Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Tekijänä Xerdoz
#97897
wab kirjoitti: 01.06.19 01:26 Myös kadun toiselle puolelle on nousemassa 5 ja 8 kerroksiset talot.
Kuva
Olipas aikamoinen yllätys, että tuommoista vankilaseinää tehdään kadulle päin. Ainiin, suomessa ei saa nykyisin edes rakentaa julkisivua kadulle. Aivan järjetöntä.
Pyöröovi peukuttivat tätä
Tekijänä Arska
#97979
Kankaalle aletaan rakentaa Jason ja KOAS:n yhteisprojektina noin 9000m2 asuinkompleksia jossa Jason senioriasunnot ja KOAS:n opiskelijkämpät muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden jossa kuntosalit ja muut yhteistilat ovat kaikkien asukkaiden käytössä. Kaikkiaan kankaalla on käynnissä tai käynnistymässä yhteensä kymmenkunta rakennusprojektia.

Kuva
kuva: jasoasunnot


Keskustan alueella sen sijaan on vireillä useampia kiinnostavia kaavamuutoksia jotka painottuvat asuinrakentamiseen ja näillänäkymin myös +10kerroksista täydennysrakentamista olisi tulossa.



Kalevankatu 8-10 kaavamuutoksessa viitataan melko suoraan täydennysrakentamisen ja korkeanrakentamisen visioihin.
Toisaalta mikä tahansa uudisrakennus parantaa katu kuvaa joten kovin pahasti tuossa ei voi mokata. Potentiaalia olisi kyllä +15kerroksisillekin rakennuksille.

Kuva


Toinen mielenkiintoinen kaava muutos koskee Jyväskeskuksen tonttia johon suunnitellaan asuinpainotteista täydennysrakentamista. Jonkinlaista hybridirakennetta tutkitaan ja uudempia kauppakeskuksen osia varmasti joudutaan purkamaan.

Kolmas isompi täydennysrakennushanke kattaa rakenteilla olevaa Valtiontalon-Remarin kulmaa ja kauppakeskus Forumia lukuunottamatta käytännössä koko muun korttelin. Tässäkin hankkeessa kaavamuutoksen hakijan ajatuksena on purkaa osa matalemmasta rakennuskannasta ja korttelin keskiosiin saattaa hyvinkin nousta myös joku tornimaisempi rakennus.


Lisäksi vireille on tullut Keskusta-Asemaseudun Osayleiskaava joka kattaa Rantaväylän ja ratapihan sekä niiden välittömässä läheisyydessä olevat alueet Mattilanniemestä aina Tourujokeen saakka. Tämä Osayleiskaava luo pohjaa asemakaavoitukselle jossa keskustan täydennysrakentaminen mahdollistetaan tulevaisuudessa myös Rantaväylän ja Ratapihan alueelle ja paria viimeistä taloa vaille valmis Lutakko liitetään kiinteämämmin osaksi Keskustaa.
hmikko, Smithers peukuttivat tätä
Tekijänä Smithers
#98012
Kalevankadun projekti on äärimmäisen tervetullut. Toki lähellä olevat taloyhtiöt tulevat valittamaan, jos ei muuten niin viivästyttääkseen projektia vuodella tai parilla. Suunnittelualueen rajausta olisi pitänyt jatkaa Ilmarisenkadun yli, myös sillä puolella katua on kamala rötiskö, joka pitäisi purkaa ensi tilassa.

Onko kellään tietoa, miksi Kankaan kaavoitus tuntuu melkein pysähtyneen? :smt017 Kankaan Sydän III ja Ailakinkadun varren alue tulivat vireille pitkän aikaa sitten, mutta aikoihin ei ole tapahtunut mitään. Kankaan Sydän II -alueella rakentaminen alkaa pian käymään kiivaana ja sen jälkeen loppuvat rakennuspaikat. Mahtaakohan ainakin Kankaan Sydän III -alueen osalta syynä olla tulevat Rantaväylän liikennejärjestelyjen muutokset ja uusi eritasoliittymä...
drc peukuttivat tätä
Tekijänä Arska
#98013
Kyseinen "rötiskö" on kaavassa merkitty suojelumerkinnällä :D

Kankaalla on kyllä vielä tontteja vapaana joten suurta kiirettä ei ole. En usko että on pelkoa että Kankaan rakentaminen hidastuisi tonttipulan takia.

