Sivu 3/5

Re: Kun uusvanha-look viedään liian pitkälle(?)

Lähetetty: 29.12.09 02:53
Kirjoittaja ultrix
Aboensis kirjoitti:Arkkitehti-wannabenä olen piirrellyt monenlaista kaupunkisuunnitelmaa, ja yksi hankala, mutta mielenkiintoinen taiteenlaji on kerroksellisuuden rakentaminen. Ts. suunnitella paikka, jolla näyttäisi olevan historia. Tälle tyylisuunnalle on muuten nimikin, törmäsin siihen joskus mutta unohdin. :( Jakriborgilla ei näytä olevan historiaa. Se näyttää siltä, että se olisi sellaisenaan pellolle syntynyt (kuten onkin). Taloja ei ole muuteltu koskaan. Tyylisuunta ei ole vaihdellut koskaan. Lisäsiipiä tai lisäkerroksia ei ole rakennettu koskaan.

Kuitenkin ihan hyvältä prototyypiltä vaikuttaa, ehkäpä tulevaisuudessa näemme vielä uskottavien kertaustyylien renessanssin. Ei sillä, että syrjisin "nyt rakennetaan uutta, ennennäkemätöntä ja mahtavaa tyhjästä" - tyyliä, molemmille on paikkansa eivätkä ne ole toisiaan poissulkevia.!
Aivan, täysin väärä lähestymistapa rakennettaessa uutta uusvanhaa kaupunkia on tehdä se yhden arkkitehtitoimiston piirustuksilla kuin mikä tahansa aluerakentamiskauden betonilähiö. Tampereen Vuoreksessa on otettu ihan eri konstit käyttöön: jokaisen korttelin suunnittelee eri kioski, jolloin uuskaupunki näyttää oikealta, luonnostaan syntyneeltä kaupungilta eikä muoviselta keskelle peltoa rakennetulta kaupunkipastissilta joka onkin oikeasti nukkumalähiö. Mieluummin toki aina ottaa perinteitä kunnioittavan arkkitehtuurin, mutta ilman muodon vaatimia funktioita (elävä kaupunki) syntyy uusvanhasta lähiöstä varsin haikea fiilis, kuin kyseessä olisi alue, joka ei ikinä kasvanut oikeaksi kaupungiksi. Vähän sellainen Pikkuhuopalahti-fiilis.

Re: Kun uusvanha-look viedään liian pitkälle(?)

Lähetetty: 09.04.10 10:22
Kirjoittaja idästä
Tästä Pietarin uudesta "Versailles Palace" alueesta:

Alue on täysin eristetty ympäristöstään sähköaidoin yms. Vieressä Lahtan pilaantunut lätäkkö jonka takaa siintää "komeat" uudet korkeat elementtitalot (suuntaus peruskansalaisille). Toisella puolella Olginon erittäin pahasti ränsistynyt vanha omakotialue, kadulla vilistävine kotieläimineen kaikkineen. Alueella seisoo myös ihmeellisesti yksi kenollaan oleva kerrostalo. Noin sadan metrin päästä aidasta on vedetty maanpäällinen kaasuputki.

Aidan sisäpuoli on tiptop mutta heti alueen ulkopuolella on nähtävissä karu totuus alueesta. Aitojen sisäpuolelle on turha yrittää joten rakennusten laadusta en pysty enempää sanoa. Kaikenkaikkiaan erikoinen ilmestys kaiken sen jätteen ja sekasorron keskellä. Luultavasti tulevaisuudessa tuo Olginon vanha puutalomiljöö tullaan hävittämään kokonaisuudessaan uusien palatsien tieltä.

Re: Kun uusvanha-look viedään liian pitkälle(?)

Lähetetty: 18.04.10 18:24
Kirjoittaja Aboensis
Vähän kitchiltä vaikuttavat nuo pietarilaisrikkaitten palatsit. Sata vuotta sitten osattiin kertaustyylit tehdä kunnolla - nyt tulee mieleen lähinnä Tuurin Kyläkauppa... :D

Kuva

Ja mikähän kuningasajatus tuo sairaalamainen kattoikkuna tosiaan on?

Edit: kappas, olinkin kommentoinut tätä jo pari vuotta sitten. Samaa mieltä edelleen...

Re: Kun uusvanha-look viedään liian pitkälle(?)

Lähetetty: 31.07.10 21:11
Kirjoittaja La_Resistance
USA:ssa uusklassismi edelleen kovassa huudossa. Vaikea kuvitella, että tällaisia rakennuksia tosissaan rakennettaisiin Länsi-Euroopassa vielä nykypäivänä.

