Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#60376
JR kirjoitti:
sekovene kirjoitti:
JR kirjoitti:Ilmeisesti pinta-alaa tulee olemaan noin 58 000 neliömetriä. En tiedä, onko tämä kaupallinen osuus vai koko laitoksen pinta-ala. Kahteen kerrokseen kadun molemmin puolin sijoitettuna (20 metriä syvä rakennus) vaatisi yli 700 metriä pitkän ostoskadun (Aleksanterinkatu Manskulta Senaatintorin toiselle laidalle).
Eli ei ongelmaa.
Ei siinä tietenkään sinällään ole ongelmaa, mutta epäkäytännöllisemmäksi asiointi käy verrattuna ostoskeskukseen, jos täytyy käydä monessa kohteessa.
Kaupungin etu on siinä, että kaikki on lähellä. Ei ole tarvetta käydä monessa kohteessa ja kärrätä koko viikon ruokaostoksia kerralla kotiin, kun kaupassa voi täsmälleen samalla vaivalla käydä vaikka joka päivä työmatkan jälkeen spärapysäkiltä kotiin kävellessään.

Kun koti ja palvelut ovat samalla kadulla (tai vieressä) ei erillisiä asiointimatkoja tarvita lainkaan.
tekijänä Maumatti
#60416
Tähän keskusteluun ei ole yhtä oikeaa vastausta. Joissain tapauksissa kivijalka on parempi, joissain ostoskeskus. Mielestäni huolestuttavaa on se, että kauppakeskusten lisääntyminen syö kadulta elänää. Monet täällä perustelevat kauppakeskuksia sillä, että helpompi asioida, eikä tarvitse kävellä ympäri kaupunkia. Joissain tilanteessa se on totta. Kauppakeskukset kumminkin vaarantavat lähipalvelut. Mielummin kävelen lyhyen matkan kauppaan, kuin ajan autolla 30 min jättimegaostarihelvettiin. Ostoskeskuksissa joutuu myös kävelemään sisällä. Ja kuten täällä on mainittu, katetut jalkakäytävät on keksitty. Toivon, ettei Suomessa käy kuten U.S.A:ssa, jossa monissa kaupungeissa kaikki elämä on ostoskeskuksissa ja katuelämä on täysin kuollut.
tekijänä cobaink
#60420
Kauppakeskuksissa on aika suuria eroja. On Kannelmäen Prisman kaltaisia kehätienvarsi-viritelmiä, joita ihan perustellusti kritisoidaan (ja siitä huolimatta rakennetaan lisää :smt017 ). Toisaalta on Citycenter, jonka itse miellän lähinnä käteväksi katetuksi läpikulkuväyläksi,-ostoksille ei tarvitse jäädä. Se millainen Kalasataman Redistä sitten joskus viiden vuoden kuluttua kuoriintuu on varmaan aika auki.. Paikka on ainakin loistava. (Kivijalkakauppoja on tulossa yllin kyllin keskuksen pohjoispuolelle ja Sompasaareen.)
Avatar
tekijänä RV
#60450
Itse koen tärkeäksi, että parin korttelin välein on Siwoja sun muita; tuotevalikoima niissä on suppea, mutta aukioloajat ovat merkittävä plussa (tosin tietenkin kauppojen tulee saada auki 24/7/365, naurettavaa että markkinataloudeksi itseään kutsuvassa valtiossa on aukiolorajoituksia). Käsittääkseni Alepoita on nykyisin 24 h auki oleviakin! Sitten, jos haluaa käydä Alkossa, Apteekissa, lihatiskillä jne niin ei se kauppakeskus ole mitenkään kaukana, eikä sitä mitenkään voi peltomarketiksi kutsua.
tekijänä sekovene
#60482
JR kirjoitti:
sekovene kirjoitti:Mutta kun tämä "osaoptimointi" tapahtuu keskittämällä kauppakeskukseen, jossa jylläävät kansainväliset suuryritykset, niin lopputulema voi olla se, että Pieni vaatekauppa™ jää jostain kokonaan perustamatta ja sen sijaan saadaan kaupakeskus Rediin Helsingin sadas H&M, joka on vähän isompi ja organisaatioltaan tehokkaampi kuin se hypoteettinen Pieni vaatekauppa™. Yleisesti ottaen yksi iso kansainvälinen jättiputiikki loistavalla sijainnilla voi romuttaa useankin suomalaisen pikkuputiikin kannattavuuden, vai?
Tuo on ihan aiheellinen huoli. Toivottavasti siihen voisi jotenkin vaikuttaa kaupungin toimesta. Asian korjaaminen ei mielestäni tunnu mahdottomalta. Vaaditaan vaikka kaavassa tietty määrä pinta-alaltaan pieniä putiikkeja tms.
On varmasti mahdollista muokata säännöksillä kauppakeskusta vähemmän kauppakeskusmaiseksi. En vaan luota hetkeäkään, että sääntelyä koskaan tehtäisiin muuta kuin esim. duopolin kilpailijoiden kurittamiseksi.

