Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Tekijänä Quu
#18591
Ilkka.fi kirjoitti:Jaakko Keskinen rakentaa Seinäjoen keskustaan kokonaisen liikekorttelin

Kuva

Kiinteistösijoittaja Jaakko Keskisellä on Seinäjoen keskustassa suuria suunnitelmia. Hän aikoo rakentaa nykyiseen Pohjolan korttelin paikalle kahdeksankerroksisen kauppakeskuksen, joka liittyy suoraan Epstorin kortteliin.

Pohjolan korttelista puretaan alta pois Cityhotellin talo ja kaikki muutkin rakennukset. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa ensi vuoden syksyllä, jolloin kauppakortteli olisi valmis vuoden 2011 lopulla.

Suunnitelman takana on muitakin paikallisia liikemiehiä. Raimo Sarajärvi on mukana yhtenä osakkaana. Epstorin omistajat Jaakko Aukia ja Jarmo Rinta-Jouppi tukevat kortteleiden rakentamista yhteen.

Suunnitelman toteutuessa Seinäjoen ydinkeskustaan muodostuu noin 50 000 neliön yhtenäinen kauppakortteli. Sinne kaavailtuun parkkitaloon tulisi viisisataa uutta autopaikkaa. Kuvioon kuuluu myös hotelli ja kymmeniä asuntoja.
Loistavaa. Iänikuiset valkoiset julkisivut alkavat kyllä pikkuhiljaa kyllästyttää, mutta pääasia että saadaan näin tehokasta rakentamista keskustaan. Eivät nuo nykyisetkään Matkakeskuksen alueen talot ole pariakymmentä vuotta kauempaa paikalla seisseet, mutta kysynnän kasvaessa tilalle on syytä rakentaa korkeampaa rakennuskantaa.

Lainauksessa mainittua Epstorin kauppakeskusta ollaa niinikään parhaillaan laajentamassa, ja jos tämä kompleksi yhdistetään siihen, niin on siinä ihan kiitettävästi tilaa kaupalle. 'Boltsijokelaiset suunnannevatkin tulevaisuudessa yhä mieluummin keskustaan ostoksille peltomarkettien sijaan.

Keskisellä oli jutun mukaan muitakin suunnitelmia, mies vilautteli jopa asematunnelia kuvassa näkyvän Ruukintien ali. Kirsikkana kakun päällä korttelia sivuavaa Kalevankatua aletaan muuttaa kävelykatupainotteiseksi ensi vuodesta lähtien.

Talon nimi on alustavasti Kauppakeskus City. :P
Avatar
Tekijänä 16valve
#18611
Q kirjoitti:
Ilkka.fi kirjoitti:Jaakko Keskinen rakentaa Seinäjoen keskustaan kokonaisen liikekorttelin

Kuva
Loistavaa.
Näyttää tosi hyvältä! Tämä jos joku on tehokasta rakentamista Seinäjoelle. Kahdeksan kerroksista ruutukaavaa, siinä silmä lepää. :D
#18788
Loistavaa joo. Ilkassa oli juttu maaliskuun puolivälin tienoilla, jossa kerrottiin, miten hirveä määrä vanhoja puutaloja Seinäjoelta puretaan ko.hankkeen tieltä. Taas yksi Kouvola lisää. Mistäköhän johtuu, että Suomessa voimakasta uudisrakentamista ja suojelua ei voida sovittaa yhteen?
Tekijänä Quu
#18792
-Gentleman82- kirjoitti:Loistavaa joo. Ilkassa oli juttu maaliskuun puolivälin tienoilla, jossa kerrottiin, miten hirveä määrä vanhoja puutaloja Seinäjoelta puretaan ko.hankkeen tieltä. Taas yksi Kouvola lisää. Mistäköhän johtuu, että Suomessa voimakasta uudisrakentamista ja suojelua ei voida sovittaa yhteen?
Kyse ei ole edellä mainitusta kauppakeskuksesta, vaan vähän etäämmällä sijaitsevasta alueesta jonne rakennetaan 5-kerroksisia asuin/liiketaloja. Kyseiset puutalot ovat surkeassa kunnossa, sillä alueen tila on ollut vaakalaudalla vuosikymmeniä eivätkä asukkaat ole viitsineet alkaa kunnostamaan taloja. Alueen sijainti on keskeinen, mutta ilme ränsistynyt. Itse myös näkisin talot mieluiten kunnostettuina, uudisrakennusten (joita sinne kyllä muutama jo nyt mahtuisi) tukemana. Kellään vain ei tunnu olevan resursseja tai kiinnostusta moiseen.

