Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Tekijänä xpaatti
#68147
Oli pakko ottaa tämä aihe esiin forumilla, kun jostain käsittämättömästä syystä tämä ei tunnu kiinnostavan ketään.

Raumalla ollaan puhaamassa matka- ja kauppakeskusta UNESCOn maailmanperintökohteen suoja-alueelle ja ainakin meikäläistä hirvittää. Homma on niin haasteellinen että siitä olisi pitänyt tehdä avoin/kansainvälinen aluetta ideoiva arkkitehtuuri/kaupunkisuunnittelukilpailu.

Jotain asian eteen on tehty, mutta haastavuuteen nähden hävettävän huonolla projekti-investoinneilla. Jo vuonna 2011 kolme suomalaista arkkitehtitoimistoa (JKMM-arkkitehdit, Sigge, B&M) kutsuttiin ideoimaan aluetta, mutta ilmeisesti hyvin viittellisellä tehtäväasettelulla (koska se halpaa?). Yksikään näistä toimistoista ei esim. esittele ideoinnin tuloksia sivuillaan, joka kertoo huonosta suunnittelukilpailun tavoitteiden asettelusta.

Kilpailun jälkeen kaupunki jatkoi projektin valmistelua Skanskan kanssa ja tuli julkisuuteen alkuvuonna 2013, edelleen hyvin viitteellisellä suunitelmalla, jossa kauppakeskus levittäytyy muurimaisena rakenteena Nortamonkadun ja Valtakadun kulmasta Nortamonkatua pitkin puoleen väliin Tallikedonkadun ja Karjalankadun korttelia.

Tästähän riemu repesi.

Paikallislehtien yleisönosastot olivat täynnä kriittisiä mielipiteitä alkuperäisestä suunnitelmasta ja myös museovirasto ilmaisi huolensa. Rakenne oli liian yhtenäinen ja muurimainen. Mutta myös toimivat ja loppuun saakka pohditut jalankulkuyhteydet Anundilanaukiolle ja Kuninkaankadun länsipäähän puuttuivat.

Skanska on myös vastuuttomasti tehnyt selväksi, että se haluaa kauppakeskukseen enemmän vanhan Rauman liikkeiden kokoluokan liiketiloja. Eräs syy Vanhan Rauman päätymiselle UNESCOn listalle oli että se on säilyttänyt asemansa Rauman kaupallisena keskuksena. Jos valtava uusi kauppakeskus imee itseensä ison osan tämän kokoluokan toimijoista, se saattaa aloittaa kehityskulun, jonka pääte on museokaupunginosa. Ja kannattaa muistaa, ettei perintölistalla pysyminen ei ole itsestäänselvyys. Maailmalla on esimerkkejä kohteista, jotka ovat menettäneet tämän arvokkaan statuksen.

Arkkitehtuuria ja kaupunkisuunnittelua seuraavana maallikkona olisin halunnut nähdä seuraavia selkeästi muotoiltuja ideakilpailutavoitteita:

Jouhevan jalankulun ideoiminen kauppakeskuksen ja Anundilanaukion/Kuninkaankadun länsipään kanssa siten että se luo uusia kaupunkitiloja. Tehtävänasettelussa Suvituuli-kauppakeskus parkkipaikkoineen ideoidaan vesiteemaiseksi alueen rakennusten uusrenessanssi-puuarkkitehtuuria juhlistavaksi Vanha Rauma- puistoksi. Posellinkadun itäpuolen rakennukset ja Posellinaukion rakennukset olisivat ideakilpailun yhteydessä kaavoitettu kaupallisiksi kortteleiksi. Kilpailu ideoisi alueelle syntyvää uutta kauppa-aukiota. Kanalin ylittävien jalankulkusiltojen paikka, määrä ja arkkitehtoninen muoto olisivat kilpailijoiden vapaasti määritettävissä.

