Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä satama
#6542
Kuva

Richard Leplastrierin suunnittelema taideteos/liikenteenjakaja valmistui äskettäin. Olisi saanut olla korkeampi, sillä nyt tuosta tulee mieleen prinssinnakki. Pänä.


Kuva

Kävin Karistossa pari kk sitten kuvaamassa. Mainospuheet modernista ja tiiviistä pientaloalueesta ovat todellisuudesaa täyttä pötyä. Alue on rakentumassa tyypilliseksi omakotialueeksi, jossa on uusvanhoja - kartanotyyliä edustavia valmistaloja. Eli sitä samaa ****** jota pääkaupunkiseudulla pelloille on jo rakennettukin. Oli siellä toki pari poikkeustakin, kuten tuo kuvassa oleva suht tiivis talorykäelmä. En voi näyttää alueesta juuri muita kuvia koska tiedostot niistä ovat tuhoutuneet. Jouduin asentamaan viruksen takia windowsin uudelleen ja vasta jälkikäteen huomasin, että yhdelle dvd-levylle oli tullut polttovirhe. Olen yrittänyt pelastaa ne parilla ohjelmalla, mutta ilman tulosta. 4.7GB kuva-ja videotiedostoja katosi ilmaan. Osa oli korvaamattomia. :evil5:
Avatar
tekijänä satama
#8020
Puupalkittu suunnittelee näköalapaikan Kariniemeen

Sveitsiläinen arkkitehti Peter Zumthor suunnittelee seuraavan teoksen Sibeliustalon ympäristöön nousevaan puuarkkitehtuuripuistoon.
Zumthorin suunnittelema näköalapaikka tulee Kariniemenmäen rinteeseen, Pikku-Vesijärven puoleiseen päähän.
Piirustuksia ei vielä ole, mutta Zumthorin puheissa pyörivät esimerkiksi penkit ja istutukset. Paikan on tarkoitus valmistua kahden vuoden päästä.
Zumthor sai Spirit of Nature -palkinnon tänään Sibeliustalossa Lahdessa. Palkinto on arvoltaan 50 000 euroa. Se jaettiin nyt neljännen kerran.


28.09.2006 18:45

Kuva
Peter Zumthor tutustui suomalaiseen puuosaamiseen torstaina Pro Puu -galleriassa. ESS /Pertti Louhelainen.


http://www.ess.fi/Article.jsp?article=111584
Esimerkki hänen arkkitehtuuristaan.
KuvaKuva

http://www.forgemind.com/4images/catego ... 279&page=1


Toivottavasti tuo näköalapaikka ei tarkoita mitään 3m x 3m kokoista kohtaa pusikon reunassa parilla penkillä... (nuo kaksi muuta Lahteen valmistunutta työtä ovat niin tavattoman pieniä ja vaatimattomia että alkaa pakostakin miettimään tällaisia asioita)
Avatar
tekijänä prepo
#19126
Vähän kunnianhimoisemmalta kuulostavaa puu/ekorakentamista:

Kuva
Satakunnan kansa kirjoitti:Ympäristö- ja puutarhatuotteita valmistava Biolan Oy rakentaa Euran tuotantolaitostensa yhteyteen itsensä näköisen pääkonttorin.

Puurakenteisessa toimistorakennuksessa käytetään monia kokeilevia ratkaisuja, jotta rakennuksen ekologinen jalanjälki olisi mahdollisimman pieni.

Ekologisen toimistorakennuksen epäilemättä huomiota herättävin yksityiskohta on ruokokatto. Sen materiaalit ja rakentajat tulevat Virosta, jossa on edelleen säilynyt ammattitaito rakentaa perinteisiä hengittäviä ja hyvin lämpöä eristäviä ruokokattoja.

Rakennuksen lämmitys- ja jätevesiratkaisuissakin otetaan huomioon ympäristökysymykset. Toimisto lämmitetään maalämmöllä. Myöhemmin tutkitaan myös mahdollisuuksia hyödyntää tehtaiden jätelämpöä.

