Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä Kantti
#64460
Jos kauppakeskuksia johonkin rakennetaan niin keskelle kaupunkia. Siinä tämä suunnitelma on osuva ja yleisestä linjasta poikkeava. Ei siis pellolle vaan kaupunkiin!

Toinen mielihyvän hiljaista hyrinää tuottava seikka on entisen veturitallin hyödyntäminen uutta rakennettaessa. Tässä Pieksämäki lienee ottanut oppia suurempien kaupunkien tekemistä mokauksista merkityksellisen kaupunkikuvansa turmelemisesta.
Muutenkin ympärillä näyttää olevan pari vanhempaa kiinnostavaa rakennusta, ja tämä vesitornin näköinen rakennus, toivottavasti säilyy katukuvassa jatkossa!
tekijänä owl
#64470
Vaikea sanoa miksi havainnekuvassa on lentopalloilijoita. Ehkä se on taiteilijan näkemys alueelle toivotusta keilahallista? :D

Vaikka valtakunnan tasolla projekti ei olisikaan kovin merkittävä, kyllä se kuntalaisille sitä on. Tällä hetkellä ostoksille (tai vaikka sinne keilaamaan...) lähdetään Kuopioon, Jyväskylään tai Mikkeliin, joihin kaikkiin on matkaa 75-90 km. Mikäli tämä toteutuu sellaisena kuin suunnitelma on, lisää se palvelujen määrää huomattavasti ja vähentää tarvetta lähteä muille paikkakunnille kauppojen perässä. Pelkona kuitenkin on, että
a) mitään ketjuja ei lähde mukaan tällaiseen pikkukaupungin kauppakeskusprojektiin
b) jos lähteekin, miten käy keskustassa jo oleville pikkuputiikeille ja
c) autioituuko liiketilat keskuskadun varrella entisestään?

Kantille vielä vastauksena noista vanhemmista rakennuksista. Katselin Google Mapsin kautta itsekin että alueella näkyy vanhemmissa (2009) kuvissa vielä keltainen puutalo. 2011 kuvauksiin mennessä se on jo purettu pois. Vanha vesitorni sen sijaan on tietääkseni suojeltu ja vierelle on rakennettukin vasta pintamateriaaleiltaan samanhenkinen yritystalo, jota ei siis kuvissa vielä näy.
tekijänä McLeod
#64471
Eiköhän tuo lentopallojuttu ole lähinnä symbolinen, koska Pieksämäkihän on tunnettu vahvana lentopaikkakuntana. Kaupungin seura Pieksämäen NMKY voitti aikanaan Suomen mestaruuden seitsemän kertaa peräkkäin ja on ollut ainoana suomalaisseurana Euroopan cupin lopputurnauksessa. Paikkakunnalla on edelleen vilkas lentopalloharrastus.

Tässä hankkeessa on paljon hyvää. Se sijoittuu kiinteästi keskusta-alueeseen ja siinä hyödynnetään veturitallin lisäksi mm. vanhaa vehnämyllyn ja viljavaraston rakennusta. Kuten owl jo kirjoittikin, niin Pieksämäen yksi ongelma on ollut pitkään se, että ostoseurot valuvat paikkakunnalta ulos. Tuntuukin siltä, että tämä hanke on pääasiassa vastaisku tähän. Ostovoima ei hirveästi tule kasvamaan, koska aluehan on muuttotappioseutua. Jos noin 50 km:n säteeltä saadaan asiakkaita kauppakeskukseen, niin sillä voisi olla ihan hyvä tulevaisuus. Mutta kyllähän vaarana on, että liiketilat Keskuskadun ja muutaman muun keskustan kadun varrella saattavat tyhjentyä. Jos kuitenkin uusi kauppakeskus onnistuu pitämään ihmiset paremmin ostoksilla omassa kaupungissa, niin siitä saattaa olla jopa hyötyä nykyisilläkin paikoilla toimiville pikkuliikkeille.
tekijänä hmikko
#64786
Kalle Silfverbergin kolumni Hesarissa: Onnea matkaan Pasila

Sekä Keski-Pasilan että Kalasataman tarjouskilpailussa kaupungille jätettin vain yksi tarjous. Ts. kauppakeskusmöhkäleistä on kaavoitettu niin isoja ja riskialttiita, että edes isoista rakennusliikkeistä riskiä ei suostu ottamaan kuin yksi. Todellista kilpailua ei synny, eikä sitä synny alueen liiketilojen vuokristakaan, kun omistajia on yksi. Kalasatamassa riskit ovat nyt sitten toteutuneet, kun rahoitusta jättimöhkäleelle ei saada kokoon.
Avatar
tekijänä weba
#65666
Laajennus kuopattiin lopullisesti: Myyrmanniin ei tulekaan Prismaa

Vuosikausia suunniteltu Myyrmannin laajennus, johon tulisi myös HOK-Elannon Prisma, on haudattu. Myyrmannin omistava Citycon ja HOK-Elanto eivät päässeet laajennuksesta sopuun kaupungin asettamaan määräaikaan mennessä.