Schermerhorn Symphony Center. Nashville, Tennessee. Valmistunut vuonna 2006.
Kuva

Kuva

Re: Kun uusvanha-look viedään liian pitkälle(?)

Lähetetty: 31.07.10 21:34
Kirjoittaja Purkki^
Mielestäni hieno!

Re: Kun uusvanha-look viedään liian pitkälle(?)

Lähetetty: 31.07.10 21:56
Kirjoittaja Valdéz
Tuohan ON hieno! Amerikan poijjaat ovat löytäneet lasin tilalle kiven. Ei huono.

Re: Kun uusvanha-look viedään liian pitkälle(?)

Lähetetty: 31.07.10 22:48
Kirjoittaja Klazu
Tuohon tyyliin saisi rakentaa 80% taloista edelleen! Lasi ja betonilaatat ovat sitten pilvenpiirtäjiä varten...

Re: Kun uusvanha-look viedään liian pitkälle(?)

Lähetetty: 31.07.10 23:10
Kirjoittaja julexi
Pakko sanoa, että toivoisin tuollaisen rakentamisen leviävän myös Eurooppaan (eli Suomeen). Mutta sen sijaan että se olis uusklassismia, se vois olla mun puolesta vaikka jugendia :roll:

Re: Kun uusvanha-look viedään liian pitkälle(?)

Lähetetty: 31.07.10 23:18
Kirjoittaja Klazu
Katsoin kuvia uudelleen ja miten ne onnistuvatkin näyttämään niin renderöinneiltä?

Re: Kun uusvanha-look viedään liian pitkälle(?)

Lähetetty: 31.07.10 23:25
Kirjoittaja La_Resistance
^Ensimmäinen lienee renderöinti, jälkimmäinen taas ei.

S:t Erikin alue Tukholmassa on sellaista vanhasta (1920-luvun klassismista) ammentavaa arkkitehtuuria, jota Suomessa mielellään kyllä näkisi enemmän.

Valmistui vuosituhannenvaihteessa:
Kuva

Re: Kun uusvanha-look viedään liian pitkälle(?)

Lähetetty: 01.08.10 12:51
Kirjoittaja ÄmJii
Onpa erittäin hieno tuo jenkkirakennus! Pidän siitä, että rakennus edustaa suuntaustaan puhtaasti, eikä sen arkkitehtuuria ole ainakaan merkittävästi höystetty nykyaikaisilla vivahteilla. Hienoa!

Toinen minua miellyttävä asia on se, ettei rakennus näytä vain vanhaan malliin rakennetulta kulissilta (kuten näissä uusvanhoissa usein käy). Päinvastoin ainakin vaikutelma on hyvin aito.

Olisihan sen musiikkitalon voinut näinkin rakentaa. :smt013 Siitä ei ole hirveästi positiivista sanottavaa. Kunhan se valmistuu ja saadaan tänne jotain kuvia, niin en kyllä säätele mielipidettäni siitä ladosta. Estetiikan irvikuva. Suomalaisille arkkitehtuuripiireille tällainen uusvanha ei tietenkään olisi käynyt - siellähän tiedetään, minkä pitäisi ihmisten mielestä olla kaunista.

Re: Kun uusvanha-look viedään liian pitkälle(?)

Lähetetty: 01.08.10 13:32
Kirjoittaja Jukki
Kuva

VS.

Kuva

Juu ei, kyllä pidän itse ainakin nauhaikkunaa ja vihreää peltiä sata miljoonaa kertaa hienompana.

Re: Kun uusvanha-look viedään liian pitkälle(?)

Lähetetty: 01.08.10 14:59
Kirjoittaja prepo
Jukki kirjoitti:Kuva

VS.