Kompostoivista käymälöistään ja jätevesien pienpuhdistamoistaan tunnettu Biolan pääsee hyödyntämään rakennushankkeessa myös omaa tietotaitoaan. Rakennuksesta ei synny lainkaan mustia jätevesiä, käymäläjätteiden ravinteet hyödynnetään paikan päällä.
tekijänä zeizei
#19132
Hyvin mielenkiintoinen projekti, joka antaa varmasti monia käytännön vinkkejä tuon tyyppiselle rakentamiselle.

Tuossa uutisessa tosin ei mainittu sitä, että ruokokatot kestävät yleensä paremmin (kauemmin) kuin tavalliset katot. Näin luki ainakin Tekniikka&Talous lehdessä.

Uuteenkaupunkiin on myös tulossa uusi 300-400 hengen asuinalue, joka koostuu vain puutaloista. Positiivisesti kaavaan on myös merkitty harjakatto pakolliseksi.
tekijänä Arska
#26019
http://yle.fi/alueet/keski-pohjanmaa/20 ... 24347.html
Puu tulee kerrosrakentamiseenkin
julkaistu eilen klo 16:31, päivitetty eilen klo 17:13
Puukerrostalo Nivalassa.

Kuva: Marjatta Harju / YLE

Kiinnostus puukerrostaloa kohtaan on lisääntynyt pikku hiljaa sekä rakentajien että asunnonostajien keskuudessa. Nivalassa ensimmäiset asukkaat muuttavat uuteen kolmikerroksiseen puukerrostaloon lähiaikoina.

Toimitusjohtaja Pekka Vähäsöyrinki kuvaa hanketta mielenkiintoiseksi ja haastavaksi.

- Tärkeimpiä asioita ovat paloturvallisuus ja äänieristys. Paloturvallisuutta hoidetaan muun muassa sprinklausjärjestelmällä.

Äänieristyksen takaamiseksi kaikki huoneistot on eristetty toisistaan niin, ettei puu vastaa toiseen missään. Kantavissa rakenteissa on välissä paksua kumia, muuten villaraoilla ja gyprocilla on varmistettu, etteivät lirinät ja lorinat kantaudu huoneistosta toiseen.

Puutalojen kosteusongelmiin on varauduttu betonisilla välipohjilla.
Puuta puoltaa moni seikka

Pekka Vähäsöyrinki on aina pitänyt puurakentamisesta:

- Puuta voi muokata helposti, ja se on kirvesmiehillekin mieluisa rakennusmateriaali.

Myös puun saatavuus on hyvä ja kasvihuonepäästöjenkin suhteen puunkäyttö on suositeltavaa.

Puukerrostalon rakentaminen tulee hieman betonista kalliimmaksi. Toisaalta säästöä syntyy siitä, että urakka voidaan tehdä omana työnä ilman esimerkiksi betonitehtaiden osallisuutta, sanoo Vähäsöyrinki.

Toiveissa onkin kerrosta korkeamman puutalon rakentaminen, kunhan sopiva tontti löytyy.

YLE Keski-Pohjanmaa / Sari Vähäsarja, Marjatta Harju
Suomessa kun metsäteollisuutta ja metsien merkitystä niin korostetaan, niin luulisi vastaavia olevan enemmänkin. Puujulkisivuista tornitaloa odotellessa :smt002
tekijänä zeizei
#26438
Kirkenesin kuntaan Norjassa on suunnitteilla maailman korkein puurakennus, joka olisi 16-17 kerrosta korkea:

Kuva

Täytyy myöntää ettei tuo design oikein innosta.

Lähde
tekijänä zeizei
#29566
Suomessa oli tavoitteena nostaa puukerrostalojen osuus kymmeneen prosenttiin tähän vuoteen mennessä. Osuus on 1%. Ruotsissa tehtiin myös moinen tavoite, ja uusista kerrostaloista yli 10% on tehty puusta. Korkein puusta tehty asuinkerrostalo on 8-kerroksinen.

Mikä meni täällä pieleen? Puuta kuitenkin löytyisi omasta takaa vaikka muile jakaa..