Purkamisessa on hyvätkin puolensa, sillä alueen rakenne tiivistyy, palvelut lisääntyvät ja saadaan lisää väkeä keskustaan.
Tekijänä Quu
#18800
Poistin vahingossa viestisi foorumin uuden ulkoasun epäselvyyden vuoksi. Sain sentään quoten pelastettua:
-Gentleman82- kirjoitti:
Purkamisessa on hyvätkin puolensa, sillä alueen rakenne tiivistyy, palvelut lisääntyvät ja saadaan lisää väkeä keskustaan.
Joo. Niinhän se aina on. Kävin asiasta väittelyn Turun osalta ja aika masentavaa huomata, että Suomessa joku on oikeasti tätä mieltä. Suomella ei olisi varaa purkaa yhtään vuosisadan alun rakennusta enää, ei kivestä tai puusta tehtyjä. Jos joku on käynyt Kouvolassa, tietää mitä tarkoitan ja ikävää tässä on se, että Kouvola ei ole ainoa. Samaa logiikkaa meinattiin harjoittaa Puu-Käpylään ja Ruoholahden villoihin, mutta Helsingissä on kaikki vielä ihan ok, vaikka nyt ei saatu ihan kaikkia puutaloja nurin. Toisaalta, en ole Seinäjoella käynyt, mutta enpä usko, että se olisi kuten vaikkapa Kristiinankaupunki tai Rauma tai Tammisaari tai jokin keskieurooppalainen samankokoinen kaupunki. 30000:n asukkaan Freiberg Itä-Saksassa ei ole ýmmärätänyt Turun ja Seinäjoen logiikkaa: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/c ... athaus.jpg

eikä myöskään Strassbourg, jossa on ränsistynyttä ja matalaa rakentamista, joka pitäisi heti raivata pois!!

http://thirdeyephotocreations.com/image ... bourgH.jpg


Voi hyvänen aika sentään. Minähän esitin paheksuntani sitä kohtaan, että alue on jätetty huonoon, jopa korjauskelvottomaan kuntoon. Mutta jos jätetään rakennushistoriallinen aspekti pois, tuleva tiiviimpi uudisrakennuskanta palvelee kyseisen alueen rakennetta paremmin, sillä väestöä saadaan enemmän keskustaan laitakaupungin pöpeliköistä, ja asiointi lisääntyy ns. kivijalkakauppojen muodossa. Tämä kiistämätön fakta ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kannustaisin puutalojen purkamista. Kannatin juuri esittämääsi suojelun ja uudisrakennuksen yhteen sovittamista.

Tässä ketjussa on kuvia siitä alueesta: http://taloforum.fi/viewtopic.php?f=9&t=31&start=15. Starssbourg kalpenee. Kaikki talot ovat pääosin asuinkäytössä.

Olet oikeassa siinä, että Seinäjoella ei ole historiallista kaupunkikuvaa vaikkapa Tammisaaren tapaan. Kaupunki on rakennettu pääosin 60-luvun jälkeen, joten vertaaminen arvokkaisiin eurooppalaisiin vanhoihin kaupunkeihin on täysin epäoleellista. Ilmeisesti pointtisi oli kuitenkin, että vanhaa pitäisi säilyttää sen verran kun sitä on vielä jäljellä. Juuh, olen samaa mieltä. Tulee vaan helvetin kalliiksi kunnostaa hajoamispisteessä olevia röttelöitä. Seinäjoelta löytyy myös tätä kyseenomaista merkittävämpi, elinvoimaisempi ja laajempi puutaloalue, jonka taannoiset purkamishankkeet on saatu kaadettua, ja niinpä talot on onnistuttu pitämään kunnossa. Myös keskustassa on parin viime vuoden aikana kunnostettu vanhoja rakennuksia. Tässä esimerkki: http://donitsi.net/sjk0406/4.png --> http://www.donitsi.net/sjk111206/seurahuone.jpg .