Kuva

Juu ei, kyllä pidän itse ainakin nauhaikkunaa ja vihreää peltiä sata miljoonaa kertaa hienompana.
Vaikka komeahan tuo kivitalo on, itse en pidä kummastakaan ratkaisusta... jos tuo Nashvillen musiikkitalo on 1800-luvun pastissi, näyttää Helsingin musiikkitalo lähinnä 1930-luvun pastissilta. Mitä uutta tuossa on uutta vrt. sen ajan funtionalismiin... peltiä vaalean rappauksen sijaan? Eikö kahdeksassa kymmenessä vuodessa ole keksitty uutta? Voisi pohtia syvemminkin miksi modernismi on Suomessa se "ainoa oikea" tyyli. Asuinkerrostalorakentamisessa se lienee edelleen suosittu etenkin helpon sarjavalmistuksen vuoksi, jolloin saadan hyvä tuotto. Julkisessa rakentamisessa on enemmän kyse symboleista, arvomaailmasta ja perinteistä. Suomi on nuori valtio Yhdysvaltoihinkin nähden ja suurin osa itsenäisyyden ajan julkisesta rakentamisesta on ajalta jolloin modernismi oli vallitsevaa... tähän tyyliin on sitten jämähdetty, kai katsotaan että moderni "aaltolainen" rakentaminen on sitä suomalaisinta tyyliä. Käsittääkseni jugend ja kansallisromantiikka olivat etenkin sodanjälkeisenä aikana vähiten arvostettuja tyylejä. Toisekseen klassistisia tyylejä suosittiin 50-luvun Euroopassa lähinnä Stalinin Neuvostoliiton vaikutuspiirissä, joten Suomen itsenäisyyden ajan rakentaminen meni ymmärretystä syystä hyvin vahvasti modernismin polkuja.
Pakko sanoa, että toivoisin tuollaisen rakentamisen leviävän myös Eurooppaan (eli Suomeen). Mutta sen sijaan että se olis uusklassismia, se vois olla mun puolesta vaikka jugendia
Jugendtyyli kehittyi 1800-luvun kertaustyylien jälkeen ja siinä haettiin innoitusta etenkin luonnon muotokielestä. Jos ajatellaan tulevaisuuden trendejä, voi nähdä että esim. ekologisuus on yksi niistä joten ajatuksellisesti ne sopisivat yhteen. Minusta ei pitäisi kopioida vanhoja tyylejä suoraan, mutta ideoita ja innoitusta niistä voisi ottaa paljon enemmän.

Re: Kun uusvanha-look viedään liian pitkälle(?)

Lähetetty: 01.08.10 17:49
Kirjoittaja Iggy.P
Prepo tulkitsee todella järkevästi noihin rakennuksiin liittyvää problematiikkaa, ei voi olla kuin samaa mieltä. Itse toivoisin uusvanhoja rakennuksia rakennettavan ainoastaan täydentämään jo olemassa olevia vanhojen rakennusten alueita, ja silloinkin ne tulisi tehdä niin, että uusvanhat erottuvat kuitenkin uusina. Jos lähdetään rakentamaan täysin vanhan näköisiä taloja, kuten tämä jenkkiläinen, niin toivoisin että kysymyksessä olisi rekonstruktio aiemmin paikalla olleesta rakennuksesta, eikä niin, että tehdään tällaista historiallisen näköistä ilman historiaa. Se tuntuu jotenkin huijaukselta.

Jos Helsinkiin tehtäisiin tällaisia, niin minusta ne söisivät aitojen empire-kauden rakennusten arvokkuutta, ja vaikeuttaisivat kaupungin arkkitehtuurin tulkitsemista. Uuden on hyvä näyttää uudelta, vaikka joitakin vanhoja tai ajattomia muotoja käytettäisiinkin.

Re: Kun uusvanha-look viedään liian pitkälle(?)

Lähetetty: 01.08.10 19:43
Kirjoittaja prepo
Lisättäköön että tuo Nashvillen kivirakennus sopii sinällään klassisen musiikin esittämisen areenalle (vaikka ilmeisesti muutakin musiikkia siellä on tarjolla).
Googlettelin vielä lisää Nashvillestä. Kyseisessä kaupungissa on ennestäänkin klassismin ja uusklassismin sekä myös puhtaasti replica-rakennusten perinteitä, löytyy ainakin 1897 tehty 1:1 kopio Kreikan Parthenonista:
Kuva

Ilmeisesti USA:ssa ei ole mitenkään tavatonta rakentaa historialliseen tyyliin. Kuvittelisin että vaikkapa Saksassa tuollaisen kivisen musiikkitalon rakentaminen aiheuttaisi vastalauseita ellei kyseessä olisi jonkin tuhoutuneen rakennuksen jälleenrakentaminen, olivathan klassistiset kivirakennukset siellä suosiossa viimeksi natsien aikaan. Sinällään tyhmää että kyseinen arkkitehtuurin suunta olisi ikuisesti tahrittu Hitlerin ja Speerin järjettömien suunnitelmien takia, mutta vähän sama tuhoon tuomittu yritys olisi kuitenkin selittää vaikka hakaristikuviota hihassaan muinaiseksi aurinkosymboliksi, millä ei ole mitään tekoa myöhempien tapahtumien kanssa...

Tuossa aiemmin oli esimerkkejä ruotsalaisesta 20-lukulais imitoinnista, onkohan vastaavia paljonkaan muualla Euroopassa? Ruotsi eikä Yhdysvallat kokeneet sotaa omalla maaperällään eikä niissä tapahtunut samanlaista yhtä-äkkistä rakennusbuumia sodan tuhojen jälkeen. Ehkä "rauhan ajan" modernismin jalansija ei ole niissä siksi niin vahvaa.