Raumalla on pitkä puu-, paperi-, ja selluteollisuushistoria. Kilpaili ideoisi suomalaista puurakennustaitoa idearikkaasti ja kustannustehokkaasti hyödyntävän kauppa/matkakeskuksen. Rakennuksen tulisi ulkovuorauksessaan ja sisätiloissaan kommentoida jo olemassaolevaa puukaupunkikeskusta ja alueen rikasta kulttuuriperintöä siten että muodostuva uusi kaupunkikortteli olisi samalla edustava esimerkki 2000-luvun puukaupungin keskuksesta.

Nämä kaikki tavoitteet ovat jääneet toteutumatta, koska Rauman kaupunki on halunnut tinkiä kustannuksista tilanteessa jossa siihen ei ole varaa. Onhan se hienoa että Rauma on esimerkillinen tiukan taloudenpidon kunta, mutta tinkiminen tämän hankkeen suunnittelussa on sulaa hullutta.

Ja Skanskan suunnittelijoihinko tässä pitäisi luottaa? Että arvokas kaupunkikultuuriperintö suojataan ja juhlistetaan? Pukki kaalimaan vartijana, sanon minä. :shock:
#72959
Kuva
Rauman Kanalin Länsirannan havainnekuva
Kuva: SIGGE Arkkitehdit


Kotimaa 9.3.2015 klo 13:23 | päivitetty 9.3.2015 klo 13:23

Museovirasto: Uusi kauppakeskus vaarantaa Vanhan Rauman

Museovirasto pelkää, että Raumalle suunniteltu uusi kauppakeskus vaarantaa Vanhan Rauman aseman maailmanperintökohteena. Se toivoo, että suunnitelmat toteutettaisiin nykyistä huomattavasti kevyemmällä rakentamisella.

Raumalle suunniteltu uusi kauppakeskus vaarantaa Museoviraston mukaan Vanhan Rauman aseman Unescon maailmanperintökohteena.

Kanalin Länsirannan kaava on jakanut mielipiteitä koko valmistelutyön ajan. Suunnitelmien mukaan kaava-alueelta puretaan kaikki vanhat rakennukset. Muun muassa linja-autoasema siirtyisi kauppakeskuksen sisään. Museovirasto toivoo, että suunnitelmia kevennettäisiin ja esimerkiksi vanha linja-autoasema jäisi paikoilleen.

Kauppakeskuksen toteuttaminen nykyisten suunnitelmien mukaisessa muodossa vaikuttaisi Museoviraston mukaan kielteisesti Vanhan Rauman toimintoihin ja alueen elävyyteen. Se toivoo, että kaava palautettaisiin uudelleen käsittelyyn.

Museoviraston kannanotosta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Länsi-Suomi.

Vanhan Rauman kupeeseen tulevan kiistellyn kauppakeskuksen kaava läpi 30.12.2014
Päivi Meritähti
Yle Satakunta
http://yle.fi/uutiset/museovirasto_uusi ... an/7854802
Kauppakeskuksen tulee maistua puulta
RAUMA JA ALUE | Länsi-Suomi | Päivitetty 9.3.2015 klo 10:17 | 0

Elävät Kaupunkikeskustat ry:n toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen ihasteli puukaupungin miljöötä yhdessä Tunnu Pärssisen kanssa. Kuva: Juha Sinisalo
Katso kuva
Elävät Kaupunkikeskustat ry:n toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen ihasteli puukaupungin miljöötä yhdessä Tunnu Pärssisen kanssa. Kuva: Juha Sinisalo

Ulkoraumalaiselle Rauma on yhtä kuin Vanha Rauma. Se on vetovoimainen ja ainutlaatuinen. Sellaista ei ole missään muualla maailmassa.

– Kaupunki on tiivis, elävä puukaupunkikokonaisuus, joka ei ole vain kulissi vaan toimiva kaupallinen keskus, hehkuttaa Elävät Kaupunkikeskustat ry:n toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen.

Kanaalin varteen suunnitellusta kauppakeskuksesta Lemminkäisellä on selkeä kanta.

