Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä Tähtitorni
#96648
Kuopion valtuustossa nuijittiin stadionhanke eteenpäin eilen äänin 48-8. Stadion on kokenut myös melkoisia muutoksia sitten edellisten havainnekuvien. Suurimpana muutoksena on ehdottomasti kapasiteetin nousu 6000 -> 8000.

Tästä Ylen jutusta voi lukea lyhyesti lisää stadionista https://yle.fi/uutiset/3-10531382
Tai katsella vaihtoehtoisesti tuhdin videopätkän hiljattain pidetystä stadionhankkeen tiedotustilaisuudesta: https://www.youtube.com/watch?v=V3eqCxeSSRc

Kuva

Kuva
veka, Tlahti, lepanen tykkää tästä
Avatar
tekijänä Iggy.P
#101232
Veikkausliigaan nouseva AC Oulu on saamassa jalkapallostadionin:

Jos kaikki menee suunnitellusti, niin Oulun uusi jalkapallostadion voisi olla valmiina vuoden 2023 pelikaudelle, arvioi hanketta vetävän sijoitusyhtiön toimitusjohtaja ja AC Oulun hallituksen jäsenen Tomi Kaismo.

Stadionille mahtuisi 5000 katsojaa, ja se maksaisi noin 13 miljoonaa euroa.
Kuva
https://yle.fi/uutiset/3-11588486

Kuva
https://www.kaleva.fi/heinapaan-stadion ... me/3048241
http://www.veikkausliiga.com/uutiset/20 ... ausliigaan
veka, AQ, lepanen ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Tähtitorni
#102747
Uutiskatsaus stadionhankkeista

Seinäjoki
Seinäjoella tapahtuu. OmaSP Stadion laajenee yhä suuremmaksi tapahtuma-areenaksi, mutta varsin erikoisella tyylillä: uudet tapahtumatilat rakennetaan stadionin piha-alueelle. Tämä mahdollistaa jatkossa 15 000 samanaikaisen kävijän festivaaleja järjestettäväksi OmaSP Stadionilla. Havainnekuvien perusteella julkisivu saa selkeän päivityksen parempaan, lasitettujen terassien myötä!

Lisää asiasta löytyy mm. näiden linkkien takaa:
https://yle.fi/uutiset/3-12030549
https://www.trutecoy.fi/ajankohtaista/o ... uma-areena

Kuva
Ennen laajennusta:
Kuva

Kuopio
Näillä näkymin 8000 paikan stadion ei tule toteutumaan, syiksi mainittiin mm. liian suuret rakennuskustannukset, vanhukset, ynnä kaikki muut mahdolliset syyt, eli sitä perussettiä, mitä se aina tuppaa kaikissa kaupunkien rahoittamissa hankkeissa olla tapana. Alunperinhän Kupsin pääomistaja Ari Lahti oli valmis rakennuttamaan ja rahoittamaan stadionin yksityisellä rahalla, mutta tämä ei Kuopion kaupungille kelvannut, vaan kaupunki halusi hoitaa stadionhankkeen itse. Kaupungin ottaessa ohjat, lähes kaikki tullaan arkkitehtuurisesti suunnittelemaan uudelleen ja hanke tulee tämän kaiken johdosta venymään usealla vuodella. Muutaman vuoden takaiset havainnekuvat eivät ole siis enää valideita. Kapasiteetti on tarkentunut alustavasti 6000 paikkaan - laajennusvara ilmeisesti kuitenkin jätetään.

Pietarsaari
Pietarsaaren stadionhankkeelle on haettu rakennuslupaa. Stadionin kapasiteetti on noin 3600 katsojaa.
https://jeppisstadion.fi/fi/2021/08/19/ ... nnuslupaa/
https://projectlivarena.fi/fi/etusivu/

Havainnekuva Pietarsaaren stadionista
Kuva
Viimeksi muokannut Tähtitorni, 25.03.23 13:03. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä Tähtitorni
#105406
Oulun Stadionhankkeesta julkistettu uudet havainnekuvat. Omaan silmään huomattavaa parannusta parin vuoden takaisiin luonnoksiin verrattuna, jotka näkyvät tässä ketjussa pari viestiä ylempänä. Toteutuessaan ehdottomasti yksi hienoimmista stadioneista Suomessa. Projektista itsestään vielä sen verran, että kaikki vaaditut selvitystyöt on tehty ja rakentaminen voisi alkaa nopeimmillaan jo tämän vuoden puolella, mutta koska lähiviikkojen ajan on vielä mahdollisuus valittaa hankkeesta, niin olisihan se suorastaan ihme, jos yksikään nimby ei tuohon mahdollisuuteen tarttuisi. Valitus siirtäisi kuokan maahanlyöntiä parilla vuodella. Maaliskuussa selviää tilanne valitusten suhteen.