Tiedot Tekniikka&Talous lehdestä.
Avatar
tekijänä Jari
#29568
Tuosta kolumnista tuli mieleen, että joulukuulla oli Rakennuslehdessä kiinnostava artikkeli samasta aiheesta. Erityisen mielenkiintoiselta kuulostavat puun tarjoamat täydennysrakentamismahdollisuudet:
Rakennuslehti kirjoitti:Asuinkerrostaloja korjattaessa viisikerroksisen betonitalon päälle voidaan rakentaa vaikka kolme uutta kerrosta puusta.
Tässä on minusta esitelty ruotsalaista puurakentamista ansiokkaasti. Todella tasokasta rakentamista Växjön kaupungissa! :smt023 Tuollaista haluaisin nähdä täälläkin.
Avatar
tekijänä satama
#29594
YLE kirjoitti:Biolanin uusi pääkonttori valmistui Euraan

Kuva



Eurassa Biolanin uusi pääkonttorirakennus on saatu valmiiksi. Toimistorakennus on Suomen suurin pilaripalkkitekniikalla rakennettu puurunkoinen talo.

Pääkonttorista on pyritty rakentamaan energiatehokas ja ekologinen työympäristö hyödyntäen uusia, luonnonmukaisia innovaatioita. Yksi merkittävimmistä keksinnöistä on konttorissa käytössä oleva kiertovesikäymälä.

- Käymälävesien puhdistamisessa, ja yleensä kaikkien vesien puhdistamisessa käytetään osin meillä jo olemassa olevaa tekniikkaa. Osin olemme kuitenkin omalla tuotekehittelyosastollamme kehittäneet ripeästi nimenomaan tätä rakennusta varten vettä käyttävän klosettijärjestelmän - käymäläjärjestelmän, jossa syntynyt jätevesi puhdistetaan tässä samassa rakennuksessa. Tästä lähtee vuosittain 100-200 kiloa kuiva-ainetta ja puhdistettua jätevettä, kertoo Biolan Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Kariniemi

http://yle.fi/alueet/satakunta/2010/04/ ... 34257.html

Rakenuksen sisätilat ovat kiltisti sanottuna mauttomia, mutta sydäntä lämmittää tuo julmettu käsityön määrä.

Kuva Kuva

Kuva Kuva

Kuva Kuva

Kuva Kuva
Avatar
tekijänä Iggy.P
#29596
satama kirjoitti: Rakenuksen sisätilat ovat kiltisti sanottuna mauttomia, mutta sydäntä lämmittää tuo julmettu käsityön määrä.
Minusta tuo on mahottoman hieno kokonaisuus sisustuksineen päivineen, vaikka tuo Firenze-näkymä ampuukin vähän turhan korkealle, mutta muuten kyllä. Hienoja materiaaleja ja ikiaikaista tyyliä. "Vihreä" vaihtoehto.

Miten sinä olisit sisustanut rakennuksen?
Avatar
tekijänä 16valve
#29603
satama kirjoitti:
YLE kirjoitti:Biolanin uusi pääkonttori valmistui Euraan

Kuva



Eurassa Biolanin uusi pääkonttorirakennus on saatu valmiiksi. Toimistorakennus on Suomen suurin pilaripalkkitekniikalla rakennettu puurunkoinen talo.

Pääkonttorista on pyritty rakentamaan energiatehokas ja ekologinen työympäristö hyödyntäen uusia, luonnonmukaisia innovaatioita. Yksi merkittävimmistä keksinnöistä on konttorissa käytössä oleva kiertovesikäymälä.