JR kirjoitti:
sekovene kirjoitti:Ja joo, Helsingin keskustassakin on noita kauppakeskuksia.
En tarkoittanut keskustan kauppakeskuksia, vaan keskustaa kokonaisuudessaan. Eli onko järkeä ihmisten matkata ympäri pk-seutua asioille keskustaan.
JR kirjoitti:
sekovene kirjoitti: En pidä sitäkään minään huippuhyvänä kehityksenä, joskin kantakaupungissa ne eivät ole ymmärtääkseni syöneet kivijalkayritysten kannattavuutta erityisen paljon, kun siellä riittää ihmisiä omastakin takaa.
Aika iso vaikutus keskustan palveluihin on muillakin kuin alueen asukkailla. Helsingin eteläisessä suurpiirissä (Vironniemi, Ullanlinna, Kampinmalmi, Taka-Töölö, Lauttasaari) on asukkaita alle satatuhatta, joista Lauttasaaressa asuu noin 20000. Tulevan Kalasataman asukasluku on siis viidesosa eteläisen suurpiirin asukasluvusta. Tämä antaa jonkin verran perspektiiviä lokaalin ostovoiman suhteen.
Okei. Olisihan se parempi, jos lähiöt olisivat omavaraisempia. En osaa kyllä arvioida, paljonko muualta tulevat asiakkaat vaikuttavat kantakaupungin kivijalkakauppoihin tai muihin palveluihin.
JR kirjoitti:
sekovene kirjoitti:Kyllä varmaan tollanen 20 k as./km^2 riittäisi jo aika pitkälle Kalasataman kokoisen alueen ollessa kyseessä.
Varmasti tuolla aika pitkälle pääsee, mutta esimerkiksi elokuvateatterit, urheilupalvelut, todella erikoistuneet liikkeet yms. voivat vaatia vielä enemmän.
Liittyykö tämä jotenkin kauppakeskukseen?
JR kirjoitti:
sekovene kirjoitti:
JR kirjoitti:Ilmeisesti pinta-alaa tulee olemaan noin 58 000 neliömetriä. En tiedä, onko tämä kaupallinen osuus vai koko laitoksen pinta-ala. Kahteen kerrokseen kadun molemmin puolin sijoitettuna (20 metriä syvä rakennus) vaatisi yli 700 metriä pitkän ostoskadun (Aleksanterinkatu Manskulta Senaatintorin toiselle laidalle).
Eli ei ongelmaa.
Ei siinä tietenkään sinällään ole ongelmaa, mutta epäkäytännöllisemmäksi asiointi käy verrattuna ostoskeskukseen, jos täytyy käydä monessa kohteessa.
Arkkinikkari vastasikin jo tähän ja en nyt ihan tajua, että miten se mahdollinen useassa liikkeessä vierailu kauppakeskuksessa on niin kauhean paljon helpompaa kuin, jos ne samat liikkeet ovat esim. saman kadun varrella.
tekijänä sekovene
#60483
RV kirjoitti:Itse koen tärkeäksi, että parin korttelin välein on Siwoja sun muita; tuotevalikoima niissä on suppea, mutta aukioloajat ovat merkittävä plussa (tosin tietenkin kauppojen tulee saada auki 24/7/365, naurettavaa että markkinataloudeksi itseään kutsuvassa valtiossa on aukiolorajoituksia). Käsittääkseni Alepoita on nykyisin 24 h auki oleviakin! Sitten, jos haluaa käydä Alkossa, Apteekissa, lihatiskillä jne niin ei se kauppakeskus ole mitenkään kaukana, eikä sitä mitenkään voi peltomarketiksi kutsua.
Alepoja ja Siwoja on suht tiheästi väljissä lähiöissäkin. Ja sitten tuo, että viedään valtion monopoliliikkeet ja muut systeemit kauppakeskukseen on juuri sitä hypermarketti-Prismojen tukemista.
tekijänä cobaink
#60484
Ei noi PieniVaateKauppa TM ole muutenkaan tätä päivää...Jos se vaatekauppamummo ymmärtää perustaa nettikaupan, järkevin hinnoin, asioin. Netitse. Muutoin flaneeraan tyylikkäästi ohi shopin.
tekijänä sekovene
#60487
cobaink kirjoitti:Ei noi PieniVaateKauppa TM ole muutenkaan tätä päivää...Jos se vaatekauppamummo ymmärtää perustaa nettikaupan, järkevin hinnoin, asioin. Netitse. Muutoin flaneeraan tyylikkäästi ohi shopin.
Joo, siis voihan kyseessä olla vaikka pesula, parturi-kampaamo tai kaljakuppila. Isoissa kauppakeskusissa nämäkin tuppaavat päätymään, jos ei nyt kansainvälisten jättifirmojen käsiin, niin ainakin isoimmille kotimaisille ketjuille. Päivittäistavarakaupassa se suurin ongelma kuitenkin mielestäni piilee: bonusmafiat ovat ainoita, joilla on mahdollisuus perustaa se hypermarketti, joka on tapana kaavoittaa lähes jokaisen kauppakeskuksen yhteyteen.
tekijänä cobaink
#60493
Ei Kalasataman ja Jätkäsaaren kaupungiksi kehittymistä kauppakeskukset estä (Jätkäsaareenkin tulee omansa kasin ratikan nykyisen loparin kohdalle.)
Todellinen vihollinen on nykyiset parkkinormit, jotka takaavat , ettei tiivistä kaupunkia pääse syntymään. Mennään autojen ehdoilla.