Kuva

Kuva

Kuva
Kervolainen, veka, suberb tykkää tästä
Avatar
tekijänä suberb
#105418
Vau! Tuo on todellinen jalkapallostadion, onnea Oulu! Umpinainen ja hyvin mitoitettu. Täytyypä joskus tulla tarkastamaan tunnelma AC Oulun peliin joku kerta jahka kerkiää. Stadion design on sellainen että suht pieni mutta kovaääninen kannattajajoukko saisi varmasti aikaan harvinaisen hyvän tunnelman Suomen mittapuulla!
Tähtitorni tykkää tästä
tekijänä Kervolainen
#105482
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/odo ... la/8649428

Viivästyy...
– Jalkapallo-ottelun keskiäänitasojen tarkastelussa on lisätty viiden desibelin häiritsevyyskorjaus, koska se sisältää iskumaisia komponentteja (pallon potku) sekä kapeakaistaista ääntä (tuomarin pilli), valituksessa todetaan.
– Tietenkin tämä viivästyttää asioita. Kysyin hallinto-oikeudesta, mikä on keskimääräinen käsittelyaika tällaisissa valituksissa, ja sieltä vastattiin, että 22 kuukautta. Puhutaan siis melkein kahden vuoden viivästyksestä, Kaismo manaa.
veka, Janne76, Tähtitorni tykkää tästä
Avatar
tekijänä Tähtitorni
#105491
Harmi juttu, että Oulun stadionprojekti siirtyy vuosilla eteenpäin nimbyjen valituskiimailun vuoksi. En tunne projektin veturia Tomi Kaismoa henkilökohtaisesti, mutta se mitä olen miehestä kuullut puhuttavan, niin uskallan sanoa, että hän ei valittajien aiheuttamasta haitanteosta huolimatta tule todellakaan luovuttamaan projektin suhteen.

Ouluun rakennettaisiin pääosin yksityisellä rahalla jalkapallostadion, mutta valittajille ei käy
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/eafe ... 560907b95e

Kotka, Arto Tolsa Areena
Onneksi tähän viikkoon saatiin jotain positiivistakin uutista stadionrintamalta: Kotkan ikuisuusprojekti, eli Arto Tolsa Areenan uusi aurinkokatsomo, on saatu jo niin pitkälle, että rakentaminen alkaa jo tänä vuonna. Tätä hanketta eivät nimbyt enää pääse torppaamaan, vaikka kuinka yrittäisivät. Uuden katsomon kapasiteetti on 1554 penkkiä.

https://www.kotka.fi/2023/03/arto-tolsa ... aynnistyy/
https://yle.fi/a/74-20019194

Kuva

Kuva

Vanha lautakatsomo:
Kuva
Viimeksi muokannut Tähtitorni, 17.04.23 15:42. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Kervolainen, veka, suberb ja 1 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä suberb
#105528
No niin, aivan upeita uutisia Turusta! Kupittaan jalkapallostadion, tunnettu myös nimellä Veritas Stadion on ollut jo nykymuodossaan yksi Suomen parhaista jalkapallopyhätöistä. Paikalla usein käyneenä ainut heikkous tunnelman puolesta on ollut stadionin toinen avoin pääty, josta on näkynyt parkkipaikka ja Kupittaan toimistotalot. Nyt tähän on viimein tulossa muutos! :smt007 Ilmeisesti UEFAn avokätisesti rahoittama, noin miljoonan euron ja 1000 istumapaikan päätykatsomo etenee hyvässä vauhdissa ja valmista saattaa olla jo maaliskuun lopulla. Samalla vaihdetaan stadionille moderni tekonurmikenttä, joka on vähän sääli, sillä Veritas oli tunnettu luonnonnurmestaan (joka kyllä aiheutti melkoista päänvaivaa myös).

