Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä OlliMolli
#11515
Aloitan nyt tänne Lapuskillekin oman ketjun, koska kaupunki on vähän jäänyt fokuksen ulkopuolelle talossa. Lappeenrannassakin - uskokaa tai älkää - tapahtuu vaikka mitä. Suurin syy paikalliseen rakennusbuumin lienee venäläiset ostosmatkailijat, joiden ansiosta ainakin päivittäistavaroiden tarjonta on Lpr:ssä älyttömästi kunnan väestöpohjan ylittävää. Muunmuassa Suomen suurin Prisma-junttimarketti tulee avaamaan ovensa juurikin kyseisessä pitäjässä. Tämän lisäksi venäläisturistien suosikkikohteita jo nykyisin ovat mm. Lidl, Gigantti, Robin Hood, Masku, jne.

Marketit tuskin ketään kuitenkaan kiinnostavat. Tämän hetken selkeästi merkittävin projekti Lpr:ssä on Keskustagallerian kortteli, joka on käsittääkseni liike/toimistorakennus. Hankkeen rakennusoikeus on 27500 krm2 ja verollinen arvo 60 miljoonaa euroa. Rakentajina on NCC:n ja Oka oy:n yhteenliittymä Galleria. (www2.lappeenranta.fi/lehtitietokanta/) Rakennus on arvioitu valmistuvan tämän vuoden joulukuussa

Kommenttina sanottakoon, että kortteli on ihan älyttömän massiivinen ympäristöönsä nähden. Tuntuu, että rakennus täyttää neljänneksen koko kaupungin keskustasta, joka on tietenkin vieläpä harvinaisen epätiheää pistetalo sumppua.

Kuva: JS Consult Oy
Kuva
Avatar
tekijänä Klazu
#11534
Oho. Enpä ole tuollaisesta projektista kuullut, aikamoinen. :) Muutenhan Lappeenrannan keskusta on aika matalaa tai ainakaan itselleni ei ole sieltä jäänyt mieleen mitään korkeaa vesitornia lukuunottamatta. Kaupunki on laajalle levinnyt pitkula (sitähän kutsutaankin "nauha-kaupungiksi"), joten asutus on aika harvaa.

Tuo Suomen suurin Prisma hieman hämää. Vielä 3kk:ta sitten sellaista oltiin alkamassa rakentaa Joensuuhun. Miten sitten lie. Sinäänsä se ja sama joku Prisma. Kunhan pisti korvaan. :D

Lappeenrannassa parasta aluetta on tietenkin Saimaan ranta ja linnoituksen seutu. Harmi, että kaikki Lappeenrannan kuvani ovat Suomessa niin ei voi uppia noita.
tekijänä Anssi
#11552
Galleria-projetin nettisivuilta löytyy mm. rakentamiskuvia. Havainnekuvia ei montaa ole, mutta ainakin yksi ilmakuva löytyy.

Ja mitä marketteihin tulee, niin jos jostakin löytyy Lappeenrannan ja Joensuun uusien Prismojen pinta-alatietoja, niin pistäkää linkkiä.
Avatar
tekijänä OlliMolli
#11556
Anssi kirjoitti:Galleria-projetin nettisivuilta löytyy mm. rakentamiskuvia. Havainnekuvia ei montaa ole, mutta ainakin yksi ilmakuva löytyy.

Ja mitä marketteihin tulee, niin jos jostakin löytyy Lappeenrannan ja Joensuun uusien Prismojen pinta-alatietoja, niin pistäkää linkkiä.
Kiitos linkeistä. Yritin itse löytää projektin kotisivua, mutta googlen käyttötaitoni rajat tulivat vastaan.
Avatar
tekijänä Klazu
#11557
Muistaakseni Joensuun Prismasta tulisi 25 000 neliötä.