PS. Eipä nyt jatketa tätä samaa, puhkikuluttua aihetta tässä ketjussa. Mikäli se ei koske juuri Seinäjoen tilannetta.
Tekijänä Freigeist
#18801
Tuo Q:n mainitsema alue on oikeasti ihan totaalisen järkyttävä. Se sijaitsee Seinäjoen keskustan keskellä. Kehittyvän kaupungin ytimessä oleva enklaavi joka tuo mielikuvatasolla itselleni ajatuksiin lähinnä jonkin unohdetun ja hitaasti mätänevän ja ruostuvan pienkaupungin luovutetusta Karjalasta.

Omat muistikuvani ovat parin vuoden takaa, mutta tuskin ainakaan parempaan suuntaan ollaan menty. En muista yksittäisiä rakennuksia, on mahdollista että jotkin niistä olisivat olleet säästämisen arvoisia ennen pystyyn mätänemistään. Joka tapauksessa on selvää, että alue sinänsä ja Seinäjoen keskusta yleensä muuttuu yksiselitteisesti parempaan suuntaan mikäli koko tuo outo irvikuva pyyhkäistään maan tasalle ja tilalle tulee edes sitä keskitasoista sinänsä epäinnostavaa nykyaikaista rakennuskantaa. 5 kerrosta kuulostaa hyvinkin siedettävältä Seinäjoelle.

Seinäjoki tosiaan on käytännöllisesti katsoen muutamassa vuosikymmenessä tyhjästä rakennettu. Yleisesti ottaen kaupunki on todella ruma. [Aalto-keskusta pidetään ilmeisesti yleisesti jonakin arkkitehtuurin helmenä ja kaupungin ylpeytenä. Lienen melko kerettiläinen kun en onnistu näkemään siinä oikein mitään hienoa. Monesta muusta kohteesta puhumattakaan...] Tämä ei ole yllätys rakennusvuosikymmenet huomioiden. Seinäjoki on kuitenkin mennyt mielestäni hurjasti eteenpäin viimeisen 10- ja jopa 5 vuoden aikana. Keskustassa on käsittääkseni vireillä ja meneillään muutamia lupaavia projekteja tyhjien tilojen täytöstä ja kortteliajattelusta puisto/viheralueiden kehitykseen ja jopa "korkeiden" rakennusten (8 krs?) "keskittymään"..?
Tekijänä Quu
#18854
Ilkka 26.4.2008 kirjoitti:Seinäjoelle suunnitellaan Ideaparkia suurempaa kauppakeskusta

Teemu Lampinen

lauantai 26.04.2008

Kuva

Suunnitelmassa Lakeuden Ankkurin kauppakeskuksessa olisi kaikkiaan 120 000 kerrosneliömetriä. Esimerkiksi Lempäälän Ideaparkissa on 104 000 kerrosneliömetriä. Rakentaminen alkaisi isosta, noin 30 000 neliömetrin rakennuksesta, joka on havainnekuvassa yläoikealla. Keskelle sijoittuva kauppakeskus olisi noin 20 000 neliömetrin suuruinen. Suupohjantien varrelle tulevat rakennukset olisivat kooltaan 15 000-20 000 neliömetrin suuruisia. Kuva: Arkkitehtitoimisto Helin & Co

30 hehtaarin tontti. 120 000 kerrosneliömetriä. 2 700 autopaikkaa. 200-300 miljoonaa euroa hintaa. 1 000 työpaikkaa. Toteutuessaan Lakeuden Ankkuri olisi jo valtakunnallinen nähtävyys.

Joupin alueelle Seinäjoelle suunnitellaan rakennettavaksi valtavaa kauppakeskusta. Kauppakeskus kulkee työnimellä Lakeuden Ankkuri.

YIT Rakennus Oy ja Seinäjoen kaupunki julkaisivat suunnitelmansa perjantaina. Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki aloitti tiedotustilaisuuden jo rutiininomaisesti.