Hippos2020 etenee rakennuslupavaiheeseen ja piirrustukset tarkentuvat myös julkisivujen osalta:

Kuva
Kuva
Kuva

Mitähän Lehto group tästä taikoo...
hmikko, veka peukuttivat tätä
Avatar
Tekijänä hactar
#98551
JVA pellonreuna alkaa olla jo valmiin näköinen. Muutenkin on mielenkiintoista nähdä, miten tämä uusi tikanväylä alkaa kehittymään.

Kuva
wab, drc peukuttivat tätä
Tekijänä Arska
#98788
Arska kirjoitti: 19.11.18 16:02 Hannikaisenkatu 27-29 Arkkitehtikilpailun työt ovat tulleet näytille.

https://www.jyvaskyla.fi/asuminen-ja-ym ... ilpailut-1


Omat suosikkini jatko kehittelyyn 16-kerroksisella tornilla keskustaa kohottava "Still"
Kuva

sekä Viistettyjä muotoja ja laadukkaamman oloista julkisivupintaa esittelävä Sävel
Kuva

Ei mitään järisyttävän ihmeellistä, mutta jos lopputulos on jotain Sävelen kulmikkuuden ja bulkistata poikkevan julkisivun suuntaista olen tyytyväinen. Vielä tyytyväismpi olen jos Stillistä jalostuu vähintään 15-kerroksinen torni joka avaa tornitalorakentamisen ruutukaava keskustassa ja luo kaupunkikuvalliset lähtökohdat ratapihan vielä korkeammalle rakentamiselle.
Sirkka ehdotuksen pohjalta siis lähti kaavan valmistelu. Kaupallisen toteutetavuuden mahdollistamiseksi tutkittiin alkuperäisen 8-kerroksisen rakennuksen sijaan myös 2 ja 4 kerroksella korotettuja vaihtoehtoja. Nyt kaavaehdotus tuodaan päätöksentekoon 10-kerroksisena.

Lainaus rakentamistapaohjeesta antaa osviittaa keskeisellä paikalle suunnitellun rakennuksen julkisivuista ja yksityiskohtaisesta ohjauksesta.
Parvekkeet tulee lasittaa kerroksissa 8–10, kerroksessa 7 parvekkeita ei saa lasittaa. Parvekkeet tulee toteuttaa julkisivupinnoista sisäänvedettyinä tai kokonaisina parvekejulkisivuina. Kerroksissa 2–6 lyhyisiin päätyseiniin saa toteuttaa ranskalaisia parvekkeita. Parvekekaiteet tulee toteuttaa lattateräksestä pinnakaiteina siten, että 2 kerroksessa tummanharmaaksi maalattuna, 3–7 kerroksessa valkoiseksi maalattuna ja 8–10 kerroksissa sinkittyinä. Julkisivuissa ei sallita muita eriaineisia tai erivärisiä tehosteita.
Tontin 1‐2‐11 uudisrakennuksen kerroksissa 8–10 pitkien julkisivujen parvekevyöhykkeen lasituksineen tulee muodostaa kaariaiheilla rakennuksen tunnistepiirre. Lounaanpuoleisella julkisivulla kaariaiheita tulee olla neljä (kaaren säde 15 m) ja koillispuolella viisi (kaaren säde 10 metriä).
Tontin 1‐2‐11 uudisrakennuksen kahteen ylimpään kerrokseen (kerrokset 9 ja 10) tulee toteuttaa kaksi kerroksisia asuntoja. Rakennusoikeuden estämättä voidaan rakennuksen 10 kerrokseen toteuttaa yhdeksännen kerroksen asuntojen yläkerta‐/parvitiloja. 10 kerroksen tiloja ei tällöin lasketa rakennusoikeuteen.