Kuva

Päätykatsomo nostaa katsomokapasiteetin 9000 henkeen. Kyseessä taitaa olla Suomen toiseksi suurin jalkapallostadion heti Bolt Arenan jälkeen. Voi kun TPS vielä nousisi Veikkausliigaan. Turun derby täydellä stadionilla olisi upeaa kauniina kesäpäivänä. Helsingin Sanomat teki jutun Kupittaan stadionin päätykatsomon penkeistä. Penkit muodostavat väreiltään Ukrainan lipun. UEFA on ollut nihkeä poliittista ilmaisuista ja juttu käsitteleekin pitkälti tätä. Nappasin jutusta kuvan melkein valmiista katsomosta. Tässä linkki HS:n uutiseen, jossa haastateltu myös FC Interin taustajehua Håkansia stadionista ja penkkien väristä.

https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009206140.html

Kuva

Hienolta näyttää! Uskon että tällä stadionilla voidaan jatkossa pelata myös Huuhkajien eurokarsintapelejä ja se onkin suunniteltu sitä silmällä pitäen. Suomi-Armenia EM-karsintaottelu toimi Kupittaalla erinomaisesti vuonna 2019 ja tapahtumana oli ikimuistoinen. Kupittaalla Huuhkajat voi pelata loppuunmyydyllä stadionilla, jonka tunnelma on aivan eri luokkaa kuin Olympiastadionilla, joka auttamatta tuntuu hieman tyhjältä peleissä.
OssiS, Tlahti, Tähtitorni ja 2 muuta tykkää tästä
tekijänä Kervolainen
#105530
Finn Stadionin sivuilta:
Kuva

Turun sanomat:
Kuva


Lienee kuitenkin realistista ajattelua ettei Suomen oloissa aito luonnonnurmi pärjää, etenkään mikäli joskus Veikkausliigasta halutaan tehdä ympärivuotinen. Uudelle tekonurmelle tosin ei perinteistä kumirouhetta tule, vaan uuden ajan hiekkatekonurmi.
Veritas stadionista on potentiaalia saada tosiaan vielä Suomen upein jalkapallostadion. Uusi päätykatsomo on ehdottomasti upea saavutus jo itsessään, mutta toivottavasti vielä tulevaisuudessa rakennetaan stadion umpinaiseksi esimerkiksi mallia OmaSp stadion.

Mielenkiintoista uudesta päätykatsomosta myös tekee sen siirrettävyys, joka tosin taisi olla yksi ehdoista kun kaupunki osan kustantaa.
Tähtitorni, Biosphere, suberb ja 2 muuta tykkää tästä
tekijänä Kervolainen
#105773
Veritas Stadionin remontti on valmistunut ajallaan.
Kuva
Kuva @J_Merilainen Twitter-tililtä.

Hienolta näyttää. Huhujen mukaan Olympiakatsomon kunnostus on seuraavana vuorossa, tosin ei vielä lähiaikoina, TV-kamerat siksi sijoitettu väliaikaviritelmään.
Biosphere, Tlahti, veka ja 3 muuta tykkää tästä
tekijänä Tipi
#105774
Kävin Kervolaisen kuvan innoittamana pienellä kävelylenkillä Veritas stadionilla. Yllättävän hyvältä vaikutti vaikka jokainen katsomon osa on rakennettu omana projektinaan, ensimmäinen jo olympiavuonna 1952. Stadion alue oli aidattu, mutta pääkatsomon kulman portti oli auki ja viimeistelytöitä vielä tehtiin. Myös olympiakatsomon takainen aitaus oli auki joten hyväksi näkymät sieltäkin suunnalta totesin.

Keinonurmi on suomalaisen Saltex -nimisen firman valmistama (Alajärvi) ja käytetyistä renkaista rouhitun kumin tilalla tekonurmen tukiaineena on vihertävää hiekkaa joka tietyisti ympäristöystävällisempää kuin vesistöihinkin osin kulkeutuva kumirouhe. Tekonurmi näytti myös yllättävän aidolta ja freesin vihreältä. Huonona puolena voidaan todeta että nettitietojen mukaan tekonurmen ikä on 3-5 vuotta, mutta kuulemma sama firma kierrättää materiaaleja ja nurmen voi tarvittaessa uudelleen käyttää esim. jollain toisella kupittaan alueen yhdeksästä jalkapallokentästä. Nurmella tepastelu tuntui myös yllättävän "luonnolliselta" kun käväsin maalitolppien välissä ja pilkulla.

