Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Tekijänä Xerdoz
#97897
wab kirjoitti: 01.06.19 01:26 Myös kadun toiselle puolelle on nousemassa 5 ja 8 kerroksiset talot.
Kuva
Olipas aikamoinen yllätys, että tuommoista vankilaseinää tehdään kadulle päin. Ainiin, suomessa ei saa nykyisin edes rakentaa julkisivua kadulle. Aivan järjetöntä.
Pyöröovi peukuttivat tätä
Tekijänä Arska
#97979
Kankaalle aletaan rakentaa Jason ja KOAS:n yhteisprojektina noin 9000m2 asuinkompleksia jossa Jason senioriasunnot ja KOAS:n opiskelijkämpät muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden jossa kuntosalit ja muut yhteistilat ovat kaikkien asukkaiden käytössä. Kaikkiaan kankaalla on käynnissä tai käynnistymässä yhteensä kymmenkunta rakennusprojektia.

Kuva
kuva: jasoasunnot


Keskustan alueella sen sijaan on vireillä useampia kiinnostavia kaavamuutoksia jotka painottuvat asuinrakentamiseen ja näillänäkymin myös +10kerroksista täydennysrakentamista olisi tulossa.



Kalevankatu 8-10 kaavamuutoksessa viitataan melko suoraan täydennysrakentamisen ja korkeanrakentamisen visioihin.
Toisaalta mikä tahansa uudisrakennus parantaa katu kuvaa joten kovin pahasti tuossa ei voi mokata. Potentiaalia olisi kyllä +15kerroksisillekin rakennuksille.

Kuva


Toinen mielenkiintoinen kaava muutos koskee Jyväskeskuksen tonttia johon suunnitellaan asuinpainotteista täydennysrakentamista. Jonkinlaista hybridirakennetta tutkitaan ja uudempia kauppakeskuksen osia varmasti joudutaan purkamaan.

Kolmas isompi täydennysrakennushanke kattaa rakenteilla olevaa Valtiontalon-Remarin kulmaa ja kauppakeskus Forumia lukuunottamatta käytännössä koko muun korttelin. Tässäkin hankkeessa kaavamuutoksen hakijan ajatuksena on purkaa osa matalemmasta rakennuskannasta ja korttelin keskiosiin saattaa hyvinkin nousta myös joku tornimaisempi rakennus.


Lisäksi vireille on tullut Keskusta-Asemaseudun Osayleiskaava joka kattaa Rantaväylän ja ratapihan sekä niiden välittömässä läheisyydessä olevat alueet Mattilanniemestä aina Tourujokeen saakka. Tämä Osayleiskaava luo pohjaa asemakaavoitukselle jossa keskustan täydennysrakentaminen mahdollistetaan tulevaisuudessa myös Rantaväylän ja Ratapihan alueelle ja paria viimeistä taloa vaille valmis Lutakko liitetään kiinteämämmin osaksi Keskustaa.
hmikko, Smithers peukuttivat tätä
  • 1
  • 50
  • 51
  • 52
  • 53
  • 54