– Rauma tarvitsee kauppakeskuksen. Mutta ei ole lainkaan sama, millaisen. Kokonaisuuden suunnittelu on tehtävä taitavasti, avoimesti ja mahdollisimman tarkkaan Vanhan Rauman erityisluonteet huomioon ottaen, hän tähdensi.

Sen pitää olla sekä mitoitukseltaan että arkkitehtuuriltaan ympäristöön sopiva.

– Jos akvaarioon laitetaan viiden kilon hauki, se syö ympäriltään kaiken. Jos sinne sijoitetaankin kokonaisuuteen sopiva meriahven, uutuus täydentää jo olemassa olevaa valikoimaa.

Rauma tunnetaan puurakentamisestaan, siksi myös Vanhan Rauman kupeeseen tulevan suunniteltavan kauppakeskuksen materiaalien tulee noudattaa samaa linjaa.

– Sen pitäisi maistua puulta. Betonisia, teräksisiä ja lasisia on joka puolella, tänne istuisi parhaiten kooltaan oikein mitoitettu ja ulkoasultaan ympäristöön sopiva puinen kiinteistö, hän tähdentää.

Lue lisää maanantain Länsi-Suomesta.

MirjaKauppila-Laine
Avatar
Tekijänä Tande
#72960
Siis kun ymmärtäneekseni kauppakeskus ei ole tulossa varsinaisen Vanhan Rauman alueelle, vaan sen viereen, niin pidän sitä ihan tervetulleena investointina kaupunkiin, kunhan arkkitehtuuriin panostetaan kunnolla.
#73007
Viereen se on tosiaan tulossa. Taitaa kauppakeskuksen kulma tulla lähimmillään alle sadan metrin päähän Vanhan Rauman rakennuksista. Pelkona tuossa on pääasiassa juurikin Vanhan Rauman elinvoimaisuus.
ELY-keskuksen lausunto: Kauppakeskuksessa liikaa tilaa pienille kaupoille

Rauman uuden kauppakeskuksen suunnitelmat vaarantavat Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen mukaan Vanhan Rauman säilymisen kaupallisten palveluiden alueena.

ELY-keskus on tänään jättänyt oman lausuntonsa Kanalin länsirannan asemakaavan muutosehdotuksesta. Sen mukaan kaavamateriaali ei sisällä riittäviä perusteluita sille, että Vanha Rauma elävän kaupan keskuksena säilyy eivätkä erityisarvot maailmanperintökohteena ole vaarassa.

Keskuksen lausunnossa kehotetaan rajoittamaan kauppakeskuksen pienten liiketilojen määrää, jotta liiketoimintojen siirtyminen Vanhasta Raumasta voitaisiin estää. Kaavamääräyksessä näin ei ole riittävästi tehty, katsoo ELY.

Rauman ydinkeskustaan suunniteltuun kauppakeskukseen on varattu pienten, alle 200 neliömetrin myymälöiden liiketiloja yhteensä noin 2 000 neliömetriä.
#73081
Laitan nyt muutaman kuvan kauppakeskuksen alueesta eiliseltä. Vuonna 1972 rakennettu kauppakeskus Tarvontori on aika surkeassa kunnossa ja jotain sen tilalle olisi rakennettava joka tapauksessa. Alkukevät on kuvauksellisesti raakaa aikaa. Valo on kovaa ja luonto on harmaan valjua.

Kuva
Tilanteen hahmottamiseksi nykyinen tilanne. Alhaalla nykyinen kauppakeskus Tarvontori Kanalinrannassa ja siitä vasemmalla lähes kiinni Vanha Rauma. Pohjoisempana linja-autoasema ja entisen Sokoksen kiinteistö.

Kuva
Ymmärtääkseni tämän ehdotuksen mukaan mennään tällä hetkellä.

Kuva

Kuva

Kuva
Kanalin ylitse on esitetty kevyenliikenteen väylää. Suunnilleen kuvan keskelle.

Kuva
Hesburgerin rakennus (1994) purettaisiin kauppakeskuksen tieltä.

