Oulun kaupungin web-sivusto 14.11.2006 kirjoitti:
Oulun tekninen lautakunta saa tiistaina 14.11.2006 kokouksessa käsiteltäväkseen kolme vireillä olevaa asemakaavaa, joiden yhteenlaskettu omakotitonttien määrä on 1085. Uudet asemakaava-alueet ovat Ritaharjun keskusta, Ritaharjun Aaltokangas sekä Kaakkurin eteläpuolella sijaitsevan Metsokankaan asuinalueen toinen vaihe.
Julkisessa keskustelussa on todettu, että Suomen kasvukeskusten kehityksen este kansalaisten toivomalla tavalla on pula pientalotonteista. Perussyynä ongelmalliseen tilanteeseen on pidetty kaavoituksen tehottomuutta ja hitautta.
Oulun kaupunki poikkeaa edukseen vallitsevasta tilanteesta: kaupunginvaltuuston linjausten mukaisesti lähivuosina Ouluun valmistuu vuosittain peräti 300 - 350 omakotitaloa.
Vuosikymmenen alussa tavoite on vaihdellut 150 - 200 tontin välillä. Oulun kaupungin tekninen keskus suunnittelusta ja rakennuttamisesta vastaavana virastona on kyennyt suoriutumaan asetetuista tavoitteista. Teknisen lautakunnan kokouksessa 14.11.2006 voidaan todeta, että oululaisella maankäytön suunnittelumenetelmällä saavutetaan myös uudet, päättäjien asettamat tavoitteet. Hankeohjelmien mukaan vireillä olevat kolme asemakaavaa valmistuvat alkuvuodesta 2007.
Asemakaavaprosessin tehokkuus Oulussa perustuu kaupungin pitkäjänteiseen maapolitiikkaan, jonka mukaisesti kaupunki hankkii omistukseensa ensisijaisesti vapaaehtoisin kaupoin kaavoituksen kohteena olevan raakamaan. Noudatettu politiikka kohtelee tasapuolisesti maanomistajia, tuottaa heille kohtuullisen korvauksen ja takaa nuorille perheille mahdollisuuden rakentaa oma koti Ouluun kohtuullisin kustannuksin.
Linkki kaavoitettavien alueiden sijainnista (pdf). Alppilaa, Toppilaa, Värttöä ja Tuiraa lukuunottamatta kaikki alueet suunnitellaan pientalovaltaisiksi.
Mielipidekysymyksenä voitaneen pitää linjauksen "poikkeamista edukseen." On tainnut kaupunginvaltuustolta unohtua Maankäyttö- ja rakennuslain (1999) 1§:
Tämän lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurillisesti kestävää kehitystä.
Mielestäni wrightiläisen hajakaupungin rakentaminen matalalla tehokkuudella laajalle alueelle on selkeää lain noudattamatta jättämistä.
Vastikään Hesarissa oli juttua nopeasti nousseiden omakotitaajamien sosiaalisista ongelmista, jotka muistuttavat tutkijoiden mukaan hämmästyttävästi 1970-luvun kerrostalolähiöiden vastaavia. Etenkin myös jutussa esiintynyt HY:n kaupunkisosiologian professori Matti Kortteinen on kirjoittanut paljon mielenkiintoista materiaalia suomalaisista asuinalueista sosiologisesta näkökulmasta. Ekologinen kestävyys puolestaan ei toteudu Oulussa vallitsevalla "ehkä pistetään tuonne kokoojakatuja kiertelemään joku bussilinja"-asenteella, vaan yksityisauto on käytännössä ainoa todellinen vaihtoehto kaukana työpaikoista ja palveluista sijaitsevilla alueilla. Kun vedellään satoja kilometrejä teitä ja jos jonkin sorttisia putkia ja piuhoja olemassa olevien, uusia jopa tehottomammin rakennettujen alueiden ulkopuolelle, lienee taloudellinen kestävyys tästä näkökulmasta varsin kyseenalaista. Maantieteessä on tutkittu amerikkalaisissa esikaupungeissa eläviä pendelöijiä, joiden elämäntapaa luonnehtii heistä kollektiivisesti käytetty nimitys "Communities of Freeways". Autossa vietetyt työ- ja harrastusmatkat yhdistävät ihmisiä - päättäjien mielestä varmaankin Oulussa erityisesti kaivattu kulttuurinen lisä, joka takaa kulttuuripääkaupungin tittelin seuraavissa karkeloissa.
Ennen täydellistä tuomiota ja päätöksestä valittamista on kuitenkin muistettava suhteellisuus. On ymmärrettävää, että Oulu on hädissään ympäristökuntiin valuvista hyvävaraisista perheonnen metsästäjistä. Kaupungilla on myös paineita hillitä seudun holtitonta kasvua kaavoittamattomille haja-asutusalueille, mitä muutamat naapurikunnat härskisti harjoittavat seudun yhteisistä maankäyttösopimuksista huolimatta. Omakotilähiö on kuitenkin monien aspektien kannalta yhteiskunnalle pellon laidalle rakennettuja uudisraivaajatönöjä edullisempaa ja kestävämpää, millä luultavasti perustellaan linjauksen lainvoimaisuus. Uusille keskustan liepeille nousseiden/nousevien kerrostaloasuntojen kysyntä vaikuttaa hinnoista päätellen varsin suurelta, ja vanhoja alueitakin täydennellään jonkin verran. Tässä mielessä kehitys ei vaikuta täysin toivottomalta, kunhan ihmisten halu asua kaupunkimaisesti vain otetaan huomioon myös kaavoituksessa. Kuitenkaan väentiheys ei vielä mahdollista esimerkiksi joukkoliikenteen todellista parantamista monillakaan alueilla. Toppilan-Pateniemen suunnalla lienee lähitulevaisuudessa tässä suhteessa eniten potentiaalia.
Uusien omakotilähiöiden tapauksessa nähdään, kelpaako totuttua tiiviimmin rakennettu ja ympäristökuntia kalliimpi versio omakotiasumisesta potentiaalisille ostajille. Jo metsälähiöiden tapauksessa huomattiin, etteivät yritykset luonnonläheisen ja kaupunkimaisen asumisen hyvien puolien yhdistämisestä onnistuneet täysin tarkoitetulla tavalla. Toivotaan, että kaupunkipientalot olisivat kiiminkien perämetsiä houkuttelevampia.
Joka tapauksessa, päätöksissä olisi hyvä ottaa huomioon myös tulevaisuuden tarpeet. Ehkä seuraava sukupolvi ei ole enää niin kiinni pihanurmessa, etteikö kerrostaloelämä rauhallisella alueella lähellä keskustaa maistuisi myös lasten kanssa työikäisenä. Asuintalotyyppejä ja pohjaratkaisuja tulisi kehittää vuosikymmenten ajan vallinneista standardeista siten, että entistä monenlaisempien asujien tarpeet tulisivat huomioiduksi. Ympäristöministeriön 2005 päättynyt Tiivis ja matala -projekti sekä monet uudet kerrostalot ovat esimerkkejä siitä, että ongelma on tiedostettu jo kauan sitten. Päätettäessä esittelijöiden pitäisi vain saada valtuutetut vakuuttuneiksi tulevaisuuden mahdollisuuksista, jos vaihtoehtona on olevan kehityksen myötäily. Tässäkin asiassa tosin erehtyminen on mahdollista, ja radikaalit linjaukset saattavat viedä umpikujaan, kuten on monissa asioissa vuosien saatossa nähty.