Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä arbs
#102021
KALEVANKADUN TORNIT
Kalevankadun tulevista torneista korkeimman, 16-kerroksisen As Oy Jyväskylän Puistolan Tornin ennakkomarkkinointi on alkamassa tänä vuonna. Rakentaja Pohjola Rakennus avasi kohteelle ennakkorekisterin ja julkaisi sivuillaan muutamia kuvia hankkeesta. https://www.pohjolarakennus.fi/artikkel ... naisuuden/
”Kaavan vahvistumista on odotettu ja nyt on hienoa päästä valmistelemaan hankkeen toteutusvaihetta. Kolmen rakennuksen kokonaisuus muodostaa merkittävän maamerkin Jyväskylän keskusta-alueelle,” kertoo Pohjola Rakennus Oy Suomen hankejohtaja Veli-Pekka Into.
Kuvahavainnekuva: Pohjola Rakennus https://www.pohjolarakennus.fi/kodit/jy ... lan-torni/

JYY KORTTELIKYLÄ
Mäki-Matissa Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan rakennuttama Korttelikylä kasvaa hiljalleen Nuuskakujalta kohti Voionmaankatua samalla kun vanha konservatoriorakennus puretaan tieltä pois. Korttelikylän toteuttaa Pohjola Rakennus ja arvioitu valmistuminen on kesällä 2022. Korttelin kulmassa sijaitseva K-Market Ruokavinkki pysyy ennallaan.
KuvaTyömaan tilanne 25.03.21
Kuva

Kuvahavainnekuva: INARO/JYY

SUURUSPÄÄ
Jyväsjärven Helmeä (valm. 12/2021) seuraava kerrostalo As Oy Jyväsjärven Kimalluksen ennakkomarkkinointi on käynnistynyt ja rakentamisen on tarkoitus alkaa kevään aikana. Talosta tulee korttelin korkein rakennus yhdeksällä kerroksellaan.
Kuvahavainnekuva: Peab
KuvaTyömaan tilanne 26.03.21
veka, rappaaja, hmikko ja 6 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä arbs
#102299
Osuuskauppa Keskimaa on tehnyt päätöksen rakentaa uuden saunaravintolan Jyväskylän sataman kärkeen.

Kuva
https://yle.fi/uutiset/3-11923638?utm_s ... NFdW71JOAw
Saunaravintolarakennuksen tontti on kaupungin omaisuutta, jonka Keskimaa vuokraa. Osuuskauppa rakennuttaa ja omistaa tulevan saunarakennuksen. Hanketta on valmisteltu lähes vuoden ajan yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa.

– Olemme erittäin innoissamme aloittaessamme rakentaa sataman kärkeen uudenlaisia palveluita sekä jyväskyläläisille että Keski-Suomeen suuntaaville matkailijoille, sanoo Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.

Rakennustyöt alkavat kesäkuussa ja ovet asiakkaille avataan alkukesällä 2022.

Saunaravintolan nimestä järjestetään avoin nimikilpailu tulevana kesänä. Satamankärki on ollut hankkeen työnimi, mutta Keskimaa haluaa saada paikallisten ihmisten ehdotukset käyttöön lopullista nimeä valittaessa.
Kuva
Kokonaisuuden arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Koan Oy.

Satamankärjen suunnittelijoina toimivat keuruulaislähtöinen Marko Simsiö ja Johannes Koskela. Kerrosneliöitä on yhteensä 1190 kahdessa kerroksessa.

– Pääsimme suunnittelemaan ainutlaatuista rakennusta, joka yhdistää Suomessa perinteisenä ja ekologisena rakennusmateriaalina tunnetun hirren nykyaikaiseen muotokieleen ja toiminnallisuuteen. Tunnelmallisissa saunatiloissa voi löylyjen ohella nauttia Jyväsjärven maisemista, ja käydä välillä vilvoittelemassa terassin yhteydessä olevassa järvivesialtaassa, kertoo arkkitehti Marko Simsiö.
NatFinn6, wab, hmikko ja 3 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä arbs
#102651
KANGAS

Kankaan Ilona on nyt täysin valmis ja lopputulos on ainakin omaa silmääni miellytävä :smt023
Kuva

Kuva

Skanskan Jyväskylän Sylinteri on noussut harjaan yllättävän nopeasti.
Kuva

Kuva

Ensimmäiset yritykset muuttivat Kankaan Arkkiin jo huhtikuussa. Sisäkuvia löytyy Arkin sivulta http://www.kankaanarkki.fi/
Kuva