Kuva
Tarvontorin katon parkkipaikalta kuvattu entisen Sokoksen suuntaan (Citymarket takana), jonka paikalle on suunniteltu tiiviisti useampaa Tuulensuun korttelin (oik.) korkuista kerrostaloa. Hesburgerin ja Sokoksen välistä tulisi mahdollisesti uusi Kotolankatu ja Hesburgerin edessä menevä Tehtaankatu katkaistaisiin.

Kuva
Arkkitehti Yrjö Mykkäsen suunnittelema ja vuonna 1963 rakennettu linja-autoasema (vas.) on esitetty purettavaksi.
Avatar
Tekijänä Tande
#73082
Kauppakeskuksen arkkitehtuuriin ja konseptiin toivoisin panostettavan todella. Vanha Rauma on kansainvälisestikin merkittävä kokonaisuus ja jos sen viereen tulee perus laatikko varustettuna hypermarketilla ja muutamalla ketjuliikkeellä olen kyllä pettynyt. Suhtaudun hankkeeseen kuitenkin optimistisesti.
Tekijänä hmikko
#79255
xpaatti kirjoitti: "he tietävät kaiken hinnan muttei minkään arvoa" :lol: :cry:
Tuon runoilijan lauseen luin joskus narsistisen persoonallisuushäiriön taudinkuvauksesta.

Jonkun kokoinen kauppakeskus voisi tuossa varmaan toimia synergistisesti vanhan Rauman kanssa, mutta tuo esitetty umpinainen ja ylikokoinen möhkäle ei lupaa hyvää. Arkkitehtuurikin näyttää perin mitättömältä.
Tekijänä xpaatti
#79347
Nyt näyttää siltä, että Rauman kaupungin päättäjien ongelmista pienin on yksityisten henkilöiden ja yhdistysten tekemät valitukset kaavasta. Isot pyörät ovat lähteneet pyörimään.

Jos kaava etenee, museovirasto on "ilmoittanut esittävänsä opetus- ja kulttuuriministeriölle Rauman kauppakeskuskaavan luokittelemista uhaksi maailmanperintöarvolle, jos rakentaminen Vanhan Rauman suoja-alueelle toteutetaan suunnitellussa laajuudessa".

Myös ICOMOS, Unescon yhteydessä toimiva kansainvälinen kulttuuriperinnön asiantuntijajärjestö, on tehnyt selväksi madonlukunsa. Vanha Rauma on joutumassa kaavapäätöksen takia uhanalaisuuslistalle.

Surkuhupaisaa on, että uhanalaisuuslistalle päätymisen syyt liittyvät yleensä luonnonmullistuksiin tai sodankäyntiin ympäröivällä kriisialueella. Rauman kaupungin kaupunginvaltuusto on "hyvässä" seurassa. Se päätös on samaa luokkaa kuin Taliban-liikkeen Buddha-patsaiden räjäyttely ja Al-Assadin Syyrian kulttuuriperinnön suruton pommittelu. :roll:



Tässä linkki koko kolumniin:

https://ls24.fi/artikkelit/kauppakeskus ... a-edelleen
Avatar
Tekijänä RV
#79374
Hyvää kehitystä on ainakin 8-kerroksinen rakennuskorkeus. Pieni torni sopisi paikalle. Kauppakeskus on hyvä vetonaula tuolla, mutta onko sille tarpeeksi kysyntää? Porvoossa muun muassa on jyrkkä erottelu vanhankaupungin ja "keskustan" välillä, jossa on suurehko kauppakeskus, mutta tämä ei mitenkään ole näivettänyt vanhaa Porvoota.
Avatar
Tekijänä Tande
#93505
Todellakin. Tyypillisin prismalaatikko olisi aika hirveä tuossa. Mielelläni olisin kuitenkin nähnyt myös asuntoja integroituna kauppakeskukseen. Tuovat aina ostareista jotenkin "orgaanisemman" vaikutelman osana jatkuvaa kaupunkirakennetta, pelkän suljetun "mallin" sijaan.