zoomailla, vaikkei tuossa nyt niin kauheasti mitään zoomailtavaa ollutkaan.
-Pinta-alaltaan tori on tosiaan hyvin suuri ehkä jopa liian suuri. Varsinkin kun siihen ei ole keksitty oikein mitään järkevää. Joku patsas/monumentti-hässäkkä voisi olla paikallaan tuohon keskelle. Vaikka mitähän siihen on ideoita, mutta laihoin tuloksin. Jotain "hengaus- ja kohtauspaikaa" tyyliin Senaatintorin rappuset ja Piccadillyn Eros alue kaipaa. Toki legendaariset toripöydät hoitaa osin tätä virkaa, mutta silti. Maailman toreilta voisi ottaa mallia.
-Carlsonin talossa on jokunen pikkuliike katutasossa+hotelli, muuten se on Carlsonin omaa tavarataloa
-Oikealla on kaupungintalo
-Tori on Kuopion keskustan sydän
-Tori tuskin hiljenee vaikka liikkeitä tulee maanalle. Torikauppa pysyy kuitenkin torilla ja talvella se on kuollut jo nyt. Uskon että tuo houkuttelee enemmän ihmisiä torin ympäristöön, joten saattaa jopa vilkastuttaa maanpäällistä toriakin
tekijänä Luukie
#44052
Wou mielestäni todella hieno tuo väritys, Ikituuri tulee väistämättä mieleen. Hyvä, että suomeen suunnitellaan lisää erikoisia taloja. Siis no tavallisen tylsähän toi on muuten kuin tuon ¨camon¨ takia.
tekijänä _ABC_
#44062
Ainakin parannusta tontin nykytilaan, joka on keskustan rumin. Todella kaameassa tilassa tällä hetkellä.

Onko tämä jotain uusinta uutta vai onko näitä paljonkin-->

"omalla sisäänkäynnillä varustettuja 2-kerroksen huoneistoja, jotka ovat kuin ikiomia kotitaloja kerrostalon sisällä."

Edit: Vai ymmärsinkö tuon väärin kun sain kuvan, että tuossa tarkoitetaan asuntoja jotka ovat kahdessa kerroksessa?
Avatar
tekijänä satama
#44064
Onhan noita. Joskus asunut sellaisessa kasarikerrostalossa jossa oli oma etuovi 3. kerroksessa. Ei se poikkee rivariratkaisuista.
Avatar
tekijänä grendy
#44068
^Joo luhtitalomeininkiähän toi on. Kuulostaa taas esitteen tekijä olleen jossain aineissa kun omasta ulko-ovesta noin hehkutaan.. Oikeesti "jotka ovat kuin ikiomia kotitaloja kerrostalon sisällä." what a bunch of crap! Kivempi se on sitäpaitsi näillä pakkasilla alakerrassa mennä lämpimään rappuun kuin kävellä rappuset kylmässä ylös :D
Avatar
tekijänä H.C.
#44069
Pistää silmään tossa havainnekuvassa teksti "Taiteilijan näkemys".

No esitettä kun katsoo niin selviää noi asutoratkaisut. Eli siellä on pihan puolella 2-kerroksinen siipi, jossa on kolme 2-kerroksista asuntoa joilla on ulko ovet sisäpihalle. Ihan niin kuin pieni rivaripätkä talon pihan puolella - ei mitään erikoista ja rivariin verrattuna ainoa ero taitaa olla suurempi taloyhtiö. Toinen osa talosta on perus kerrostaloa, jossa porrashuone keskellä. Kyllähän noita on aika paljon rakennettu, mutta yleensä niitä mainostetaan taloyhtiöinä joihin kuuluu sekä kerros-, että rivitaloasuntoja. Aika harhaanjohtava toi mainoslause, josta saa kuvan että asunnot ois jotenkin sen kerrostalon sisällä, muiden asuntojen seassa.

Oikeasti 2-kerroksisiin kerrostaloasuntoihin törmää kyllä myös vähän väliä.
tekijänä saik
#44571
Anttilan julkisivuremontti vauhtiin vähitellen

Kuopion Anttilan tavaratalon julkisivuremontti pyritään aloittamaan kevään aikana. Kiinteistön omistava Citycon suunnittelee jättävänsä rakennuslupahakemuksen lähiviikkoina.
Sekä kiinteistön omistajan että Kuopion kaupungin toiveissa on, että työ käynnistyisi toukokuussa.
Tällöin remontti voitaisiin tehdä samalla, kun rakennuksen vieressä oleva Kauppakatu avataan kaapelointitöiden vuoksi.

YLE Savo
http://yle.fi/alueet/savo/2012/02/antti ... 80842.html

Päivän paras uutinen. Harmi vain kun mitään ajantasaisia kuvia suunnitelmasta ei ole ollut nähtävissä. Toivottavasti rahaa riittää perusteelliseen uudistukseen.
tekijänä _ABC_
#44944
Kuntolaakso-hankkeesta tullut uutta tietoa. Kokoluokaltaan kyseessä on 100 miljoonan euron hanke.

Hankkeeseen sisältyy mm.
-kylpylähotelli
-uusi kaupungin pääuimahalli
-Itä-Suomen suurin keilailukeskus
-liikuntahalli
-liiketiloja
-ravintolamaailma
-asuinkerrostaloja

Tämän lisäksi alueelle on tulossa parkkihalli ja myös jäähallia on tarkoitus laajentaa huomattavasti.