Kuvassa 8-kerroksinen versio.
Kuva

Linkin takaa havainnekuvia nykyisestä 10-kerroksisesta versiosta
http://www2.jkl.fi/kaavakartat/01_174/0 ... e_ltk1.pdf

Lisäkerroksia voisi olla tulossa myös muualle keski- ja alakaupungille sillä Kaupunkirakennelautakunta palautti aiemmin syksyllä todella varovaiset korkean rakentamisen linjaukset uudelleen valmisteluun ja sittemmin korkeampaa keskustarakentamista on vaadittu myös valtuustosalissa puoluearajat ylittäen.
hactar, Smithers peukuttivat tätä
Tekijänä Arska
#98968
Kalevankatu 8-10 kaavaluonnos on viimein tullut nähtäville. Paikalla oleva huonokuntoinen 2-kerroksinen toimistorakennus puretaan ja paikalle tulee liiketilaa kadunvarren jalusta osaan ja asuntoja 16, 12 ja 8-kerroksisin torneihin/tornimaisiin osiin. Näin ollen Keskusta-alueen korkearakentaminen näyttää viimeinkin nytkähtävän liikkeelle.

Periaate näkyy alla olevissa Kaava-aineistostosta kaapatuista havainnekuvista. Väritys siis 2 värinen tummempaa ja vaaleampaa massaa sisältävä kokonaisuus joista 3D-mallinnuksiin otettu 6 esimerkistä se vaalein yhdistelmä. Itse toivoisin että loppullinen versio olisi kontrastiltaan terävämpi mikä toisi särmikkään luonteen paremmin esiin.

Ilahduttavaa myös että matalampien rakennusosien kattoja ollaan ottamassa nykyistä paremmin käyttöön, määräämällä 1- ja 3-kerroksisten osien katot toteutettaviksi viherkattoina tai kattopihoina.

http://www2.jkl.fi/kaavakartat/03_111/0 ... vainne.pdf
Linkin 6 vaihtoehdosta 3. eli hyvin vaalea perusmassa ja tummat "kuutiot" miellyttää eniten omaa silmää.

Kuva
Kuva
Kuva
kuvakaappaukset: Jyväskylän kaupunki ja Arkkitehtipalvelu oy
hmikko, Smithers, hactar ja 1 muut peukuttivat tätä
Avatar
Tekijänä wab
#98973
3 ja 4 miellyttävät omaa silmää. Toivottavasti kerrokset ei vähene kun kaavoitus etenee. Myös tourulankulmaan kaavoitetaan uutta rakentamista ja alue nähdään mahdollisena korkean rakentamisen paikkana :smt023
Tekijänä Smithers
#98975
Tuo olisi merkittävin kaupunkikuvan parannus Jyväskylässä koskaan. Nykyinen rakennus on luotaantyöntävä. Vaikka muutama kerroskin tipahtaisi pois, olisi uusi ilme täysin eri maailmasta kuin nykyinen. Mieluummin pari kerrosta pois, kuin vuosikausien valituskierre. Toivotaan nyt kuitenkin, että toteutuu havainnekuvien kaltaisena, kaikki väritykset näyttivät omaan silmääni hyvältä. Tourulan hankkeelle myös peukku.

Seuraava hanke, jolla kaupunkikuvaa parannettaisiin rutosti, olisi Kauppakulman parkkialueen rakentaminen. Tuohon suunniteltiin joskus kauppakeskusta, mutta mielestäni pitäisi rakentaa asuintaloja ja katutasoon liiketilaa.
Avatar
Tekijänä wab
#99064
Muutama kuva Kankaalta

Kaikki rakenteilla olevat talot on aikalailla harjassa. Seuraavaksi pitäisi lähteä YIT:n Arvon Talo (7 krs). Sekä Skanskan Sylinteri (5 krs.) ja Fabriikki (14 krs). Myös Peabin Business Garden näyttää jo aika valmiilta ja sille ollaankin jo suunnittelemassa laajennusta.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Myös Savelassa kaksi uutta taloa on juuri valmistunut.
Kuva
TurkuCubed, jfo, veka peukuttivat tätä
  • 1
  • 50
  • 51
  • 52
  • 53
  • 54