- Käymälävesien puhdistamisessa, ja yleensä kaikkien vesien puhdistamisessa käytetään osin meillä jo olemassa olevaa tekniikkaa. Osin olemme kuitenkin omalla tuotekehittelyosastollamme kehittäneet ripeästi nimenomaan tätä rakennusta varten vettä käyttävän klosettijärjestelmän - käymäläjärjestelmän, jossa syntynyt jätevesi puhdistetaan tässä samassa rakennuksessa. Tästä lähtee vuosittain 100-200 kiloa kuiva-ainetta ja puhdistettua jätevettä, kertoo Biolan Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Kariniemi

http://yle.fi/alueet/satakunta/2010/04/ ... 34257.html
Rakenuksen sisätilat ovat kiltisti sanottuna mauttomia, mutta sydäntä lämmittää tuo julmettu käsityön määrä.
Jos oikein olen ymmärtänyt, on seinien rakennusmateriaalina käytetty puun lisäksi esimerkiksi turvetta. Kattomateriaali on mitäs muutakaan, kuin olkea :) Tykkään todella tästä, rohkea, erilainen, ympäristöystävällinen..
Avatar
tekijänä prepo
#38377
Satakunnan kansa kirjoitti: Raumalla alkaa nousta puukerrostaloalue 2012

Rauman ydinkeskustan ja pohjoisten kaupunginosien solmukohtaan kaavaillaan modernia puukaupunginosaa, johon tulisi myös monikerroksisia puukerrostaloja. Papinpellon alueelle on suunniteltu yhteistyössä Puuinfo ry:n, alan teollisuuden ja yliopistojen arkkitehtikoulutuksen yhteistyönä noin 400 asukkaan asuinaluetta. Papinpeltoon on aikomus rakentaa kerrostalojen lisäksi yhden perheen pientaloja.

Kaupunkisuunnittelupäällikkö Juha Eskolin kertoo, että rakentamiseen on jo ennalta runsaasti kiinnostusta ja asemakaavoitus tehdään nopealla aikataululla. Alueen kaavoitussuunnittelun pohjaksi Rauman kaupunki teetti kolmella arkkitehtiopiskelijalla diplomitöidensä osana alustavia viitesuunnitelmia alueesta ja luonnoksia talotyypeistä.

Papinpellon puukerrostaloalueen suunnittelusta ja tonteista järjestetään todennäköisesti kilpailu rakennusliikkeiden kesken. Kolme arkkitehtiopiskelijaa on jo ideoinut alustavasti uuden puutaloalueen hahmoa. Eskolinin mukaan aikataulutavoitteena on, että rakennustöihin Papinpellon alueella voitaisiin ryhtyä jo ensi vuonna.
Antti Heikkilä Tampereen yliopistosta erotti kerrostalot ja pientalot omiksi alueiksi.
Kuva
Antti Heikkilä on suunnitellut puukerrostaloja, joiden erikoisuutena ovat toiseen kerrokseen sijoitetut asuntojen yhteiset pihat.
Kuva


Tiina Antinoja Oulun Yliopistosta otti korttelirakenteessa mallia Vanhasta Raumasta.
Kuva
Tiina Antinojan suunnitelmassa puutalokorttelien välissä on pieni kanava.
Kuva


Tommi Rainio Aalto-yliopistosta suunnitteli alueelle tasakattoisia puukerrostaloja.
Kuva
Tommi Rainion urbaania tyyliä edustavat puutalot on rakennettu pysäköintitalon päälle.
Kuva
Avatar
tekijänä prepo
#38381
Krio kirjoitti:Lähiö mikä lähiö.
Tuo ilmakuvien vas. ylälaidan rakennus on Citymarket ja sen viereisessä korttelissa on linja-autoasema ja Sokos, eli aika keskustassa ollaan. Vanha Rauma ja muu keskusta on sitten siinä muutaman sadan metrin säteellä.
Avatar
tekijänä Objectif Lune
#38385
satama kirjoitti:Rakenuksen sisätilat ovat kiltisti sanottuna mauttomia, mutta sydäntä lämmittää tuo julmettu käsityön määrä.
Mielestäni kuvien perusteella tuo rakennus on aivan ihana ja rakastan sisätilojen mauttomuutta. Muutenkin vierastan mauttomuuden pelkoa, joka tylsistyttää arkkitehtuuria joka puolella. Väittäisinkin, että jos ihmiset uskaltaisivat kohdata mauttomuuden vaaran, maailma näyttäisi värikkäämmältä ja tuntuisi viihtyisämmältä.