Alppiharju on ankeata autotonta slummia nykykaavoittajien mielissä. Mulle se on paras paikka maalimassa :)
tekijänä sekovene
#60526
cobaink kirjoitti:Todellinen vihollinen on nykyiset parkkinormit, jotka takaavat , ettei tiivistä kaupunkia pääse syntymään. Mennään autojen ehdoilla.
Jep. Eihän ne kauppakeskuksetkaan kaikkea tappaisi, jos rakennettaisiin edes oikeasti tiivistä.
tekijänä Ozie
#64028
Tämänkin voi varmaan tänne laittaa:
Kauppakeskus Mylly laajentaa - laajennuksen jälkeen yksi Suomen suurimmista

Kauppakeskus Myllyn laajentaminen alkaa ensi keväänä.

Nykyinen 66 000 neliön pinta-ala tulee kasvamaan noin 90 000 neliöön. Raisiossa sijaitsevasta Myllystä tulee näin yksi Suomen suurimmista kauppakeskuksista. Laajennuksen myötä liikkeiden kokonaismäärä kasvaa 150 liikkeeseen.

Investoinnilla on hintaa noin 50 miljoonaa euroa. Laajennus toteutetaan kauppakeskuksen länsipäässä ja se tulee olemaan kaksikerroksinen. Laajennus valmistuu syksyksi 2015.

