Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
tekijänä hmikko
#71236
Huh, mikä musta möykky tuossa Seinäjoen suunnitelmassa. Sijainti Jouppilanvuoren rinteessä on kyllä semmoinen, että kaupunkikuvan kannalta melko yhdentekevää, mitä sinne rakennetaan. Vanhan keskuskentän paikalle en toivoisi noin mustaa. (Väri joutais muutenkin mennä pois muodista. Erinäköisiä mini-Barad-dûreja on jo riittävästi.)
Avatar
tekijänä RV
#71245
Muistuttaa minijalkapallo/minibilispöytää :D Hyhhyh sanon minä. Joka tapauksessa Suomella ei ole varaa etenkään näinä aikoina tuhlata tällaiseen lajiin, jonka suosio täällä on marginaalinen. Ratinaan suunniteltu torni on upea, ja katsoen itse stadionia kustannuksissakaan ei ole liioiteltu. Niiden toivon ehdottomasti toteutuvan.
Avatar
tekijänä Tähtitorni
#71247
SJK:n stadionhankkeessa on lähes kaikki muu hyvää, paitsi väri. Käytännöllisestihän stadion olisi loistava, sivuilta suljettu ja kokonaan katettukin. Täydellinen stadion Suomen sääolosuhteisiin. Ei tuo synkännäköinen mattamusta oikein minunkaan silmääni iske, mutta värimaailmaa muuttamalla ulkoinen ilme paranee varmasti huomattavasti. Toki suunnitelmat varmasti tulevat vielä muuttumaan tuosta kuvasta.

Ja mitä tulee jalkapallon suosioon suomessa, niin pitää muistaa että se on kuitenkin lisenssiharrastajamääriltään suomen ylivoimaisesti suosituin urheilulaji ja katsojamääriltään jääkiekon jälkeen heti toiseksi seuratuin joukkueurheilulaji, joten pakkohan kuningaslajilla on olosuhteet oltava kunnossa. Futiksen potentiaalihan on suomessa valtava, mutta veikkausliigan surkeat katsomo-olosuhteet ja ei-niin-hyvä kansainvälinen menestys näkyy kotimaisen futiksen katsojamäärissä.


Ja tosiaanpas joo, Tammelan stadionsuunnittelukilpailunhan voitti siis Hattutemppu. Siitä huolimatta stadionia ei toteuteta täysin kuvan mukaisesti, vaan kuvassa näkyvät päädyt suljetaan ja niihin lisätään muutaman penkkirivin korkuiset istumapaikkarivit. Myös muitakin muutoksia saattaa tulla. Olosuhteiltaan siis yksi Suomen parhaimmista stadioneista valmistuessaan. Ei ulkonäöltäkään hullumpi, vaikka en hirveästi näistä stadion-asuinrakennus komboista tykkää.

Kuva
Viimeksi muokannut Tähtitorni, 23.03.15 20:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä RV
#71248
M.O.T. 28-krs tornia ei siis tule... No parempi tuokin kuin ei mitään. Tämä on taas todiste mun Ruotsi-teorian paikkansapitävyydestä: ehdotuksessa 85 krs = toteutus 40 krs. Ehdotuksessa 28 krs = 15 krs.
Avatar
tekijänä Tähtitorni
#71253
RV kirjoitti:M.O.T. 28-krs tornia ei siis tule... No parempi tuokin kuin ei mitään. Tämä on taas todiste mun Ruotsi-teorian paikkansapitävyydestä: ehdotuksessa 85 krs = toteutus 40 krs. Ehdotuksessa 28 krs = 15 krs.
Näinhän se menee. Tosin olisihan se torni ollut joka tapauksessa hieman liian iso visio Tammelaan, ainakin jos minulta kysytään.

Nyt kun vauhtiin pääsin niin laitetaan nyt tähän vielä uutisia Lahdesta. FC lahtihan siirtyy Kisapuistoon, jota on viimeaikoina jo seitsemännumeroisella rahasummalla kunnostettu: rakennettu uusi aurinkokatsomo ja valaistus uusittu. Lähitulevaisuudessa olisi tarkoitus rakentaa Uusi pääkatsomo ja mahdolliset sivukatsomot sekä kattaa viime vuonna valmistunut aurinkokatsomo. Lahden urheiluhalliyhdistyksen esiinastuminen antaa pientä toivonkipinää paremmasta huomisesta: http://www.ess.fi/urheilu/jalkapallo/20 ... een-taakse