Täytyy kyllä käydä joku ottelu kesällä katsomassa, sen verran viihtyisältä ja aidolta "jalkapallostadionilta" näytti :smt023 .
Tlahti, veka tykkää tästä
tekijänä James
#105786
Tipi kirjoitti: 21.05.23 14:22 Kävin Kervolaisen kuvan innoittamana pienellä kävelylenkillä Veritas stadionilla. Yllättävän hyvältä vaikutti vaikka jokainen katsomon osa on rakennettu omana projektinaan, ensimmäinen jo olympiavuonna 1952. Stadion alue oli aidattu, mutta pääkatsomon kulman portti oli auki ja viimeistelytöitä vielä tehtiin. Myös olympiakatsomon takainen aitaus oli auki joten hyväksi näkymät sieltäkin suunnalta totesin.

Keinonurmi on suomalaisen Saltex -nimisen firman valmistama (Alajärvi) ja käytetyistä renkaista rouhitun kumin tilalla tekonurmen tukiaineena on vihertävää hiekkaa joka tietyisti ympäristöystävällisempää kuin vesistöihinkin osin kulkeutuva kumirouhe. Tekonurmi näytti myös yllättävän aidolta ja freesin vihreältä. Huonona puolena voidaan todeta että nettitietojen mukaan tekonurmen ikä on 3-5 vuotta, mutta kuulemma sama firma kierrättää materiaaleja ja nurmen voi tarvittaessa uudelleen käyttää esim. jollain toisella kupittaan alueen yhdeksästä jalkapallokentästä. Nurmella tepastelu tuntui myös yllättävän "luonnolliselta" kun käväsin maalitolppien välissä ja pilkulla.

Täytyy kyllä käydä joku ottelu kesällä katsomassa, sen verran viihtyisältä ja aidolta "jalkapallostadionilta" näytti :smt023 .
Tekonurmia tosiaan kierrätetään ahkerasti aina alempitasoisille (ja siitä taas seuraavaksi seuraavan tason) kentille sitä mukaa, kun niitä uusitaan ns. ylempitasoisilta kentiltä. Turku on jo tehnyt päätöksen Veritaksen tekonurmen uusimisesta vuonna 2026, jolloin nykyinen nurmi kierrätetään jonkin vanhemman tekonurmen tilalle ja siellä oleva nurmi taas jollekin seuraavan tason kentälle.

Tämä tehdään jo kolmen vuoden päästä, koska tämän tason kentillä (pelataan mm. kansainvälisiä otteluita) on niin korkeat laatuvaatimukset, jolloin kenttä voi epäonnistua täyttämään nuo kriteerit jo noinkin lyhyen käytön jälkeen, mutta olla kuitenkin ihan kelpo alusta alemman tason pelien alustaksi vielä vuosien ajan.

Näin alasarjapalloilijanakin voin todeta, että sen kyllä tuntee ja huomaa, jos tekonurmi alkaa olla iäkäs ja kovalla käytöllä ollut. Mutta toisaalta vertailun vuoksi aikanaan on tullut niin hiekkakentillä kuin vanhoilla kunnon hiekkatekonurmilla (niillä ihan ensimmäisillä versioilla tekiksistä) pelattua ja hiukan kärsinytkin nykyajan tekonurmi kyllä päihittää nuo kerta kerrasta. Enää ei tarvitse enää sentään ns. hiekkahousuja pukea peleihin ja treeneihin. :lol:
Tipi, veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä suberb
#105811
Olen kaksi Interin matsia käynyt katsomassa uudella stadionilla. Kotiavauksen sekä viime perjantain pelin FC Hakaa vastaan, josta Inter nappasi komean voiton. Molempiin otteluihin oli yleisökin löytänyt paikalle. Yli 4000 katsojaa kummassakin ottelussa. Molemmat ottelut kävin katsomassa uudessa Itäpääty-katsomossa.