Kuva

Kuva

SOIHTU KORTTELIKYLÄ

Alkuvuodesta puretun Musiikkikampuksen tilalle on tehty jo seuraavien kahden talon perustuksia, joten tällä hetkellä alueen kohteista jo neljä on rakenteilla.
Kuva

Kuva

SUURUSPÄÄ

Kuva

Kuva

ÄIJÄLÄNRANTA

Äijälänrannan asuntomessualueella on käynnissä viimeisen tornitalon, Taivaankannen sekä rakentamatta jääneen pientalotontin rakentaminen. Niiden lisäksi alueen viimeiselle tontille, Taivaankannen viereen aletaan YIT:n toimesta rakentamaan A-Kruunun kahdeksankerroksista kerrostaloa.
A-Kruunun uudessa talossa tulee olemaan 44 asuntoa. Rakennushankkeen kokonaisarvo YIT:lle on noin 7 miljoonaa euroa. A-Kruunu on valtion erityistehtäväyhtiö, jonka tarkoituksena on rakennuttaa ja ylläpitää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja kaupunkiseuduilla. Yhtiön tavoitteena on nostaa vuosittain rakennettavien asuntojen määrä 800:aan.

Uudessa talossa on asuntoja 33 neliön yksiöistä 77 neliön perheasuntoihin. Taloon rakennetaan yhteistilat, joissa on pesula, kerhotila ja sauna.
Kuva

LÄHDE

Mainittakoon vielä, että Jyväskylän Yliopiston kirjastorakennuksen suuri peruskorjaus on päättymässä ja kirjasto avataan tänä syksynä. Virallisia avajaisia vietetään tammikuussa 2022. Kirjasto sai (uusien portaiden lisäksi :toothy10: ) uuden nimen, joka on LÄHDE.
Kuva

vrt. 2011, Google
Kuva
hmikko, Tlahti, TurkuCubed ja 8 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä jfo
#102656
Harvoin noin suorasanaisesti kehotetaan gradunsa viimeistelleitä maistereita pakkaamaan kamansa ja lähtemään muualle työnhakuun. :D

Vakavammin: Pakko kommentoida, että tämän ketjun perusteella ollut erittäin hyvännäköistä tekemistä Jyväskylässä viimeisen parin vuoden aikana. Hienoja restaurointeja ja uusia asuinalueita. Pitää käydä katselemassa joskus.
arbs, apollonkatu, Arska tykkää tästä
tekijänä tripos
#103030
Kauppakulman rakentaminen toteutuu vihdoinkin.

Kuva

Jyväskylän ydinkeskustaan on tulossa kaupunkikuvallisesti merkittävä muutos.

Kauppakadun, Väinönkadun ja Vapaudenkadun välisen Kauppakulman korttelin asemakaavan muutos tuo ydinkeskustaan lisää korkeita taloja.

Alueelle muodostuu asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue, johon osoitetaan rakennusoikeutta 30 700 kerrosalaneliömetriä.

Esimerkiksi Vapaudenkadun varteen esitetään 9-kerroksisia ja korttelin keskelle 13-kerroksista kerrostaloa. Korkean talon odotetaan muodostuvan näkyväksi maamerkiksi kaupunkikuvassa.

Uutta ja erikoista ja mahdollisesti jopa näyttävää ovat myös esitetyt vehreät oleskeluportaat Väinönkadun ja Vapaudenkadun varteen.

Kauppakadun ja Väinönkadun kulmassa oleva kaksikerroksinen liikerakennus on tarkoitus purkaa. Sen tilalle sijoittuvan uudisrakennuksen kaupunkikuvan ja arkkitehtuurin periaatteet ratkaistaan erikseen arkkitehtuurikilpailulla.

Piha-alueet toteutetaan tonttien sisäpihalle osin kansipihoina ja osin maanvaraisina. Myös viherkattojen ja kattopihojen toteuttaminen on mahdollistettu. Korttelin läpi edellytetään toteutettavan laadukas ja viihtyisä yleinen jalankulkuyhteys Vapaudenkadulta Aren aukiolle ja Väinönkadulle.

Korttelin keskelle tulee toteuttaa myös julkinen aukiotila osana jalankuluyhteyttä.