Ennen
Kuva

Nyt
Kuva
Viimeksi muokannut Tähtitorni, 16.02.23 20:38. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Avatar
tekijänä Tähtitorni
#71521
Stadionbuumi jatkuu ja nyt on Kotkan ja Arto Tolsa Areenan kunnostuksen vuoro. Ensi vuodeksi on jo varattu 800.000€ nykyisen nurmikentän muuttamiseksi tekonurmikentäksi. Myös nykyinen puukatsomosta koostuva aurinkokatsomo korvataan mahdollisesti lähitulevaisuudessa uudella 1500 paikkaisella katetulla katsomolla, joka tulee olemaan koko pitkän sivun mittainen. Uuden katsomon investointikustannukset ovat 1 565 000 €. Katsomon suunnittelu valmistuu kesällä 2015, joten havainnekuvia ei ole vielä tarjolla. Rakennusprojekti esitetään aloitettavaksi palloilukauden päätyttyä marraskuussa 2015. Uusi katsomo tulee tarpeeseen, sillä KTP:n katsojakeskiarvo oli viime kaudella jalkapallon toiseksi ylimmällä sarjatasolla, eli Ykkösessä, kunnioitettava 2248. Pieni 55 000 asukkaan kaupunki hengittää siis vahvasti jalkapalloa.

Sivulta 9 eteenpäin ->
http://www.kotka.fi/instancedata/prime_ ... 122014.pdf
Viimeksi muokannut Tähtitorni, 16.02.23 20:40. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä Tähtitorni
#72035
Tähtitorni kirjoitti:Stadionbuumi jatkuu ja nyt on Kotkan ja Arto Tolsa Areenan kunnostuksen vuoro. Ensi vuodeksi on jo varattu 800.000€ nykyisen nurmikentän muuttamiseksi tekonurmikentäksi. Myös nykyinen puukatsomosta koostuva aurinkokatsomo korvataan lähitulevaisuudessa uudella 1500 paikkaisella katetulla katsomolla, joka tulee olemaan koko pitkän sivun mittainen. Uuden katsomon investointikustannukset ovat 1 565 000 €. Katsomon suunnittelu valmistuu kesällä 2015, joten havainnekuvia ei ole vielä tarjolla. Rakennusprojekti esitetään aloitettavaksi palloilukauden päätyttyä marraskuussa 2015. Uusi katsomo tulee tarpeeseen, sillä KTP:n katsojakeskiarvo oli viime kaudella jalkapallon toiseksi ylimmällä sarjatasolla, eli Ykkösessä, kunnioitettava 2248. Pieni 55 000 asukkaan kaupunki hengittää siis vahvasti jalkapalloa.
Ja tällekin projektille saatiin hyväksyntä, kun Kotkan kaupunginhallitus päätti asiasta hetki sitten yksimielisesti. Rakentaminen alkaa syksyllä 2015 ja katsomo valmistuu keväällä 2016.

http://www.kymensanomat.fi/Online/2015/ ... 18579716/4

Edit: Eipäs tullutkaan uutta katsomoa, ainakaan vielä tämän editoinnin hetkellä, kahdeksan vuotta myöhemmin!
Viimeksi muokannut Tähtitorni, 16.02.23 20:45. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
tekijänä Urbaani
#72036
Hyviä uutisia nämä. Suomalaisen pääsarjajalkapallon stadionolosuhteet ovat olleet paria poikkeusta lukuunottamatta lähinnä hävettävän heikot, verratessa melkein mihin tahansa maahan. Länsinaapurin stadioneita tuskin kannattaa edes mainita...
Avatar
tekijänä Tähtitorni
#73399
Seinäjoen valtuusto on hyväksynyt yksimielisesti SJK:n stadionhankkeen. Äänet menivät kaupunginhallituksen esityksessä puolesta ja vastaan 10-3. Kaupungilta irtoaa hankkeeseen 2,2 miljoonan määräraha ja loput about 10 miljoonaa on siis yksityistä rahaa. SJK-pomo Raimo Sarajärven vuonna 2012 antaman haastattelun mukaan silloin on ollut koossa jo neljä miljoonaa yksityistä rahaa, mutta mikä tilanne tällä hetkellä on yksityisen rahoituksen suhteen, ei siitä olla minun käsittääkseni julkisesti mainittu - ainakaan vielä. Kevään aikana tullee tarkempaa tietoa asiasta.

http://www.seinajoensanomat.fi/artikkel ... sopimuksen


Tässä vielä uudempi kuva ko. stadionista.
Kuva
Viimeksi muokannut Tähtitorni, 16.02.23 20:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä Urbaani
#73664
Pohjanmaan jalkapallo-olosuhteet tulevat kyllä kerralla paranemaan huomattavasti. Pohjalaistaustaisena ihmisenä luonnollisesti pidän tästä. :)
Avatar
tekijänä grendy
#73665
Nyt viä kun saatais suomalaiseen jalkapalloon jotain lisätasoa ;)
  • 1
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 19