- Jälleen kerran meillä on pidettävänä historiallinen tilaisuus...

Rasinmäen mukaan Seinäjoen kiinnostavuus yritysmaailman silmissä kasvoi suuresti kuntaliitospäätösten jälkeen.

Joupin alueelle on suunniteltu kauppakeskittymää jo jonkin aikaa. Ystävänpäivänä valmistui konsulttitoimisto Entrecon suunnitelma alueen käyttömahdollisuuksista. Sen jälkeen puhelin on soinut kaupungintalolla, ja yhteistyökumppaniksi valittiin YIT.

Maanantaina kaupunginhallitukseen

Tarvittava raha, jota koko hankkeen toteuttamiseen menisi noin 200-300 miljoonaa euroa, saataisiin sijoittajilta.

YIT:llä on vahvoja sijoittajasuhteita niin Suomessa kuin Euroopassakin. Kauppakeskukseen tulevat yritykset otettaisiin vuokralle.

Suunnitelma esitellään maanantaina Seinäjoen kaupunginhallitukselle. Kaupunginvaltuuston päätettäväksi se tulee kesäkuussa.

Jos asia saa myönteiset päätökset, kaavoitustyö alkaisi heti. Lainvoimainen kaavasta tulisi keväällä 2009, minkä myötä suunnittelu ja markkinointi alkaisivat toden teolla. Ensimmäisen vaiheen rakentaminen voisi alkaa jo syksyllä 2009.

Liittymä ratkaisee

Lakeuden Ankkurin rakentaminen alkaa vasta, kun eritasoliittymän rakentaminen tontille kantatie 67:lta varmistuu.

Liittymän rakentamisesta on keskusteltu Tiehallinnon kanssa, joka on suhtautunut asiaan suopeasti - tosin rahaa ei ole luvattu.

YIT:n suunnitelmissa eritasoliittymän tekeminen maksaisi noin neljä miljoonaa euroa. Neuvottelut rahoituksen järjestämisestä ovat vasta alkamassa.

Kantatie 67:n vieressä kulkevan rautatien vuoksi kantatien linjausta jouduttaisin siirtämään kauppakeskusta kohden, jotta liittymä saataisiin rakennettua.

Liittymän läheisyyteen pyritään saamaan asiakashoukuttimeksi liikennemyymälä.

Ei vielä nimiä

YIT Rakennus Oy:n yksikönjohtaja Arto Pohjonen kertoo, että kauppakeskukseen haetaan sellaisia yrityksiä, jotka eivät aiemmin ole seudulla toimineet. Yhteyksiä on otettu ja kiinnostustakin löytynyt, mutta yrityksien nimistä Pohjonen vaikenee.

- Suomalaisia ja ulkomaalaisia, hän sanoo.

Kauppakeskuksen suunnitelmassa on haettu elämyksellisyyttä ja vapaa-ajan vieton mahdollisuuksia. Ympyrämallisen kauppakeskuksen keskelle suunnitellaan liikuntamahdollisuuksia.

Kaikki mahdollisuudet ovat vielä avoinna. YIT Rakennus Oy:n Pohjanmaan aluejohtaja Timo Ketola ei sulkenut pois sitäkään mahdollisuutta, että Lakeuden Ankkuriin tulisi jokin selkeästi vapaa-ajan viettoon tarkoitettu paikka, jonka yhteydessä voisi olla yöpymismahdollisuuskin.

Nyt esitelty suunnitelma on Pekka Helinin arkkitehtitoimiston tekemä. Toimisto on suunnitellut muun muassa Kampin ja Sellon ostoskeskukset pääkaupunkiseudulla.
Kuulosti täysin hullulta projektilta, kunnes kainalojutussa todettiin rakennustöiden kestävän 10 vuotta. Eli rakennus kerrallaan, ja joustetaan jos on tarvetta. Seinäjoki on maan kuudenneksi suurin kaupallinen alue, joten kysyntää kyllä riittää.