Täytyy sanoa, että päätykatsomon vaikutus on huomattava stadionin yleistunnelmaan. Erityisen merkittävää on se, että kovaäänisin Interin kannattajaporukka Inter Armada on sijoitettu tähän itäpäätykatsomoon, joka tarkoittaa sitä, että kannattajat näkyvät ja kuuluvat stadionilla entistä paremmin. Iso osa itäpäädyn katsomosta on myös K18-aluetta, jolloin kannattaminen ja oluen nauttiminen on saumatonta. Ylipäätään kauniina kesäpäivänä olut kädessä ja Armadan rummun paukutusta ja chanttausta kuunnellessa tunnelma oli kuin Saksasta konsanaan. Iso peukku. :smt023

Pelin seuraaminen on Itäpäädystä käsin tunnelmallista, sillä usein ottelun vauhdikkaimmat maalipaikat syntyvät toisella puoliajalla, jolloin kotijoukkue hyökkää Itäpäädyn katsomon edessä olevaan maaliin. Tällöin pelitapahtumat syntyvät aivan silmien edessä ja maalin tullessa katsomo-osan riemu repeää. Tämä on myös varmasti pelaajille aika tavalla hienompi kokemus. Hieman outoa on se, että TPS:n kotipeleissä Itäpääty-katsomo pysyy kiinni, jolloin TPS-kannattajat ovat sijoitettuna pääkatsomoon. Tällä on suuri vaikutus yleistunnelmaan pelissä ja toivottavasti myös TPS:n peleihin itäpääty avattaisiin jatkossa.

Kaiken kaikkiaan pidän Kupittaan jalkapallostadionia upeana jalkapallopyhättönä. Pidän katsomoiden osien eri ilmeistä, se tuo stadionille omaleimaisuutta. Myös kameroiden sijoittaminen siten, että livelähetyksissä kuvataan katsomo-osaa jossa istuu ihmisiä, on iso plussa. Suosittelen kaikkia Turussa asuvia ja siellä vierailevia käymään tarkastamassa uusittu stadion Interin kotiottelussa, sillä silloin stadionilla on tunnelmaa ja Itäpääty avoinna.

Kuva
TurkuCubed, Biosphere, veka ja 5 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä Iggy.P
#105966
Saudi-Arabian sijoitukset jalkapalloon ovat olleet paljon uutisissa tänä vuonna. Taustalla on ns. "Visio 2030" jossa laji nähdään yhtenä keskeisenä osana koko yhteiskunnan rakennusprojektia. Alla muutamia poimintoja siihen liittyen:

"Vision 2030 on strateginen suunnitelma, joka asettaa Saudi-Arabian maailman johtavien maiden edelle. Saudi-Arabiassa talous on pääosin öljyn varassa, mutta osa tätä vuoden 2030 muutosta on talouden monipuolistaminen. Visio 2030 seisoo kolmella pääpilarilla, joista ensimmäinen on elämänlaatu. Osa elämänlaatua on urheilu"

"Nykyään urheilu on isompi osa taloutta. Jos puhutaan minkä tahansa kulttuurin ja maan kokonaisekosysteemistä, urheilu ei vaikuta pelkästään suoraan talouteen, vaan myös välillisesti muihin aloihin"

"Esimerkiksi mitä urheilullisempi kulttuurinne on, sitä enemmän sillä on vaikutusta muihin aloihin, kuten esimerkiksi terveydenhuoltoon. Urheilukansakunnan ei tarvitse kuluttaa paljon terveydenhuoltoon (mikä vaikuttaa epäsuorasti talouteen positiivisella tavalla). Nämä välilliset vaikutukset ovat avainasemassa talouden muutoksessa urheilun ilmeisten kaupallisten vaikutusten lisäksi"


https://www.goal.com/en-us/news/footbal ... c77a345946

Saudi-Arabian stadionit kaudella 22/23:
https://www.youtube.com/watch?v=1GTItIh ... FCStadiums

Sijainti auttaa menestymään. Arabian niemimaa on merkittävimpien kauppareittien varrella. Niillä on pitkä historia joka on keskeinen osa maan identiteettiä. Se tuo omanarvontuntoa:
Kuva
https://en.wikipedia.org/wiki/Spice_trade
veka tykkää tästä
  • 1
  • 15
  • 16
  • 17
  • 18
  • 19