Laajennuksessa on tarkoitus ryhmitellä liikkeitä uudelleen ja muoti sijoitetaan kokonaan toiseen kerrokseen. Myllyyn muuttavia uusia liikkeitä ovat muun muassa Norjalainen XXL Sports & Outdoors ja muotiliike New Yorker.

Laajennusosaan suunnitellaan uutta ravintolamaailmaa. Myös keskusteluja uusista ruokakaupoista on käyty.

- Toista hypermarkettia ei tule, mutta mahdollisesti jokin pienempi ruokakauppa saattaa tulla, toimitusjohtaja Pertti Vikkula kertoo.

Myös muita suunnitelmia on.

- Jopa elokuvateatterista on keskusteltu, sanoo Vikkula.

Myllyä laajennettiin edellisen kerran syksyllä 2009.
Asiasta juttelin paikan päällä keväällä kohteen kiinteistöpäällikön kanssa niin tuo laajennus oli silloin ainakin tulossa eteläpuolelle, eli käytännössä tähän http://goo.gl/maps/a3Lo7
tekijänä owl
#64447
Pieksämäki ei saanut Ideaparkia, mutta uudet verkot on heitetty vesille. Tällä kertaa kaupungin keskustaan, rautatieaseman läheisyyteen vanhojen veturitallien alueelle on suunnitteilla kauppakeskus, viimeisimpien tietojen mukaan vähintään 50 000 neliöinen. Kuinkahan mahtaa lopulta käydä?
http://yle.fi/uutiset/pieksamaen_veturi ... si/7028467
13.1.2014 klo 16:04


Pieksämäen veturitallit kauppakeskukseksi

Pieksämäen uusi kauppakeskus veturitallien alueelle valmistunee alkuperäisen aikataulun mukaan vuonna 2016. Rakentamisesta on tehty yhteistyösopimus paikallisen rakennusliike U. Lipsasen kanssa

Kuva
Pieksämäen vanhojen veturitallien veturitori katetaan ensi vuoden aikana. Kuva: Arkkitehtitoimisto ark Kantonen Oy

Kauppakeskuksen kokoluokka on vähintään 50.000 m². Asemakaavan mukaan kauppakeskus voi yhteistyösopimuksen puitteissa toteutua myös huomattavasti suurempana.

Alueelle rakennetaan tilaa erilaisille kauppaliikkeille sekä viihde- ja ravintolamaailmalle, johon tavoitellaan mm. keilahallia. Pieksämäen kaupunginhallitus käsittelee urakkasopimusta tiistaina.

Ensivaiheessa kaupunki saneeraa vanhat veturitallit ja rakentaa niiden yhteyteen katetun "Veturitorin". Tämä vaihe käsittää 5000 m², josta puolet on vuokrattavia liiketiloja. rakennustyöt ovat jo käynnissä.
Lisää havainnekuvia tulevasta ostosparatiisista:
http://www.pieksamaki.fi/files/LIITE6_Havainnekuvat.pdf

Sijainti kartalla:
http://goo.gl/maps/jgRle
Avatar
tekijänä Krio
#64450
Onhan se hyvä, että vanhoille rakennuksille tulee käyttöä muuhunkin kuin ostoksiin.

Mutta mikä hitto toi lentopallon pelaaminen havainnekuvassa :D
Avatar
tekijänä Klazu
#64453
Krio kirjoitti:Mutta mikä hitto toi lentopallon pelaaminen havainnekuvassa :D
Haha, mietin aivan samaa. Jotenkin vaikea kuvitella tuollaisen toteutuvan missään tilanteessa.

Muuten ihan positiivinen hanke, joskin vaikea sanoa onko tällä millaisia kaupallisia tarpeita. Vaikka Pieksämäki onkin rautateiden risteyskaupunki, niin Suomi on niin kauppakeskuksia pullollaan, että liekö yhdellä lisää paljoakaan uutta tarjottavaa ja siten merkittävää vetovoimaa yhtään kauempaa?
  • 1
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 14