Asemakaavamuutoksessa korttelissa pilotoidaan uuden tyyppistä keskusta-asumisen mallia, jota kutsutaan konseptoiduksi yhteisölliseksi asumiseksi. Siinä asuminen perustuu varsinaisen asunnon lisäksi laadukkaisiin ja monipuolisiin asumisen yhteistiloihin.
hmikko, TurkuCubed, veka ja 4 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä 429550hE
#103053
Tietääkö kukaan millon as.oy Aallonharjan rakentaminen alkaa? Ennakkomarkkinoinnin piti alkaa kesällä 2021 mutta ei ole näkynyt vielä, ja rakentamisen pitäisi alkaa nyt syksyllä. Missä mallissa koko projekti edes on?
tekijänä Arska
#103055
Ennakkomarkkinointi on alkanut ennakkorekisteriin ilmoittautuneille, mutta rakennuslupaa ei kaiketi ole vielä haettu(?) Puistolantornin näyttävä ennakkomarkkinointi sekä parhaillaan nousevat Suuruspään ja Äijälänrannan ”näköalakodit” ehkä vähän jarruttavat Aallonharjan asuntojen kysyntää?

Uskon että tuokin hanke vielä liikahtaa eteenpäin lähiaikoina.
tekijänä Xerdoz
#103059
arbs kirjoitti: 19.02.21 13:45 Aallonportti ja Kangas // Helmikuu 2021

AALLONPORTTI

Aallonportin asuinkortteli on valmistunut. Etualalla viimeisen vaiheen rakennukset Elissa, Selly ja Johan. Pihakannen alla sijaitsevaan pysäköintihalliin pääsee ajamaan Sellyn alakerran sisäänkäynnistä ja hisseillä suoraan rakennuksista.
Kuva
Miksi ei voi tehdä kadulle päin ovia.. Ulkonäöltään sentään kohtalainen uudistuotannoksi, mutta kaipaisi hieman joitain yksityiskohtia pintaan ja ovet kadulle päin.
hactar, Smithers tykkää tästä
Avatar
tekijänä wab
#103093
Pari räpsyä eiliseltä.

Keskustassa vanhan ortopedian taakse on valitusrumban jälkeen nousemassa kaksi taloa.
Kuva
Kuva
Kuva
https://develo.fi/hankkeet/

Jo viime vuonna valmistunut Reimari
Kuva

Ilmarisenkadulla rakentuu 6 kerroksinen Jyväskylän Ilmari.
Kuva
Vasemman reunan 2 kerroksinen rakennus puretaan ja tilalle nousee 16 kerroksinen Puistolan torni. Takana Ilmari.
Kuva

Kankaan piippurannan viimeinen talo, Sylinteri.
Kuva

Koas Kangas on myös saanut taideteoksen. Voi kai sitä iv-kanvaa noinkin käyttää... :lol:
Kuva

Tourulassa Jyväskylän Oskari on noussut jo 3/6 kerrosta.
Kuva
NatFinn6, Arska, arbs ja 5 muuta tykkää tästä
tekijänä hmikko
#103096
wab kirjoitti: 14.10.21 19:10 Koas Kangas on myös saanut taideteoksen. Voi kai sitä iv-kanvaa noinkin käyttää... :lol:
Oho.

Ensivaikutelma on että aika viiden pennin vitsi. En välttis haluaisi katsella tuota päivittäin kulkiessa.
Pyöröovi tykkää tästä
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#103100
^Aika sama fiilis. Tuollainen olisi kiinnostava yksityiskohta rakennuksessa, joka olisi valtoimenaan pikku surrealistisia yksityiskohtia, mutta tässä elegantin rakennuksen taika hieman särkyy yhden kulman takia. Toisaalta pidän kokonaisuutta edelleen hienona ja aluetta ylipäänsä onnistuneena (kuvien perusteella). Mukana on sekaisin korkeampaa ja matalampaa sekä kauniita harjakattoja.
tekijänä bonk
#103117
Hieno taideteos, leikkisä ja huomiota herättävä. Aluksi mietin, että jos olisi tehty kuparista, olisi se saanut hienon patinan. Silloin se kuitenkin olisi saattanut näyttää ajan kanssa liian suttuiselta. Nyt se pysyy selkeänä kokonaisuutena.

Nyt opiskelijat voivat sopia tapaamisia 'rännin alla'.
tekijänä tripos
#103146
Onko kellään tietoa, mitä Jalon on rakentamassa Seppäläntien ja Vasarakadun risteykseen Etolan talon eteen? Iso alue on nyt paalutettu, missä oli ennen Nesteen kylmäasema.
arbs, NatFinn6 tykkää tästä
  • 1
  • 55
  • 56
  • 57
  • 58
  • 59
  • 60