Kuva

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... rki/739493

Päivitetään vielä tuon Ikean tilannettakin, kun se nyt on tämän alueen kohutuin hanke ei siitä mihinkään pääse, eli kesällä avajaiset.
Kuopion Ikeassa tehdään jo sisätöitä

Kuopion Ikea avataan juhannukseen mennessä. Rakennushanke on pysynyt hyvin aikataulussaan kovista pakkasista huolimatta. Haasteita on ollut työvoiman saatavuudessa ja rakennuksella työskenteleekin nyt väkeä paljon eri puolilta Suomea ja myös ulkomailta. Työntekijöitä työmaalla on 150.

Kuopion Ikeaan on juuri valittu 200 työntekijää, heistä osa-aikaisia on 70 prosenttia.

Viereinen Ikanon kauppakeskus valmistuu syksyllä, myös sitä rakentaa nyt 150 työntekijää. Ikanoon työpaikkoja on tulossa 500. Ikanoon sijoituu kaikkiaan 90 liikettä, suurin osa niistä myy vaatteita.

Yle Savo
http://yle.fi/alueet/savo/2012/03/kuopi ... 20102.html
Avatar
tekijänä 16valve
#45458
JJH90 kirjoitti:Savon Sanomat: Tornitaloja moottoritien yli rakennettavalle kannelle

Kuopiohan repäisee
Kappas vaan, aika hieno suunnitelma. Tornitalot sopii hyvin kannen päälle ja tuo modernin kuvan koko kaupungista.
Avatar
tekijänä prepo
#45467
Kylläpä näitä kansisystemejä suunnitellaan kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Mikähän toteutuu ensin, Pasilan, Tampereen vaiko nyt sitten Kuopion kansi-torni suunnitelmat... ja vähän vastaavaa vielä Hämenlinnaan, Itäkeskukseen, Keilaniemeen... Tuota asemaa ei tässä ilmeisesti suunnitella vakituiseen käyttöön.
tekijänä Timpuri
#45516
Kuva-arvoitus: Mikä jo pois purettu rakennus kuopiossa?

Kuva

Nykyinen rakennus ei ole niin hieno kuin edeltäjänsä, joten ajattelin mallintaa vanhan puretun rakennuksen ja katsoa miltä se näyttäisi (yhtäkään värikuvaa en ole rakennuksesta kokonaisuudessaan nähnyt).
Viimeksi muokannut Timpuri, 27.03.12 13:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä Krio
#45517
YLE kirjoitti kirjoitti:Kuopion yliopistollinen sairaala uudistuu rajusti lähivuosina. Jo vuosia suunnitellun Puijon sairaalan laajennushankkeen rakennustyöt pyörähtävät käyntiin jo kevään aikana. Uudisrakennukseen tulee muun muassa leikkaustiloja sekä synnytyssalit.

Neljäkerroksinen laajennus valmistuu vuodeksi 2015. KYSin uudisrakennuksen kustannusarvio on 70 miljoonaa euroa. Lisäksi laitteistohankinnat vaativat 20 miljoonaa euroa.

Ahdas sairaalatontti ja mittavat rakennustyöt ovat tuoneet suunnitteluun oman lisänsä. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin rakennuspäällikkö Mikko Hollmén sanoo, että haastavinta on turvata joustava ja sujuva sairaalatoiminta myös laajennuksen aikana. Alueelta louhitaan ensi syksynä noin 60 000 kuutiometriä kalliota.

Rakennuspäällikkö Hollmén painottaa, että tulevasta tärinästä ja rakennusmelusta huolimatta muun muassa leikkaustoiminnan potilasturvallisuus on taattava laajennusurakankin aikana.
Sairaala-alueen ilme mullistuu lähivuosina

KYSin tontilla tapahtuu muutenkin paljon lähivuosina. Servican yhteiskeittiön rakentaminen on jo vauhdissa. Ensi syksynä alkaa myös sairaala-apteekin peruskorjaus ja laajennus. Lisäksi ensi vuoden suunnitelmissa on aloittaa uuden syöpäkeskuksen rakentaminen.

Enimmillään sairaalan eri rakennuskohteissa on lähivuosina töissä noin 500 rakennusmiestä. Logistiikkaa mietitään tarkoin, sillä kaikille rakentajille ei voida antaa pysäköintipaikkaa omalle autolle.

KYSin uudisrakennuksen valmistuttua vuonna 2015 edessä on Puijon sairaalan iso peruskorjaus. Rakennuspäällikkö Mikko Hollménin mukaan noin 200 miljoonan euron remontti jatkuu ainakin vuoteen 2023 asti.

Peruskorjaus käsittää noin 100 000 neliömetriä vanhoja sairaalatiloja.

Yle Savo / Jukka Eskanen
http://yle.fi/alueet/savo/2012/03/kysil ... 62170.html
Kuvia linkin takana
tekijänä _ABC_
#45840
Eipä ole paljoa talvella tullut lenkkeiltyä, niin ei ole tullut kuviakaan otettua. Nyt tuli Maljalahden alueella käytyä ja kännykällä otettua pari räpsyä. Ei siis mitään ihmeellistä, vaan pieni päivitys alueen tilanteeseen.

Alueen pohjoispuoli alkaa olla jo valmis ja eteläpuolen rakentaminen on vihdoin alkanut kahdella kohteella. Ne ovat vielä aivan alkutekijöissään. Valmistuvat alkuvuodesta 2013. Noi tulee ainakin ihan katuun kiinni.

Kuva

Kuva
  • 1
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 19