Rakennuksen sijainti on omiaan maakunnan yhdyskuntarakennetta ajatellen: pohjalaiset kun ajelevat autoillaan kymmeniä kilometrejä maitokauppaan Seinäjoelle. Keskus sijaitsisi kirjaimellisesti pellolla, pari kilometriä kaupungin keskustasta länteen.
Tekijänä jusa-masa
#18857
Ei taida riittää, että suomessa on yksi sukari joka tollaisia projekteja vetää. Voisiko joku keksiä jotain muuta kun koittaa rakentaa isompaa kuin muut ovat tehneet? Eikö pitäisi keksiä jotain uutta, että homma vetäis porukkaa muualtakin kuin seinäjoen ympäristöstä? :smt013
Tekijänä Jukki
#18858
jusa-masa kirjoitti:Ei taida riittää, että suomessa on yksi sukari joka tollaisia projekteja vetää. Voisiko joku keksiä jotain muuta kun koittaa rakentaa isompaa kuin muut ovat tehneet? Eikö pitäisi keksiä jotain uutta, että homma vetäis porukkaa muualtakin kuin seinäjoen ympäristöstä? :smt013
Tarvitsisi kehittää jotain sellaista johon ei olisi välttämätöntä ajaa ainakaan omalla autolla. Tuolla on kovin yleistä että ajetaan maakunnasta 90 kilometriä Seinäjoen citymarkettiin. Asenteiden pitäisi vähän muuttua - ei ole ympäristön kannalta erityisen järkevää ajaa tuollaista kauppamatkaa. Etelä-pohjanmaalaiset eivät suurilta osin ymmärrä eikä heitä kiinnosta oman auton aiheuttamat rasitukset ympäristölle. Ja mihinkäs tuokin marketti tulee - vähemmän yllättäen keskelle peltoa ainakin 5 kilometrin päähän juna-asemasta joten nekin muutamat ihmiset joilla olisi mahdollisuus tulla maakunnasta junalla, tulevat nyt kotoaan asti tuonnekin omalla autolla.
Avatar
Tekijänä zeizei
#18859
Jukki kirjoitti:
jusa-masa kirjoitti:Ei taida riittää, että suomessa on yksi sukari joka tollaisia projekteja vetää. Voisiko joku keksiä jotain muuta kun koittaa rakentaa isompaa kuin muut ovat tehneet? Eikö pitäisi keksiä jotain uutta, että homma vetäis porukkaa muualtakin kuin seinäjoen ympäristöstä? :smt013
Tarvitsisi kehittää jotain sellaista johon ei olisi välttämätöntä ajaa ainakaan omalla autolla. Tuolla on kovin yleistä että ajetaan maakunnasta 90 kilometriä Seinäjoen citymarkettiin. Asenteiden pitäisi vähän muuttua - ei ole ympäristön kannalta erityisen järkevää ajaa tuollaista kauppamatkaa. Etelä-pohjanmaalaiset eivät suurilta osin ymmärrä eikä heitä kiinnosta oman auton aiheuttamat rasitukset ympäristölle. Ja mihinkäs tuokin marketti tulee - vähemmän yllättäen keskelle peltoa ainakin 5 kilometrin päähän juna-asemasta joten nekin muutamat ihmiset joilla olisi mahdollisuus tulla maakunnasta junalla, tulevat nyt kotoaan asti tuonnekin omalla autolla.
No, katsotaan miten käy kun bensan hinta vielä nousee. Eiköhän se vielä tuplaannu suhkoht lyhyen aikavälin aikana. 10v? :roll:
Tekijänä JJ
#18865
Tarvitsisi kehittää jotain sellaista johon ei olisi välttämätöntä ajaa ainakaan omalla autolla. Tuolla on kovin yleistä että ajetaan maakunnasta 90 kilometriä Seinäjoen citymarkettiin. Asenteiden pitäisi vähän muuttua - ei ole ympäristön kannalta erityisen järkevää ajaa tuollaista kauppamatkaa. Etelä-pohjanmaalaiset eivät suurilta osin ymmärrä eikä heitä kiinnosta oman auton aiheuttamat rasitukset ympäristölle. Ja mihinkäs tuokin marketti tulee - vähemmän yllättäen keskelle peltoa ainakin 5 kilometrin päähän juna-asemasta joten nekin muutamat ihmiset joilla olisi mahdollisuus tulla maakunnasta junalla, tulevat nyt kotoaan asti tuonnekin omalla autolla.
Niin kaun kun julkinen liikenne Suomessa on yhtä takapajulaa, mukaanlukien Helsinki, Espoo ja Vantaa, ihmiset kulkevat autolla. Samalla kun soininvaarat ajavat ihmiset lähiöihin, josta pääsee paikallisjunalla lähiöpubiin, niin kuolee osa suomalaista kulttuuria. Joskus sitten 50 vuoden päästä mietitään kuinka ajauduttiin tähän 2000-luvun uuteen neuvostojen liittoon, jossa kaikilla on (jos on) työtä harmaassa konttorissa ja lähiöpubiin päästään kävellen hörppäämään Unkarin pustalla tuotettua lämpimästi säteilevää ohra jalostetta. :lol:

Ihan hyvä että Seinäjokeakin kehitetään tosissaan, mutta itsekin kritisoin tätä että tehdään aina vain suurempia kauppakeskuksia. Kannatan kuitenkin kyseistä kompleksia, mutta hartaasti toivon että kukaan ei saa ajatusta tehdä sinne maamerkiksi järkyttävän suurta betonista jussipaitaa. Tietysti 2xsuurempana kuin Keskisen hevosenkenkä :smt010
Avatar
Tekijänä grendy
#18867
Mistä lähtien erillisistä rakennuksista koostuva kokonaisuus lasketaan yhdeksi kauppakeskukseksi? Ite ainakin miellän saman katon alla olevan kokonaisuuden kauppakeskukseksi. Lielahtikin olis Tampereella aika iso kauppakeskus jos näin ruvettaisiin laskeen ;)
Avatar
Tekijänä Iggy.P
#18871
JJ kirjoitti:Samalla kun soininvaarat ajavat ihmiset lähiöihin, josta pääsee paikallisjunalla lähiöpubiin, niin kuolee osa suomalaista kulttuuria.
En oikein tajunnut tätä. Soininvaara asuu itse Katajanokalla ja käyttää raitiovaunua ja vuokra-autoa, enimmäkseen raitiovaunua. Raideliikenteen ja tiiviin yhdyskuntarakenteen kannattajana hän tuo minusta hyviä ideoita suomalaiseen kaupunkirakentamiseen.
Avatar
Tekijänä Sky-Will
#18874
grendy kirjoitti:Mistä lähtien erillisistä rakennuksista koostuva kokonaisuus lasketaan yhdeksi kauppakeskukseksi? Ite ainakin miellän saman katon alla olevan kokonaisuuden kauppakeskukseksi. Lielahtikin olis Tampereella aika iso kauppakeskus jos näin ruvettaisiin laskeen ;)
Älähän nyt Jukka liioittele. ;)
Havainnekuvasta kyllä huomaat, että jokaiseen osaan pääsee liikkumaan sisätiloissa eli saman rakennuksen sisällä. Kompleksi on vain tuollainen X:n muotoinen. Lielahdessa kuitenkin rakennukset ovat erillisiä. Tässä Seinäjoen rakennuksessa osat ovat kuitenkin toisessaan kiinni myös rakenteellisesti.

Tämä keskittymä tulee noin 3 kilometrin päähän Seinäjoen keskustasta ja näin myös rautatieasemasta. Itse olen tämän kannalla koska lisää mukavasti Seinäjoen alueen tarjontaa, eikä kuitenkaan sijaitse missään 20 kilometrin päässä kaupungista. Kuten tuossa edellä Jukki osuvasti ilmaisi, Etelä-Pohjanmaalla asuvat eivät hirveästi julkisia liikennevälineitä käytä vaan yksityisautoilu on suuressa roolissa. (En ole itse koskaan kulkenut Seinäjoella julkisella liikenteellä vaikka 18 vuotta täällä asunut). Ihmiset tulevat tänne ostoksille kaukaa autoilla myös jatkossa, rakennetaan tämä keskittymä tai ei.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 8