Tuo liikekeskus tulee kivalla paikalle keskustan ja tuo kadun päälle rakentaminen on ihan hyvän näköinen idea.
Avatar
tekijänä OlliMolli
#11561
Klazu kirjoitti:Muistaakseni Joensuun Prismasta tulisi 25 000 neliötä.

Tuo liikekeskus tulee kivalla paikalle keskustan ja tuo kadun päälle rakentaminen on ihan hyvän näköinen idea.
Ilmeisesti Lpr:n Prisman kokonaisalaksi tulee 23'500m2, eli en tiedä sitten tuleeko se olemaan suurin vai ei. Tämä tieto tosin on vuodelta 2005, eli periaatteessa voi olla, että laajennusta on päätetty vielä suurentaa myöhemmin.
tekijänä jusa-masa
#11581
mitäs sitten vanhalle prismalle tehdään. Jääkö se sitten silti lentokentän päähän prismana kanssa?
Avatar
tekijänä Klazu
#11586
Joensuussakin siis laajennus 15 000 --> 25 000. Joensuussa on kaksi Citymarkettia ja yksi Prisma ja niistä riittää kyllä sen kokoiselle kaupunkialueelle. Puheita on aiemmin ollut vielä yhdestä uudesta hypermarketista, mutta taitaa jäädä tekemättä (ja hyvä niin) tuon laajennuksen vuoksi.
tekijänä Arska
#11606
toiset kilpailee siitä missä on suurin citymarket. Pienin tulee varmaan Pieksämäelle jossa parhaillaan laajennetaan supermarkettia citymarketiksi. pieksämäellä on jo suomen pienin gigantti joten citymarket olisi hyvää jatkoa :D
Avatar
tekijänä Klazu
#11612
Äläs nyt. Heti iski kiinnostus nähdä tämä "Suomen pienin Citymarket". ;) Kukahan sen pienimmän Gigantinkin on keksinyt ottaa esiin? :D
Avatar
tekijänä RV
#11615
Onko tuo Suomen pienin Gigantti erityisen pieni vai normikokoinen?
tekijänä Anssi
#11665
Tää menee ihan hypermarket-keskusteluksi. :)

Lappeenrannan Prisman laajennuksesta tietoja:
Joitakin pinta-alatietoja kerrotaan, mutta ei kaikkea oleellista. Ekan linkin takaa löytyy rakennuskuvia ja ilmahavainnekuva tulevasta laatikosta.
http://www.eekoo.fi/Default.aspx?id=491626
http://www2.lappeenranta.fi/lehtitietok ... hp?id=4837


Joensuun Prisman tietoja:
Klazu kirjoitti:Joensuussakin siis laajennus 15 000 --> 25 000. Joensuussa on kaksi Citymarkettia ja yksi Prisma ja niistä riittää kyllä sen kokoiselle kaupunkialueelle. Puheita on aiemmin ollut vielä yhdestä uudesta hypermarketista, mutta taitaa jäädä tekemättä (ja hyvä niin) tuon laajennuksen vuoksi.
http://www.uranus.fi/tyonhaku/piilotyop ... p?id=48237
”Kauppakeskuksen kokonaispinta-ala kasvaa nykyisestä 15000 neliömetristä peräti 26000 neliömetriin.”
Tuon perusteella ei pysty sanomaan itse Prismasta mitään, en usko että se on lähellekään 25000m2.


Taitaa olla kovan luokan liikesalaisuuksia noi myyntipinta-alat, kun niitä ei missään kerrota.
Avatar
tekijänä Klazu
#11682
Juu, kauppakeskuksessa on myös Hese ja muita pieniä liikkeitä, mutta niinhän noissa aina. Prismaa kyllä on suurin osa rakennuksesta ja laajennus kohdistuu käsittääkseni vain Prisman omiin tiloihin. Eli sangen iso siitä tulee. Pitenee jälleen se matka sinne maitotölkille. :roll:
Avatar
tekijänä Iggy.P
#11683
Kuva
Hyvä on, ei liity mitenkään aiheeseen...

...vai liittyykö sittenkin :D