Kaupunki on nyt ilmoittanut, että se lähtee itse suunnittelemaan Myyrmäen keskustan täydennysrakentamista asumisen näkökulmasta.

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/ ... an-prismaa


Tulee väkisinkin mieleen että liittyykö jahkailu laajentamisen suhteen asiakasmäärän romahtamiseen, joka oli seurausta pysäköinnin muuttamisesta maksulliseksi osalla paikoista...
Avatar
tekijänä MindW
#65668
Hyvä, pääkaupunkiseudulla on pula asunnoista - ei hypermarketeista.
Avatar
tekijänä RV
#65669
Yleinen vihervasemmistolainen suuntaus näkyy jo Vantaallakin. Myyrmäki on tiiviisti rakennettu kaupunginosa, kyseessä ei olisi ollut mikään peltomarketti. Jotenkin tulee mieleen, että tämä liittyy Kehä II:n jatkon torppaamiseen.
Avatar
tekijänä sw
#65718
Homma menee niin, että jos Citycon olisi todella halunnut Prisman niin se ei olisi ollut mikään ongelma, riippumatta mistään aikarajoista tai muista määräyksistä.
Avatar
tekijänä H.C.
#65719
Pitkäänpä sitä Prismaa sinne suunniteltiin ja koska sitä ei jostain syystä suostuttu rakentamaan erilliseen rakennukseen oli kaupunki vääntämässä Myyrmanniin kamalan näköistä laajennusta joka täydellisesti tärvelisi Myyrmäen keskustan. Hyvä hyvä. Se keskusta kaipaa niitä asuntoja paljon enemmän. Toivottavasti se keskustasuunnitelma mietitään nyt uudestaan.
tekijänä Ozie
#65720
sw kirjoitti:Homma menee niin, että jos Citycon olisi todella halunnut Prisman niin se ei olisi ollut mikään ongelma, riippumatta mistään aikarajoista tai muista määräyksistä.
HOK-Elanto on myös laittanut rahaa paljon Kaareen mikä ei ole kovin kaukana.

Ps. Aika hoono Soomi
tekijänä Kivenhakkaaja
#65737
sw kirjoitti:Homma menee niin, että jos Citycon olisi todella halunnut Prisman niin se ei olisi ollut mikään ongelma, riippumatta mistään aikarajoista tai muista määräyksistä.
Enemmänkin niin, että Cityconilla on halua ollut, mutta Prisma ei ollut valmis maksamaan niin korkeata vuokraa, että rakentaminen olisi ollut kannattavaa.
Avatar
tekijänä sw
#65738
Kyllä se vuokrataso saadaan kohdalleen, jos vuokranantajalla on todellisia haluja saada nimenonainen vuokralainen itselleen ;)
tekijänä Poriginaali
#65763
Porin uusi kauppakeskus Puuvilla on harjassa ja suurta huomiota ja kokonaisen kaupunginsisäisen meemin on tuottanut sen lommoileva, ei kun siis loimottava, aaltopeltiseinä. Jos ei ole törmännyt missään yhteydessä viime viikolla sanaan loimottaa, ei asu Porissa. :lol:

SK:n juttu aiheesta.
tekijänä Darre
#65767
Poriginaali kirjoitti:Porin uusi kauppakeskus Puuvilla on harjassa ja suurta huomiota ja kokonaisen kaupunginsisäisen meemin on tuottanut sen lommoileva, ei kun siis loimottava, aaltopeltiseinä. Jos ei ole törmännyt missään yhteydessä viime viikolla sanaan loimottaa, ei asu Porissa. :lol:

SK:n juttu aiheesta.
No kieltämättä näyttää kuin nyrkillä olisi hakattu. Itse en ole mikään suuri metallisten julkisivujen ystävä (esim. kuparin patinoituminen vihreäksi näyttää aivan järkyttävältä omaan silmään) ja tämäkään Porin ratkaisu ei kyllä jätä mitään lämpimiä tunteita. Jos jotain positiivasta hakee, niin ehkä toi lommoilu tekee pinnasta persoonallisen, mutta kyllä se aika ankealta näyttää tossa pikkukuvassa.
  • 1
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 14